yle.fi/musiikki

Janne Westerlund: Mieluummin överit kuin vajarit

  • 3 min
  • tillsvidare

Janne Westerlund puhuu siitä, kuinka Circlessä soittaminen on tehnyt hänestä rohkeamman ja ennakkoluulottomamman esiintyjän.

Sändningar

  • on 27.1.2016 15.24 • Yle Arenan

Klipp

  • Miikka Koiviston ja Artturi Tairan superduo Normal Life toi uuden kappaleensa kameroiden eteen.

  • Kulttiyhtye Noitalinna huraa! nosti Sari Peltoniemen katseiden alle, vaikka hän on halunnut suojautua niiltä koko ikänsä. Lapsena hän pakeni Pohjanmaan tylsää arkea satumaailmaan, teininä herätti pahennusta punkkarina, aikuisena päätyi viettämään kolmoishäät bändikaveriensa kanssa. Nykyisin hän viettää seesteistä kirjailijan elämää ja lauleskelee kun huvittaa, mutta esiintymislavoille häntä ei enää saa. Toimittajana Janne Flinkkilä.

  • Circle on maailman paras bändi ja esittää kappaleen Termostaatti Ylen Vieraana-sessioissa. Kyseessä on biisin ensiesitys. Bändi ei halunnut tietää ennen tallennushetkeä kuvaussuunnitelmista mitään. Jussi Lehtisalon sanoin: “Haluamme alistua tahtoonne ja olemme valmiit häpäisemään itsemme”. Vastaavasti kuvausryhmä kuuli kappaleen ensimmäisen kerran soundcheckissä, koska bändi sävelsi sen edeltävänä iltana. Lue koko juttu täältä: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/12/18/viiden-pennin-progressiivista-rockia-circle-termostaatti

  • Jussi Niemi on mies, jonka nimi ei sano paljoakaan nuoremmalle yleisölle. Suomalainen viihdemusiikkibisnes on kuitenkin vannonut hänen nimeensä jo puolen vuosisadan ajan. Parhaiten Niemi tunnetaan roolistaan Matti Nykäsen biisintekijänä ja kitaristina, mutta hän on soittanut myös progressiivista kauhurockia Kummituksessa ja säestänyt iskelmätähtiä Babitzinin sisaruksista Johnny Liebkindiin ja Irwin Goodmaniin. Vuosiin on mahtunut tuhansia töitä, valvottuja öitä ja lähemmäs kolme miljoonaa ajettua kilometriä. Toimittajana Mervi Vuorela.

  • Stonessa uransa aloittanut Roope Latvala on Suomen ehkä paras metallikitaristi. Tällä hetkellä hänen palveluksensa eivät kuitenkaan kelpaa kenellekään ja jopa vanhat ystävät ovat kääntäneet hänelle selkänsä. Alamäki alkoi keväällä 2015, jolloin Latvalan kerrottiin lähteneen Children of Bodomista. Se on Latvalan mukaan paskapuhetta. Nyt hän kertoo, mitä oikeasti tapahtui. Toimittajana Mervi Vuorela.

  • Erki Pärnoja on yksi Viron tunnetuimmista muusikoista. Hän soittaa lukuisissa kokoonpanoissa, joista nimekkäin on kansainvälistä menestystä niittänyt Ewert and The Two Dragons. Vieraana-sarjassa hän esittää kappaleensa Late August.

  • Verneri Pohjola esitti isänsä Pekka Pohjolan musiikkia yhtyeineen Tampere Jazz Happeningissä marraskuussa 2016. Yle Live: Verneri Pohjola -ohjelmassa nähdään kappaleesta toinen versio, joka kuvattiin Viapori Jazzissa elokuussa 2016.

  • Kevät 2017 oli tyly suomalaiselle syntetisaattorimusiikille. Ensin kuoli Mika Vainio, sitten Erkki Kurenniemi. Onneksi Pekka Airaksinen, 71, on vielä keskuudessamme. Marginaaliväki tuntee Airaksisen suomalaisen underground-taiteen, avantgarden ja elektronisen musiikin pioneerina. Suuri yleisö ei puolestaan tajua hänen taiteestaan yhtään mitään. Tässä haastattelussa Airaksinen kertoo miksi se on hyvä asia. Airaksisen kohtasi toimittaja Mervi Vuorela.

  • Otra Romppanen on Joensuun ensimmäinen punkkari, jonka kitarasoundi mullisti 80-luvun lopun suomalaisen vaihtoehtomusiikin. Nykyisin Etelä-Savossa asuvan Mana Mana -legendan elämään on mahtunut hulluja mutta lahjakkaita ihmisiä, genrerajojen halveksuntaa, itsetuhoisia ajatuksia ja ultimaattista sekoilua. Muiden mielipiteistä Otra ei edelleenkään välitä. Otran tapasi toimittaja Mervi Vuorela.

  • The Hearing esittää ennen julkaisemattoman kappaleensa Your Eyes.

  • Säveltäjä Kerkko Koskisesta on kirjoitettu paljon juttuja, joissa puheenvuoro on annettu hänen lähipiirilleen. Ratkaisu on ymmärrettävä, sillä Koskisesta itsestään on liki mahdotonta saada mitään irti. Mervi Vuorelan haastattelussa Koskinen puhuu vaihteeksi omalla äänellään ja yrittää vastata kysymyksiin muun muassa hankalasta maineestaan, ulkopuolisuudestaan, jääkiekkonuoruudestaan ja siitä, kuinka hän olisi halunnut mieluummin elokuvaohjaajaksi kuin musiikintekijäksi.

Lyssna också