Radio Suomi Kotka

må 19.9.2016

  • 11 min
  • tillsvidare

Susanna Arvilan kiinnostus viittomakieleen alkoi jo noin kymmenvuotiaana partiossa. Ensin hän opetteli viittomakielen aakkoset, ja myöhemmin hän suoritti viittomakielen kielikokeen.

Sändningar

  • må 19.9.2016 13.15 • Yle Arenan

Avsnitt

  • Otsonkallion päiväkoti ja esiopetus saavuttivat tunnustusta neljän vuoden pitkäjänteisestä ja korkeatasoisesta ympäristökasvatuksesta. Sen merkkinä salkoon nostettiin Kestävä Vihreä Lippu. Vihreä lippu on päiväkotien, koulujen, oppilaitosten sekä lasten ja nuorten vapaa-ajan toimijoiden kestävän kehityksen ohjelma. Aleksi Taponen vieraili päiväkodissa utelemassa, miten ympäristöasiat ja kestävä kehitys näkyvät päiväkodin arjessa.

  • Kuusankoski oli väkilukuun suhteutettuna maan punaisin paikkakunta sisällissodassa vuonna 1918. Filosofian tohtori ja historian tutkija Seppo Aalto kirjoittaa kirjaa, jossa esimerkiksi Kymintehtaat ovat keskiössä, kun sotaan johtavia tekijöitä ja sodan vaikutuksia selvitetään. Petri Niemi haastattelee Aaltoa.

  • Kotkalainen Jenna Tiikkainen tietää ja tuntee, millaista on sairastua masennukseen. Tällä hetkellä hän on kuitenkin toipunut sairaudesta ja työskentelee auttaakseen muita mielenterveysongelmia kohdanneita ihmisiä. Petri Niemi haastattelee Tiikkaista.

  • Pantsun talossa Pyhtäällä toimii tällä hetkellä muun muassa nuorten mopotalli. Kasvajat ry:n hallituksen puheenjohtaja Katja Lemberg toivoo, että punatiilinen rivitalo kehittyy tulevaisuudessa entistä enemmän kuntalaisten ja erilaisten yhteisöjen kohtaamispaikaksi. Petri Niemi haastattelee.

  • Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu on yksi Emma-gaalan pääyhteistyökumppaneista. Muodin ja puvustuksen opiskelija Anette Ahokas on suunnitellut gaalaan juhlapuvun ja teollisen muotoilun opiskelija Arho Keränen pukuun sopivat korut. Vuoden tulokkaalle jaetaan perinteisen Emma-pystin lisäksi muodin ja puvustuksen opiskelijan Raili Auraskarin suunnittelema palkinto. Aleksi Taponen tapasi gaalaan valmistautuvan kolmikon.

  • Virolahti odottaa, että suuren Zsar Outlet -ostoskylän rakentaminen tuo ostosturisteja ja satoja uusia työpaikkoja. Kuntaan on viritelty erilaisia kauppakeskuksia jo vuosia, mutta ne ovat jääneet toteutumatta. Vaalimaan ostoskylän on määrä valmistua joulukuussa. Petri Niemi haastattelee rakennustyömaalla kunnanjohtaja Osmo Havuahoa.

  • Sään voimakas lauhtuminen ja vesisade aiheuttivat paljon ongelmia liikenteessä torstaina. Kouvolassa esimerkiksi Sippolan koulukyytejä ajettiin paikoin peilijäisiä teitä pitkin etanavauhtia. Petri Niemi haastattelee Matti Pakkasta Ma-Sa Lines Ay:stä.

  • Kouvolalainen pienkustantamo lähtee mukaan oppikirjamarkkinoille. Aarni Kustannuksen Pasi Luhtaniemi uskoo, että uudenlaiselle historian oppikirjalle on tarvetta alakouluissa. Petri Niemi haastattelee Luhtaniemeä.

  • Moni kouvolalainen on huolestunut entistä pidemmistä sairaalareissuista. Esimerkiksi kaikkien leikkausten keskittäminen keskussairaalaan lisää kouvolalaisten potilaskäyntejä Kotkassa tuhansilla vuodessa. Petri Niemi haastattelee kouvolalaista Mika Antikaista, joka on valinnut kulkupelikseen junan.

  • Kotkalainen sukellusseura Kotka Divers tekee tämän vuoden aikana mielenkiintoisen projektin.
    Sen kohteena on Kotkan edustalla oleva hylky, joka on yksi Ruotsinsalmen meritaisteluissa uponneista laivoista.
    Hylky videokuvataan, videosta tehdään valokuvia ja lopulta hylystä tehdään tietokoneella niiden perusteella kolmiulotteinen malli.
    Miten tuota hommaa ihan käytännössä tehdään ja minkälainen tunne on meren pinnan alla, kun edessä on vanha laivan hylky?
    Maija Tuunilan aamuvieraana sukellusseurasta olivat Thomas Stenberg ja Riikka Venesjärvi.
    (Oheisen kuvan on ottanut Jari Hovikorpi)

  • Haminalainen Lassi Lappi kilpailee Mr. Finland -miesmalli-kilpailun finaalissa. Entinen lahjakas jääkiekkoilija päätyi malliuralle vakavan onnettomuuden seurauksena, sillä hän ajoi viisitoista-vuotiaana mopolla ulos tieltä ja törmäsi seinään.
    Osana kuntoutusta hän alkoi käydä kuntosalilla yhä enemmän. Aivovammaan liittyvät oireet kuten kova väsymys haittaavat yhä, mutta Lappi pyrkii sitkeästi eteenpäin. Toimittajana Juulia Tillaeus.

  • Kouvolan painikaupungin maine on hyvissä kantimissa. Tätä mieltä on Kouvolan Painijoiden puheenjohtaja Timo Pahkala. Petri Niemi haastattelee Pahkalaa perinteisen Herman Kare -turnauksen tunnelmissa Mansikka-ahon urheiluhallissa.

Inga kommande avsnitt

Klipp

  • Kotkan Metsolan päiväkodin lasten annettiin itse valita, mitä leikkiä kukin tahtoo leikkiä. Kuvaus ja editointi: Pyry Sarkiola

  • Kotkan Metsolan päiväkodin lasten annettiin itse valita, mitä leikkiä kukin tahtoo leikkiä.

    Kuvaus ja editointi: Pyry Sarkiola

  • Kouvolan kaupunginvaltuuston puheenjohtajalla Harri Helminen(sd.) laatii parhaillaan virkamiesten kanssa valtuutetuille pelisääntöjä, joiden toivotaan ohjaavan nykyistä asiallisempaan toimintaan luottamustehtävässä.

    Ylen toimittaja testasi puheenjohtajan sietokykyä ja reaktioita, kun toimittaja ei käyttäydykään niin kuin haastattelijan odotetaan käyttäytyvän.

    Toimittaja: Petri Niemi
    Kuvaaja: Pyry Sarkiola

  • Liikuntaesteisen asemaan asettuminen voi edistää esteetöntä rakentamista. Eläytyminen siihen, miten esimerkiksi vanhus kokee ympäristönsä, tuo esiin paikkoja, jotka tuottavat ikäihmisille vaikeuksia. Sini Ojanperä kävi testaamassa pukua, jonka avulla tällaista eläytymistä voi tehdä ihan käytännössä. Kuvaus ja editointi: Pyry Sarkiola

  • Pirkka-Pekka Peteliuksen pitkäaikainen haave on ollut veneilysäätietojen lukeminen radiossa. Toive toteutui, kun Pirkka-Pekka vieraili Kymenlaakson Radiossa. Kuuntele kuinka mies selviytyi. Samalla selviää myös mikä olisi Peteliuksen unelmien täyttymys ja miksi unelma ei ole vielä toteutunut.

  • Kymenlaakson Radio sai mieluisan vieraan, kun Pirkka-Pekka Petelius saapui Mari Pekkasen juontopariksi iltapäivälähetykseen. Lähetys täyttyi toivekappaleista, yleisön kysymyksistä ja vapaasta assosiaatiosta. Tarina luikerteli Kymenlaakson murteen ominaispiirteiden pohdinnasta nujakkaan Sami Hyypiän kanssa. Kuuntele iltapäivän parhaat palat!

  • Kymenlaakson Radion Parlamenttivieraana on kansanedustaja Ari Torniainen (kesk.) Lappeenrannasta. Haastattelussa hän arvostelee muun muassa hallituksen kaavailemaa kuntauudistusta. Toimittajana on Jaakko Mäntymaa.

  • Kotkan Maretariumissa rantakäärmeiden määrä moninkertaistui kesän lopulla. Käärmepariskunta sai 19 munaa, joista suurin osa on jo kuoriutunut. Rantakäärme on kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen eläin. Esimerkiksi vaaran uhatessa se ruiskauttaa viholliseen kaamean pahanhajuista ainetta. Toinen keino sillä on heittäytyä selälleen ja esittää kuollutta.
    Maija Tuunila kävi ihmettelemässä maretariumin rantakäärmeitä Kotkan Maretariumin toimitusjohtaja Sari Saukkosen kanssa.

  • Tämänkertainen parlamenttivieras, kotkalainen kansanedustaja Sirpa Paatero (sd.), uskoo hovioikeuden jäävän Kouvolaan. Haastattelijana Vesa Grekula.

  • Viidestä tamperelaismiehestä koostuva yhtye 4W - hatunnosto Juha "Watt" Vainiolle soittaa ainoastaan Junnun tuotantoa. Mari Pekkasen jututettavina ovat solisti Kimmo Hoivassilta ja kitaristi Marko Aho.

  • Kymenlaakson Radion Parlamenttivieras -ohjelman haastattelussa on perussuomalaisten kotkalainen kansanedustaja Juho Eerola. Hän kertoo ohjelmassa muun muassa värikkäästä julkisuuskuvastaan sekä näkemyksensä kuntaliitoksista. Vesa Grekula haastattelee.

  • Kotkalainen Maiju Lanki on Metsähallituksessa suunnittelijana ja työpäivät kuluvat usein tutkimalla vedenalaista maailmaa sukeltaen. Olli Törönen tapasi Maiju Langin Haminan Nuokoissa.

Lyssna också