Merisää
Perjantaina klo 21.50. Merisää.
Perjantaina klo 21.50. Merisää.
Elintarvikkeiden turvallisuus puhuttaa. Humalaisista huolehtiminen ja vankien kuljetukset vievät paljon poliisin resursseja. SDP:n uudet ministerit ovat aloittaneet työnsä. Lähetyksessä myös puhetta viime aikojen ruokaskandaaleista, missä kohtaa valvonta pettää? Ulkomailta kuullaan mm, että Yhdysvallat rajoittaa miehittämättömien lennokkien käyttöä. Lisäksi tavataan vuoden nuori taiteilija Jarno Vesala, jonka näyttely on avautunut Tampereen taidemuseossa.
Tekniikan taustapeili opettelee lentämään. Lentämistä on pidetty hyvin erikoisena ja erittäin kalliina harrastuksena. Ultrakevyiden koneiden yleistyessä kuulee puhuttavan jokamiehen halvasta lentämisestä. Tästä on puolet totta. Edullista ultrakevyellä koneella lentäminen todella on - ja melkein jokamiehen harrastuskin se on. Tarvitaan kuitenkin aimo kaupalla itsensä ylittämistä - nimittäin asenteissa. Lentämään oppii kuka vain - mutta kuka oppii lentämään turvallisesti? Toimittaja Miika Havon opettajana on Mikko Mäkinen ja turvallisuudesta puhuu ilmailujohtaja Pekka Henttu Trafista . yle.fi/taustapeili
Radio Vega 24.05.2013. Sidekick: Elli Flén.. Ishockeyn och Eurovisionen: lite flopp, men med flaggan i topp. Upploppen i Husby. Ingen hör dem? Soldatmordet i London, övergår det begripliga. Rankinglistor på gymnasier, behövs de? Biblioteken behövs, också i Mariefors. Bilbeteende i Sibbo. Rädd för björnen? Hur unga män ser på sitt förhållande. Afghanistan, hur ge kvinnorna rättigheter? Julgubbslandet till Tölö? Ståupp-komedi. Filmjournalen, kort hyllning.
Runoilija Henry Lehtonen. Henry Lehtonen halusi nuorena rocktähdeksi, mutta kuumeisimmassa teini-iässä hän kuitenkin huomasi, että runojen kirjoittaminen on enemmän omaa alaa. Lehtonen ei pidä itseään erityisen hyvänä kirjoittajana, mutta vilkkaan mielikuvituksen ja vinksahtaneen huumorintajun avulla hän omien sanojensa mukaan näkee elämän hieman eri näkökulmasta. Näistä aineksista Lehtonen ammentaa ideoita runoihinsa. Jasmina Savolainen tapasi turkulaisen runoilijan.
Tuoreet ministerit. Perjantaina 24.5.2013 SDP.n uudet ministeri ovat vannoneet virkavalansa. Mitä pohtivat uuden pestin alkaessa tuore peruspalveluministeri Susanna Huovinen, viestintäministeri Pia Viitanen ja opetusministeriksi siirtyvä Krista Kiuru.-Suomalaiset kokoavat Venäjän ja idän bisnesosaamista yhteen. - Oulussa on meneillään Nuorten Areena, joka etsii ratkaisuja nuorten ongelmiin, mm työttömyyteen. - Perjantaiseen tapaan uutispuntari. Elina Päivisen kanssa uutisia punnitsevat toiminnanjohtaja Linda Nyholm Osallistuvat nuoret 2013 -yhdistyksestä ja Nuorisovaltuustojen liiton varapuheenjohtaja Henrik Vuornos. Ajantasan toimittaa Kati Lahtinen.
Suoli toimimaan nokkosella!. Lehtikatsauksessa esitellään naispuolinen Michelin-kokki ja vertaillaan leikkuulautojen materiaaleja.
Nuorten osallistuminen. Ajantasan Uutispuntarissa puhutaan nuorista - miten nuoret osallistuvat päätöksentekoon, nuorisotakuusta, kesätöistä ja Tukholman mellakoista. Viikon tapahtumia ja puheenaiheita Elina Päivisen kanssa punnitsevat toiminnanjohtaja Linda Nyholm Osallistuvat nuoret 2013 -yhdistyksestä ja Nuorisovaltuustojen liiton varapuheenjohtaja Henrik Vuornos.
Helsinki – muotimaailman uusi Berliini?. "Suomalainen suunnittelu on sydämellä tehtyä, eikä se seuraa orjallisesti maailman trendejä, vaan tekee omaa luovaa ja taiteellisesti vahvaa työtä. Se on todennäkösesti syy myös siihen, että suomalainen muoti on nyt nousemassa", kertoo Pre Helsinki -muotitapahtuman tiedottaja Martta Louekari. Hänen kanssaan muodista keskustelemassa olivat nuoret suunnittelijat Sasu Kauppi ja Elina Peltonen. Toimittajana Miia Krause.
Silta-Lisä kannustaa oppimaan tekemällä. Tampereen seudulla toimii oppimisen ja työn kohtauspaikkana sekä työpajatoiminnan kehittäjänä yhdistys nimeltään Silta-Valmennus. Sen Turjankadun tiloissa Tampereella vietettiin toukokuisena perjantaina avoimia ovia. Sinne suuntasi myös toimittajamme. Kohta selviää mitä pitävät sisällään sellaiset sanaparit kuin Silta-Lisä, Silta-Auto ja Silta-Pienkonekorjaamo. Aiheesta jatkaa Tiina Kokko.
Mihin maanpuolustuskursseja tarvitaan?. Keskusteluohjelma, joka syventää ja taustoittaa politiikan ja yhteiskunnan ilmiöitä. Tällä kertaa tarkastelussa ovat maanpuolustuskurssit. Niitä on järjestetty 52 vuotta ja harva yritysjohtaja, toimittaja, poliitiikko tai järjestöjyrä kieltäytyy kutsusta, jos sellainen kohdalle osuu. Mitä kursseilla tehdään? Mihin niitä tarvitaan? Miten niitä voisi parantaa? Vieraina eversi Kim Mattsson ja toiminnanjohtaja Laura Lodenius Suomen Rauhanliitosta. Markus Leikola ja Jussi Lähde tarjoavat outoja näkökulmia ja perusteltuja provokaatioita.
Tulevaisuutena täsmälääketiede?. Toimittaja Teija Peltoniemi teetti itsestään sydän- ja verisuonitautien geeneistä luettavan riskitestin. Tätä Suomen molekyylilääketieteen instituutissa analysoitua testiä tulkitsevat laitoksen johtaja Olli Kallioniemi ja professori Samuli Ripatti.
Kasvikemiaa- osa 6: lääkekasvit. Kasvikemiaa -sarjan viimeisessä osassa tutkaillaan sitä millä mielin lääketeollisuus suhtautuu kasveihin lääkeainelähteinä. Haastattelussa farmasian tohtori Manu Eeva Ratiopharm oystä. Hänet tapasi Espoon Keilaniemessä Riitta Vauras.
Sukupuolet katselevat toisiaan eri silmin. Uutta tieteessä kertoo tänään, millainen pahimmillaan on kuninkaan kuolema. Samoin ihmettelemme, että miten eri tavoilla nainen ja mies katselevat kasvoja. Toimittajana on Jari Vaara.
Tukholman levottomuuksien taustaa (koko ohjelma). Mitä on mennyt vikaan, kun osa Ruotsin pääkaupungista viettää arkea rauhallisessa idyllissä, kun toisaalla poltetaan autoja? Entä miten maahanmuuttajien keskittäminen vaikuttaa eriytymiskehitykseen Suomessa? Studiovieraana aiheesta väitellyt kaupunkimaantieteen tutkija, FT Katja Vilkama.
Eduskunnan kyselytunnin parhaat palat. Kooste Eduskunnan kyselytunnista.
25.5.13 Podcast: Med hem i två länder. Familjeliv tar sig en en tur till tre invandrarfamiljer. Vi träffar kosovoalbanen Bastret Dushi som bor i Borgå med sin fru och deras fyra barn, somaliskan Maryan Guleed och Sara Razai som är gift och har ett barn med en afgan. Hur upplever de vårt sätt att se på barn och familjeliv och hur lever de sina liv här? Hur känns det när barnens hem är här i Finland men de själva går omkring med en ständig hemlängtan? Red. Annika Löfgren och Annika Sylvin-Reuter.
Saksan pelko. Cambridgen yliopiston Saksan historian tuntijan, professori Brendan Simms´n `Taistelu Euroopan herruudesta`-teoksessa nostetaan esiin vaihtoehtoja Saksan nykyisin johtamalle unionille. Esa Aallas esittelee Brendan Simms`n näkemyksiä ja näytteet lukee Pekka Kyrö.
Ministerinvaihdokset. Millaisia ajatuksia Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen ministerinvaihdokset aiheuttavat bloggaajissa? Bloginautissa luetaan Jyrki Virolaisen, Erkki Tuomiojan ja Suomen Kuvalehden blogeja, sekä vilautetaan pikaisesti Annin aatoksia.
Marsista löytyi vettä - taas!. "On mahdollista, että siellä kilometrin, kahden routakerroksen alla on pohjavettä ihan nestemmäisessä muodossa. Jos Marsissa jotain alkeellista elämää on, niin todennäköisesti se on siellä", kertoo tietokirjailija Markus Hotakainen. Punaiselle planeetalle hänen kanssaan lähti Jarmo Laitaneva.
Täällä eduskunta - Johanna Ojala-Niemelä. Valtioneuvoston lisätalouarvion hyödyistä Lapille puhuu pakinassaan Lapin kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä (kuvassa).

