Radio Suomesta poimittuja

Yksinelävä sinkku sijaisäitinä - ei mahdotonta

  • 28 min
  • tillsvidare

Kun lapseton sinkku ryhtyy sijaisvanhemmaksi ja sylivauvojen tilalla onkin teini-ikäisiä, mitä siitä tulee? Voiko toisen lasta rakastaa ja miten lapsesta raaskii luopua?

Stiina Hännisen haaveissa oli aina ollut suurperhe ja sellaisen hän myös sai, mutta hieman toisella tavalla kuin oli ajatellut. Yksinasuva sinkkunainen on kaatanut roppakaupalla ennakkoluuloja, jotta unelma perheestä on toteutunut.

Stiina Hänninen toimii yksin usean nuoren sijaisäitinä. Sijoituslasten elämä on ollut rikkonaista biologisten vanhempien kanssa, normaali kasvu ja kehitys on ollut vaarassa.

- Kotiini tulleet lapset eivät ole olleet maidon tuoksuisia pikkuvauvoja, joita viedään muskariin laulamaan "Ihahaa, hepo hirnahtaa." Eikä heidän ensimmäisestä koulupäivästään oteta valokuvia.

- Minun luokseni tulevat lapset ovat olleet 10-17 -vuotiaita, bändipaidoissa ja paksuissa meikeissään sisään marssineita nuoria, hartioillaan sellainen elämänkokemus, josta minulla ei ole tietoakaan."

Mistä aloitetaan kun tulee täysin vieras nuori taloon? Miten luottamus rakennetaan?

Arjen perusrutiineiden rakentamisesta alkaa luottamus, painottaa Stiina Hänninen.

- Lapsen pitää saada kokea se, että tässä perheessä joka aamu herätetään kouluun, joka aamu syödään aamupala ja ruokaa riittää. Rutiineiden pysyvyys on tärkeää, viikonloppujen kotivierailut aina järisyttävät vasta tulleen lapsen uskomusjärjestelmää.

Elämä teinien kanssa on välillä ihan hirveän ärsyttävää ja perkeleetkin lentää. Lapsetonta, mennyttä aikaa Stiina Hänninen ei kuitenkaan haikaile.

- Vaikka päiväni olisi kuinka surkea, niin huono päiväni sijaisäitinä on kuitenkin aina parempi, kuin päivä lapsettomana sinkkuna. Ei ole vielä kertaakaan kaduttanut. Olen mieluummin väsynyt pitkästä päivästä suurperheen äitinä, kuin uupunut lapsettomuuden ja perheettömyyden tuskasta.

Sijaisvanhemmuudesta keskusteltiin Kaikki kotona -lähetyksessä tiistaina 19.1.2016. Toimittajana Paula Jokimies.

Sändningar

  • on 20.1.2016 11.45 • Yle Arenan

Avsnitt

  • Urheilufanituksesta, sen hienoudesta ja hulluudesta keskustelevat Olga Ketosen kanssa urheilututkija Jouko Kokkonen ja urheilumies, toimittaja Petteri Sihvonen.

  • Vuosi sitten suomalaiset seurasivat Saara Aallon menestystä brittien X Factoryssä. Saara sijoittui kisassa toiseksi ja voiton nappasi brittien oma Matt Terry. X Factoryn jälkeen molempien elämä on muuttunut. Saara asuu nykyään Lontoossa, tuomaroi ensi keväänä Suomessa alkavaa uutta X Factor kautta ja on myös Suomen ensi vuoden euroviisuedustaja.

    Mutta mitä kuuluu X Factor kisan voittaja Matt Terrylle? Yle X3M:n toimittaja Kjell Simosas tapasi Matt Terryn Lontoossa.
    Haastattelussa muistellaan mm. artistin yllätysvierailua Saara Aallon Helsingin konsertissa ja kotiväen ensiarvioita marraskuun lopulla julkaistavasta Trouble -albumista.

    Anna Keränen toimitti haastattelusta suomenkielisen version.
    Kuva: AOP

  • Ihminen voi olla onnellinen, vaikka ei koskaan näyttäisi sitä. Jopa tietämättään. Me suomalaiset olemme originelleja. Kohti olennaista, syvään päähän, sukeltaa taas Maallikkosaarnaaja Maasola.

  • Sinnikkyys on taito, jota voi opetella ja opettaa. Näin vakuuttaa perhetyöntekijä, positiivisen kasvatuksen kehittäjä Tiia Trogen. Sinnikkyyttä tarvitsemme päivittäin, hän muistuttaa. Sisu otetaan käyttöön vasta sitten, kun sinnikkyys ei enää riitä.

    Tiia Trogen sanoo, että pieni lapsi on jo valmiiksi sinnikäs opetellessaan koko ajan uusia taitoja. Vanhempien tehtävä on tukea lapsen sinnikkyyttä ja antaa lapsen itse yrittää. Turha siis mässyttää pullamössösukupolvista, jos on torpannut lapsen tarpeen käyttää sinnikkyyden taitoa. Myös aikuinen voi harjoitella sinnikkyyttä. Kannattaa muistaa maali, johon sinnikkyydellä tähtää, sekä ottaa riittävän pieniä askelia, jotta saa välissäkin onnistumisen kokemuksia.

  • Kun Saara Aalto jäi keväällä 2016 toiseksi Uuden musiikin kilpailussa eikä päässyt edustamaan Suomea Euroviisuihin, hän päätti, ettei enää koskaan osallistu viisukarsintoihin. Hän oli ollut mukana karsinnoissa jo neljästi aiemminkin, kolme kertaa taustalaulajana ja omana itsenään vuonna 2011. Tuolloinkin tuloksena oli toinen sija ja toinen hopeapysti toissa keväänä oli kova pala.

    – Silloin sanoin itselleni ja läheisilleni, että enää en hae Uuden musiikin kilpailuun. Kun minut pyydetään mukaan suoraan, sitten voin mennä, Saara muistelee.

    Ja nyt Saara Aalto menee! Yle kutsui Aallon suoraan Suomen ensi vuoden viisuedustajaksi, ilman karsintaa. Käytäntö on yleinen monessa Euroopan maassa, mutta Suomessa näin tapahtui nyt ensimmäistä kertaa.

    Kun Suomi tänä vuonna jäi ilman finaalipaikkaa kolmatta kertaa peräkkäin, media ja viisufanit älähtivät. UMK:n viisuihin lähettämät artistit eivät menesty.

    Ongelmana on ollut se, että tunnetut suomalaisartistit eivät ole kisaan lähteneet. Uuden musiikin kilpailun tuottaja Anssi Autio kertoo, että tuleviin kisoihin haettiin mukaan tunnettuja esiintyjiä. Tarpeeksi moni ei kuitenkaan kisoille lämmennyt. Päädyttiin siis kutsumaan mukaan yksi artisti.

    Saara Aallolle kirjoitetaan viisuja varten kolme kappaletta, joista yksi valitaan esitettäväksi Euroviisuihin. Kappaleet tulevat suomalaisten kuultavaksi tammikuussa. Aalto esittää biisit UMK18-kilpailun suorassa tv-lähetyksessä 3. maaliskuuta Espoon areenassa. Lopullisen valinnan edustuskappaleesta tekevät katsojat ja kansainväliset raadit.

  • UMK:n uudistus "tuli puskista", sanoo UMK18 -kauden toinen juontaja Mikko Silvennoinen. Saara Aallosta vannoutuneinkin viisufani pitää, ja Mikon mielestä Yle olisi ollut hölmö, jos olisi jättänyt tilaisuuden hyödyntämättä. Silti Mikkoa jännittää, miten viisufanit ottavat uudistuksen vastaan.

    Silvennoisen mielestä tärkeää on nyt saada Saaralle hyvä kappale esitettäväksi. Hän itse kallistuu ajattelemaan, että balladin sijaan biitti voisi olla Saaran vahvuus.

  • Muistatteko vielä minkälaisia paineita isänpäivä ja äitienpäivä aikoinaan aiheuttivat? Sitten tuli onneksi läheisenpäivä.
    No -nyt nimi muuttuu taas! Maallikkosaarnaaja Maasola kertoo miksi.

  • Yksi tämän vuoden Nenäpäivä -kohteista on keski-afrikkalainen Uganda.

    Radio Suomen oma nenäpäivälähettiläs Juha Blomberg vieraili huhtikuussa 2017 Ugandassa, joka on erittäin köyhä maa, UNDP:n ns. inhimillisen kehityksen indeksillä mitattuna sijalla 164 kaikista tutkituista 187:ta maasta.

    Unicef on yksi Nenäpäivän yhteistyötahoista Ugandassa, jossa pakolaiskriisin vuoksi vesi- ja hygieniaongelmat vaikuttavat hyvin voimakkaasti varsinkin lasten mahdollisuuksiin selvitä elämässään eteenpäin. Avustusjärjestön tuella on leireille saatu rakennettua uutta teknologiaa, joka helpottaa elämälle tärkeän puhtaan veden saantia.

    Kuva: Juha Blomberg.

  • Erikoistehostesuunnittelija ja -teknikko Konsta Mannerheimon on ollut mukana yli tuhannessa produktiossa.
    Jos elokuvaan, tv-sarjaan tai mainokseen tarvitaan räjähdyksiä - tai vaativia luonnonelementtejä, paikalle tarvitaan myös erikoistehosteammattilainen. Muun muassa elokuvissa Napapiirin sankarit, Vares ja Rare Exports työskennellyt Mannerheimo paljastaa, millaista arkinen työ on.
    Anna Keränen tapasi Mannerheimon tämän firman tiloissa Tuusulassa.

  • Neuvolassa meidät punnitaan. Ja sitten mennäänkin vauhdilla huonoon suuntaan, kunnes keski-iässä havahtuu siihen, että kukaan ei ole kiinnostunut, tuskin itsekään. Onneksi Finnair alkaa punnita meitä!

    Maallikkosaarnaaja Maasola tasapainoilee elämän suuressa vaa´assa.

  • Kustannustoimittajat työskentelevät yhdyshenkilöinä kustantamon ja kirjailijoiden välillä. Tehtäviin kuuluu arvioida käsikirjoituksia, antaa palautetta teksteistä ja osallistua kirjojen markkinointiin. Millaista on sanoa "ei" ja onko kustannustoimittajalla lupa kyllästyä, ennen kuin käsikirjoitus saadaan hiottua painettuun muotoonsa?
    Valokeilan takana tavataan WSOY:n kustannustoimittaja Lari Mäkelä. Toimittajana Sanna Jussila

  • Hymyilevä ihminen on aina ollut meistä suomalaisista arveluttava, jopa pelottava.
    Mutta onko uusi aika ovella? Voiko muutos lähteä pienestä ihmisestä?
    Tunnekuohun vallassa Maallikkosaarnaaja Maasola.

Inga kommande avsnitt

Lyssna också