Gå till innehållet

Jean Sibeliuksen haastattelu 1948

10 minPublicerat: ons 20.7.2011Tillgänglig tillsvidare
get_appLadda ner
Kalevi Kilven, Yleisradion toimittajan ja Sibeliuksen tyttärentyttären Merike Ilveksen puolison, tekemän harvinaisen haastattelun kielenkäyttö kuvastaa aran kunnioittavaa suhtautumista kuuluisaan ihmiseen aikakaudella, jolloin julkisuuden henkilöt eivät vielä päivittäin esitelleet yksityisasioitaan viestimissä. Sibelius kieltäytyy puhumasta sävellystyöstään, mutta antaa nuorille säveltäjille ohjeen: "Älkää koskaan kirjoittako tarpeetonta nuottia." Harvasanainen professori välttää sanomasta mitään, mikä voisi loukata jotakin kuulijaa. Hän kertoo kuitenkin kuuntelevansa paljon radiota, etenkin modernia musiikkia, ja katsoo olevansa selvillä musiikin tulevaisuuden suunnasta. Säveltäjän omaa musiikkiaa tulkitaan hänen mukaansa parhaiten Englannissa, Ruotsissa ja Suomessa. Se, mitä jotkut ovat väittäneet hänen sanoneen omasta sävellystyöstään, on kirjoittajien omaa keksintöä. Muistoesineitä on tulvinut ympäri maailmaa. Uudessa Seelannissa soitetaan paljon Sibeliuksen musiikkia, ja Japanista tulee runsaasti kirjeitä. Intiasta säveltäjä sai riisinjyvän, johon oli kaiverrettu hänen nimensä. Haastattelu on tehty itsenäisyyspäivänä 6.12.1948 Ainolan kirjastossa Tuusulassa. Teksti: Jukka Lindfors / Muokkaus: Laila Tarpila Ohjelmasta: Jean Sibeliuksen haastattelu. (8.12.1948)
volume_up