Äänitarina

Uusi lelu - kauhukollaasi

  • 2 min
  • tillsvidare

Tatun vanhemmat ovat hyvin korkeasti koulutettuja. He ymmärtävät kuinka lapset tulee kasvattaa, jotta heistä kehittyy sivistyneitä ja huomaavaisia aikuisia. Tatun ei tarvitse vierailla Kiasmassa, sillä heidän kotinsa on tulvillaan kulttuuria. Jopa hänen lelunsa ovat ainutlaatuisia. Tatun kaverit sen sijaan joutuvat leikkimään tusinaleluilla, jotka ovat viihteen ja mainonnan tuputtamaa krääsää. Ne taatusti opettavat lapsille aivan vääränlaisia elämänarvoja. Kertoja: Dxxxa D / Musiikki: Otto V. Käsikirjoitus: Juho Nieminen / Äänitekniikka: Suvi Nurmi. Kollaasi pohjautuu Kevätpörriäiseen 2012.

Sändningar

  • må 30.12.2019 18.10 • Yle Radio 1

Avsnitt

  • 'Broke me and made me' on lyhyt radiodokumentti selviytymisestä ja pieni ikkuna Peter Pentzin elämään ennen ja jälkeen New Yorkin. Peterin rakastama kaupunki oli viedä järjen päästä, mutta myös lahjoitti jotain takaisin. Taustaa: Olin juuri muuttanut opiskelemaan New Yorkiin syyskuussa 2017, kun haahuillessani ympäri Greenpointin kaupunginosaa Brooklynissa törmäsin kadulla tavaroitaan myyvään Peteriin. Jäimme juttelemaan ja nauhoitin keskustelun puhelimellani. Oma alkuni kaupungissa oli ollut kaikkea muuta kuin helppo ja ehkä juuri siksi Peterin tarina puhutteli. Henri Salonen, vapaa toimittaja.

  • Miltä tuntuu, kun joku koskettaa sinua luvatta? Kuinka ajatuksesi juoksevat, kun fyysinen koskemattomuutesi rikotaan? Älä tee kuten minä on radioessee, joka pohtii näitä kysymyksiä omakohtaisen tositarinan kautta.

  • Avanto on kertomus yhden ihmisen suunnittelettomasta matkasta avantouinnin pariin.

  • Tatun vanhemmat ovat hyvin korkeasti koulutettuja. He ymmärtävät kuinka lapset tulee kasvattaa, jotta heistä kehittyy sivistyneitä ja huomaavaisia aikuisia. Tatun ei tarvitse vierailla Kiasmassa, sillä heidän kotinsa on tulvillaan kulttuuria. Jopa hänen lelunsa ovat ainutlaatuisia. Tatun kaverit sen sijaan joutuvat leikkimään tusinaleluilla, jotka ovat viihteen ja mainonnan tuputtamaa krääsää. Ne taatusti opettavat lapsille aivan vääränlaisia elämänarvoja. Kertoja: Dxxxa D / Musiikki: Otto V. Käsikirjoitus: Juho Nieminen / Äänitekniikka: Suvi Nurmi. Kollaasi pohjautuu Kevätpörriäiseen 2012.

  • Musiikin taika käsittelee musiikin merkitystä ihmiselle. Musiikin merkityksestä ei useinkaan puhuta, vaikka se on tärkeä osa niin ihmisten arkea kuin juhlaakin. Musiikki herkistää ja nostaa uudelle kokemisen tasolle. Musiikki myös yhdistää ihmisiä yli rajojen ja se sitoo aina nykyhetkeen, joka on ainoa, mikä viime kädessä on olemassa. Siinä on musiikin taika. Toteutus: Mikko Sillfors.

  • Minua inspiroi uudet ympäristöt ja matkustelu. Se, että päättää lähteä oman uteliaisuutensa perään, vaatii usein totutulta reitiltä poikkeamista. Koska meillä on vain tämä yksi elämän mittainen matka, on terveellistä kuunnella itseään ja miettiä, millaisia pysäkkejä matkan varrelle haluaa. Miettimään ja unelmoimaan ei kuitenkaan kannata unohtua liian pitkäksi aikaa, ettei matka pysäkkeineen vilahda ohi. Toteutus: Janette Leino.

  • Lasten ääni on viime aikoina noussut esiin voimakkaammin ilmastokeskustelussa; he ovat tuoneet aikuisia kirkkaammin ja suoremmin esiin tunteet ja kiireen. 6-vuotiaat Lumi ja Sonja esittävät havaintojaan muuttuvista kesistä ja lempivuodenajastaan talvesta. Pelottavien mielikuvien rinnalla heidän uppoutumisensa kauniisiin yksityiskohtiin voi kuulla toivon äänenä siitä, että sukupolvesta toiseen saataisiin todistaa rakkaiden vuodenaikojen saapuvan, koko upeudessaan.

    Ohjaus ja toteutus: Marja Vehkanen
    Tekninen toteutus, äänisuunnittelu: Suvi Tuuli Kataja

  • Tämä Ääniteos kertoo elämän valintojen vaikeudesta ja oman polun etsimisestä nuoren ihmisen näkökulmasta kiireisessä ja vaativassa nyky-yhteiskunnassa. Toteutus: Marika Kilpinen ja Roosa Kosonen.

  • Kilpailuteoksellani haluan kertoa omaa elämääni. Kuinka se on tähän asti mennyt, ja miten sen haluaisin päättyvän. En halua maata viimeisiä vuosiani vaipoissa toisten käänneltävänä. Haluan kaatua saappaat jalassa ja mieli kaikkein korkeimmalla. Toteutus: Juhani Laukkanen.

  • Pallo Hallussa on Karoliina Niemenkarin ja Laila Niemisen HEO kansanopiston äänisuunnittelukurssilla työstämä äänidokumentti. Onko pöytäjalkapallon pelaaminen kuin lasten leikkiä? Haastateltavana Pöytäjalkapallon Suomen mestari Arttu Välimäki. Selostaja Matti Rantala, musiikki Kai Railanmaa.

  • Lyhytdokumentti on koostettu Etelä-Karjalan museolle valmistetun audiosarjan osasta. Teos tutkii Kauskilan ruumiskalmiston nykyistä ja mennyttä äänimaisemaa. Olen äänisuunnittelija, työssäni minua inspiroi luontoon liittyvien äänien rekonstruointi, virheet ja poikkeamat.

    Äänisuunnittelu: Anna M, teksti Mikko Solja.
    Kuva: Emmi Tulokas

  • Kantatie 51:n kainalossa sijaitsee Länsiväylä, moottoritie Helsingin ja Kirkkonummen välillä. Sitä pitkin sahaa kymmeniä tuhansia autoja vuorokaudessa. Rakastatko sinäkin omaa autoasi? Sukkuloitko sillä joka päivä töihin ja takaisin? Tiedätkö, paljonko hiilidioksidia päästelet? Tekijä: Lassi Mäkinen, freelancer-toimittaja, pastori ja espoolainen perunanviljelijä.

Lyssna också