Kan ses utomlands
Kvinnor i försvaret

fr 11.10.2019

  • 3 min
  • tillsvidare

Topakka Anni päätti jo 10-vuotiaana, että haluaa armeijaan. Hänen mielestään asepalveluksen pitäisi olla naisille ihan yhtä pakollista kuin miehillekin. Innostukseen vaikutti toki myös se, että Annin oma isä työskentelee merivoimissa ja Anni on asunut osan lapsuudestaan Upinniemessä.

Anni kokee omiksi vahvuuksikseen hyvän paineensietokyvyn ja sen, että osaa toimia kiireessä. Anni on puhelias ja pulppuava persoona, joka tykkää olla esillä. Anni haluaa näyttää esimerkkiä siitä, että kuka tahansa voi lähteä armeijaan. Jos suurin osa pojista pystyy suorittamaan intin, niin miksei hieman heikkokuntoisempi tyttökin? Omaksi heikkoudekseen Anni kokee huonon fyysisen kunnon, hän ei ole koskaan juossut Cooperia. Anni myöntää olevansa hieman sotkuinen. Häntä arveluttaa myös se, kuinka hän kestää eron poikaystävästään, jonka kanssa on seurustellut 4,5 vuotta.

Naissotilaat-sarjan toisella tuotantokaudella pääsemme viiden nuoren naisen mukana seuraamaan inttielämää. 10-osainen sarja julkaistaan Yle Areenassa 21.10. ja nähdään Yle TV2:ssa maanantaisin klo 21.

Tilläggsuppgifter

Bild 16:9

Kan ses utomlands

Sändningar

Visa tilläggsuppgifterDölj tilläggsuppgifter

Klipp

Kvinnor i försvaret

Yle TV2

I säsong 2 av serien Kvinnor i försvaret får vi följa livet i milin med fem unga kvinnor när Henna, Anni, Milla och Anne lämnar den bekanta, trygga vardagen bakom sig och påbörjar ett disciplinerat liv vid kustbrigaden i Obbnäs. Hur känns det att sköta morgonsysslorna på tre minuter, kräla i dammig skogsterräng och marschera många kilometer i sommarhettan i full rustning? Förmannen för stuga 8, den ambitiösa undersergeanten Henna Sinilaakso, instruerar de nya rekryterna. Vem står ut till slutet av tjänstgöringen och får någon av kvinnorna plats i marinens reservofficersutbildning dit bara cirka tre procent av marinens beväringar väljs ut?

Se också på