Ali Show

Tuomas Kyrö ja Ali sopivat, että seuraavassa Mielensäpahoittajassa räjähtää helikopteri sivulla 48

  • 44 min
  • tillsvidare

"Meiltä kirjailijoilta kysytään mielipidettä kaikenlaisiin poliittisiin kysymyksiin. Ei me oikeasti tiedetä vastauksia. Meidän tehtävä on valehdella", sanoi Tuomas Kyrö Ali Show'ssa nauraen.

Lähetyksessä keskusteltiin teini-ikäisen Tuomaksen 58-kiloisesta kukanvarsikropasta, hänen haaveestaan ryhtyä rikolliseksi ja näyttelijävuohesta, jonka Tuomas tapasi Islannissa.

Kesän kuumin talk-show on Ali Show! Stand-up koomikko Ali Jahangiri paahtaa vieraitaan kilpaa auringon kanssa Yle Puheen kesässä.

Sändningar

  • fr 8.7.2016 9.10 • Yle Puhe

Avsnitt

  • Näyttelijänä ja ääninäyttelijänä toimiva Alina Tomnikov joutuu Alin haasteen eteen, mutta minkälaisesta haasteesta on oikein kyse? Mikä Alia ja Alinaa kutkuttaa Jim Carreystä kertovassa dokumentissa?

    Muun muassa ensi vuoden Putous-ohjelmaan kiinnitetty Tomnikov avaa ohjelman aikana esimerkiksi ääninäyttelijän ja näyttelijän eroavaisuuksia. Viihdyttävässä ja vauhdikkaassa keskustelussa seilataan dubbauksesta, Tomnikovin perhetaustasta ja tunteista koostuvassa valtameressä.

    Juhlakauden kuumin isäntä Ali Jahangiri tulee taas. Ali Show paahtaa jälleen kuin miljoona kinkkua uunissa. Arkihuolesi kaikki heitä ja astu Alin kanssa juhlapöytään yhdessä valtakunnan ykkösvieraiden kanssa. Studiossa jaetaan ilot, surut ja salaisuudet joka arkipäivä 18.-29.12. kello 9.

  • Nyt on tiedossa tunnin täydeltä suoraa puhetta, kun radiotoimittaja Renaz Ebrahim saapuu Alin vieraaksi. Saako Suomessa olla ylpeä? Mistä aiheista on sopivaa keskustella julkisesti? Entä miten yhteiskunnan valtarakenteet vaikuttavat naisten medianäkyvyyteen?

    Radio Helsingin Random Life -ohjelman takana oleva Renaz Ebrahimin kanssa keskustelu aaltoilee feminismistä hiphop-kulttuuriin ja poliiittisesti konkreettisista termeistä suomalaiseen mielenmaisemaan.

    Juhlakauden kuumin isäntä Ali Jahangiri tulee taas. Ali Show paahtaa jälleen kuin miljoona kinkkua uunissa. Arkihuolesi kaikki heitä ja astu Alin kanssa juhlapöytään yhdessä valtakunnan ykkösvieraiden kanssa. Studiossa jaetaan ilot, surut ja salaisuudet joka arkipäivä 18.-29.12. kello 9.

  • Kun näyttelijä-juontaja Maryam Razavi saapuu Alin vieraaksi, keskusteluaiheet vaihtelevat iranilaisnaisten käsikarvojen ajelusta hiphop-vaatteisiin. Keskustelun aikana käy ilmi, että Maryam ja Ali ovat saattaneet tavata ensimmäisen kerran jo 90-luvulla Turussa, mutta missä siellä? Entä miten Maryamin kokema koulukiusaaminen näkyy hänen elämässään vielä tänä päivänä?

    Juhlakauden kuumin isäntä Ali Jahangiri tulee taas. Ali Show paahtaa jälleen kuin miljoona kinkkua uunissa. Arkihuolesi kaikki heitä ja astu Alin kanssa juhlapöytään yhdessä valtakunnan ykkösvieraiden kanssa. Studiossa jaetaan ilot, surut ja salaisuudet joka arkipäivä 18.-29.12. kello 9.

  • Ali Show'ssa seikkaillaan tällä kertaa niin sotakokemuksien kuin business-kuvioiden maailmassa. Ali saa vieraakseen Aller Median toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälän. Myös Turun yliopistossa työelämäprofessorina toimiva Aalto-Setälä on elänyt ison osan lapsuudestaan varuskunnissa. Miten tämä on vaikuttanut hänen elämäänsä ja minkälaisia ilkeyksiä hän teki varuskunta-alueella? Entä miten hänen kokemuksensa Jugoslavian sota-alueilta muutti hänen käsitystään sotakuvaajista?

    Juhlakauden kuumin isäntä Ali Jahangiri tulee taas. Ali Show paahtaa jälleen kuin miljoona kinkkua uunissa. Arkihuolesi kaikki heitä ja astu Alin kanssa juhlapöytään yhdessä valtakunnan ykkösvieraiden kanssa. Studiossa jaetaan ilot, surut ja salaisuudet joka arkipäivä 18.-29.12. kello 9.

  • Minkälaista ruokaa toimittaja-juontaja Sanna Kiisken keittiössä tehdään? Jos kahvilayrittäjänä nykyään toimivan Kiisken elämästä tehtäisiin elokuva, kenet hän toivoisi näyttelevän itseään? Entä miten hänen poikansa kamppailu syöpää vastaan on vaikuttanut heidän perhe-elämään?

    Esimerkiksi näihin kysymyksiin saadaan vastaukset tämän kertaisessa Ali Showssa, joka ajoittain sukeltaa todella syviin vesiin.

    Juhlakauden kuumin isäntä Ali Jahangiri tulee taas. Ali Show paahtaa jälleen kuin miljoona kinkkua uunissa. Arkihuolesi kaikki heitä ja astu Alin kanssa juhlapöytään yhdessä valtakunnan ykkösvieraiden kanssa. Studiossa jaetaan ilot, surut ja salaisuudet joka arkipäivä 18.-29.12. kello 9.

  • Ali saa vieraakseen radio- ja televisiopersoona Jenni Poikeluksen. YleX:n Poikelus ja Hätölnen -radio-ohjelmasta ja sketsivideoista suosioon noussut komedienne on myös tuttu TV2:n Villi Kortti -ohjelmasta. Alin kanssa Jenni parantaa pikkaisen maailmaa, mutta ennen kaikkea ohjelmassa puhutaan siitä, miten tamperelaisneito päätyi radioon ja media-alalle ylipäätänsä. Ja samalla selviää myös miksi Torniossa vietetty vuosi oli Jenni Poikelukselle hänen elämänsä synkin.

  • Valloittava laulajatähti Krista Siegfrids saapuu Alin vieraaksi kertomaan lapsuudestaan ja siitä, millaisten vaiheiden kautta hän päätyi laulajan uralle. Mutta millainen elokuva syntyisi Krista Siegfridsin elämästä? Ja miksi Alilla pitää olla nykyään sohva aina takahuoneessa?

    Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saadaan vastauksia, kun Krista Siegfrids istahtaa Ali Jahangirin seuraan.

    Juhlakauden kuumin isäntä Ali Jahangiri tulee taas. Ali Show paahtaa jälleen kuin miljoona kinkkua uunissa. Arkihuolesi kaikki heitä ja astu Alin kanssa juhlapöytään yhdessä valtakunnan ykkösvieraiden kanssa. Studiossa jaetaan ilot, surut ja salaisuudet joka arkipäivä 18.-29.12. kello 9.

  • Perhesuhteet ovat esillä vahvasti, kun Ali saa vieraakseen liikemies Joel Harkimon. Vanhempiensa, Hjallis ja Leena Harkimon julkisuus bisneksen ja politiikan puolella ovat jättäneet jälkensä myös Joeliin. Mutta miten toisen sukupolven Harkimo on löytänyt omat juttunsa? Entäpä mikä asema käsipallolla on Joelin ja Alin sydämessä?

    Juhlakauden kuumin isäntä Ali Jahangiri tulee taas. Ali Show paahtaa jälleen kuin miljoona kinkkua uunissa. Arkihuolesi kaikki heitä ja astu Alin kanssa juhlapöytään yhdessä valtakunnan ykkösvieraiden kanssa. Studiossa jaetaan ilot, surut ja salaisuudet joka arkipäivä 18.-29.12. kello 9.

  • Ali saa vieraakseen kokeneen muusikon ja nykyään myös suositun tv-kasvon Mikko Kuustosen. Heti kättelyssä ohjelmassa tehdään selväksi, että Mikko on Kuustosten perheen kuuluisin jäsen, vaikka näyttelijätyttäriensä maine muuta voisi kertoa. Mutta hauskuuttelun ohella Ali ja Mikko vakavoituvat myös pohtimaan sotaa ja sitä, millaisen jäljen se on jättänyt sukupolviin, niin Suomessa kuin Iranissakin.

  • Ali saa vieraakseen Johannes "Hatsolo" Hattusen, yhden maamme menestyneimmän b-boyn. Kuinka paljasjalkaisesta jyväskyläläisestä tuli breakdance-ammattilainen ja miten kummassa hänen edustamansa Flow Mo Crew löi laudalta yhden maailman legendaarisimmista tanssiryhmistä?
    Breakdancesta, sukupolvikokemuksista ja monista muista asioista riittää tarinoitavaa, kun Ali ja b-boy Hatsolo kohtaavat.

    Juhlakauden kuumin isäntä Ali Jahangiri tulee taas. Ali Show paahtaa jälleen kuin miljoona kinkkua uunissa. Arkihuolesi kaikki heitä ja astu Alin kanssa juhlapöytään yhdessä valtakunnan ykkösvieraiden kanssa. Studiossa jaetaan ilot, surut ja salaisuudet joka arkipäivä 18.-29.12. kello 9.

  • Kesän 2017 viimeisessä Ali Show'ssa vierailee fitness-urheilija Eevi Teittinen. Treenaus- ja hyvinvointibloggaajana sekä personal trainerina työskentelevä Teittinen voitti bikini fitnessin Suomen mestaruuden vuonna 2015. Keväällä 2017 hänet nähtiin myös Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailussa.

    Ali Show-ssa palataan Eevin lapsuuden Kotkaan, jossa lähes kaikkiin harrastuksiin oli 20 kilometrin pyöräilymatka. Niinpä lajiksi valikoituikin yleisurheilu, koska kenttä oli lähimpänä kotia. Eevin isä ei pitänyt ajatuksesta, että Eevi muuttaisi Helsinkiin, joten
    Eevi ratkaisi tilanteen hakemalla kouluun salaa. Kahta viikkoa ennen koulun alkua hän ilmoitti isälleen, että hän oli ylipäätään hakenut, ja että pääsi sisään.

  • Ali Jahangirin vieraaksi saapuu kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Sari Multala, joka on alunperin tullut tunnetuksi kilpapurjehtijana. Multala on kolminkertainen maailmanmestari ja hän on toiminut myös Suomen purjehdusmaajoukkueen päävalmentajana.

    Ali Show'ssa jutellaan raitiovaunuista, politiikasta ja tottakai purjehtimisesta. Sari muistelee lapsuutensa kesiä, jolloin vietettiin aikaa milloin missäkin saaristossa ja peseydyttiin merivedessä. Sari ei myönnä näpistelleensä, mutta toteaa samaan hengenvetoon, että hän on asunut lähiössä.

Inga kommande avsnitt

Lyssna också