Ääniversumi

Pappa

  • 46 min
  • utgått

Iida Hämeen-Anttilan ääniteos isoisästä, menneisyyden Säkkijärvestä ja muistin rakenteesta.

"Äidinisäni Erkki Outinen syntyi 17.5.1926 Säkkijärvellä. Erkki oli Karjalan evakko, musiikkia, kirjallisuutta ja maalaamista rakastava painaja ja vannoutunut helsinkiläinen vuodesta 1947. Minulle hän oli pappa. Papan lapsuuden tarinoissa sotaa ei juuri ollut, vaikka hänen perheensä jätti Säkkijärven kotinsa kahdesti.

Päällimmäisenä muistoissa oli aina musiikki ja ihmiset. Mieleeni piirtyi valoisia kuvia koulumatkoista, ystävistä, tansseista, Viipurin kesistä ja merestä. Vaikka käsitys nykyhetkestä alkoi muistisairauden myötä toisinaan hämärtyä, Erkki pystyi palaamaan ajassa takaisin lapsuuteensa yhä uudestaan. Papan ja mamman keittiön pöydän ääressä oli tunne loputtomasta ajasta jossa mennyt ja nykyisyys virtasivat sulassa sovussa, eikä kahvi koskaan loppunut kesken.

Vuoden 2013 aikana haastattelin Erkkiä hänen muistoistaan. Hän menehtyi uuden vuoden aattona
2013."

Äänitykset, käsikirjoitus ja ohjaus: Iida Hämeen-Anttila
Äänisuunnittelu: Jukka Hannukainen
Tuottaja: Soila Valkama, Yle Draama

Sändningar

  • fr 4.12.2015 22.05 • Yle Radio 1

Avsnitt

  • Ääniversumi: "Singulariteetti" on osa Radioteatterin Suomi 100 teemaa, jossa käännämme katseemme menneisyyden sijasta 100 vuotta tulevaisuuteen.

    Singulariteetti tarkoittaa:
    Astrofysiikassa: Aika-avaruuden vääristymä, jossa jokin suure on äärettömän suuri, joten se ei käyttäydy tunnettujen fysiikan lakien mukaan. Nykyisen fysiikan termein singulariteettia ei voida kuvailla, koska ei tunneta luonnonlakeja, jotka pätevät kun fyysisten suureiden arvot ovat äärettömän suuria. Ja 2.Tulevaisuudentutkimuksessa: Hypoteesi, jossa yli-inhimillinen tekoäly kiihdyttää ihmiskunnan teknologisen kehityksen ja sosiaalisen muutoksen niin nopeaksi, että singulariteettiä edeltäneet ihmiset eivät pysty ymmärtämään tai mielekkäästi ennustamaan tulevaisuutta.

    Jukka Hannukainen ja Jussi Kärkkäinen ovat luoneet tunnin mittaisen ääniteoksen "Singulariteetti" kahdesta heidän livenä soittamastaan osiosta. He ovat käyttäneet äänilähteinään efektipedaaleja, modulaarisia syntetisaattoreita, kitaraa ja ihmisääntä.

  • Miltä kuulostaa paikassa, johon jäätikkö poikii vuosittain 20 miljardia tonnia jäätä? Mitä lapset leikkivät Grönlannissa? Grönlanti sulaa on Katri Henrikssonin ja Pentti Männikön toteuttama sanaton ääniteos. Se kertoo ilmastonmuutoksen muovaamasta luonnosta ja ihmisistä, jotka elävät elämäänsä tuossa kummallisessa paikassa. Autenttisista äänistä syntyy rytminen ja musiikillinen kudelma. Kuva: Björn Krause

  • Eero Aron teos kuulosta. Siitä kuinka jonkun korvat erottavat jotakin, mikä toiselta jää kuulematta. Toinen on tulla hulluksi äänestä, joka toisella häviää taustahälyyn. Haastateltavina Katri Henriksson ja Sirkka Saksa.

Lyssna också