Lapissa ja Kainuussa aseita paljon.Lapissa on asukasmäärään suhteutettuna yli kaksi kertaa enemmän luvallisia aseita kuin muualla maassa. Poliisihallinnon uusimman tilaston mukaan vuonna 2011 oli Lapissa, Koillismaalla ja Kainuussa luvallisia aseita reilut 60 sataa asukasta kohden kun koko Suomessa aseita on keskimäärin vain puolet tuosta määrästä.
Vieraiden kielten opiskelua tuettiin tekemisen ja toiminnan keinoin Rovaniemen Norvajärven kielileirillä. Lapin kielitivoli -hankkeen järjestämälle kolmipäiväiselle kielileirille osallistui lähes 80 koululaista kahdeksasta Lapin kunnasta. Kaikki leiriläiset opiskelevat koulussa valinnaisaineena jotain vierasta kieltä. Leiriohjaajina toimivat Lapin ja Oulun yliopistossa opiskelevat vaihto-oppilaat.
Lapin safariyritysten hyvä alkutalvi innostaa myös uusien tuotteiden kehittämiseen. Rovaniemeläinen elämysmatkailuyritys Arctic Lifestyle on hankkinut Neuvostoliitton armeijan käyttämän panssarivaunun safarikäyttöön. Vesistöjen ylitykseen soveltuva panssarivaunu on muunnettu matkailukäyttöön sopivaksi. Panssarivaunuajeluita aletaan tarjota helmikuun aikana Rovaniemen kaupungin läheisyydessä
Lapin Kansa ja Pohjolan Sanomat jaetaan tilaajille nykyisillä aikatauluilla myös tulevaisuudessa. Alma Aluemedian johtajan Kari Juutilaisen mukaan pohjoisten lehtien jakelua ei muuteta nykyisestä vaikka painotoiminta loppuisikin Rovaniemeltä. Lehtien painosta vastaava Alma Manu Oy harkitsee parhaillaan jopa Rovaniemen sanomalehtipainon lopettamista
Laajakaista-tv:n palvelun asiakas voi yllättyä, kun televisiosta ei näykkään alueellisia ohjelmia. Nopean nettiyhteyden kautta tv:tä katsovat näkevät Uudellamaalle kohdennettuja ja Ylen mainoskanavien lähetyksiä.
Valonsäteet heijastuvat terävästi hitaasti pyörivästä mobilesta. Lattian ja katon välissä liitää kiiltävä teräksinen lintu. Itse teräsmies katsoo keskilattialla että kaikki on kohdallaan. Kyseessä on kuvanveistäjä Kari Huhtamon 70-vuotisjuhlanäyttely Rovaniemen Arktikumissa.
Keskitalvi ja joulu tuovat hengähdystauon myös maatilan arkeen. Rovaniemen Haukitaipaleessa maitotilaa pitävän Mannisen perheen askareet keskittyvät jouluna vain pakollisten töiden tekemiseen. Jouluun valmistaudutaan arkirutiinien lomassa lehmien, hevosten ja koirien parissa. Perhe muutti Haukitaipaleen kylään reilut puolitoista vuotta sitten Etelä-Suomesta.
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson kiistää, että saamelaissopimuksella vietäisiin joiltakin maaoikeuksia pois. Hallitus päätti viime viikolla asettaa ILO-sopimuksen ratifiointiesteiden poistamista selvittelevän työryhmän. Lisäksi Ruotsin, Norjan ja Suomen kesken myös jatketaan Pohjoismaiden yhteisen saamelaisoikeuksia koskevan valtiosopimuksen aikaansaamista.
Lapin yliopiston teollisen muotoilun opiskelijat ovat suunnitelleet uuden puutoimisen monitoimiuunin. Ulkokäyttöön tarkoitettu ruostumattomasta teräksestä tehty monitoimiuuni soveltuu grilliruokien lisäksi myös pataruokien ja pizzojen valmistamiseen. Uuni on suunniteltu oululaiselle grilli- ja pizzauuneja toimittavalle Aryltech Oy:lle.
Tänä jouluna Rovaniemelle tulee yhteensä neljä When you wish upon a star -lentoa eri puolilta Britteinsaaria. Tiistaina Rovaniemellä vieraili 81 lasta vanhempineen. Kaikki halukkaat eivät pystyneet lähtemään matkalle. Lasten hyvinvoinnista vastaavat matkalla koko ajan mukana olevat lääkärit ja muu sairaanhoitohenkilöstö.
Lappilainen huumori kumpuaa herra-ivasta, turistireppanoista ja Lapin lisästä, eli reippaasta liioittelusta. Muitakin huumorin lähteitä löytyy vasta ilmestyneestä Lapin kaskukirjasta. Kirjassa on 750 kaskua ja koska teos painaa 750 grammaa, hyvä kasku painaa siis yhden gramman pohtivat kirjan tekijät, Mauno Kylli ja Markku Torkko.
Kolarissa Ylläksellä on viikon ajan sammutettu katuvalot tunturin ympäristöstä ja läheisiltä maanteiltä. Valosaasteen vähentämisellä halutaan saada revontulet näkymään entistä paremmin turistikeskuksen taivaalla. Valojen vähentäminen on sujunut hyvin. Moni ei ole edes huomannut muutosta.
Odotettu valokuitu avasi väylän tiedon valtatielle Sallan pohjoisosan kylissä. EU-rahoitteisen Pohjois- ja Itä-Lapin kuntien alueen Laajakaista kyliin -hankkeen toinen valokuiturakennuskohde Sallan kunnan alueella on valmistunut. Nopea valokuituyhteys on saatavilla Sallan kirkonkylän pohjoispuolella Kelloselän, Saijan ja Naruskan kylissä.
Vesisateet ja lumettomuus eivät ole viemässä Lapin suurinta safariyritystä Rovaniemeltä. Lapin Safarit Oy:n markkinointijohtajan Rauno Posion mukaan Rovaniemen vetovoima joulukaupunkina ja investoinnit pitävät yrityksen tiukasti myös Lapin pääkaupungissa. Ennakkotilausten perusteella talven matkailijamääriin odotetaan jopa reipasta kasvua koko alalla.
Paliskuntain yhdistyksen ylläpitämä porojen korvamerkkirekisteri on uudistettu ja julkaistu internetissä. Paliskuntain yhdistyksen porotalousneuvojan Anna-Leena Jänkälän mukaan uusittu merkkirekisteri helpottaa ja nopeuttaa uusien ja tuntemattomien korvamerkkien selvittämistä.
Rovaniemen Ounasvaaralle halutaan lisää liikunta- ja harrastusreittejä. Lapin Urheiluopiston rehtori Heikki Keskitalo haluaa kehittää Ounasvaarasta monipuolisen ja kansainvälisesti kiinnostavan aktiiviliikuntapuiston urheilijoiden ja harrastajien käyttöön. Heikki Keskitalo on sitä mieltä, että keskustelun painopiste pitäisi siirtää Ounasvaaran kaavoista liikunta- ja urheilutoiminnan kehittämiseen.
Samana päivänä kun Saara Aallon (kuvassa) uusin albumi julkaistaan, nainen itse laulaa Sodankylässä. Tuoreet kokemukset yhteisesiintymisestä maailman ykköstenorin Jose Carrerasin kanssa Kiinassa vaihtuvat sotilassoittokuntien tahteihin ja Lapin valoisiin öihin. Perjantaina 24. toukokuuta on tärkeä päivä monessa mukana olevalle lauluntekijälle ja laulajalle. 'You Had My Heart' -niminen uusi albumi on aikaisempaa tummasävyisempi ja siinä kuuluvat Saara Aallon omat, kipeätkin kokemukset tuoretta eroa myöten. Saara Aaltoa haastattelee Hillevi Antikainen.
Puolustusvoimat on kuluneen viikon aikana raivannut Rovaniemen pohjoispuolella sodanaikaisia räjähteitä vesistöstä sukeltajien voimin. Kainuun prikaatin sukeltaryhmä on etsinyt ja nostanut Misin suunalla järven pohjasta viikon ajan saksalaisten järveen upottamia räjähteitä. Saksalaissotilaat
upottivat Pohjois-Suomessa lukuisiin vesistökohteisiin valtavan määrän erilaisia ammuksia joutuessaan vetäytymään Lapista sodan loppuvaiheessa. Raivausryhmässä mukana ollut Kainuun prikaatin sukeltaja, kapteeni Ari-Pekka Leivo (kuvassa) kertoo, millaista työtä sukeltajan työ on Puolustusvoimissa. Raimo Torikka kävi tapaamassa sukeltajia räjähteiden etsintäpaikalla.
Lapin miehet olivat kysyttyjä miehiä sotahommissa. Heidän luontainen selviytymiskykynsä ja erätaitonsa teki heistä ylivertaisia taistelijoita maasto-olosuhteissa. Inarilainen Juhani Morottaja on yksi heistä. Nyt kuulemme Juhanin sotareissutarinan. (Kuva: SA-kuva)
Ensimmäisen maailmansodan aikana, Suomen kuuluessa Venäjän alaisuuteen, suomalaisia nuoria miehiä kuljetettiin salaa sotilaskoulutukseen Saksaan niin sanottuja etappiteitä pitkin. Kenraali K.M. Wallenius (kuvassa) toimi toisessa maailmansodassa aikana komentajana Lapissa. Seuraavassa haastattelussa hän muistelee matkaa ensimmäisessä maailmansodassa etappitiellä Itä-Suomesta Ruotsin Matarenkiin liki sata vuotta sitten. Kenraali Walleniusta kävivät tapaamassa vuonna 1960 Oiva Arvola ja Jorma Etto. (Kuva: Museovirasto)
Tänään on Euroopan kansallispuistopäivä. Sitä vietetään toukokuun 24. päivänä siksi, että Euroopan ensimmäiset yhdeksän kansallispuistoa perustettiin Ruotsiin tänä päivänä vuonna 1909. Kansallispuistopäivä on Euroopan suojelualueliiton aloittama perinne ja sitä vietetään nyt viidettätoista kertaa. Lapin kansallispuistoissa ja luontokeskuksissa päivä sujuu paljolti arkisen työn merkeissä. Pyhä-Luoston kansallispuistossakin Metsähallitus järjestää isommat kekkerit vasta 7. kesäkuuta. Silloin on puiston 75-vuotisjuhla ja Pyhätunturin luonto- ja kulttuurikeskus Naava täyttää vuoden. Millä hetkellä hyvänsä taloon astuu jo 100.000 vieras. Toimittaja Jorma Korhonen lähti tutkailemaan, mihin tuo Naavan suuri suosio perustuu. Oppaana on suunnittelija Reeta Nyman (kuvassa).
Rovaniemen Ounasvaaran kaavan laajennettua mallia kannattavat poliitisista ryhmistä ainakin kokoomus, keskusta ja perussuomalaiset. Vasemmistoliitto, SDP ja vihreät kannattavat alkuperäistä mallia joka oli puolet pienempi kuin nyt kaavailtu. Perussuomalaisten valttustoryhmän puheeenjohtajan Matti Torvisen mukaan kaava-asiassa on pyrittävä mahdollisimman pikaiseen ratkaisuun. Täysin yksimieleisä asiasta ei perussuomalaisissakaan silti olla. Matti Torvista haastattelee Jarmo Siivikko. (Kuva: Rovaniemen kaupunki)
Puolustusvoimat kiistää, että se pakottaisi siviilit pois Rovajärven ampuma-alueelta Itä-Lapissa. Paikallisia maanomistajia edustava Pro Rovajärvi -liike on väittänyt julkisuudessa, että armeija tyhjentäisi ampuma-alueen siviileistä vuoteen 2016 mennessä. Armeija ja siviilit ovat kiistelleet vuosikausia Rovajärven sotaharjoitusalueesta Itä-Lapissa. Erimielisyydet koskevat yksityismaita, joille armeija estää yksityisen rakentamisen ja yritystoiminnan. Perttu Ruokangas haastattelee yhtä yksityistä maanomistajaa, Pro Rovajärvi -liikkeen varapuheenjohtajaa Hannu Hukskovskia (kuvassa).
Muusikko Jarmo Puhakka ja populaarimusiikin läänintaiteilija Hannu Raudaskoski sanovat, että tanssipaikkojen kato näkyy myös siinä, että harrastajamuusikoille ei ole tarpeeksi esiintymistiloja. Anni Tolppi haastattelee. (Kuvassa vasemmalta Lapin Radion studiossa vierailleet Jarmo Puhakka, Hannu Raudaskoski ja Pia Olkuniemi)
Veroparatiiseista, veropetoksista ja veronkierrosta sekä vuoden 2014 Eurovaaleista puhuu pakinassaan eurokansanedustaja Liisa Jaakonsaari (kuvassa) Strasbourgista.
Kuusenpihka on vanhalle kansalle tuttu lääke haavoihin, pihkasta tehtyä tahnaa kun sipaisi haavaan niin ei tulehtunut ja parani vauhdilla, näin kertovat. Ja kyllä siinä totuus piilee, nimittäin huomenna tarkastetaan Helsingissä pihkan lääketieteellisistä vaikutuksista tehty väitöskirja.
Väitöskirjan siemen kylvettiin Kolarissa 2000-luvun alussa. Väittelijä, nykyinen lääketieteen lisensiaatti Arno Sipponen oli tuolloin Kolarissa lääkärinä, ja kiinnostui aiheesta kun terveyskeskuksessa haavoja hoidettiin myös pihkavoiteella. Hyvin tuloksin. Annetaan tulevan lääketieteen tohtori Arno Sipposen kertoa mihin pihkavoide tepsii. Toimittaja: Vesa Vaarama.
Kemijärvellä halutaan vielä lisää tietoa rakennetuista tuulivoimalaitoksista. Kemijärven kaupunginvaltuusto tekee kesäkuun alussa tutustumiskäynnin Tervolan Louelle rakennettuun tuulivoimapuistoon. Tällä käynnillä valtuutetut ja asian kanssa tekemisessä olevat virkamiehet pohjustavat tulevaa päätöksentekoa. Kemijärven kaupunginvaltuuston on määrä elo-syyskuussa päättää kaupungin alueelle suunniteltujen tuulivoimalaitosten kohtalosta. Toimittaja: Jorma Korhonen. (Kuva: Laura Holappa / Yle)
Rovaniemen kaupunki haluaa viedä Ounasvaaran kaavoituksen loppuun. Lähes seitsemän vuoden prosessille halutaan piste ja laajaa poliittista tahtoa kaavamuutokselle tuntuu tällä hetkellä olevan. Mutta missä laajuudessa Ounasvaaraan lakea jatkossa saa rakentaa, se selviää aikaisintaan puolen vuoden kuluttua. Asiasta keskusteltiin Rovaniemen kaupunginhallituksen iltakoulussa maanantaina. Iltakouluun osallistuivat myös vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Esko-Juhani Tennilä ja kaupungihallituksen keskustalainen puheenjohtaja Sakari Trög. Sirkku Savusalo kyselee heidän näkemyksiään prosessin etenemisestä.
Kesäkukkakauppa käy jo, hallanvaarasta huolimatta. Hillevi Antikainen menee rovaniemeläisen rautakaupan puutarhapihalle kyselemään, minkälaisia kukkia tai muita kasveja sieltä ollaan hakemassa. Ja että millaiset istutussuunnitelmat on omakotiasujalla ja miten kerrostalossa asuva aikoo rakentaa kesäparvekkeensa.
Tukholman mellakoita seurataan pyös Pohjois-Ruotsissa. Kadonneen naiseen ruuminosia löytyi Bodenissa. Kiirunan kaivoksessa vihittiin 1365 metriä syvä uusi päätaso. Bertil Isakssonille (kuvassa) soittaa Maija-Liisa Juntti.
Kommande avsnitt
Avsnitt
Publiceringstid
Avpubliceras
Längd
Programmens verkliga publiceringstid till Arenan kan variera. Mediefiler av bandade direktsändningar, publiceras med fördröjning efter sändning. Fördröjningen är ofta lika lång som programmet.