Yle Uutiset selkosuomeksi.

Keskiviikko 11.9.2019

  • 4 min
  • utgått

Postin työntekijät arvioivat, että jopa 9000 työntekijän palkka voi laskea. Eläinten huonosta kohtelusta annetaan tuomioita eri tavalla eri puolilla Suomea. Syyttäjä on nostanut rikossyytteitä useista seksuaalirikoksista Helsingin Laajasalossa. Eduskunta on alkanut käsitellä aloitetta, jolla halutaan kieltää tyttöjen sukuelinten silpominen.

Sändningar

  • on 11.9.2019 21.12 • Yle Radio Suomi

Avsnitt

  • Ranska haki omia ja muiden maiden kansalaisia Wuhanista. Saksa lisää turvatoimia julkisilla paikoilla. Sotkamoon rakennetaan tehdas, joka tuottaa kemikaaleja akkuja varten. Perjantaina on vietetty kansainvälistä äidinkielen päivää.

  • Saksassa on kuollut ihmisiä ampumisessa. EU-maiden johtajat neuvottelevat unionin rahoista. Presidentti Sauli Niinistö terveys on hyvä. Ruotsin asukasluku kasvaa. Kopioi/liitä -komennon keksijä on kuollut.

  • Ulkoministeri Pekka Haaviston toimia tutkitaan. Maahanmuuttovirasto on tarkastanut vanhoja turvapaikkapäätöksiä. Britannia suunnittelee uusia sääntöjä maahanmuuttajille. Lumeton talvi voi lisätä kaamosmasennusta.

  • Sairaanhoitajat ja väkivalta. Kiinassa tehtaat ovat kiinni. Kreikan lakko. Maailman rikkain mies ja ilmastonmuutos. Karhujen lyhyet talviunet. Säätietoja.

  • Kiinteistöpalvelualalle ei tule lakkoja. Talvimyrsky katkaisi sähköt monilta kodeilta. Ruotsin kouluihin ei tule huivikieltoa. Talvisodan loppumisesta on pian kulunut 80 vuotta.

  • Dennis-myrsky iski Eurooppaan. Myös Suomessa sataa ja tuulee kovaa. Koronavirukseen on kuollut lisää ihmisiä Kiinassa. Tupakoinnin lopettaminen parantaa keuhkoputkien terveyttä.

  • Ranskassa yksi ihminen on kuollut koronavirukseen. Lintujen kevätmuutto on alkanut aikaisin. Kova talvimyrsky on iskenyt Eurooppaan. Sunnuntaina myös Suomessa tuulee kovaa.

  • Kaupan alalle ei tule lakkoa. Suomi aikoo nopeuttaa oleskelulupien käsittelyä ulkomaalaisille, jotka saavat Suomesta työpaikan. Koronavirus leviää Kiinassa nopeasti. Perjantaina on vietetty ystävänpäivää. Osa koululaisista on aloittanut talviloman.

  • Finnair aloittaa yt-neuvottelut. Matkailijan riski saada koronavirus ulkomailla on hyvin pieni. Suurten journalistipalkintojen ehdokkaat on kerrottu. Yle Radio Suomi on kuunnelluin radiokanava. Saimaannorpan kuutit ovat vaarassa, koska lunta on liian vähän.

  • Bernie Sanders voitti esivaalit New Hampshiressa. Hallitus esittää, että hoitajalla voi käydä maksutta. Melkein kaikki lapset saavat rokotukset. Yhä useampi mies ei käy armeijaa

  • Monen suomalaisen lehden omistaja vaihtuu. Suomalainen pelifirma Supercell menestyy hyvin. Monet ulkomaalaiset kokevat Suomessa syrjintää. Tällä viikolla vietetään Minä luen sinulle -kampanjaa.

  • Paperiteollisuuden lakko loppuu. Koronavirus leviää edelleen Kiinassa. Afrikassa on nyt paljon heinäsirkkoja. Näyttelijä Juha Muje on kuollut.

Klipp

Lyssna också