Radioteatteri

lö 24.12.2016

  • 11 min
  • tillsvidare

Perinteeksi muodostuneen Taiteilijan joulusaarnan pitää tänä vuonna Teatterikoulun näyttelijäntyön professori Elina Knihtilä:

Sinä kalastat. Sinä hiihdät turvamiehet ja adjutantit kaukana perässäsi. Sinä kiipeät palmuun ja istut lei kaulassasi kaukomailla. Neuvostoliitossa sinä ammut villisian. Sinä kättelet paksukulmakarvaiset vieraat ja saunotat heitä. Sinä olet pitkä, pidempi kuin moni muu. Sinä jaksat saunoa pitkään. Pidempään kuin muut. Sinun mustavalkoinen kuvasi on kyläkoulumme seinällä. Sinä rauhoitat kansan puheellasi televisiossa. Sinä olet turvallinen. Sinä olet ikuinen, olet mielestäni ollut aina. Jokaisella maalla on sinut. Minä, pieni maalaistyttö, luotan sinuun. Sinä olet valkoinen heteromies. White savior. Kekkonen. Sinä olet ylivoimainen, kun nimeäsi luetellaan vaaleissa. Kekkonen. Kekkonen. Kekkonen. Jokaisella maalla on sinut. Amerikan Kekkonen on Jimmy Carter.

Nyt armon vuonna 2016 99 -vuotiaassa Suomessa minulle on vaikea ajatus pitää saarna. Asettua yläpuolelle ja pitää havainnollinen opetuspuhe, väittää ehdottomia totuuksia ja havaintoja. Tässä ajassa, kun ilma on sakeana vastakkainasettelua, somehälyä, katteettomia lupauksia, yleistystä, vihapuhetta, loukkaantumista, lyhytnäköisyyttä, virheen pelkoa, sotien enteitä ja maailman tuskaa. Ja toiseutta. Kokemusta toiseudesta.

Ymmärsin jo 70-luvun lopulla ettei minusta voisi koskaan tulla sinua, Kekkosta, koska olin tyttö. Mutta minusta voisi tulla ehkä insinööri, mutten halunnut olla insinööri, koska insinööri ei ollut kuuluisa, ja minä halusin kuuluisaksi, jotta voisin kostaa serkuilleni, minusta pitäisi tulla siis missi tai näyttelijä. Kaaduin pyörällä ja sain arven polveeni, ymmärsin, että siinä meni minun misseyteni. Minusta tuli näyttelijä.

Kuitenkin vasta 90-luvulla ymmärsin kirkkaasti sen, että olen toinen. Silloin professorini, jonka arvostusta ja hyväksyntää janosin turhamaisen kipeästi, sanoi palautteena eräälle miesopiskelijalle, että on se vaan komeeta, kun mies tulee ja seisoo näyttämöllä. Tajusin, etten koskaan tulisi saamaan häneltä noita sanoja. Koskaan se ei olisi ”komeaa” kun minä tulen näyttämölle, vaikka tekisin mitä, vaikka vääntyisin millaiselle mutkalle. Minusta se oli epäoikeudenmukaista. Olin vihainen. Olin todella vihainen. Olin sukupuoleni vanki. Olin toinen.

Mitä on olla toinen? Mitä on toiseus? Äärisubjektiivisesta näkökulmasta, kuka tahansa muu on minulle toinen, vieras. Toiseuden kokemukseen liittyy tunne erillisyydestä. Psykologisessa näkökulmassa me kaikki olemme itsellemme vieraita. Toiseudesta puhuminen liitetään myös vähemmistöihin. Vähemmistöihin jotka koetaan jonain toisina esimerkiksi sukupuolensa, uskontonsa, kielensä, seksuaalisen suuntautumisensa tai etnisen taustansa takia. Vähemmistöt ovat vailla valtaa tai tasa-arvoa.

Toiseuden käsite on vahvana teatterikeskustelussa tällä hetkellä. Taiteilijat keskustelevat kiivaasti siitä kuka saa kirjoittaa ja kenestä. Kuka saa esittää ja ketä. Kenen katse määrittää näyttämöä ja valkokangasta. Kenen keho saa olla näyttämöllä. Puhutaan representaation vastuusta, rakenteista, niiden purkamisesta, intersektionaalisesta feminismistä, toisintamisen vaaroista ja kulttuurisesta omimisesta. Se keskustelu on äärimmäisen tärkeää ja on hyvä, että sitä käydään vihdoinkin. Näkökulmasokeus on vaarallista taiteen teossa ja siksi tekijän on hyvä tunnistaa oma positionsa, koska objektiivista totuutta ei ole. Keskustelu kuitenkin velloo ja kulttuurieliitin kuplassa kuohuu, menee puurot ja vellit sekaisin, ollaan fanaattisen mustavalkoisia. Joku haluaa polttaa kaikki klassikot. Oikein ja väärin korttia esitellään. Syyllistytään ja syyllistetään. Valkoiset keski-ikäiset heteromiehet menevät nurkkaan uhriutumaan joukolla ja levittelemään käsiään; no mitä me nyt sitten saadaan tehdä? Joku pelkää, että tämä uusi näkökulma tuottaa samanlaista kahlitsevaa ideologiaa taiteen tekemisen ylle kuin vasemmistolaisuus aikanaan.

Tekisi mieli huutaa, että hei mielensäpahoittajat, te hämmentyneet sedät siellä nurkassa, ei hätää, kyllä te saatte tehdä juuri sitä mitä haluatte. Vaikka ihan sitä samaa mitä teitte aina aiemminkin, niitä samoja rooleja, valtarakenteita ja tarinoita, jos siis se ihmiskuva, se käsitys ihmisyydestä, joka kuuluu vain valkoiselle heteromiehelle, on edelleen mielestänne ajankohtainen ja ansaitsee paikkansa tässä ajassa.

Tämän uuden ajattelun tarkoitus on laventaa ihmiskuvaa, ei kaventaa sitä. Näiden esitettyjen kysymysten ja keskustelujen on tarkoitus helpottaa teidänkin taakkaanne sedät, me haluamme jakaa sitä myös.

Kun minulta kysytään mikä olisi rooli jonka haluaisin näytellä, minä sanon sinun nimesi. Kekkonen. Minä haluaisin näytellä sinua. Olenhan aina samastunut sinuun ja sinun, valkoisen pelastajan maailmaasi. Sinä olet edustanut ihmisyyttä, subjektia, absoluuttista johtajuutta ja ristiriitaista sankaruutta, et sukupuolta, etnistä taustaa tai sosiaaliluokkaa.

White savior. Tiedän, että sinua pidetään tästä ajasta käsin setämiehenä, papparaisena, vanhana patriarkkana, hyväveliverkoston, takinkäännön, sensuurin ja koplauksen mestarina, mutta silti minä naiivisti fantasioin millaisen uudenvuoden puheen sinä pitäisit nyt tässä ajassa, vuoden 2017 pian alkaessa kun Suomi täyttää 100 vuotta. Tässä totuudenjälkeiseksi kutsutussa ajassa, joka terminä tuntuu oikeuttavan minkä urpoilun ja lattapäisyyden tahansa.

Millä sinä kannustaisit meitä taiteilijoita tekemään rohkeampia havaintoja ilman virheen pelkoa. Pyrkimään tarkempaan totuudellisuuteen työssämme ja välttämään poliittista korrektiutta.

Millä putsaisit poliitikkojen ja päättäjien suut vihamielisiltä lipsauksilta ja tarpeettomalta bensalta populismin pelonliekkiin? Minkälaisia neuvoja antaisit arvojohtajuudesta heille?

Millä palauttaisit vastuun yhteisestä hyvästä. Yhteisyydestä.

Miten helpottaisit ihmisten huolta luokkajaon syvenemisestä, ja sanoisit, että ei, ei, ei teidän kaikkien tarvitse olla oman onnenne seppiä ja pakkoyrittäjiä.

Miten huolehtisit nuorista miehistä, miten pelastaisit heidät tietokoneiltaan lamauttavalta yksinäisyydeltä, syrjäytetyksi tulemisen kokemukselta.

Miten nostaisit pisa-tulokset ympäri maata, jotta politikoillamme olisi jälleen ylpeiltävää ulkomaan matkoillaan. Palauttaisitko puheessasi lakkautetut kyläkoulut, senkin, jota itse kävin ja jonka seinällä oli sinun kuvasi. Peruuttaisitko koulutusleikkaukset.

Jyrähtäisitkö siitä miten sivistyksen jakaminen ja sen tasapuolisen jakautumisen vaaliminen ja mahdollistaminen on meidän kaikkien, mutta ennen kaikkea päättäjien vastuulla. Miten sivistys on se perusta, jolle kaikki muu lopulta rakentuu. Miten humanismi on se pohja, jolle Suomi on rakentunut, ei insinööritiede tai talous.

Miten lohduttaisit nuoria opiskelijoitani, jotka häpeävät ihmistä ja miettivät oikeutustaan elämään tai sen jatkamiseen maapallolla. Joiden elämän keskeisiä kysymyksiä on se mahdoton yhtälö suhteessa moraaliin ja etiikkaan ja omiin valintoihin niinkin yksinkertaisissa asioissa kuin mitä voin syödä tai voinko koskaan tehdä lapsia.

Millä suojelisit kansalaisia siltä tunteelta, ettei voi vaikuttaa omaan kohtaloonsa. Siltä ajattelulta, että se joku toinen vie minun tilani, minun osuuteni maailmasta.

Puhuisitko siitä, miten huoli huomisesta ja tulevaisuudesta määrittyy aina tämän hetken kautta ja miksi tämä hetki on siksi tärkeä, jokainen tämä hetki. Hetki nytkin. Miten moninäkökulmaisuus ja monikulttuurisuus ovat tätä hetkeä ja ovat olleet myös osa eilistä. Edellisiä hetkiä.

Millä sanoin kannustaisit meitä keskusteluun ja ymmärtämiseen. Empatiaan. Sanoisitko, että nyt kun kaikki on mahdollista, älkää menkö poteroihinne lamaantuneina makaamaan. Kaikki on mahdollista sen toisen kanssa. Ei yksin, vaan yhdessä. Yhdessä sen toisen kanssa.

Lainaisitko puheesi loppuun toista valkoista heteromiestä, Dostojevskia ja sanoisit: ”Ainoa laki mikä täällä elämän asuntolassa pätee on myötäkärsimisen laki.” Kansalaiset, medborgare, hyvää joulua ja yhteisempää uutta vuotta 2017.

Elina Knihtilä

(Elina Knihtilä on Teatterikoulun näyttelijäntyön professori.)

Sändningar

  • lö 24.12.2016 17.15 • Yle Radio 1

Avsnitt

  • Mitä tapahtuu kun piru ilmestyy kolmelle kaverille keskellä Porin toria ja vaatii itselleen yhden sielun? Jumi on porilaisen Rakastajat -teatterin ja Radioteatterin yhteistyötä. Miten kuunnelma syntyi ja millainen kirjoitusprosessi oli? Kuunnelman esittelyssä haastateltavina ovat käsikirjoittaja ja ohjaaja, Karen Egan sekä Rakastajat-teatterin johtaja Angelica Meusel. Toimittajana on Emilia Cronvall.

    Jumi -kuunnelma tulee Radio 1:ssä maanantaina 14.8. klo 19.03.

  • Karen Egan: JUMI

    Radioteatteri on liikkeellä Porissa. Mitä tapahtuu kun piru ilmestyy kolmelle kaverille keskellä Porin toria ja vaatii itselleen yhden sielun? Teos on saanut inspiraationsa Porin Torilla sijaitsevasta kuvataiteilija Pertti Mäkisen patsaasta Toriparlamentti.

    Tämä surrealistinen komedia on porilaisen Rakastajat -teatterin ja Radioteatterin yhteistyötä.

    Käsikirjoitus ja ohjaus: Karen Egan
    Suomentaja: Juha Siltanen
    Sovitus: Työryhmä
    Rooleissa: Angelika Meusel, Jukka Keinonen, Kai Tanner ja Karen Egan
    Äänisuunnittelu: Johannes Vartola
    Tuottaja: Matti Kajander

  • Mika Waltari käsittelee kuunnelmassaan elämän ja kuoleman välistä rajankäyntiä, elämän tarkoitusta ja onnen olemusta. Waltari kirjoitti Leikkaus-kuunnelman tilaustyönä Yleisradiolle vuonna 1951 ja Markus Rautio ohjasi teoksen samana vuonna. Nyt kuullaan teoksen toinen versio vuodelta 1958 Eero Leväluoman ohjaamana.

    2-osaisen kokonaisuuden henkilöt:
    Elisabeth Venho leskirouva - Hilkka Helinä. Erkki Venho, hänen poikansa hallitussihteeri - Martti Kainulainen. Pirkko, hänen tyttärensä - Hillevi Lagerstam. Professori, kirurgi - Leo Riuttu. Hoitajatar professorin vastaanotolla - Eija Hiltunen. Neiti Sundgren, sairaalan hoitajatar - Rauha Rentola. Narkoosilääkäri - Esko Mannermaa. Aviomies - Sakari Jurkka. Pappi - Eino Kaipainen. Äiti - Martta Kontula. Rakastaja - Jussi Jurkka. Isä - Heimo Lepistö. Vanha herra - Lauri Kuosmanen. Ääni - Matti Ranin.

    Kuuntelijan toiveuusinta vuodelta 1958.

  • Vanha rouva Elisabeth Venho on joutunut leikkaukseen, jota hän on pelännyt pitkään hiljaa mielessään. Edellisen osan päättyessä leikkauksessa on ilmennyt komplikaatioita. Leikkaava professori taistelee saadakseen rouva Venhon pelastetuksi, jotta tämä voisi itse valita jaksaako vielä elää.

    Yleisradiolle kirjoittanut Mika Waltari. Ohjaus: Eero Leväluoma.

    2-osaisen kokonaisuuden henkilöt:
    Elisabeth Venho leskirouva - Hilkka Helinä. Erkki Venho, hänen poikansa hallitussihteeri - Martti Kainulainen. Pirkko, hänen tyttärensä - Hillevi Lagerstam. Professori, kirurgi - Leo Riuttu. Hoitajatar professorin vastaanotolla - Eija Hiltunen. Neiti Sundgren, sairaalan hoitajatar - Rauha Rentola. Narkoosilääkäri - Esko Mannermaa. Aviomies - Sakari Jurkka. Pappi - Eino Kaipainen. Äiti - Martta Kontula. Rakastaja - Jussi Jurkka. Isä - Heimo Lepistö. Vanha herra - Lauri Kuosmanen. Ääni - Matti Ranin.

    Kuuntelijan toiveuusinta vuodelta 1958.

  • IT-alan konsulttiyritys Finnbest viettää virkistyspäivää Pingviini Spassa ja yksi työntekijöistä, Saara, itkee vessassa. Tieto itkevästä Saarasta leviää juhlijoiden keskuudessa ja kuunnelman kolme keskushenkilöä, Anna, Mikko ja Juha, tulkitsevat tilanteen eri tavoin. Kuunnelma käsittelee Saaran tarinaa näiden kolmen erilaisista näkökulmista.

    Teos on syntynyt Radioteatterin ja Aalto-yliopiston elokuva- ja lavastustaiteen laitoksen yhteisen kuunnelmakurssin tuloksena.

    Varoitus kuulijalle. Ohjelma sisältää kiroilua ja seksuaalisen väkivallan kuvausta eikä sovellu alle 16-vuotiaille eikä herkille kuuntelijoille.

    Rooleissa:
    Niina Koponen, Anna Paavilainen, Heikki Häkkä, Tatu Mönttinen, Antti Laukkarinen, Juuso Pekkinen ja Johanna Dikert.

    OSA 1 ANNA
    Käsikirjoitus: Malin Nyqvist
    Ohjaus: Petra Lumioksa
    Äänisuunnittelu: Aleksi Tegel

    OSA 2 JUHA
    Käsikirjoitus: Aino Havu
    Ohjaus: Malin Nyqvist
    Äänisuunnittelu: Saara-Lotta Mäki & Taneli Suoranta
    Musiikki: Taneli Suoranta

    Osa 3 MIKKO
    Käsikirjoitus: Essi Aittamaa
    Ohjaus: Saara Tamminen
    Äänisuunnittelu: Juuso Oksala

    Tuotanto: Yle Radioteatteri / Matti Kajander

  • Virkistyspäivä on Radioteatterin ja Aalto-yliopiston elokuvataiteen laitoksen yhteistyönä pidetyn kuunnelmakurssin satoa. Kuunnelmassa ollaan IT-alan konsulttiyrityksen Finnbestin virkistyspäivän vietossa - ja yksi työntekijöistä, Saara, itkeekin vessassa.
    Miten tarina konsulttiyrityksen virkistyspäivästä syntyi ja millaiset asiat kuunnelmakurssilla nousivat esiin? Virkistyspäivä-teoksesta kertovat kuunnelman esittelyssä käsikirjoittajat Petra Lumioksa ja Essi Aittamaa, ohjaaja Saara Tamminen sekä ohjaaja ja käsikirjoittaja Malin Nyqvist sekä kurssinvetämisestä dramaturgi Antti Lehtinen.

    Kuunnelma Virkistyspäivä tulee Radio 1:ssä maanantaina 7.8. klo 19.03.

  • Marion ja Julia valmistelevat häitään. Marionin äiti Henriikka valmistautuu piispanvaaleihin. Ratkaisevalla hetkellä Marionia puhuttelee ääni, jota hän ei voi ohittaa. Marion tekee ratkaisun, joka vaikuttaa hänen kaikkiin läheisiinsä ja aiheuttaa kohtalokkaan ketjureaktion.
    Kristuksen morsian kertoo siitä, mitä tapahtuu, kun me emme uskalla näyttää toisillemme ristiriitaisuuttamme tai heikkouttamme. Se esittelee ehdotuksen fundamentalistisen käytöksen syntyyn, tässä tapauksessa homouden vastustamiseen ja puolustamiseen. Kuunnelman toinen suuri aihe on kristinuskon suhde sukupuoleen. Kuunnelma ei etsi syyllisiä, vaan tutkii maailmaa moniäänisesti.

    Heini Junkkaalan näytelmästä Radioteatterille sovittanut Elina Snicker. Ohjaus: Milja Sarkola. . Äänisuunnittelu: Tiina Luoma. Kitaristi: Marzi Nyman. Tuottajat: Lotta-Kaisa Riistakoski ja Pekka Ruohoranta.
    Rooleissa:
    Outi Condit, Antti Holma, Lotta Kaihua, Katja Küttner, Lotta Lindroos, Heikki Nousiainen, Petriikka Pohjanheimo, Esko Salminen, Miitta Sorvali ja Pekka Strang.

  • Tainaron vie kuulijan matkalle omalakiseen todellisuuteen, kaukaiseen maahan, jossa mikään ei ole aivan kuin omassamme. Tainaronin kaupungin asukkaat muistuttavat enemmän hyönteisiä kuin ihmisiä, mutta heidän edesottamuksensa ovat syvästi inhimillisiä. Kuunnelma seuraa ulkopuolisen saapumista Tainaroniin ja avaa unenomaisen kaupunkimaiseman muukalaisen silmin. Tainaron on fantasia, unelma, houre ja painajainen.
    Tainaron (1985) on Leena Krohnin läpimurtoromaani ja suomalaisen surrealismin merkkiteos. Kuunnelmaksi sen on sovittanut ohjaaja Janne Saarakkala.

    Tekninen toteutus: Jaakko Jämsä. Tuottaja: Mauri Ahola
    Rooleissa: Kolina Seppälä, Kati Outinen, Seela Sella ja Mikko Korsulainen
    Radioteatterin valiouusinta vuodelta 1997.

  • Tainaron vie kuulijan matkalle omalakiseen todellisuuteen, kaukaiseen maahan, jossa mikään ei ole aivan kuin omassamme. Tainaronin kaupungin asukkaat muistuttavat enemmän hyönteisiä kuin ihmisiä, mutta heidän edesottamuksensa ovat syvästi inhimillisiä. Kuunnelma seuraa ulkopuolisen saapumista Tainaroniin ja avaa unenomaisen kaupunkimaiseman muukalaisen silmin. Tainaron on fantasia, unelma, houre ja painajainen.
    Tainaron (1985) on Leena Krohnin läpimurtoromaani ja suomalaisen surrealismin merkkiteos. Kuunnelmaksi sen on sovittanut ohjaaja Janne Saarakkala.

    Teksti: Leena Krohn. Ohjaus ja sovitus: Janne Saarakkala.
    Tekninen toteutus: Jaakko Jämsä. Tuottaja: Mauri Ahola
    Rooleissa: Kolina Seppälä, Kati Outinen, Seela Sella ja Mikko Korsulainen
    Radioteatterin valiouusinta vuodelta 1997.

  • Mies joka istutti puita on Radioteatterin kuuntelijan toiveuusinta vuodelta 1997, ja se kuullaan osana Radio 1:n Toivon heinäkuuta. Mikä Jean Gionon teokseen pohjaavassa kuunnelmassa on tehnyt erityisesti vaikutuksen? Haastateltavina ovat kuunnelman toivoja Ulla Puukko sekä kirjallisuudentutkija Päivi Kosonen. Ja millainen kirjailija Jean Giono oli?
    Toimittajana on Emilia Cronvall.

    Kuunnelma Mies joka istutti puita tulee Radio 1:ssä sunnuntaina 16.7. klo 15.00.

  • Isä ja tytär lähtevät yhteiselle kesämatkalle, festivaalikiertueelle pitkin Suomea. Isä Petrin on tarkoitus muistella nuoruuttaan ja tytär Kristiina aikoo ylipäätään saada muisteltavan arvoisen nuoruuden. Festarikesä on road-trip-komedia sukupolvien välisestä kuilusta, kohtalosta ja omista valinnoista, pelosta ja rohkeudesta.

    Radioteatterille kirjoittanut Harri Veistinen. Ohjaus: Sakari Kirjavainen. Äänisuunnittelu: Ari Mursula Tuottaja: Eero Aro.

    Henkilöt:
    Petri - Ilkka Heiskanen. Kristiina, Petrin tytär - Meri Kirjavainen. Sofia, Kristiinan paras ystävä - Elena Leeve. Iloinen poika - Jussi Nikkilä. Stressipoika - Tatu Mönttinen. Maarit, Petrin muistojen nainen - Erja Manto. Ville, Maaritin poika - Topi Raulo. Humalainen Ruisrockissa - Sakari Kirjavainen.
    Kuuntelijan toiveuusinta vuodelta 2007.

  • Komisario Rehunen Roomassa on ajanvieteseikkailu vuodelta 2009. Kai Vakkurin kirjoittama kuunnelma vie Rooman kujille ja kaduille. Miten kuunnelman tyylilaji syntyi? Entä mistä aineksista kaupungin runsas äänimaisema on rakennettu? Kuunnelman esittelyssa haastateltavina ovat kuunnelman ohjaaja, Radioteatterin pitkäaikainen päällikkö, Pekka Kyrö ja äänisuunnittelija Tiina Luoma.

    Radioteatterin valiouusinta Komisario Rehunen Roomassa tulee Radio 1:ssä sunnuntaina 30.4.2017 klo 15.00.

Lyssna också