Politiikkaradio

to 28.1.2016

  • 30 min
  • tillsvidare

Kuukauden ministerihaastattelussa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok) ottaa myönteistä kantaa yritysten investointivarausmallia kohtaan. Mallia on tavallaan käytössä sekä Virossa että Ruotsissa. Tyypillisesti yritys voi tehdä mallissa investoinnin yritysverovapaasti, ja vero tulisi tavalla tai toisella myöhemmin maksettavaksi. Malli löytyy ehdollisena hallitusohjelmasta. Aiemmin tällä viikolla elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk) otti myönteistä kantaa malliin. Vientiasioissa Toivakka pitää viennin yhtenä merkittävänä ongelmana myynti- ja markkinointiosaamista. Toisaalta olennaista olisi viennin laajentaminen uusiin maihin ja viennin rakenteen monipuolistaminen. Tekesiin kohdistuvat leikkaukset olisivat voineet ministerin mielestä olla pienempiä. Sakari Sirkkanen haastattelee.

Sändningar

  • to 28.1.2016 12.30 • Yle Puhe

Avsnitt

  • Tunnetun sanonnan mukaan voittajat kirjoittavat historian. Mutta onko historia välttämättä voittajien ja vallanpitäjien puolella?

    Kuka hyötyy, jos historialliset kertomukset pirstoutuvat – tai kenen etua ajatus historian lopusta palvelee?

    Miten historiallisia kertomuksia itse asiassa hyödynnetään politiikassa? Tarvitseeko politiikka tai poliittinen yhteisö taustalleen aina yhteisen historian?

    Mikä on politiikan ja menneisyyden suhde?

    Poliklinikalla ovat poliklinikoimassa tutkijat Johanna Vuorelma, Timo Miettinen ja Isak Vento Helsingin yliopistosta. Puhelimessa on poliittisen historian dosentti, SDP:n kansanedustaja Pilvi Torsti.

    Sakari Sirkkanen on toimittajana.

  • Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta vieraili kuluneella viikolla Turkissa. Erittäin mielenkiintoisessa mutta toisaalta jännitteisessä tilanteessa.

    Matkalla olivat mukana muiden muassa valiokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen (kesk.) ja valiokunnan jäsen Pekka Haavisto (vihr.).

    Miltä tilanne Turkissa näyttää? Millainen kuva valiokunnan matkalla piirtyi maan sisäisestä kehityksestä ja tilasta?

    Hjallis Harkimo erosi eilen kokoomuksesta. Mikä on analyysi?

    Fortum on joutunut kovan kirjoituksen kohteeksi Venäjällä. Mistä on kysymys? Kuinka asiaa pitäisi setviä?

    Matti Vanhanen ja Pekka Haavisto ovat Sakari Sirkkasen studiovieraina.

  • Fortum on isoilla uutisissa. Mistä on kysymys? Mitä jatkossa tapahtuu?

    Macron piti puheen tiistaina Euroopan parlamentissa. Oliko puhe pettymys vai aito unissakävelijöiden herätys?

    Macron tapaa tänään torstaina Merkelin Berliinissä. Onko romanssi kuitenkin hiipumassa? Nyt puhutaan siitä, että Saksan linja on palannut takaisin perinteiseen moodiin. Toisin sanoen, joutuuko Macron nostamaan salkoon valkoisen lippunsa EU:n ja euroalueen reformivimmassaan?

    Aluksi analysoidaan Hjallis Harkimon ja Mikael Jungnerin uutisoitua uutta poliittista liikettä.

    Euroopparadiossa Sakari Sirkkasen studiovieraina ovat europarlamentaarikot Heidi Hautala, Merja Kyllönen ja Petri Sarvamaa.

  • Venäjän ja lännen suhteet ovat umpijäässä. On Krim, on Ukraina, on Salisburyn tapaus, diplomaattien karkotukset, talouspakotteet. Toistaiseksi viimeisimpänä on Yhdysvaltain, Britannian ja Ranskan suorittama ohjusisku Syyriaan.

    Mitä venäläiset ajattelevat vastakkainasettelusta lännen kanssa?

    Ovatko hallinnon usein käyttämät tarinat uhatusta Venäjästä, tai ”lännen salajuonesta” Venäjää vastaan yleisesti tunnettuja ja tunnustettuja venäläisten keskuudessa? Jakaako kansa saman länsivastaisen näkemyksen Kremlin kanssa?

    Vai ovatko Putinin propagandametodeiksi kutsutut tarinat menettämässä voimaansa? Esiintyykö Venäjän ulkopoliittisista konflikteista vaihtoehtoisia näkemyksiä?

    Vieraana on Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila.

    Toimittajana on Tapio Pajunen.

  • Venäjä pitää Yhdysvaltain, Ranskan ja Britannian ohjusiskua Syyriaan laittomana. Kremlin mukaan isku heikentää poliittisen ratkaisun mahdollisuuksia. Iranin mukaan isku oli invaasio, jolla "rohkaistiin jo kukistettuja terroristeja".

    EU-maiden ulkoministerien mukaan iskuille oli perusteet kemiallisten aseiden käytön takia. Lännen prioriteettina on edelleen Syyrian hallinnon vaihdos.

    Onko todellinen suurvaltakonflikti Syyriassa mahdollinen? Vai ovatko poliittiset kanavat auki rauhanomaisen ratkaisun hakemiseksi?

    Keskustelemassa ovat eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen (kok.) ja entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.).

    Toimittajana on Tapio Pajunen.

  • Yhdysvallat teki Ranskan ja Iso-Britannian tukemana risteilyohjusiskun Syyrian. Isku oli odotettu, se oli luonteeltaan mikroskooppisen tarkka ja näytti onnistuneen erinomaisesti.

    Syyrian sisällissotaa iskulla ei ratkaista eikä tietenkään tästä kysymys ollutkaan.

    Millaisia asetelmia Syyrian kautta avautuu niin alueellisemmassa kuin niin sanotusti isossa kuvassa?

    Sakari Sirkkasen studiovieraina ovat entiset suurlähettiläät Jukka Valtasaari ja Renè Nyberg.

  • Minkälaisia ovat suomalaiset? Kuinka moni haikailee maalle? Ketkä kaipaavat urbaania sykettä? Ovatko suomalaiset huolettomia kuluttajia? Kuinka monille perhe on tärkein?

    Ville Pitkäsen ja Jussi Westisen tutkimuksessa yli 6 000 suomalaista vastaa kysymyksiin itselleen tärkeistä arvoista ja omasta identiteetistään. Tutkimus antaa lisätietoa siitä miten suomalaiset itsensä näkevät ja minkälaisista aineksista suomalaisten identiteetit rakentuvat.

    Miten suomalaisten käsitykset omasta itsestään näkyvät politiikassa? Miltä osin erilaiset identiteetit selittävät äänestyskäyttäytymistä, puolueiden kannatusta, poliittista aktiivisuutta, yhteiskunnallisia näkemyksiä?

    Entä onko Suomi luokkayhteiskunta? Vai ovatko ihmisten eri elämänpiirit sekoittuneet toisistaan erottamattomaksi kokonaisuudeksi, jossa perinteiset luokka-asemat eivät erotu? Missä määrin suomalaiset rakentavat omaa identiteettiään tietyn luokka-aseman kautta? Miten taloudellinen, kulttuurinen, sosiaalinen tai poliittinen pääoma Suomessa jakautuvat?

    Politiikkaradio Extrassa vieraana ovat E2-ajatuspajan tutkija Ville Pitkänen ja Tampereen yliopiston valtio-opin professori Ilkka Ruostetsaari.

    Toimittajana on Tapio Pajunen.

    Politiikkaradio Extra syventyy ja perehtyy politiikan ilmiöihin ja yhteiskunnan syvävirtoihin. Äänessä ovat politiikan toimijat, tarkkailijat ja ajattelijat.

  • Politiikan kevätpelit ovat kovia vääntöjä. Kuluneella viikolla poliittista peliä pelattiin erityisesti kehysriihen ja maakuntasoten ympärillä.

    Painaako hallitus maakuntasotella päätyyn saakka ja kiireestä piittaamatta? Maakuntakuntavaalit pitäisi olla lokakuussa, mutta lait eivät ole voimassa. Onko aikataulu mahdoton?

    Entä kenellä on valta maakunnissa? Valtiolla, joka antaa rahat, vai maakuntavaltuutetuilla, jotka käyttävät rahat?

    Entä tuliko kehysriihestä köyhyysriihi?

    Mikä on päivän politiikan sana?

    Suomen kielen dosentti Vesa Heikkinen ja toimittaja Tapio Pajunen puivat politiikan kielen ajankohtaisuuksia. Puheet päreiksi -ohjelmaa esitetään Politiikkaradiossa joka toinen perjantai.

  • Sipilän hallituksen viimeinen kehysriihi päättyi eilen. Kaksipäiväisessä riihessä fokus oli työllistämistoimissa ja eriarvoisuudessa.

    Mikä on saldo?

    Kehysriihen tuloksista ja päätöksistä sekä yleisimmistä talouspolitiikan linjoista ovat debatoimassa
    keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmuni, SDP:n Tarja Filatov, vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto sekä kokoomuksen Eero Lehti.

    Sakari Sirkkanen on toimittajana.

  • Sipilän hallitus istuu viimeisessä kehysriihessään. Kyseessä on hallituksen viimeisiä paikkoja tehdä merkittäviä rahapäätöksiä. Minkälaiseen tulevaisuuden hallituksen pitäisi viimeisessä kehysriihessään varautua?

    Riittääkö hallituksen lupaama 100 miljoonan euron lisäraha maakunnille turvaamaan sote-uudistus?

    Olisiko nyt tuhannen taalan paikka päästä eroon turhista yritystuista?

    Miten autetaan niitä, jotka eivät ole päässeet hyvään talouskehitykseen käsiksi?

    Vieraina ovat Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah, Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri ja SDP:n kansanedustaja Timo Harakka.

    Toimittajana on Tapio Pajunen.

  • Sipilän hallituksen viimeinen kehysriihi on käsillä. Hallituskauden alussa hallitus linjasi valtion menoille tiukan kehyksen. Talouskehitys oli heikkoa ja tulevaisuus näytti ankealta.

    Nyt tunnelma on toinen: bruttokansantuote kasvoi viime vuonna 2,7 prosenttia ja verotulot kasvavat. Pääministerin mukaan työllisyys kasvaa iloisesti, verokertymä on yllättävän hyvä, työttömyysmenot vähenevät ja verotulot kasvavat.

    Löytyykö hallitukselta jakovaraa perua arvostelua herättäneet perusturvan indeksien jäädytykset? Onko odotettavissa köyhyyspaketti?

    Minkälaiseen tulevaisuuteen hallitus varautuu viimeisessä kehysriihessään?

    Vieraana ovat hallituksen eduskuntaryhmien puheenjohtajat Antti Kaikkonen (kesk.), Kalle Jokinen (kok.) ja Simon Elo (sin.).

    Toimittajana on Tapio Pajunen.

  • Viime viikolla nähtiin jälleen uutta nokittelua Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasotakuviossa kun molemmat maat lisäsivät panoksiaan tuontitulliuhkien muodossa.

    Ensin Kiina vastasi Trumpin aiempiin uhkauksiin kolmella miljardilla, sitten Yhdysvallat ja heti perään Kiina 50 miljardilla dollarilla (summia joihon tullit ts. kohdistuisivat). Viikon päätteeksi Trump vielä julkisti 100 miljardiin euroon kohdistuvan tuontitulliuhkauksensa Kiinalle.

    Missä mennään ja ennen kaikkea minne mennään?

    Sakari Sirkkasen studiovieraina ovat tutkimuspäällikkö Katariina Nilsson-Hakkala Etlasta, ulkosuhteiden alivaltiosihteeri Markku Keinänen ulkoministeriöstä sekä Nordean päästrategi Jan von Gerich Nordeasta.

Klipp

  • Yhdysvaltain presidenttikandidaatit Hillary Clinton ja Donald Trump kohtasivat toisensa ensimmäistä kertaa suorassa tv-väittelyssä. Debatin jälkikäteisarvioissa Clinton arvioitiin selkeäksi voittajaksi: Clinton osasi asiat, oli valmistautunut.

    Trump sen sijaan on poliitikkona pikemminkin katutappelija: arvaamaton persoona, joka haastaa piittaamatta käytöstavoista tai faktoista. Väittely Clintoninkin kanssa muistutti Trumpin osalta enemmän tosi-tv sirkusta kuin poliittista debattia.

    Mitä äärimmilleen viritetty ja paineistettu tv-debatti poliitikoista puristaa esiin? Mikä ratkaisee, jos sanoilla ja faktoilla ei ole merkitystä?

    Kuva: EPA/Andrew Gombert

  • Mitä VATTin ylijohtaja Juhana Vartiainen oikein tarkoittaa puhuessaan työn tarjonnasta? Millainen on Vartiasien lista, jolla Suomen taloutta saataisiin uuteen nousuun? Vartiainen on Sakari Sirkkasen haastateltavana.

  • Leikola&Lähde-kirjamessulähetyksen vieraana oli politiikan tutkija Anu Kantola, joka kertoo skandaaleista suomalaisessa politiikasta, ja vastaa siihen, missä luuraavat vaalikirjat. Vakiomiehityksenä Markus Leikola, Jussi Lähde ja Sakari Sirkkanen.

  • Leikola&Lähde-kirjamessulähetyksen vieraana oli historioitsija Timo J. Tuikka, joka kertoo muun muassa maan tavasta, ja siitä, millainen hyvä veli -verkosto presidentti Kekkosen ympärille rakentui. Vakiomiehityksenä Markus Leikola, Jussi Lähde ja Sakari Sirkkanen.

  • Leikola&Lähde-kirjamessulähetyksen vieraana oli kirjallisuustaivaan supertähti Sofi Oksanen, jonka kanssa puhuttiin muun muassa vallanvaihdoksista ja vallankumouksista. Vakiomiehityksenä Markus Leikola, Jussi Lähde ja Sakari Sirkkanen.

  • Kansanedustaja Mikko Alatalon mukaan Suomen ei pidä lisätä takausvastuitaan Euroopan rahoitusvakausvälineessä. Alatalon mielestä Kreikan olisi pitänyt tehdä tarvittavat valtiotalouden leikkaukset viimeistään viime keväänä. Koska näin ei ole tapahtunut, Kreikan tukipakettia ei pidä enää kasvattaa, vaan aika on kypsä Kreikan hallitulle velkajärjestelylle. Päivän kansanedustajaa Mikko Alataloa haastattelee Tapio Pajunen.

  • Päivän kansanedustajana on RKP:n Thomas Blomqvist. Sakari Sirkkanen haastattelee.

  • Politiikkaradion perjantain talkshown vieraana on Finanssialan keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi. Markus Leikola ja Jussi Lähde vakiojäseninä. Sakari Sirkkanen luotsaa.

  • Hallitus ajaa kuntauudistusta, kunnat ryhtyvät kapinaan ja keskustaoppositio vastaa välikysymyksellä. Politiikkaradion torstaigrillissä otetaan erä kuntapolitiikkaa. Studiossa ovat Keskustan Anu Vehviläinen, SDP Anneli Kiljunen sekä Sitran julkishallinnon kehittämisjohtaja Juha Kostiainen. Toimittajina Sakari Sirkkanen ja Tapio Pajunen.

  • Demarien ryhmäjohtaja ei lupaa, että YLEn rahoitus saadaan ratkaisua vuoden loppuun mennessä. Jouni Backman toisaalta kritisoi toista päähallituspuoluetta kokoomusta vastuunkantamattomuudesta. Sakari Sirkkanen haastattelee.

  • Päivän kansanedustaja -haastattelussa Sirkka-Liisa Anttila syyttää kuntaministeri Henna Virkkusta politikoinnista. Anttilan mukaan Suomessa ei voi tehdä kuntauudistuksen kaltaisia isoja poliittisia uudistuksia sanelemalla ja pelkällä poliittisella vallalla, vaan kuntapäättäjät on otettava aidosti mukaan keskusteluun. Virkkusen tapa toimia on Anttilan mukaan pelkkää valtapolitiikkaa. Sirkka-Liisa Anttilaa haastattelee Tapio Pajunen.

  • Politiikkaradiossa selvitetään mikä mahdollistaa henkisen väkivallan työpaikoilla ja olisiko sovittelu se avain, jolla työpaikan lukkiutuneet ihmissuhdetilanteet saataisiin avattua ja työuria pidennettyä.

    Raimo Tyykiluodon vieraana on työyhteisösovittelun tutkija Timo Pehrman.

Lyssna också