Julkinen sana

on 8.6.2016

  • 44 min
  • tillsvidare

Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäiselle julkisuus on työväline, jonka hallinta ei ole aina helppoa.
Pietikäinen on pitkän poliitikon uransa aikana katsonut mediaa rivikansanedustajana, ministerinä ja europarlamentaarikkona. Meppien ympärillä on tiedottajien armeija, mutta riittääkö se korvaamaan suorat mediakontaktit, joiden hoitaminen kansanedustajana oli helppoa.
Julkisessa sanassa puhutaan Sirpa Pietikäisen kanssa politiikan julkisuudesta. Toimittajana Anna-Liisa Haavikko.

Sändningar

  • on 8.6.2016 12.10 • Yle Radio 1

Avsnitt

  • Viestintäjohtaja Markku Mantilan tulokulma mediaan muuttui kolme vuotta sitten, kun hän siirtyi Kalevan päätoimittajan paikalta valtioneuvostoon. Nyt hän on jättämässä virkamiehen työn ja lähtee yrittäjäksi.

    Mantilan kolmeen vuoteen valtioneuvostossa mahtuu tietovuotoja, sotea ja ministerien mediakangertelua. Julkisessa sanassa kysytään, miten asioista kertomisen tapa on muuttunut Markku Mantilan aikana valtioneuvostossa.

    Toimittajana Anna-Liisa Haavikko.

  • Miten ammattitoimittaja harjoittaa lähdekritiikkiä kun lähteenä ovat amerikkalaiset uutiskanavat ja USA:n itärannikon sanomalehdet? Mitä uusi Ylen Yhdysvaltainkirjeenvaihtaja lähtee maassa selvittämään? Puheena on myös presidentti Donald Trumpin ja median välinen sodankäynti.

    Keskustelijoina ovat kokeneet ulkomaantoimittajat Rauli Virtanen ja Yle Uutisten seuraava Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Paula Vilén. Ohjelman toimittaja on Janne Junttila.

  • Arvioitaan ja kokemuksiaan venäläisen mediakentän kehityksestä antavat toimittajat Polina Kopylova ja Jussi Niemeläinen. Mihin voi luottaa ja miten Suomi näyttäytyy itänaapurimme uutisoinnissa?
    Ohjelman toimittaa Janne Junttila.

  • Nuori pääministeri Mauno Koivisto oli taitava median kanssa. Rusettikaulainen ministeri hurmasi Jatkoaika -viihdeohjelmassa ja perhe esiintyi julkisuudessa. Kun Mauno Koivistosta tuli presidentti, median odotukset olivat korkealla. Kekkosen ajan vaikenemisesta haluttiin eroon. Julkisuus ei ollut aina Koivistollekaan helppoa, mutta hän tarvitsi keskustelukumppaneiksi toimittajia, vaikka nimittikin heitä sopuleiksi.

    Julkisessa sanassa puhutaan Koiviston ja median suhteista eläkkeellä olevan politiikan toimittajan Arto Astikaisen kanssa. Toimittajana Anna-Liisa Haavikko.
    Ohjelma on toinen lähetys toukokuulta 2017.

  • "Toimittaja on vastuussa jutun synnyttämästä mielikuvasta", "Median pitäisi tukea yhteiskunnan myönteisiä hankkeita" ja "Tiedon voi julkaista vain jos taustalla on kaksi toisistaan riippumatonta lähdettä". Kolme kokenutta toimittajaa ruotii journalismin kipupisteitä. Keskustelun pontimena toimivat väitelauseet.

    Keskustelijat ovat Helsingin Sanomien oikeustoimittaja Susanna Reinboth, Lännen median politiikan toimittaja Lauri Nurmi sekä Jussi Pullinen, joka on Tampereen yliopiston journalistiikan uusi vierailuprofessori.

    Ohjelman toimittaja on Janne Junttila.

    Keskustelun ensimmäinen osa kuultiin 5.7.2017 ja löytyy Areenasta.

  • Kun Berliinin muuri murtui marraskuussa 1989, Eurooppaa jakanut rautaesirippu alkoi rakoilla ja elätettiin toiveita yhtenäisyydestä. Monien yllätykseksi Itä- ja Länsi-Saksa yhdistyivät nopeasti ja väkivallattomasti. Tuolloin kaksi hyvin erilaista päätöksentekokulttuuria liittyi yhteen. Suljettu ja avoin talous kohtasivat, mutta mitä tapahtui medialle. Mitä jäi mediaan itäsaksalaisuudesta jäljelle, kun länsi oli talouden ja hallinnon veturi? Ulkomaantoimittajana ja myöhemmin lehdistöneuvoksena Saksojen kehitystä seurannut Leo Riski kertoo, miten sulautuminen muokkasi mediaa. Toimittajana Anna-Liisa Haavikko.

  • "Yleisöllä on oikeus tietää rikoksen tekijän etninen alkuperä", "Nimettömiä lähteitä käytetään journalismissa epämääräisesti" ja "Media ajojahdin kohteeksi joutuvat aina keskustalaiset tai perussuomalaiset". Kolme kokenutta toimittajaa ruotii journalismin kipupisteitä. Keskustelun pontimena toimivat väitelauseet.

    Keskustelijat ovat Helsingin Sanomien oikeustoimittaja Susanna Reinboth, Lännen median politiikan toimittaja Lauri Nurmi sekä Jussi Pullinen, joka on Tampereen yliopiston journalistiikan uusi vierailuprofessori.

    Ohjelman toimittaja on Janne Junttila.

    Keskustelun toinen osa on kuultavissa 19.7.2017

  • Euroopan poliittinen tilanne heijastuu julkisen palvelun mediayhtiöihin. Monissa maissa käydään keskustelua siitä, miten laajasti ja millä tavoin näitä yhtiöitä rahoitetaan. Toisaalla on tiukka poliittinen vaikuttaminen journalismiin kuten Puolassa ja Unkarissa on tapahtunut. Sanomisen rajoja on mitattu ja hallitus on pyrkinyt vaikuttamaan mediasisältöihin.

    EU:lla on selkeä linjaus julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden välttämättömyydestä, mutta miten näillä yhtiöllä menee, kysytään Julkisessa sanassa.

    Keskustelijoina ovat toimittaja Susanna Sjöstedt sekä yhteiskuntasuhteiden ja kansainvälisten asioiden päällikkö Marit Ingves.

    Toimittajana Anna-Liisa Haavikko.

  • Julkisessa sanassa kysytään, paikkaako uusi opas asevalvontaosaamisen vajetta. Oppaasta ja asejärjestelmistä puhuvat tutkijat Katariina Simonen, Tommi Koivula sekä Matti Vuorio. Toimittajana on Pentti Peltoniemi.

  • Perussuomalaisten rivijäsenet nostivat puolueen johtoon halla-aholaiset, mutta eivät itse nähneet miten puolueen koko kohtalo muuttui. Toimittaja on Janne Junttila.

  • Julkisessa sanassa puhutaan median ja viestinnän muutoksesta. Innovaatiojournalismia tutkinut dosentti Turo Uskali kertoo, millaista on datajournalismi ja kuinka innovaatiot muuttavat jorunalismia. Toimittajana on Anna-Liisa Haavikko.

  • Haastateltavana alan pioneeri, Ylen strategiapäällikkö Jari Lahti. Toimittajana on Juha Kulmanen.

Lyssna också