Radio Suomesta poimittuja

Sananen - Minulla on tänään anttila

  • 4 min
  • tillsvidare

Kotikaupunkini Anttila lopetti. Jotenkin tuntuu, että se jatkaa elämäänsä nimenä ja käsitteenä. Minulla saattaa jopa olla se.

Kotikaupunkini Anttila lopetti viikonloppuna. En olisi arvannut, että tyhjyydentunne on näin lamauttava. Ihan kuin olisin itse uretaanin ja teryleenin tuoksuinen tyhjä halli, jossa on sisällä vain yhdet yhdenkoon sukkahousut. Haarakiila on pingotettu ehkä iäksi sieluuni. Anttila oli koko kansan kauppa, jossa en juuri koskaan käynyt. Mutta haaveilin kaikki nämä vuodet tulevani kansan mieheksi, tavalliseksi ja vahingossa onnelliseksi.

Anttilassa moni koki ensimmäisen kerran vapauden huuman, irtaantumisen painovoimasta ja raskaan askeleen raskauttamasta arjesta. Puhun tietenkin liukuportaista. Se oli rakkautta ensi nykäisyllä. Se oli ensimmäinen paikka äidin sylin jälkeen, josta ei ollut kiire mihinkään. Siihen olisi halunnut jäädä. Kunpa nuo Anttilan liukuportaat olisivat kuljettaneet läpi koko elämän. Tasaisesti ja kuitenkin juuri sopivasti huipaten.

Ensikänni on tärkeä etappi muistojen possujunassa. Sen hohto kuitenkin muuttuu mattapinnan suuntaan, varsinkin jos muistikuvat ovat yksittäisiä efektejä. Ja kun ikä piikkaa nousuhumalasta siivet.

Liukuportailla ajelu on kestävämpi juttu. Olen itse ajellut Anttilan liukuportaita itkuun asti, nuoren järkahtämättömällä uskolla, että nyt ihmiskunnan teknologinen murros on saavuttanut päätepisteensä. Muutamaa vuotta myöhemmin sain todistaa kun maakuntien lapset ja erityisesti aikuiset tulivat ajelemaan. Maakuntamatkoillaan he kokivat ihmeen. Jokin suurempi voima kuljetti. Me kaikki saatoimme vain antautua.

Ei siitä niin kauaa ole, kun ajelimme suu auki ääriasentoon retkahtaneena ja Anttilan henkilökunta yritti totutella jatkuvaan kovaääniseen kiljahteluun. Ja mikä tuska heillä on täytynyt hapottaa rinnassa, kun eivät itse päässeet työaikana koko ajan ajelemaan liukuportailla.

Meitä vietiin - ja se on maaginen tunne. Nykyisinkin meitä viedään, mutta tavat ovat kierompia ja enemmän pahoinvointia aiheuttavia. Elämäämme viedään pysyvästi verkkoon. Pankki vie rahamme uusilla tuotteillaan. Meidän aikamme on lyhyttavaraa. Meitä viedään nyt valon (ja valokuidun) nopeudella. Liukuportaat tuntuvat monista nykyään liian hitailta. Nautinto on tapettu.

Anttila oli synagoga. Se oli tavallisuuden paratiisi. Ympärillään tauotta risteilevät ihmeet, liukuportaat.

Kun halusin päivästäni tavallisen, menin Anttilaan. Etenin niin hitaasti levyosastolla, että aikakin pysähtyi. C-kasetteihin oli talletettu kaikki maailman ihanuus kompaktiin muotoon.

Nykyajan designliikkeet ja halpakaupat ovat toista maata. Ne eivät ole tavallisuuden, puhtaan maalaisjärjen, asialla. Pikkuliikkeet ovat sairaalloisen kalliita. Halpakaupat taas ihan liian halpoja. Pitääkö minun ostaa nämä kaikki, koska voin? Ihmisten suhteellisuudentaju ja rahan arvo on hämärretty, lisäksi vielä todellisten tarpeiden arvomaailma. Se ei ole ihan vähän.

Anttila-kaupat häviävät. Pitääkö käsitteen hävitä?

Meille monelle anttila ei ole enää ollut viime vuosina kauppana välttämätön, mutta nuoruutemme ja kauniin kohtuullisuuden nimenä, ja käsitteenä, sen soisi säilyvän.

Anttila saattaa olla mielentilamme! Meidän on usein vaikea sanoa, olemmeko juuri nyt kohmelossa, masentuneita, ahdistuneita vai itse aiheutetussa autistisessa tilassa.

Mikään näistä ei yksinään natsaa. Muuttomyynnin jälkeinen tyhjyys, pieni loppu, ohkanen onttous ja selittämätön kaipuu yhdistyvät usein katseessamme liikutukseen ja passiiviseen hyvyyteen.

Minulla on tänään anttila. Jos haluat tietää tarkemmin, tule viereeni tuijottamaan lampea.

Maallikkosaarnaaja Maasola

Sändningar

  • ti 13.9.2016 18.03 • Yle Radio Suomi

Avsnitt

  • Taiteilijaprofessori Jorma Uotinen oli jo nuoruusaikanaan Porissa erilainen ilmestys. Nuoruudessaan hermotulehduksen halvaannuttama Jorma päätti, että jos hän tästä selviää, ei muuta vaihtoehtoa ole kuin tanssi. Nykyään jokaisella on Jorma Uotisesta jokin mielikuva. Huomio on vain lisääntynyt televisiotuotantojen ansiosta, mutta öisin Jorma Uotinen nauttii omasta ajasta.

    Uotinen ei halua jakaa muille elämänviisauksia, hän itse uskoo johtajankin ominaisuudessa koeteltuihin avoimeen keskusteluun ja muiden kuunteluun. Ystävienkään ei tarvitse olla samanmielisiä.

    Jorma Uotinen on urbaani ihminen, telttailu tai retkeily eivät to-del-la-kaan kuulu hänen harrastuksiinsa. Parinkymmenen metrin siirtymä Hyrsylänmutkan lähimetsikössä makkaranpaistoon on jo melkein sekin liikaa.

    Kesäteltta-ohjelma on uusinta viime kesältä. Toimittajana Paula Jokimies.

  • Suomalaiset eivät enään voita urheilussa. Se on ihan luonnollista. Tässä voittoa tavoittelemattomien yhdistysten maassa. Maallikkosaarnaaja Maasola viihtyy myös verkkareissa, mutta saarnaa mieluummin kuin hikoilee. Arkisaarna Sananen.

  • Onko viileä sää vaikuttanut niin, että ihmiset eivät enää esittele itseään? Siltä vähän näyttää.
    Toisin on maailmalla, jossa kokonaiset nahkaiset näytöt on räpsäytetty auki, kansan ihmeteltäväksi. Maallikkosaarnaaja Maasola ja viikkosaarna, Sananen.

  • On jäätelö hyvää, kun yksin syö. Muissa yhteyksissä jakaminen on parempi ajatus.
    Maallikkosaarnaaja Maasola on tullut uskoon. Mitä Jakamistalous todella tarkoittaa - ja pitääkö kotitalouksissa olla huolissaan? Tuorein saarna Sananen paaluttaa teesit.

  • Jotkut onnistuvat valokuvassa niin, että tuntuu kuin kaikki valo olisi jäänyt jonnekin syvälle sisälle kohteen kammioihin. Ulos on päässyt vain säikähtänyt jänis ja lupsahtanut suupieli.
    Maallikkosaarnaaja Maasola purkaa traumaa viikkosaarnassaan Sananen.

  • Kuluneen sanonnan mukaan Lahti on Suomen Chicago. Lempinimellä viitataan yleensä kaupungin sangen värikkääseen ja lainvastaiseen menneisyyteen - etenkin 60- ja 70 -luvuilla kaupungissa sattui ja tapahtui enemmän kuin muualla. Vaikka ajat ovat muuttuneet, istuu maine tiukassa ja osin siksi, että lahtelaiset itse pitävät siitä yllä ja jotkut ovat siitä jopa ylpeitä. Ja miksi eivät olisi, historiaa se on rikollinenkin historia. Me pääseme nyt mukaan kiertoajelulle Lahden synkeille ja syntisille kaduille. Oppaina ovat Mato Valtonen ja Riku Routo. Toimittajana Sanna Pirkkalainen.

    Kuvassa Chicago-tourin käytössä oleva alkuperäiseen asuunsa entisöity linja-auto. Se on ainoana lajissaan säilynyt 35-paikkainen Büssing TU 4500 Emmelmann. Se on valmistettu Saksassa 1960 ja tuotu Suomeen 1963. Se palveli tilausajossa ja reittiliikenteessä. Vieressä bussin ainoa kuljettaja, Yrjö Iskala.

  • Jos tulevaisuuden mopoautosta löytyy rajoitin, niin tuttu se on kapistuksena keski-ikäiselle miehellekin.
    Rajoitin varmistaa, ettei vaan satu mitään. Rajoitin estää myös ostamasta värikkään paidan.
    Maallikkosaarnaaja Maasola ja sapekas arkisaarna, Sananen.

  • Näyttelijä Anna-Maija Tuokko esittää päähenkilö Annia kesän radiomusikaalissa Mä halusin olla suffragetti. Sen on käsikirjoittanut ja säveltänyt Maija Vilkkumaa.

    Tuokko osallistui keväällä Tanssii tähtien kanssa -tv-ohjelmaan yhtaikaa radionauhoitusten kanssa. Musikaalikomedian Anni on 24-vuotias lavarunoilija ja Suffragetti-ryhmän perustajajäsen.

    Olga Ketonen tapasi Tuokon kahvilassa.

  • Hikeä, verta ja kyyneleitä? Vai litroittain kahvia, pari kuumailmapuhallinta ja paljon naurua?
    Radio Suomen kesää ilahduttaa Maija Vilkkumaan kirjoittama ja säveltämä radiomusikaali "Mä halusin olla suffragetti".
    Musikaalin ohjaa Mika Kurvinen, pääosan esittäjä on näyttelijä Anna-Maija Tuokko. Ennen kuin homma on niin sanotusti paketissa vaatii se paljon ihan raadollista työtä.

    Helmikuun alussa musikaalilla ei ollut vielä edes nimeä, kun näyttelijät, ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja ja äänisuunnittelija kokoontuivat lukuharjoituksiin Pasilaan. Viileää kuunnelmastudiota lämmitettiin kuumailmapuhaltimilla ja puolet väestä köhi talviflunssan jälkitiloissa. Paula Jokimies sujahti lukuharjoituksiin seuraamaan, miten tekstiä puhalletaan eläväksi.

    "Mä halusin olla suffragetti" -radiomusikaalin ensimmäinen jakso Radio Suomessa maanantaina 3.7.2017 klo 17.35.
    20-osainen musikaali kuullaan joka arkipäivä samaan aikaan neljän viikon ajan.

  • Kirjailija Paula Noronen sekoaa laskuissa miettiessään, montako Supermarsu -kirjaa on kirjoittanut. Kymmenen kappaletta niitä on ja parhaillaan kuvataan ensimmäistä elokuvaa. Se tulee ensi-iltaan tammikuun lopussa. Supermarsu -elokuva kertoo alakouluikäisestä Emiliasta, joka huomaa omaavansa lemmikkimarsunsa pureman jälkeen salaisia supervoimia.

    Marko Miettinen pakkasi mankan ja pari lasta autoonsa ja lähti seuraamaan elokuvan kuvauksia vesipuisto Serenaan Pohjois-Espooseen.
    Taisipa juttutuokiossa käsikirjoittaja Paula Norosen kanssa olla sisäänkirjoitettuna Markon salainen toive avustajan pestistäkin.

  • Suomen ainoalla sonniasemalla Hollollassa seurataan tällä kertaa vasikansiementen matkaa laboratoriosta maailmalle.

    Ennen vanhaan homma hoitui niin, että sonni astui lehmät ja tuloksena oli vasikka. Nykyään lähes kaikki karja siemennetään eikä ihan millä tahansa litkulla. Laboratoriopäällikkö Anne Olonen kertoo, että sonnin sperma käy läpi todella tarkan syynin sen jälkeen, kun se on otettu talteen. Sanna Pirkkalaisen tapaa vierailulla myös Hollolan sonniaseman tuotantojohtajan Harri Mäkivuokon.

    Kuvateksti: Sonnin siemenneste laimennetaan ja pakataan "olkiin". Yhdessä oljessa on yksi siemenannos eli noin 15 miljoonaa siittiötä. Kuva: Viking Genetics

  • Kaukana ovat ne ajat, kun kylään hankittiin yksi komia sonni, jonka luo kaikki lähiseutujen lehmät kulkivat miehelään. Perinteistä "sonni ja lehmä ne yhteen soppii" -menetelmää ei maataloudessa enää juurikaan käytetä, etenkin lypsykarja lisääntyy maassamme lähes yksinomaan keinosiemennyksen avulla. Ja sama pätee pitkälti myös hevosiin, luonnollinen astutus on hevostalleillakin harvinainen tapahtuma.

    Jos olet koskaan päässyt näkemään, kun sonni ja lehmä, tai ori ja tamma, kohtaavat lapsenteko mielessä, ymmärrät myös syyn siihen, miksi tähän on tultu. Harva tilallinen kun haluaa menettää hyvää lypsylehmää tai kelpo ravuria vain siksi, että jalka katkeaa lemmentöissä. Siinä nimittäin aitaa kaatuu ja tanner tömisee, kun sonni oikein lemmekkääksi ryhtyy...

    Sanna Pirkkalainen pääsi harvinaiselle vierailulle maamme ainoalle sonniasemalle Hollolaan. Oppaina ovat eläintenhoitajien esimies Tuula Nyström ja eläinlääkäri Henri Simonen.

Inga kommande avsnitt

Lyssna också