Kevyet mullat

Kunnon talvi

  • 56 min
  • tillsvidare

Katukuvastamme, käytöstämme ja ajatuksistamme on vuosikymmenien aikana hävinnyt melkoinen määrä asioita, esineitä ja käsitteitä.

Muistatko vielä hankikannon? Kun metsässä pystyi ajamaan metrisen lumipeitteen päällä vaikka polkupyörällä? Entäpä valkeat Joulut ja pitkälle kevääseen ulottuvat hiihtokelit? Lunta ja pakkasta eivät kaipaa vain ihmiset, vaan myös puut ja kasvit, kertoo Raisa Mäkipää Luonnonvarakeskuksesta. Äänessä ovat myös Suomen Ladun pitkäaikainen toiminnanjohtaja Tuomo Jantunen ja meteorologi Pauli Jokinen Ilmatieteenlaitokselta. Toimittajana Jarmo Laitaneva.

Sändningar

  • fr 3.3.2017 10.04 • Yle Puhe

Avsnitt

  • Katukuvastamme, käytöstämme ja ajatuksistamme on vuosikymmenien aikana hävinnyt melkoinen määrä asioita ja esineitä. Tietosanakirjojen, puhelinluetteloiden ja paperikarttojen tiedot löytyvät nykyään yhdestä ja samasta paikasta, netistä. Tieto- ja viestintäteknologia on suurin tekijä, kun aletaan ihmetellä, missä ovat puhelinkopit, pankkikirjat tai pornolehdet.

    Ennen maksukortteja ja niihin liittyviä käyttelytilejä, päivittäiset ostokset hoidettiin käteisrahalla. Se oli aikaa, jolloin jokainen tilinomistaja tiesi saldonsa - pankkikirjasta. Pankin näkökulmaa muutokseen tuo rahoitusasiantuntija Merja Auvinen OP-Ryhmästä, suomalaisten muuttuneesta rahankäytöstä kertoo kulutustutkimuksen professori Mika Pantzar. Toimittajana on Jarmo Laitaneva.

  • Katukuvastamme, käytöstämme ja ajatuksistamme on vuosikymmenien aikana hävinnyt melkoinen määrä asioita ja esineitä. ”Kun seurojentalolla tanssittiin, ja haitar niin haikeesti soi”. Vaikka maamme on nykyään täynnä mitä mielikuvituksellisimpia ajanviettopaikkoja, Suomessa toimii edelleen noin 2500 seurantaloa.

    Seurantalojen toiminta on vuosikymmenien aikana muuttunut, mutta etenkin juhlatilaisuuksia näissä kansallisromantiikan kehdoissa järjestetään edelleen paljon. Äänessä ovat arkkitehtuurinhistoriaan erikoistunut arkkitehti Johanna Hakanen ja folkloristiikan tutkija Helena Saarikoski. Toimittajana Jarmo Laitaneva.

  • Katukuvastamme, käytöstämme ja ajatuksistamme on vuosikymmenien aikana hävinnyt melkoinen määrä asioita ja esineitä. Leirintäalueiden kulta-aikaa elettiin 1960-70 -luvun vaihteessa autojen lisääntymisen, teiden parantumisen ja kansalaisten lomaoikeuksien kasvun myötä. Uusi keskiluokka löysi uuden harrastuksen.

    Kevätkauden viimeisessä jaksossa automatkailun ja sopu-telttailun huippuvuosiin johdattelevat Suomen Leirintäalueyhdistyksen toiminnanjohtaja Antti Saukkonen ja pitkään leirintäalueyrittäjänä toiminut Juha Oksanen. Joanna Veinio kertoo Rastilan leirintäalueella Helsingissä tehdyistä arkeologisista kaivauksista ja materiaalilöydöistä. Toimittajana Jarmo Laitaneva.

  • Katukuvastamme, käytöstämme ja ajatuksistamme on vuosikymmenien aikana hävinnyt melkoinen määrä asioita ja esineitä. Muovinen 24 pullon juomakori alkaa olla historiaa. Muovikorien kulta-aikana kantovälineitä oli markkinoilla liikkeellä 8,5 miljoonaa kappaletta. Nykyään olut ja monet muut virvokkeet myydään muovisissa tai pahvisissa monipakkauksissa.

    Kuinka kuluttajien juomamaku ja ostoskäyttäytyminen ovat vaurastumisen ja kiireen myötä muuttuneet? Äänessä ovat Hartwallin tutkimuspäällikkö Maija Ankkuri ja erikoisoluiden tuotepäällikkö Ari Nykänen. Olutliiton puheenjohtaja Anikó Lehtinen kertoo suomalaisen olutkulttuurin muutoksista. Toimittajana Jarmo Laitaneva.

  • Katukuvastamme, käytöstämme ja ajatuksistamme on vuosikymmenien aikana hävinnyt melkoinen määrä asioita ja esineitä. Wanted: Jallu, Kalle ja Ratto. Hustler, Lollo ja Erotiikan Maailma. Lehtihyllyjen yläriveiltä ei enää rönsyile uhkeiden blondien povet. 1970- ja -80 luvuilla suosituimpien pornolehtien levikit olivat reilusti yli satatuhatta kappaletta. Sitten tuli internet, etenkin mobiilinetti.

    Metsäkätköjen, lehtikeräyslaatikoiden ja salapiilojen maailmaa käyvät läpi suomalaisten pornon käyttöä tutkinut mediatutkimuksen professori Susanna Paasonen, miestenlehtien varhaisvaiheita tutkinut Laura Saarenmaa sekä aikuisviihdelehtiä julkaisseen Press Mastersin ex-toimitussihteeri Kimmo Koistinen.

  • Katukuvastamme, käytöstämme ja ajatuksistamme on vuosikymmenien aikana hävinnyt melkoinen määrä asioita ja esineitä. Levymusiikin tahtiin tanssiminen ja diskoteekit olivat merkittävä osa 1970-luvun alun nuorisokulttuuria. Ilmiö oli vielä voimissaan 1980- ja 1990-luvulla, mutta 2000 luvulla discot alkoivat jäädä marginaaliin.

    Äänessä Stadin diskohistoria -kirjan tehnyt Mikko Mattlar, Linnanmäen Luoladiscossa nuorisoa 1970 -luvulla villinnyt, edelleen keikkaileva Dj Börje, eli Bore Wanner, sekä karhulalaisdisko Kåren Kellarista, ja sen yhteisöllisyydestä, väitöskirjan tehnyt Liisa Avelin. Toimittajana Jarmo Laitaneva.

  • Katukuvastamme, käytöstämme ja ajatuksistamme on vuosikymmenien aikana hävinnyt melkoinen määrä asioita ja esineitä. Perinteisiä tietosanakirjoja julkaistiin Suomessa 1900-luvun alusta 2000-luvun alkuun. Sen jälkeen muutos on ollut nopeaa, ennen niin tärkeät kirjasarjat eivät kelpaa enää edes divareihin, koska tiedonhankinta ja faktantarkastus hoidetaan netin kautta.

    Tietosanakirjojen historiaa valottaa alalla pitkään työskennellyt, ex-päätoimittaja Juha Honkala. Äänessä ovat myös sähkö- ja äänikirjojen tuottaja Liisa Riste Bonnierilta sekä 10 vuotta Wikipediaan artikkeleita kirjoittanut Teemu Perhiö. Toimittajana on Jarmo Laitaneva.

  • Katukuvastamme, käytöstämme ja ajatuksistamme on vuosikymmenien aikana hävinnyt melkoinen määrä asioita ja esineitä. Kommunistisen puolueen hallitsema sosialistinen Neuvostoliitto oli olemassa vuosina 1922-1991. Sen lisäksi, että Neuvostoliitto oli todellinen suurvalta ja kansainvälisen politiikan merkittävä toimija, se oli monelle suomalaiselle tuttu lomakohde ja kokemusten aarreaitta.

    R.I.P. Suuri ja mahtava! Omista, erityisistä suhteistaan Neuvostoliittoon kertovat pitkän linjan toimittajat Heikki Haapavaara ja Joel Helenius. Haastattelujen lomassa Kati Keinonen lukee Elvi Juvosen pro gradu-tutkielmaa Rappiota rajan takaa: Turismi Neuvostoliiton ja Suomen välillä 1956-1991. Toimittajana on Jarmo Laitaneva.

  • Katukuvastamme, käytöstämme ja ajatuksistamme on vuosikymmenien aikana hävinnyt melkoinen määrä asioita ja esineitä. Tietosanakirjojen, puhelinluetteloiden ja paperikarttojen tiedot löytyvät nykyään yhdestä ja samasta paikasta, netistä. Vuonna 1970 Suomessa oli noin 2 000 huoltoasemaa, joilta sai tankkaamiseen ja autonhuoltoon liittyvää palvelua.

    Nykyään polttoaineet hankitaan liikenneasemilta, joissa myydään kyllä vaikka mitä, mutta auton palanut polttimo pitää vaihtaa itse. Toki muutamia poikkeuksiakin on, kuten toisen polven Teboil-kauppias Mika Hämäläinen Keravalla. Äänessä on myös Huoltoasemakirjan tehnyt Jukka Vesterinen. Haastattelujen lomaan luetaan otteita Hannu Laitisen kirjoittamasta Veijo Esson jäljillä -teoksesta. Toimittajana Jarmo Laitaneva.

  • Katukuvastamme, käytöstämme ja ajatuksistamme on vuosikymmenien aikana hävinnyt melkoinen määrä asioita ja esineitä. Tietosanakirjojen, puhelinluetteloiden ja paperikarttojen tiedot löytyvät nykyään yhdestä ja samasta paikasta, netistä. Tieto- ja viestintäteknologia on suurin tekijä, kun aletaan ihmetellä, missä ovat puhelinkopit, pankkikirjat tai pornolehdet.

    Siinä, kun ennen juhlapyhinä keskityttiin kristilliseen sanomaan, tänä päivän pääosassa ovat juhlaan sopivat ruoat ja teemapukeutuminen. Maallistuneista pyhänviettotavoista kertovat folkloristiikan dosentti Kati Mikkola Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tutkimusosastolta sekä dogmatiikan dosentti ja teologi Jyri Komulainen. Toimittajana Jarmo Laitaneva.

  • Katukuvastamme, käytöstämme ja ajatuksistamme on vuosikymmenien aikana hävinnyt melkoinen määrä asioita ja esineitä. Tietosanakirjojen, puhelinluetteloiden ja paperikarttojen tiedot löytyvät nykyään yhdestä ja samasta paikasta, netistä. Tieto- ja viestintäteknologia on suurin tekijä, kun aletaan ihmetellä, missä ovat puhelinkopit, pankkikirjat tai pornolehdet.

    Seuranhaku on sujuvoitunut tietoliikenneyhteyksien sekä lukuisien pariutumispalveluiden kautta. Ennen homma hoidettiin sanoma- ja aikakauslehtien palstoilla. Vieraana kirjeenvaihtoilmoituksia tutkinut filosofian tohtori Arja Rinnekangas, puhelimitse ohjelmaan osallistuu Tositarkoituksella. Näkökulmia kontakti-ilmoituksiin kirjan tehnyt kielitieteilijä Pirkko Muikku-Werner. Toimittajana Jarmo Laitaneva.

  • Katukuvastamme, käytöstämme ja ajatuksistamme on vuosikymmenien aikana hävinnyt melkoinen määrä asioita ja esineitä. Siinä kun VHS toi elokuvat ihmisten arkeen, musiikille saman teki C-kasetti. Edullinen ja mukana kulkeva kasetti kymmenkertaisti musiikkiäänitteiden myynnin Suomessa.

    Vieraana Koko kansan kasetti: C-kasetin käyttö ja kuuntelu Suomessa kirjan tekijöistä VTT Kaarina Kilpiö Sibelius-Akatemiasta. Formaatin hyvistä puolista ja nykykäytöstä kertovat Levykauppa Äxän Marko Lindeman ja Helmi Levyjen Arwi Lind. Toimittajana Jarmo Laitaneva.

Lyssna också