Valtioneuvoston uusimman kielikertomuksen mukaan esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluissa on ollut vaikeuksia järjestää palveluja sekä suomeksi että ruotsiksi.
Myös suomenruotsalainen viittomakieli on entistä uhanalaisempi.
Oikeusministeriön mukaan viittomakieliasioissa on silti edistytty hieman muutamassa vuodessa.
Haastateltavana on Oikeusministeriön demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikön johtaja Johanna Suurpää. Tulkkina on Anssi Lehti.
Suurpää vastasi myös kysymyksiin mahdollisesta viittomakielilain säätämisestä ja YK:n vammaisten henkilöiden koskevan yleissopimuksen ratifoimisesta.
Valtioneuvosto antaa vaalikausittain eli joka neljäs vuosi eduskunnalle kertomuksen kielilainsäädännön soveltamisesta ja kielellisten oikeuksien toteutumisesta.
Kuurojen Liitto piti liittokokouksensa tänä viikonloppuna Helsingissä. Kahdeksatta vuotta hallituksen puheenjohtajana jatkava Jaana Keski-Levijoki kertoi liittokokoustunnelman olleen rennompi raskaiden talousvuosien jälkeen. Kuurojen Liiton kehittämisjohtaja Kaisa Alanne kertoi mahdollisen viittomakielilakiesityksen saavan myönteistä palautetta eri tahoilta. Mikäli asia etenee, syksyllä asetetaan työryhmä valmistelemaan lakiesitystä.
Kuurojen jääkiekon maailmanmestaruuskisat vetivät väkeä Tikkurilaan heti avauspäivänä. Otteluja oli katsomassa noin 600 ihmistä. Suomi päihitti Venäjän 3-2. Yksi maalien tekijöistä oli nuori Christer Fagerström, jolle maajoukkueeseen pääsy oli unelmien täyttymys. Valmentaja Pekka Lääkärin mukaan kyseessä on jännittävät kisat koska joukkueet ovat nyt tasaväkisempiä kuin neljä vuotta sitten.
Kuukauden vieraana on tällä kertaa Nelly Valda Canaviri de Mikkonen. Hän on kotoisin Boliviasta ja on asunut Suomessa viisi vuotta. Kuurojen maahanmuuttajien tilanne on ollut esillä kuurojenyhdistysten neuvottelupäivillä helmikuun alussa. Toimitus: Mikaela Tillander ja Ilkka Kilpeläinen, ohjaus: Ilkka Kilpeläinen ja leikkaus: Jani Saikko
Oikeusministeriö on julkaissut muistion mahdollisesta viittomakielilaista. Ministeriön arviointimuistion mukaan kyseeseen voisi tulla lyhyt yleislaki viittomakielisten oikeuksista.
Suomalainen kuuro veteraaniurheilija ja valmentaja Timo Karvonen sai ennen joulua valtion myöntämän Pro Urheilu -palkinnon.
Karvonen on Suomen kautta aikojen menestynein kuuro miesurheilija juoksussa ja hiihdossa.
Karvonen kertoo insertissä ajatuksistaan, urheilu-urastaan ja nuorten saamisesta mukaan urheiluun.
Yle Uutiset viittomakielellä haastatteli syksyn ensimmäisenä kuukauden vieraana kulttuurituottaja Anne Sjöroosia. Mikaela keskusteli Annen kanssa positiivisuudesta ja kuurojen yhteisöstä. Haastattelun teema liittyy kansainväliseen kuurojen viikkoon. Haastattelu on puhtaasti viittomakielinen eikä tallenteessa ole ääntä. Toimittaja: Mikaela Tillander, Ohjaaja: Ilkka Kilpeläinen, Kuvaajat: Sakari Luhtala ja Rinna Härkönen, Leikkaus: Ilkka Kilpeläinen ja Sakari Luhtala
Programmens verkliga publiceringstid till Arenan kan variera. Mediefiler av bandade direktsändningar, publiceras med fördröjning efter sändning. Fördröjningen är ofta lika lång som programmet.