Radio Suomesta poimittuja

Sananen – After work vai after all?

  • 4 min
  • tillsvidare

Kotimaassamme ahkerin kymmenesosa juo puolet kaikesta viinasta. Trendikäs after work on jo monin paikoin korvautunut rouhealla after all-ilmiöllä!

Meillä Jyväskylässä on yleistynyt niin sanottu after all-kulttuuri. Se on sillä lailla sukua after work-ilmiölle, että siinäkin juodaan viinaa, keskellä päivää. Sen verran olen löytänyt itsestäni harrastaja-antropologia, että verkkatakki on kauttaaltaan nukkaantunut. Lähipubissa kannattaa käydä. Siellä näkee aitoja suomalaisia omassa liemessään.

Meillä suomalaisilla on harvaan asiaan mutkaton suhde, alkoholiin on. Sitä juodaan niin paljon kuin ehditään. Huolellisella tankkaamisella teemme yhä uudestaan toisistamme glamourmalleja ja sisäisiä sankareita. Olen nähnyt sen läheltä, kunnes luolan sisäilma on sokerihuurruttanut silmälasini jonkun toisen laseiksi.

Vasta muutama vuosi sitten tohistiin, että after work-kulttuuri tulee Suomeen. Tarkoitti suoraan töistä ravintolaan purjehtimista. Tarjouskuohuviinejä kannettiin pöytään. Viereiseen pöytään teki hajuraon viimeistään tilaamalla rakastamilleen työkavereille aitoa shampanjaa.

Jyväskylän korkeudelle after work ei koskaan ehtinyt. Jo silloin oli luontevampaa rytmittää työkaverin katseleminen humalan pyöristämin linssein muutamaan isompaan rykäisyyn vuodessa. Täällä seitinohut huppeli on itsensä kiusaamista. Vielä jos joku pyörittelee auton avaimia vihreässä teessä, niin johan tässä joutaa kotiin jo itsekin. Pikkujouluissa on seuraava mahdollisuus näyttää todellinen luontonsa, silloin viina penslaa karstat elimistöstä ja ihmissuhteista.

Silti olin aavistuksen yllättynyt, että meidän muunnelmamme, tämä after all, on niin iso ilmiö täällä. Kaupungin suosituin halpaolutpubi on jo iltapäivällä kuhiseva pesä ja karaokelaitteisto on kaakotettu ääriasentoon. Kaikki tuntuu niin kauan tahmealta, kunnes itse on muuttunut saman tuntuiseksi.

En tiedä muista kaupungeista, mutta after all-kulttuuri tuntuu voimistuvan Jyväskylässä koko ajan. Missään ei törmää niin sakeisiin ja pörheisiin puliukkoparviin kuin Jyväskylän keskustassa. He varistavat, kujertavat, sulkiaan toisiaan vasten. Kun yksi horjahtaa, koko retkikunta piirtää tampaten kävelykatuun kasinmallisen ikuisuusmerkin. Eivät ole maltaan haukkoja, nauttivat tasavaltaa.

After all-kulttuuri elää meillä vahvasti myös monissa ravintoloissa. After work-ilmiöstä se eroaa niin, että työ ei ole mukana ajatuksen tasolla eikä enää edes tunteen tasolla. Työtä ei ole ollut herran aikoihin. Työkavereita oli joskus muinoin, mutta yhdenkään nimi ei tule just nyt mieleen.

After all voisi tarkoittaa: jälkeen kaiken. Kaikki elämää joskus rytmittäneet asiat ovat poissa. Työ menetti merkityksensä, rytmi menetti luontaisen komppinsa. Toiset menivät ohituskaistalta ohi niin kovaa, että ei ehditty näkemään oliko bemari vai audi. Monesta pubista on tullut kohtu, jossa on aina tasaisen kosteaa ja lämmintä. Jos kaikki märkyys hulahtaisi nyt lattialle ja sitten vedettäisiin päivän valoon, itku ei ehkä loppuisi.

Meillä on ihan oikeasti iso after all-ilmiö. Itsestä ei ehkä löytynyt sitä sitkeyttä ja voimaa, joku oli pehmentänyt tärkeät paikat. Mutta ei yhteiskuntakaan tullut vastaan. Työtä ei ollut, joku halusi lakaista syrjään. Piti luoda uusi oma kulttuuri.

Silti tiedän, että moni odottaa selvää päivää. Semmoista, jolloin kaikki on hetken oudon kirkasta ja selkeää. Napanuora sieltä uudesta kohdusta on yllättäen niin pitkä, että pystyy kävelemään satamaan ja takaisin. Soittamaan lapselleen.

After all on englantia. Se ei oikeasti tarkoita jälkeen kaiken, e-hei. Se tarkoittaa loppujen lopuksi, kuitenkin.

Siitä voi jatkaa.

Maallikkosaarnaaja Maasola

Sändningar

  • ti 20.9.2016 18.03 • Yle Radio Suomi

Avsnitt

  • Taiteilijaprofessori Jorma Uotinen oli jo nuoruusaikanaan Porissa erilainen ilmestys. Nuoruudessaan hermotulehduksen halvaannuttama Jorma päätti, että jos hän tästä selviää, ei muuta vaihtoehtoa ole kuin tanssi. Nykyään jokaisella on Jorma Uotisesta jokin mielikuva. Huomio on vain lisääntynyt televisiotuotantojen ansiosta, mutta öisin Jorma Uotinen nauttii omasta ajasta.

    Uotinen ei halua jakaa muille elämänviisauksia, hän itse uskoo johtajankin ominaisuudessa koeteltuihin avoimeen keskusteluun ja muiden kuunteluun. Ystävienkään ei tarvitse olla samanmielisiä.

    Jorma Uotinen on urbaani ihminen, telttailu tai retkeily eivät to-del-la-kaan kuulu hänen harrastuksiinsa. Parinkymmenen metrin siirtymä Hyrsylänmutkan lähimetsikössä makkaranpaistoon on jo melkein sekin liikaa.

    Kesäteltta-ohjelma on uusinta viime kesältä. Toimittajana Paula Jokimies.

  • Suomalaiset eivät enään voita urheilussa. Se on ihan luonnollista. Tässä voittoa tavoittelemattomien yhdistysten maassa. Maallikkosaarnaaja Maasola viihtyy myös verkkareissa, mutta saarnaa mieluummin kuin hikoilee. Arkisaarna Sananen.

  • Onko viileä sää vaikuttanut niin, että ihmiset eivät enää esittele itseään? Siltä vähän näyttää.
    Toisin on maailmalla, jossa kokonaiset nahkaiset näytöt on räpsäytetty auki, kansan ihmeteltäväksi. Maallikkosaarnaaja Maasola ja viikkosaarna, Sananen.

  • On jäätelö hyvää, kun yksin syö. Muissa yhteyksissä jakaminen on parempi ajatus.
    Maallikkosaarnaaja Maasola on tullut uskoon. Mitä Jakamistalous todella tarkoittaa - ja pitääkö kotitalouksissa olla huolissaan? Tuorein saarna Sananen paaluttaa teesit.

  • Jotkut onnistuvat valokuvassa niin, että tuntuu kuin kaikki valo olisi jäänyt jonnekin syvälle sisälle kohteen kammioihin. Ulos on päässyt vain säikähtänyt jänis ja lupsahtanut suupieli.
    Maallikkosaarnaaja Maasola purkaa traumaa viikkosaarnassaan Sananen.

  • Kuluneen sanonnan mukaan Lahti on Suomen Chicago. Lempinimellä viitataan yleensä kaupungin sangen värikkääseen ja lainvastaiseen menneisyyteen - etenkin 60- ja 70 -luvuilla kaupungissa sattui ja tapahtui enemmän kuin muualla. Vaikka ajat ovat muuttuneet, istuu maine tiukassa ja osin siksi, että lahtelaiset itse pitävät siitä yllä ja jotkut ovat siitä jopa ylpeitä. Ja miksi eivät olisi, historiaa se on rikollinenkin historia. Me pääseme nyt mukaan kiertoajelulle Lahden synkeille ja syntisille kaduille. Oppaina ovat Mato Valtonen ja Riku Routo. Toimittajana Sanna Pirkkalainen.

    Kuvassa Chicago-tourin käytössä oleva alkuperäiseen asuunsa entisöity linja-auto. Se on ainoana lajissaan säilynyt 35-paikkainen Büssing TU 4500 Emmelmann. Se on valmistettu Saksassa 1960 ja tuotu Suomeen 1963. Se palveli tilausajossa ja reittiliikenteessä. Vieressä bussin ainoa kuljettaja, Yrjö Iskala.

  • Jos tulevaisuuden mopoautosta löytyy rajoitin, niin tuttu se on kapistuksena keski-ikäiselle miehellekin.
    Rajoitin varmistaa, ettei vaan satu mitään. Rajoitin estää myös ostamasta värikkään paidan.
    Maallikkosaarnaaja Maasola ja sapekas arkisaarna, Sananen.

  • Näyttelijä Anna-Maija Tuokko esittää päähenkilö Annia kesän radiomusikaalissa Mä halusin olla suffragetti. Sen on käsikirjoittanut ja säveltänyt Maija Vilkkumaa.

    Tuokko osallistui keväällä Tanssii tähtien kanssa -tv-ohjelmaan yhtaikaa radionauhoitusten kanssa. Musikaalikomedian Anni on 24-vuotias lavarunoilija ja Suffragetti-ryhmän perustajajäsen.

    Olga Ketonen tapasi Tuokon kahvilassa.

  • Hikeä, verta ja kyyneleitä? Vai litroittain kahvia, pari kuumailmapuhallinta ja paljon naurua?
    Radio Suomen kesää ilahduttaa Maija Vilkkumaan kirjoittama ja säveltämä radiomusikaali "Mä halusin olla suffragetti".
    Musikaalin ohjaa Mika Kurvinen, pääosan esittäjä on näyttelijä Anna-Maija Tuokko. Ennen kuin homma on niin sanotusti paketissa vaatii se paljon ihan raadollista työtä.

    Helmikuun alussa musikaalilla ei ollut vielä edes nimeä, kun näyttelijät, ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja ja äänisuunnittelija kokoontuivat lukuharjoituksiin Pasilaan. Viileää kuunnelmastudiota lämmitettiin kuumailmapuhaltimilla ja puolet väestä köhi talviflunssan jälkitiloissa. Paula Jokimies sujahti lukuharjoituksiin seuraamaan, miten tekstiä puhalletaan eläväksi.

    "Mä halusin olla suffragetti" -radiomusikaalin ensimmäinen jakso Radio Suomessa maanantaina 3.7.2017 klo 17.35.
    20-osainen musikaali kuullaan joka arkipäivä samaan aikaan neljän viikon ajan.

  • Kirjailija Paula Noronen sekoaa laskuissa miettiessään, montako Supermarsu -kirjaa on kirjoittanut. Kymmenen kappaletta niitä on ja parhaillaan kuvataan ensimmäistä elokuvaa. Se tulee ensi-iltaan tammikuun lopussa. Supermarsu -elokuva kertoo alakouluikäisestä Emiliasta, joka huomaa omaavansa lemmikkimarsunsa pureman jälkeen salaisia supervoimia.

    Marko Miettinen pakkasi mankan ja pari lasta autoonsa ja lähti seuraamaan elokuvan kuvauksia vesipuisto Serenaan Pohjois-Espooseen.
    Taisipa juttutuokiossa käsikirjoittaja Paula Norosen kanssa olla sisäänkirjoitettuna Markon salainen toive avustajan pestistäkin.

  • Suomen ainoalla sonniasemalla Hollollassa seurataan tällä kertaa vasikansiementen matkaa laboratoriosta maailmalle.

    Ennen vanhaan homma hoitui niin, että sonni astui lehmät ja tuloksena oli vasikka. Nykyään lähes kaikki karja siemennetään eikä ihan millä tahansa litkulla. Laboratoriopäällikkö Anne Olonen kertoo, että sonnin sperma käy läpi todella tarkan syynin sen jälkeen, kun se on otettu talteen. Sanna Pirkkalaisen tapaa vierailulla myös Hollolan sonniaseman tuotantojohtajan Harri Mäkivuokon.

    Kuvateksti: Sonnin siemenneste laimennetaan ja pakataan "olkiin". Yhdessä oljessa on yksi siemenannos eli noin 15 miljoonaa siittiötä. Kuva: Viking Genetics

  • Kaukana ovat ne ajat, kun kylään hankittiin yksi komia sonni, jonka luo kaikki lähiseutujen lehmät kulkivat miehelään. Perinteistä "sonni ja lehmä ne yhteen soppii" -menetelmää ei maataloudessa enää juurikaan käytetä, etenkin lypsykarja lisääntyy maassamme lähes yksinomaan keinosiemennyksen avulla. Ja sama pätee pitkälti myös hevosiin, luonnollinen astutus on hevostalleillakin harvinainen tapahtuma.

    Jos olet koskaan päässyt näkemään, kun sonni ja lehmä, tai ori ja tamma, kohtaavat lapsenteko mielessä, ymmärrät myös syyn siihen, miksi tähän on tultu. Harva tilallinen kun haluaa menettää hyvää lypsylehmää tai kelpo ravuria vain siksi, että jalka katkeaa lemmentöissä. Siinä nimittäin aitaa kaatuu ja tanner tömisee, kun sonni oikein lemmekkääksi ryhtyy...

    Sanna Pirkkalainen pääsi harvinaiselle vierailulle maamme ainoalle sonniasemalle Hollolaan. Oppaina ovat eläintenhoitajien esimies Tuula Nyström ja eläinlääkäri Henri Simonen.

Inga kommande avsnitt

Lyssna också