Suomi vuonna 2049

Logistiikka - fyysisen toimintaympäristön muutos

  • 47 min
  • tillsvidare

Suomi on siirtymässä koillisväylän myötä Euroopan periferiasta keskelle kansainvälisiä kuljetusväyliä. Tämän jälkeen mikään ei ole kuin ennen. Monella päätöksentekijällä on vaikeaa ymmärtää edessä olevan muutoksen suuruutta.

Tässä jaksossa Mika Aaltonen keskustelee STTK:n puheenjohtaja Antti Palolan ja Rakennusteollisuuden toimitusjohtaja Aleksi Randellin kanssa fyysisen toimintaympäristön muutoksesta. Voisiko Jäämerestä tulla tulevaisuudessa uusi Välimeri, sivistyksen ja kaupan keskus?

Ohjelman on Ylelle tuottanut Suomen Podcastmedia

Sändningar

  • on 15.1.2020 12.10 • Yle Radio 1

Avsnitt

  • Ihmiselämää ei voi tarkastella ainoastaan taloudellisen hyvinvoinnin kannalta. Meidän tulisi oppia tuntemaan itsemme ja sitä kautta oppia kohtaamaan muut ympärillämme. Tarvitsemme siksi myös inhimillistä ja fyysistä hyvinvointia.

    Huippu-urheilun ja elämän yhteneväisyyksistä ovat Mika Aaltosen kanssa keskustelemassa valmentaja Erkka Westerlund ja entinen kilpaluistelija, nykyinen urheilujohtaja ja johtamisen konsultti Susanna Rahkamo.

    Ohjelman on Ylelle tuottanut Suomen Podcastmedia

  • 2020-luvulla taloustiede on moraalinen tiede. Ihmisen sisäsyntyisen empatian kannalta on hankalaa elää kvartaalitaloudessa. Hyvinvointi on seurausta hyvästä elämästä, mutta mitä on hyvä elämä?

    Mika Aaltosen kanssa työstä, taloudesta ja suomalaisesta hyvinvointijärjestelmästä ovat Varman HR, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Katri Viippola sekä Kelan pääjohtaja Outi Antila.

    Ohjelman on Ylelle tuottanut Suomen Podcastmedia

  • Suomi on siirtymässä koillisväylän myötä Euroopan periferiasta keskelle kansainvälisiä kuljetusväyliä. Tämän jälkeen mikään ei ole kuin ennen. Monella päätöksentekijällä on vaikeaa ymmärtää edessä olevan muutoksen suuruutta.

    Tässä jaksossa Mika Aaltonen keskustelee STTK:n puheenjohtaja Antti Palolan ja Rakennusteollisuuden toimitusjohtaja Aleksi Randellin kanssa fyysisen toimintaympäristön muutoksesta. Voisiko Jäämerestä tulla tulevaisuudessa uusi Välimeri, sivistyksen ja kaupan keskus?

    Ohjelman on Ylelle tuottanut Suomen Podcastmedia

  • Mika Aaltonen on tulevaisuudentutkija, jonka mukaan aito edistys vaatii keskustelua. Suomalaisen yhteiskunnan edistystä tukeakseen Aaltonen keskustelee tässä sarjassa asiantuntijavieraiden kanssa meihin lähitulevaisuudessa vaikuttavista asioista.

    Sarjan ensimmäisessä jaksossa keskustellaan digitaalisen toimintaympäristön muutoksesta ja esitellään kolme siihen liittyvää isoa näkemystä: teköälyn kolmas aalto, neljäs teollinen vallankumous ja viides yhteiskunta. Samalla selvitetään Suomen tulevaisuusstrategiaa.

    Mika Aaltosen vieraina ovat IBM:n toimitusjohtaja Mirva Antila sekä tekoäly-yhtiö Silo AI:n hallituksen puheenjohtaja Tero Ojanperä.

    Ohjelman on Ylelle tuottanut Suomen Podcastmedia

Lyssna också