Lasten kuunnelmat

Tarinoita lapsille: Jaakko Jättiläisentappaja, osa 2/2

  • 4 min
  • utgått

Eletään kuningas Arthurin aikaa: Cornwallissa kasvaa nuori mies Jaakko.
Saarivaltiota terrorisoivat Jättiläiset, jotka ryöstelevät ja aiheuttavat tuohoa. eri puolilla maata. Jaakko päättä ryhtyä toimeen, hän aikoo vapauttaa maansa pahoista jäteistä.
Jaakko on jo onnistunut päihittämään monta jättiä käyttämällä älyään ja oveluuttaan, mutta jatkuuko hänen onnensa.
Nyt kuullaan kaksi osaisen luennan toinen osa.

Sadun on suomentanut Tyyni Haapanen-Tallgrenin (Tyyni Tuulio).
Ja lukee: Erja Manto
Tuotanto: Radioteatteri, Soila Valkama

Sändningar

  • sö 26.2.2017 14.40 • Yle Arenan

Avsnitt

  • Milena Parland on koonnut Suomessa asuvien kansojen omia satuja heidän sukujensa synnyinseuduilta.
    Juoksukäki ja mayaketsaali on satu Keski-Amerikasta, jossa Mayojen kulttuuri kukoisti yli 2000 vuoden ajan.
    Mayaintiaanien satu kertoo mayaketsaalista, linnusta, jonka kuva koristaa Guatemaalan lippua.

    sovitus: Milena Parland
    suomennos: Susanna Hirvikorpi.

    lukija: Marjaana Kuusniemi
    äänisuunnittelu: Tiina Luoma
    Tuottaja: Soila Valkama

  • Milena Parland on koonnut Suomessa asuvien kansojen omia satuja heidän sukujensa synnyinseuduilta.
    Ensimmäisenä tarinana kuullaan "Kilpalaulanta"
    se sovitus Elias Lönnrotin kokoaman suomalaisen kansalliseeppoksen Kalevalan tarinasta, jossa nuori Joukahainen uhoaa vanhalle Väinämöiselle kohtalokkain seurauksin

    sovitus: Milena Parland
    suomennos Susanna Hirvikorpi.

    Lukija: Marjaana Kuusniemi.
    Äänisuunnittelu: Tiina Luoma.
    Tuotanto: Soila Valkama, Radioteatteri.

  • Viimeksi Puluboi rakastui tulisesti Kaija Kolakopsikseen. poni jäi odottamaan ensimmäistä koulupäiväänsä. Millaien siitä tuli, sekin kerrotaan tässä viimeisessä osassa Puluboin ja Ponin kirjasta.
    Kirjoittanut Veera Salmi, ohjaus Erja Manto, äänisuunnittelu Jaakko Jämsä.
    Poni: Karoliina Niskanen. Puluboi: Juha Pulli.
    Tuotanto Radioteatteri Soila Valkama

  • Edellisessä osassa kuulimme, että Poni joutuu kouluun eikä saa enää olla poni. Puluboin oli lähdettävä talvipesän hakuun ja ystävykset hyvästelivät haikeina.

    Kirjoittanut Veera Salmi, ohjaus Erja Manto, äänisuunnittelu Jaakko Jämsä.
    Poni: Karoliina Niskanen. Puluboi: Juha Pulli.
    Tuotanto Radioteatteri Soila Valkama

Lyssna också