Yle Uutiset selkosuomeksi

Lauantai 25.8.2012 klo 21

  • 4 min
  • utgått

Apple on voittanut Samsungin patenttiriidassa. Kreikan pääministeri Antonis Samaras on tavannut Ranskan presidentin Francois Hollanden. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä vietetään kansainvälistä lepakkoyötä.

Sändningar

  • fr 24.8.2012 20.10 • Yle Arenan

Avsnitt

  • Terveysviranomaisilla paha tietovuoto. Suomessa rakennetaan paljon. Tampereella suuri lapsipornotuomio. Länsimetro voi myöhästyä taas. Agungin purkausta odotetaan.

  • Poliisi on kertonut lisää tietoja viime perjantain puukotustapauksesta. Irakissa kurdit ovat äänestäneet itsenäisyydestä. Suomessa halutaan, että isät käyttävät isomman osan perhevapaista. Mustikan hinta nousee.

  • Saksassa on ollut parlamenttivaalit. Osa kansanedustajista haluaa kieltää seksin ostamisen kokonaan. Jalkapallofanit tappelivat Helsingissä. Taiwanilainen pyöräilijä on matkalla Suomessa.

  • Suomessa keskustellaan siitä, pitääkö presidentin olla syntynyt Suomen kansalaiseksi. Laura Huhtasaari on perussuomalaisten presidenttiehdokas. Saksassa on sunnuntaina parlamenttivaalit. Maahanmuuttajalapset oppivat lukemaan ja kirjoittamaan yhtä hyvin kuin suomalaiset lapset. Sää on lämmin.

  • Eduskunnan edessä sattui puukotus. Tyttö viedään ulkomaille ympärileikkaukseen. Pankkikortin kopiointi voi tulla kalliiksi. Avohoito on suosittua mielenterveyshoidossa.

  • Kaksoiskansalaisuus nousi esiin Pietarissa. Yleinen kuukausipalkka on 2500 euroa. Suomalainen koti on myös turistikohde. Saara Aallolle palkinto positiivisuudesta. Kesän lämpö tulee hetkeksi takaisin.

  • Niinistö: Pohjois-Korean ydinaseohjelman täytyy loppua. Ensi vuoden budjetti eduskunnassa. Meksikossa suuri järistys. Maria raivoaa Karibialla. Aamulehden Jouko Jokinen Yleen.

  • Eduskunnan alkoholikeskustelu. Viljojen puinti. Taloustieteen huippuyksikkö. Yli 55-vuotiaiden työllisyys. Lasten kurittaminen.

  • Kymmenet terveydenhuollon työntekijät menettävät vuosittain ammattioikeuden. Vesisateet vaarantavat viljasadon. Noin puolet pyöräilijöistä liikkuu pimeällä ilman ajovaloja. Dublinin Suomi-koulu tervehtii 100-vuotiasta Suomea.

  • Suomi on järjestänyt 100-vuotisjuhlat USA:ssa. Britannian poliisi otti kiinni jo toisen miehen perjantain pommi-iskun takia. Suomen poliisilla oli takaa-ajotilanne Pirkanmaalla. Suomalaiset ja venäläiset keräävät usein eri sieniä.

  • Britannian poliisi on ottanut kiinni nuoren miehen perjantain pommi-iskun takia. Ministeri Paula Risikko sanoo, että poliisi on estänyt monta iskua Suomessa viime vuosina. Suurin osa suomalaisista haluaa, että presidentti Sauli Niinistö jatkaa presidenttinä. Ruotsin kruununprinsessa Victoria vierailee Suomessa. Maailman vanhin ihminen, jamaikalainen Violet Moss-Brown, on kuollut.

  • Cassini-avaruusluotaimen työ on tehty. Koulubussi joutui kolariin Suonenjoella. Lontoon metrossa räjähti pommi. Tuloerot kasvavat. Koululaiset elävät terveellisesti. Frankfurtin autonäyttelyssä oli tosi vähän sähköautoja.

Klipp

Lyssna också