Näistä levyistä en luovu

Neurologi arvioi Schumannin käsiongelmaa

  • 1 min
  • utgått

Robert Schumann harjoitteli lähes maanisesti ja sävelsi samoihin aikoihin erittäin vaikeaa Toccataa. Hän kehui, ettei kotikylillään kukaan muu pysty soittamaan tätä kappaletta, kuin hän itse. Lähes 200 vuotta myöhemmin saksalainen pianisti totesi, että Schumannin Toccata on ainoa virtuoosikappale, jonka hän pystyy soittamaan. Neurologi Pentti Tienari kertoo mitä muskulaarinen harjoittelu tekee aivokuorelle ja yhdistääkö saksalaisen pianistin ja Robert Schumannin mahdollisesti sama diagnoosi. (Katkelma ohjelmasta)

Sändningar

  • må 21.10.2013 13.05 • Yle Arenan

Avsnitt

  • Viulutaiteilija Jaakko Ilves muistaa isoisoisänsä Jean Sibeliuksen, Ainolan Papan, jykevänä hahmona ovenpielessä. Ilves oli vasta neljän säveltäjämestarin kuollessa, mutta Papan perinnön eli valtaisan maailmalle levinneen sävellystuotannon vaalimisesta ja valvomisesta tuli yksi hänen tärkeistä tehtävistään Sibeliuksen perikunnan asiamiehenä. Päivätyönään hän toimii Sibelius-Akatemian viulunsoiton lehtorina. Kuitenkin pianomusiikki tuntuu olevan tärkeämmällä sijalla hänen levyhyllyssään, ja hyvästä syystä. Toimittajana Anu Jaantila.

    Ohjelmassa kuultavat musiikit

    Jean Sibelius: Bardi
    Es. Sinfonia Lahti, johtaa Osmo Vänskä, harpisti Leena Saarenpää

    Jean Sibelius: Adagio di molto - musiikkia näytelmään Jokamies (Jedermann, op. 83)
    Es. Sinfonia Lahti, johtaa Osmo Vänskä

    Moritz Moszkowski: Pianokonsertto E-duuri, 2 osa Andante
    Es. Markus Pawlik, piano, ja Puolan radion sinfoniaorkesteri, johtaa Antoni Wit

    Mily Balakirev: Islamey
    Es. Vladimir Horowitz, piano

    Alexander Scriabin: Ekstaasin runoelma - Le poème de l'extase, katkelma
    Es. Kuninkaallinen Tukholman filharmoninen orkesteri, johtaa Leif Segerstam

    W.A. Mozart: Requiem, osa Lacrimosa
    Es. Wienin valtionoopperan kuoro ja Wienin sinfonikot, johtaa Karl Böhm

    Richard Wagner: Parsifal - katkelma alkusoitosta
    Es. Berliinin filharmonikot, johtaa Herbert von Karajan

    Paul Nero: The Hot Canary
    Es. Florian ZaBach, viulu

    Ohjelma on uusinta vuodelta 2013.

  • "Kai minä olen jonkinlainen total-pianisti", sanoo pianotaiteilija ja -pedagogi Kimmo Salonen, jolle ei mikään pianomusiikin laji ole vieras. Sibelius-Akatemiassa hän opettaa klassista pianoa pääaineisille laulajille, ja Metropolia-ammattikorkeakoulussa työnkuva on pianolaboratoriossa tapahtuvaa ryhmäopetusta tuleville muusikoille ja musiikkipedagogeille. Solistiksi Salonen ei koskaan halunnut, vaan kamarimuusikkous, säestäminen, eri kokoonpanoille sovittaminen ja yhteistyö ovat hänen inspiraationsa lähteitä.
    Monipuolisuus ja genrerajojen ylittäminen kuuluvat hänen levyvalinnoissaankin, ja esimerkiksi listan laulajat kattavat niin Bachin ja Händelin kuin balladit ja etnoväritkin. Toimittajana Anu Jaantila.

    Kimmo Salosen valinnat:

    J.S. Bach, san. Salomo Franck: Aaria 'Schafe können sicher weiden' kantaatista nro 208 (Metsästyskantaatti)
    Magdalena Kozena, sopraano, ja Musica Florea -orkesteri, joht. Marek Stryncl

    Maurice Ravel: Pavane pour une infante defunte (Pavane kuolleen prinsessan muistolle)
    Vladimir Ashkenazy, piano

    Victor Young: My Foolish Heart
    Bill Evans, piano, Scott LaFaro, kontrabasso, ja Paul Motian, rummut

    John Lennon/Paul McCartney: Norwegian Wood
    The Beatles

    Ralph Towner: Icarus, katkelma
    Oregon-yhtye

    Ruotsal. kansansävelmä, sov. Martin Östergren: Allt under himmelens fäste
    Helen Sjöholm, laulu ja yhtye

    Antonio Carlos Jobim, san. Vinicius de Moraes: Por toda a minha vida
    Eliane Elias, laulu ja piano

    Richard Rodgers: My Funny Valentine, katkelma
    Keith Jarrett, piano, Gary Peacock, basso, ja Jack DeJohnette, rummut

    G.F. Händel, san. Charles Jennens: Aaria 'Rejoice Greatly' Messias-oratoriosta, HWV56
    Arleen Auger, sopraano, ja The Mostly Mozart -orkesteri, joht. Gerard Schwarz

    Trad. ranskal., san. Martti Korpilahti, sov. Kimmo Salonen: Heinillä härkien kaukalon
    Marina Salonen, sopraano, ja soitinyhtye

  • Kun tunteet ovat herkässä, voi olla että yksinlaulukin jää tunnilla kesken. Peruskoulunopettaja Tarja Viikin musiikkivalintoja yhdistää voimakas tunnereaktio, liikutus. Itku pääsee aina kun musiikki osuu oikeaan kohtaan, ja erityisesti venäläisten säveltäjien toimesta. Hivelevän kauniit melodiat ja paatos ovat lyömätön yhdistelmä. Myös sielukkaat naislaulajat kisaavat Viikin listapaikoista. Taitavimmat tekevät laulunsa itse, ja niistä syntyvät virittyneet intiimit kuunteluhetket. Toimittajana Anu Jaantila.

    Tarja Viikin musiikkivalinnat:

    J.S. Bach: 2. muunnelma Goldberg-variaatioista
    Mika Väyrynen, harmonikka

    Pjotr Tshaikovski: Lenskin aaria 'Kuda, kuda vy udalilis' oopperasta Jevgeni Onegin
    Rolando Villazon, tenori, ja Münchenin radio-orkesteri, joht. Michel Plasson

    Nina Simone: Nobody's Fault But Mine
    Nina Simone, laulu ja piano

    Sergei Rahmaninov: Vokaliisi (yksinlaulu op. 34/14)
    Mstislav Rostropovitsh, sello, ja Aleksandr Dedjuhin, piano

    Paul McCartney ja John Lennon, sov. Daryl Runswick: Black Bird
    The King's Singers

    Joseph Kosma, san. Johnny Mercer: Autumn Leaves (Kuolleet lehdet)
    Eva Cassidy, laulu ja kitara, ja Lenny 'The Ringer' Williams, piano

    Sergei Prokofjev: Katkelma Romeo ja Julia -balettisarjan Ritarien tanssista
    Radion sinfoniaorkesteri, joht. Jukka-Pekka Saraste

    Jacques Brel, sov. Robert Ziegler: Ne me quitte pas
    Ute Lemper, laulu

    Aili Ikonen, sov. Mikko Pellinen: Syli
    Aili Ikonen, laulu, viulu ja yhtye

    Jean Sibelius: Men min fågel märks dock icke
    Anne Sofie von Otter, mezzosopraano, ja Bengt Forsberg, piano

  • "Tätä työnkuvaa on niin vaikea selittää", huokaa äänitystuottaja Laura Heikinheimo. Lapsuuden musiikillinen ympäristö ja myöhemmin monipuoliset musiikkiopinnot kouluttivat Heikinheimon kuin huomaamatta unelmatyöhön, johon tänä päivänä kuuluu mm. Radion sinfoniaorkesterin konserttien ja levytysten äänikuvasta vastaaminen.
    LP-levyjä oli musiikkikriitikko ja -kirjailija Seppo Heikinheimon ja oopperalaulaja Päivi Heikinheimon tyttären lapsuudenkodissa hyllykaupalla, mutta ensisijaisesti kotona kuunneltiin elävää musiikkia; myös konserteissa ja oopperassa käytiin säännöllisesti. Laura Heikinheimo muistaa leikkineensä flyygelin alla äidin harjoitellessa ja imeneensä samalla mm. saksalaisen liedkirjallisuuden muistiinsa. Kesät kierrettiin musiikkifestivaaleja, ja Savonlinnan oopperajuhlien aikana perhe vuokrasi vuosien ajan kaupungista asunnon kuullakseen juhlien tarjontaa.
    Laura Heikinheimo tutustui jo lapsena huipputaiteilijoihin ja sai joiltakuilta opetustakin omassa soittimessaan pianossa. Korkeatasoisten esitysten tulvassa oli mahdollisuus kehittää omia laatukäsityksiään ja siten myöhemmin auttaa taiteilijoita antamaan parhaansa levytystilanteissa. Toimittajana Anu Jaantila.

    Laura Heikinheimon valinnat:

    Agustin Lara: Granada
    Fritz Wunderlich, tenori, ja Kurt Graunke -sinfoniaorkesteri, joht. Hans Carste

    P. Tshaikovski: Alkusoitto Romeo ja Julia -balettifantasiasta, katkelma
    Berliinin Filharmonikot, joht. Herbert von Karajan

    Johannes Brahms, san. Josef Wenzig: Von ewiger Liebe
    Päivi Heikinheimo, mezzosopraano, ja Collin Hansen, piano

    Suom. kansanlaulu, sov. Sakari Heikinheimo: Hei lumpunlumpun
    Tauno Kaivola, baritoni, ja Matti Rauhala, piano

    Giuseppe Verdi: Filipin aaria 'Ella giammai m'amo' oopperasta Don Carlo
    Martti Talvela, basso, ja Radion sinfoniaorkesteri, joht. Jussi Jalas

    George Gershwin: Summertime
    Oscar Peterson, piano, Ray Brown, kontrabasso, ja Ed Thigpen, rummut

    W.A. Mozart: Pianokonsertto nro 27 B-duuri KV 595, katkelma 3. osasta Allegro
    Aleksei Lybimov, piano, ja Radion sinfoniaorkesteri, joht. Jukka-Pekka Saraste

    Franz Liszt: Liebestraum nro 3, nokturni As-duuri S. 54 1/3
    Arto Satukangas, piano

Klipp

Lyssna också