Radio Suomen Päivä

Muuttuneen Etiopian pääministerille tänään Nobelin rauhanpalkinto

  • 28 min
  • utgått

Etiopian pääministeri Abiy Ahmed ottaa vastaan Nobelin rauhanpalkinnon Norjan pääkaupungissa Oslossa. Maa on muuttunut valtavasti viime vuosikymmenten aikana. Etiopialainen Zewdu Terefework on nähnyt maansa muutoksen ulkopuolelta. 1980-luvulla hän lähti kotimaastaan, ja vietti sen jälkeen kaksi vuotta vastaanottokeskuksessa Imatralla. Nyt Terefework pyörittää Etiopian ainoaa geenitutkimuslaboratoriota pääkaupungissa Addis Abebassa. Siellä hänet tapasi Liselott Lindström.

Studiossa Juha Blomberg ja Linda Vettanen.

Sändningar

  • ti 10.12.2019 11.02 • Yle Radio Suomi

Avsnitt

  • Hallitus sulkee Suomen rajoja myös työmatkalaisilta. Ruotsin Kalixissa työskentelevää torniolaista sairaanhoitajaa tilanne huolettaa.

    Puutarhoissa harmitellaan nyt syötyjä kukkasipuleita. Cityjänis, metsähiiri, myyrä ja peura ovat syylliset puutarhoissa talven aikana tehtyihin tuhoihin istutuksissa.

    Kukkasipulit on kaivettu ylös ja syöty tai jos joku sipuli on ehtinyt saada lehdet näkyville, ne on syöty tyngiksi. Mitä on tehtävissä puutarhassa ja miten saa häädettyä kasvihuoneesta ripsiäiset ja punkit. Piipahdamme nyt biologi Leena Luodon pihamaalla, joka sekään ei ole välttynyt tuhoilta:

    Studiossa Aki Laine ja Matti Ylönen.

  • Miten sujuu kouluvalmennus etänä? Osa kunnista on lomauttanut koulunkäyntiavustajat, osassa taas kouluvalmentajat siirtyivät verkkoon. Kamal Palani Jafi on yksi Helsingin kymmenestä kouluvalmentajasta. Miten hänen työnsä sujuu etänä? Linda Vettanen otti yhteyttä ja kysyi.

    Studiossa Aki Laine ja Matti Ylönen.

  • Etäkoulu haastaa lapset, opettajat ja vanhemmat. Väestöliiton pari-ja perhesuhteiden asiantuntija Minna Jaakkola antaa vinkkejä etäopiskelun sujumiseen.

    Studiossa Aki Laine ja Matti Ylönen.

  • Epidemioita on ollut kautta historian, ja useilla niistä on ollut vaikutusta yhteiskuntiin ja ihmisten elämiin. Millaisia? Haastattelussa yliopistotutkija Heini Hakosalo Oulun yliopistosta

    Studiossa Aki Laine ja Matti Ylönen.

  • Hallituksen kiristyneet rajoitukset. Julkisoikeuden apulaisprofessori Pauli Rautiainen Tampereen yliopistosta arvioi toimien järeyttä perusoikeuksien kannalta.

    Koronakriisi kurittaa taloutta ankarasti. Käpertyykö Suomi terveydenhuollon ongelmien ympärille? Tätä pohtivat Elinkeinoelämänvaltuuskunnan EVAn johtaja Emilia Kullas ja taloustieteilijä Sixten Korkman.

    Studiossa Aki Laine ja Matti Ylönen.

  • Olympiastadionin remontin hinta. Ylen MOT on selvittänyt ulkomaisen työvoiman alipalkkausta ja työoloja. Toimittaja Reeta Salminen kertoo lisää.

    Koroniaepidemia on vähentänyt hieman Postin asiakasmääriä, mutta toisaalta vanha kunnon postikortti näyttää olevan tulossa takaisin. Sillä on mukava muistaa kauempana olevia vähän kuten ennen vanhaan. Jyväskylän Postin palveluesimies Eija Toikkainen, palvelymyyjä Arja Laukkarinen ja asiakasSari Laine olivat Tenho Tornbergin haastattelussa.

    Studiossa Aki Laine.

  • Onko karanteeni ja koronakriisi vaikuttanut ruokailuusi? Maistuuko makea aiempaa enemmän? Antavatko herkut lohtua? Moni aikuinenkin mässyttää nyt runsaasti karkkia, auttaako se purkamaan stressiä?

    Osallistu keskusteluun suorassa lähetyksessä numerossa 0203-17600. Puhelun hinta on 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min. 

    Studiossa Aki Laine.

  • Miten syöminen on muuttunut poikkeusoloissa? Tekeekö koko ajan mieli jotain "hyvää".
    Miksi hemmottelemme itseämme kun joudumme viettämään paljon aikaa kotona? Haastattelussa ravitsemustieteiden tohtori Marika Laaksonen Fazer Labista. Toimittajana Hanna Kataja-Rahko.

  • Silmästä silmään. Uusi dokumentti nostaa esiin henkirikosten uhrien omaisten kehnon aseman. Haastattelussa dokumenttiohjaaja John Webster ja henkirikosten uhrien omaisten järjestön Huoma ry:n toiminnanjohtaja Sanna Kalajanniska.

    Studiossa Aki Laine.

  • Miten liikenne on sujunut Uudenmaalle? Liikkumisrajoitukset ovat ruuhkauttaneet raja-asemia. Marko Miettinen kävi selvittämässä tilannetta Hämeenlinnan väylällä, Hyvinkään liittymässä. Haastattelussa ylikonstaapeli Jarno Alarotu.

    Korona-altistus ja hoitajat. Enää ei voi olla kahta viikkoa karanteenissa. Sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Satu Karppanen kertoo ohjeistuksesta.

    Studiossa Aki Laine.

  • Yksi vilkkaimpia väyliä Uudeltamaalta muuhun Suomeen on nelostie. Miltä näyttää nyt yhdellä Suomen pääväylistä? Nelostien liikennettä seuraa Lahdessa toimittaja Akseli Ahola.

    Valot sammuvat lauantaina. Silloin vietetään taas Earth Houria, joka muistuttaa maapallon ja energian säästämisen tärkeydestä. Haastattelussa ympäristöjärjestö WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder.

    Studiossa Linda Vettanen ja Marko Miettinen.

  • Koronarajoitukset testaavat ja koettelevat myös parisuhdetta. Edessä näyttää olevan yhteiselo kotona etätöissä puolison kanssa - ja monasti myös etäopiskelevan jälkikasvun kanssa. Juhlapyhien ja lomien tiedetään koettelevan parisuhdetta ja se on näkynyt erotilastoissa. Mikä neuvoksi? Haastattelussa Väestöliiton pari- ja perhesuhteiden asiantuntija Minna Jaakkola. Toimittaja Aki Laine.

    Kansanperinnettä korona-aikakaudelta. Suomen kansallismuseon ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tehtäviin kuuluu tallentaa Suomen valtiollista toimintaa sekä valtakunnallisesti merkittäviä käännekohtia ja ilmiöitä. Siis myös korona-aikaa. Haastattelussa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kokoelmapäällikkö Katri Kivilaakso.

    Studiossa Linda Vettanen ja Marko Miettinen.iettinen.

Klipp

  • Suomi ottaa käyttöön varmuusvarastot varmistaakseen suojavarusteiden riittävyyden sairaaloissa. Mutta mitä kaikkea muuta rekkoihin lastataan ja mihin kaikkialle kuljetukset suuntaavat? Onko tämä lopun alkua vai alkaako nyt onnen päivät ja tavaraa riittää loputtomiin? Tähän vastaa Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounema. Toimittajina Linda Vettanen ja Marko Miettinen. Kuva: Lehtikuva

  • Kuntien tilannekatsauksen tekee kuntaministeri Sirpa Paatero.

  • Vierailukiellot hämmentävät hoiva- ja palvelukotien asukkaiden omaisia. Suomen suurin alalla on Attendo, jolla on 400 hoivakotia eri puolilla Suomea. Attendon liiketoimintajajohtaja Virpi Holmqvist kertoo, millaisia seurauksia vierailukiellolla on ollut.
    Aki Laine haastattelee.

    Kuva: AOP

  • Monissa yrityksissä tehdään näinä päivinä paljon etätöitä, mutta kaikilla aloilla etätyöskentely ei välttämättä onnistu.

    Ruokakaupan henkilökunta on tärkeä osa ruokahuollon pystyssä pysymistä ja kauppaliikkeissä suojataankin monin tavoin työntekijöitä koronaviruksen varalta. Helsinkiläisessä K-market Kannelmäessä on muun muassa nikkaroitu kassapisteille muovipleksit pisarasuojiksi asiakkaan ja kassahenkilön välille. Lisäksi kaupassa pyydetään pitämään metrin turvaväli myös myyjien kanssa asioidessa. HOK Elannossa on puolestaan ohjeistettu kassalla työskenteleviä laittamaan vaihtorahat tiskille asiakkaan käden sijaan.

    Haastateltavina jutussa ovat K-market Kannelmäen kauppiaat Timo ja Sara Jääskeläinen, myyjänä työskentelevä Joonas sekä HOK Elannon vastuullisuuspäällikkö Satu Kattilamäki. Toimittajana Mira Stenström.

  • Moni yksinäinen on koronaviruksen myötä vielä yksinäisempi, ja ongelma on suurin seniori-ikäisillä. Yksinäisyyttä torjuvat järjestöt ovat vaikeassa tilanteessa, kun tilaisuuksia täytyy samaan aikaan peruuttaa. Mikä neuvoksi? HelsinkiMission vapaaehtoistoiminnan päällikkö Hanna Kari haastattelussa, toimittajana Olli Haapakangas

  • Koronavirusepidemia on lähiaikoina asettamassa tehohoidon kapasiteetin todelliseen testiin. Hoitajapulasta on puhuttu yhteiskunnassa jo pitkään, nyt esillä on kysymys siitä, jääkö tehohoidon kapasiteetin kasvattaminen hoitajien määrästä kiinni. Entä voidaanko hoitoalalta pois siirtyneitä hoitoalan koulutuksen saaneita velvoittaa palaamaan töihin? Haastateltavana Suomen lähi- ja perushoitajaliiton Superin erikoissairaanhoidon asiantuntija Elina Ottela. Toimittajana Olli Haapakangas.

  • Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS tiedottaa uusista koronavirustapauksista. Ainakin 22 uutta tartuntaa todettu eri puolilla Suomea. Myös yksi henkilökuntaan kuuluva sydänkirurgi on sairastunut.Tilanteen päivittävät infektioylilääkäri Asko Järvinen ja Sydän- ja keuhkokeskuksen toimialajohtaja Antti Vento.

  • Viime ajat ovat olleet poikkeuksellisen rankkoja myös avustusjärjestöille. Avuntarvitsijoiden määrä on lisääntynyt jatkuvasti niin Syyrian sota-alueilla, muualla Syyriassa, Kreikan pakolaisleireillä kuin nyt myös Turkin ja Kreikan rajoilla. Samalla turvallisuustilanne on kiristynyt niin, että avustusjärjestöjä kohtaankin on kohdistettu väkivaltaa. Haastateltavana Lääkärit ilman rajoja -järjestön Suomen toimiston johtaja Linda Konate. Toimittajana Hanna Juuti.

  • Marie Curie, Kleopatra ja pari kuningatarta. Koulun historiantunneilla ei kerrota paljoakaan historian merkittävistä naisista, vaikka maailman ensimmäisen kirjan kirjoittaja ja ensimmäisen yliopiston perustaja ovat naisia.

    Toimittaja Maria Pettersson huomasi puutteen ja ryhtyi esittelemään historian jänniä ja hurjiakin naisia Facebookissa. Näistä merkkinaisista on tulossa kirja ja esittelyjä Wikipediaan. Alkusyksystä Pettersson tekee myös podcastsarjan Ylelle.

    Miksi niin moni menestyksekäs nainen on vaipunut historian saatossa unholaan ja keitä meidän ehdottomasti kannattaisi muistaa ja huomioida? Linda Vettanen haastattelee. 

  • Koronavirus hallitsee paitsi uutisia, myös kahvipöytäkeskusteluja. Osalle ihmisistä taudin leviäminen ja siitä uutisointi aiheuttaa myös ahdistusta. Millaisista asioista voi etsiä turvaa, jos oma mielenrauha tuntuu olevan uhattuna? Haastateltavina ovat Mieli ry:n asiantuntijalääkäri Meri Larivaara ja kriisipuhelintoiminnan päällikkö Susanna Winter, joka kertoo, että koronaan liittyviä puheluja on jo tullut. Toimittaja on Aki Laine. 

  • Viimeisen muutaman päivän aikana maailmanlaajuisissa koronavirustapauksissa on tapahtunut selvä muutos. Taudin kehittymistä ja kulkua tiiviisti seurannut Helsingin yliopiston tutkijatohtori Tuomas Aivelo sanoo, että olemme hyvin pian tilanteessa, jossa epidemiaa ei voida enää estää. On aika siirtää huomio sen leviämisen hidastamiseen, hän sanoo.
    Tuomas Aivelo on paneutunut myös siihen, mistä kaikki alkoi.

    Sanna Pirkkalainen ja Linda Vettanen haastattelevat.

  • Kevättulvat ovat alkaneet tänä vuonna jo talvella. Suomen ympäristökeskuksen kehitysinsinööri Antti Parjanne sanoo, että ainakin Etelä-Suomessa voidaan alkaa puhua jo talvitulvista. Samalla myös tulvariskit kasvavat.
    Parjanne muistuttaa, että ilmastonmuutos ja uudet tulvariskit on otettava huomioon kaavoituksessa. Hänen mukaansa rakentamisessa on osattava ennakoida sadan vuoden päähän, vaikka Helsingissä ja rannikolla onkin asiaan jo paneuduttu.

    Juha Blomberg ja Linda Vettanen haastattelevat.

Lyssna också