Nyhetsvideor

sö 15.12.2013

  • 1 min
  • tillsvidare

Ryhmä äärioikeistolaisia on hyökännyt Tukholman Kärrtorpissa rasisminvastaista mielenosoitusjoukkoa vastaan, vahvistaa Tukholman poliisi Aftonbladet-lehdelle.

Ruotsalaisten tiedotusvälineiden mukaan ainakin kahta ihmistä on puukotettu ja myös yksi poliisi on loukkaantunut ja viety sairaalaan.

Poliisi on ottanut kiinni noin 20 ihmistä.

Poliisin mukaan joukko tummiin vaatteisiin pukeutuneita ihmisiä hyökkäsi sunnuntaina rauhallista mielenosoittajajoukkoa vastaan. Aftonbladetin tietojen mukaan hyökkääjiä olisi ollut noin 30, kun taas Ruotsin television SVT:n mukaan hyökkääjiä olisi ollut noin 40.

- Olemme melko varmoja siitä, että he ovat äärioikeistolaisia, sanoo Patrik Eriksson Tukholman poliisista.

Aftonbladetin haastatteleman silminnäkijän mukaan äärioikeistolaiset heittelivät pulloja, kiviä ja paukkupommeja rasisminvastaisia mielenosoittajia kohti.

SVT:n mukaan rasismia vastustavat ehtivät osoittaa mieltään noin 20 minuuttia ennen kuin äärioikeistolaiset keskeyttivät mielenilmaisun. Mielenilmaus alkoi noin kello 13 Ruotsin aikaa. Järjestäjien mukaan rasisminvastaiseen mielenosoitukseen osallistui 500 - 800 ihmistä, Ruotsin radio kertoo. (SVT)

Tilläggsuppgifter

Bild 16:9

Kan ses utomlands

Sändningar

Visa tilläggsuppgifterDölj tilläggsuppgifter

Avsnitt

Inga avsnitt tillgängliga just nu

Inga kommande avsnitt

Klipp

Nyhetsvideor

Titta också