6-osainen historiasarja Euroopan yhdentymiskehityksestä ja eurooppalaisesta identiteetistä. Keitä me olemme, mikä meitä yhdistää ja mitä eurooppalaisuudella oikeastaan tarkoitetaan? Ohjelmasarjassa liikutaan antiikista nykypäivään, vieraillaan Brysselissä ja rakennetaan ajatuksellisia siltoja menneisyydestä ja nykyisyyteen. Toimittaja on Liisa Vihmanen.

Avsnitt

  • Osa 6 - Millaisena europarlamentaarikon työn kokevat politiikan konkari Sirpa Pietikäinenja tuore meppi Sampo Terho? Entä mitkä seikat Europarlamentissa heitä ärsyttävät? Dosentti Heikki Mikkeli ennustaa, mihin suuntaan yhteinen Eurooppa tulevina vuosina kehittyy. Toimittajana on Liisa Vihmanen.

  • Osa 5 - Ajatus yhteisestä Euroopasta ei ole uusi. Dosentti Heikki Mikkeli kertoo, missä historian eri vaiheissa ajatus yhtenäisestä Euroopasta on noussut pinnalle, ja mitä päämääriä yhdentymisellä on tavoiteltu. Suomen tiestä poliittisen Euroopan yhteyteen kertovat radioarkiston uutispätkät. Sarjan on toimittanut Liisa Vihmanen.

  • Osa 4 - Istuskellaan Brysselissä EU:n keskeisten rakennusten edustalla ja ihmetellään näkymiä. TV-uutisissa näkyvien lasitalojen lisäksi Euroopan unionin imagoa rakennetaan yhteisillä symboleilla; lipulla, passilla ja yhteisellä rahalla. Epävirallisista symboleista suosituin on yritysten nimeen lisätty euro-liite, joka voidaan löytää vaikka pesulasta tai kebab-ravintolasta. Tässä osassa mukana ovat tutkija Riitta Oittinen, dosentti Heikki Mikkeli ja EU-tiedottaja Minna Ollikainen. Sarjan on toimittanut Liisa Vihmanen.

  • Osa 3 - Eurooppa ei ole muuttumassa monikulttuuriseksi, se on aina ollut sitä. Tässä jaksossa puhutaan kansojen ja kulttuurien kirjosta ja niiden luonnollisesta sekoittumisesta toisiinsa. Me Euroopassa asuvat olemme pohjimmiltaan sekarotuisia kulkukoiria, toteaa Riitta Oittinen. Muita keskustelijoita ovat dosentit Heikki Mikkeli ja Liisa Suvikumpu sekä maisematutkimuksen professori Maunu Häyrynen. Sarjan on toimittanut Liisa Vihmanen.

  • Osa 2 - Eurooppalaiset arvot. Onko meillä yhteinen arvoperusta ja jos niin mikä? Keskustelijoina mm. kirjailija Antti Nylén, keskiajan historioitsija, professori Tuomas Heikkilä ja dosentti Heikki Mikkeli. Sarjan on toimittanut Liisa Vihmanen.

  • Osa 1 - Brysselissä asuva vapaa tutkija Riitta Oittinen ja toimittaja Liisa Vihmanen puikkelehtivat Euroopan tunnetuimpien näkymien välissä, Brysselin Mini-Euroopassa selvittämässä eurooppalaisten alkuperää.

Inga kommande avsnitt

Lyssna också