Sotilaiden äänet

Sotilaat kertovat: kersantti Heino Malinen PionP36

  • 8 min
  • tillsvidare

"Naapurin aseveikot tulivat minua katsomaan ja minulla oli kaksi nuorinta lasta polvella. Siinä istuessa tuli naapurin emäntäkin tervehtimään. Se löi käsiään yhteen, että “herrajumala tuon näköiseksi ihminen menee! Olisi ollut parempi, että olisit kuollut, etkä tullut tänne ihmisten vastuksiksi!” Se oli vähän kuin olisi kaadettu vettä niskaan, mutta minä arvelin, että eiköhän tästä joten kuten selvitä ja selvitty on."

Sändningar

  • fr 8.1.2016 13.14 • Yle Arenan

Avsnitt

  • Osa 6. Viipuriin saadaan tuotua vereksiä voimia pysäyttämään venäläisten hyökkäys, mutta kaupunki menetetään nopeasti lähes ilman taistelua. Viipurin menetys kesäkuun 20. päivä 1944 oli suuri järkytys Suomen kansalle sekä ylipäällikkö Mannerheimille.

  • Osa 5. Kuuterselän menetyksen jälkeen se pyritään valtaamaan takaisin vastaiskulla. Tehtävää lähtee suorittamaan Jääkäriprikaati rynnäkkötykkipataljoonalla vahvistettuna. Jääkärit pääsevätkin raisulla hyökkäyksellään VT-linjan asemiin saakka, mutta voimat loppuvat lopulta kesken.

  • Osa 4. Venäläiset iskevät VT-linjan kimppuun kesäkuun 14. päivänä. Pahimmassa paineessa on Kuuterselkä, jonka asemat tykistötuli on tuhonnut. Neuvostojoukot pääsevät Kuuterselässä läpimurtoon heti aamulla.

  • Osa 3. Taisteluhaudat ja pesäkkeet ovat sortuneet Valkeasaaressa ja suomalaiset joutuvat perääntyvät suurhyökkäyksen tieltä. Järjestelmälliseen vetäytymiseen ei ole mahdollisuuksia, vaan jokainen yksittäinen sotilas pyrkii taaksepäin mahdollisuuksiensa mukaan.

  • Osa 2. Venäläisten päähyökkäys Kannaksella alkaa 10. päivänä kesäkuuta 1944. Valkeasaaressa aamu valkenee vielä kovemmassa tykistötulessa kuin edellispäivänä. Tulimyrskystä selviävillä suomalaisilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin paeta.

  • Osa 1. Sotilaiden äänet kuvailevat kesäkuun 9. päivän aamua vuonna 1944 kauniiksi ja jopa epätavallisen rauhalliseksi. Venäläisten puolelta monta viikkoa kuuluneet kaivamisen ja toiminnan äänet ovat loppuneet edellisenä iltana, ja pahat aavistukset valtaavat etulinjan miehet Kannaksella Valkeasaaren ja Rajajoen lohkoilla.

Inga kommande avsnitt

Klipp

  • "Minä olin viime keväänä tutkittavana sairaalassa neljä päivää. Elimellistä vikaa ei ole, mutta semmosta hermostollista. Voi olla, että sota-aikainen pelko - jos sen nyt suoraan näin perästäpäin uskaltaa myöntää, kun ei sitä silloin voinut näyttää - kummittelee vielä jollakin lailla hermostopuolella. Se oli sentään aika pitkä aika, neljättä vuotta tuli siitä touhussa oltua mukana."

  • "Naapurin aseveikot tulivat minua katsomaan ja minulla oli kaksi nuorinta lasta polvella. Siinä istuessa tuli naapurin emäntäkin tervehtimään. Se löi käsiään yhteen, että “herrajumala tuon näköiseksi ihminen menee! Olisi ollut parempi, että olisit kuollut, etkä tullut tänne ihmisten vastuksiksi!” Se oli vähän kuin olisi kaadettu vettä niskaan, mutta minä arvelin, että eiköhän tästä joten kuten selvitä ja selvitty on."

  • "Kun minä tulin kotia, olin nuori ihminen ja masentunut kun jalka meni. Mutta entiset kaverit vierailivat kotona useasti ja nostivat mielialaa. Siinä palasi oikeastaan huomaamatta normaalielämään. Eivätkä he mitenkään osoittaneet, että olisin jotenkin vajavainen."

  • "Tuli puhelinsoitto, että sotatoimet lopetetaan sillon ja sillon. Mutta ei ne kuitenkaan loppunut. Ne oli vuorokauden myöhässä. Viimeisellä minuutillakin yksi komppanian vääpeli sai osuman poteroonsa. Eikä sieltä niin vain lähdetty! Ei se sillä selvä ole, kun tappelu loppuu. Pitää siivota vielä jäljet, puretaan piikkilankaesteet, miinat ja muut kunkin komppanian kohdalta."

  • "Semmonen kolme ja puoli vuotta kestänyt sotatila kun loppuu, niin se jää mieleen. Se tuntui oudolle ja uskomattomalle, kun yhtäkkiä aseet vaikenee. Sitä ei pariin päivään pitänyt totena."

  • "Kaikennäköisiä huhuja oli kierrellyt etulinjassakin. Rauhantulo otettiin vastaan riemulla, mutta kuri säilyi ihmeteltävän hyvin. Usko rauhaan säilyi aamupäivän, mutta viimeistään puolilta päivin vihollinen ryhtyi jälleen ampumaan ja se kiihtyi yötä myöten. Sieltä myös hyökättiin meidän asemien eteen, mutta ei asemiin saakka. Oli ihmeteltävää, että meidän miehet pidättäytyivät ampumasta vastaan."

  • "Naapuri oli melko röyhkeä. Oltiin Ehnroothin kanssa kävelyllä linjassa, kun tuli 30-miehinen venäläisjoukkue, otti ison männyn suomalaisjoukkojen edestä ja vei omiin asemiinsa rakennustarpeiksi. Ehnrooth katsoi minua ja sanoi, että “onpas nuo röyhkeitä naapureita”. Minä kysyin reserviläiseltä, miksette ammu? Pojat sanoi, että sieltä tulee tykkitulta Vuoksen takaa. Minä sanoin, että tulkoot mitä hyvänsä ja tempaisin kiväärin lähimmältä kaivajalta. Ammuin yhtä juojaa ja se putosi siihen. Samassa Vuoksen takaa alkoi 30-40 tykkiä ampua suorasuuntauksella siihen rinteeseen. Parikymmentä minuuttia tuli kranaattia niin, että kivet savusivat! Me oltiin Ehnroothin kanssa kiven takana ja kun tulitus loppui, Ehnrooth katsoi minua silmiin ja sanoi: Olipas se vihainen!"

  • "Minä sanoin kapteeni Raassinalle, että pannaan nyt ketju päälle, muuten se lyö suppuun justiinsa. Se otti pojat mukaansa ja lähti, enkä minä nähnyt sitä sen koommin. Raution Jussi katsoi sinne järvelle, kun siellä ui meikäläisiä miehiä. Se hyppäsi konepistoolin kanssa ilmaan ja huusi, että “herrajumala, ne ampuu kaikki tuonne Vuokseen!”. Ja kyllä niitä sinne jäikin aika paljon."

  • "Tulitus oli melkoisen kovaa siihen Vuokseen. Siinä niitä miehiä mennä pulikoi. Toisilla oli kypärä päässä, toisilla lakki, joillakin ei mitään. Sinne niitä uppos yhtä mittaa niitä miehiä."

  • "Se on huomattava luku, minkä minä ajoin yhtenä yönä kaatuneita. Jos minä sanon, niin te ette voi kukaan uskoa. 168 kaatunutta minä ajoin yhtenä yönä! Haavoittuneet kävelivät itse, kuka vähänkin kykeni. Käsi sai olla pois ihmiseltä, niin vielä se käveli jsp:lle sen kolme kilometriä."

  • "2. Divisioonan komentaja kenraali Martola otti yhteyttä yöllä ja kysyi minkä verran JR 7:n ensimmäisen pataljoonan miehiä jäljellä. Kuulin, kun luutnantti Teijonmaa huusi radiopuhelimeen, että hänellä on neljä miestä ja hän on itse viides. Martola käski tuoda pataljoonan rippeet hyvin ansaittuun lepoon. Meidät sitten aamulla siirrettiin yhdellä veneellä koko jäljellä oleva pataljoona Vuoksen yli."

  • Kersantti oli nyt meidän joukkueen varajohtaja ja se lähti viemään meitä asemiin. Yhdyshaudasta oli suora näkyväisyys vihollisen puolella ja se kersantti vei meidät ihan jonossa siihen yhdyshautaan. Naapurilla oli piiska suunnattuna ja se kun pari kolme kertaa siihen hautaan huokasi, niin meillä oli joukkueesta viisi miestä ehjin nahoin.

Lyssna också