Merisää
Lauantaina klo 21.50. Merisää.
Lauantaina klo 21.50. Merisää.
Iltahartaus 18.5. Lauantai-illan rukoushetkessä puhuu pastori Hanne von Weissenberg, Tampere. Rukoushetken musiikissa avustaa Hiljaa Ensemble, esilaulajana Titta Lampela.
med Stefan och Staffan. med Stefan och Staffan i studion.
Kansanmusiikin matkassa. Viikonlopun musiikkivieraana.kielentutkija Pipa Paljakka. Paljakka rentoutuu kansanmusiikkia esittäen ja kuunnellen. Omissa yhtyeissään Inehmossa ja Ehivaijassa hän keskittyy lähinnä suomalaisugrilaisten juurien etsintään. Hänen levyvalikoima sisältää kansainvälisiä yllätyksiä ulottuen Malista tuvalaiseen kurkkulauluun, jota esittävät naiset. Sävelmät vaeltavat ajallisesti vuosisadan alun ensimmäisistä äänitteistä viimeisimpiin sovituksiin. Toimittajana Paula Nurmentaus.
Tiedevartti. Koiran mieltä tutkitaan Helsingin yliopistossa. Koiran mielestä tiedetään vähän, mutta nyt Helsingin yliopistossa on meneillään hanke, jossa koiran mieleen pureudutaan tieteellisen tutkimuksen keinoin. Tutkimusmenetelmät ovat samoja joita käytetään ihmisen tutkimiseen. Sisko Loikkanen kävi tutustumassa hankkeeseen. Haastateltavina ovat professori Outi Vainio, tohtorinväitöstutkija Heini Törnqvist ja tutkija Miiamaaria Kujala Helsingin yliopistosta
Johan Slätis svarar på dina frågor om trädgård. Skicka e-post till adressen lordax.vega@yle.fi. Du kan också delta via sms: Skriv ordet Lördax (mellanslag) och därefter din fråga och skicka meddelandet till 16149. Kostnad 50 cent. Max 160 tecken.
Irja Seurujärvi-Kari. Saamelaisliike eli kulta-aikaansa 70- ja 80- luvuilla. Silloista saamelaisliikettä yksi ajan aktiiveista, Irja Seurujärvi-Kari kuvaa nyt "Laululiikkeeksi". Tänään Seurujärvi-Kari toivoisi saamelaisasioissa suvaitsevaisuutta enemmän. Kiistat saamelaisuudesta ja maakysymyksistä ovat kärjistyyneet liikaa. Ajantasan lauantaivieraan tapasi toimittaja Ritva Säilä.
Koko ohjelma: Harmaan talouden torjunta. Harmaan talouden torjunta on hallituksen kärkihankkeita. Miten Suomi on tässä onnistunut? Vieraana verotusneuvos Markku Hirvonen. Ilmastonmuutos on ollut otsikoissa viime vuodet, mutta mitä tapahtui 80-luvun huolenaiheelle, otsonikerrokselle? Juontajana Heikki Peltonen.
Erkki Pirtola. Moni on siitä haaveillut, mutta harva on kyennyt tekemään taiteesta itselleen elämän. Näin kävi kuvan ja sanan tekijälle Erkki Pirtolalle. Pirtola onnistui, vaikka on aina kuulunut lokeroihin sopimattomiin epätaiteilijoihin. Kun Erkki oli 2-vuotias, opettajaisä siirsi koko perheen Savosta etelään - Nurmijärvelle - Aleksis Kiven ja Helsingin olympiakisojen vuoksi. Myöhemmin Erkistä oli tulossa huippu-urheilija, mutta nykytaide otti omansa. ITE-taiteen kuvaaja ja kouluttaja Erkki Pirtola täyttää nyt 63 vuotta.
Kyiden kevät. Millaisia asioita selviää kyyn silmään katsomalla? Miten kyitä kannattaa valokuvata? Luontokuvaajat Lisse Tarnanen ja Jarmo Latva ovat kuvanneet Suomen mateilijoita ja sammakkoeläimiä usean vuoden ajan ja ovat nyt tekemässä matelijoista kirjaa. Minna Pyykkö kävi heidän kanssaan keväisellä kyidenkuvausreissulla.
Lucas Snellman läser ur boken Kenguruns shoppingtur och andra berättelser. Del 9/10.
Liikaa Wagneria, sopivasti historiaa. Kanavajohto kommentoi kuuntelijapalautetta. Tällä kertaa äänessä on vastaava tuottaja Anna Simojoki.
Yks´ tavallinen Toivanen. Lauantaina 18.5. tulee kuluneeksi 75 vuotta Erkki Toivasen (1938 - 2011) syntymästä. Erkki Toivanen perehdytti vuosikymmenien ajan suomalaiset Euroopan kulttuuriin ja politiikkaan. Ohjelmassa Yleisradion pitkäaikainen Lontoon ja Pariisin-kirjeenvaihtaja kertoo itsestään ja työstään. Ääneen pääsevät myös puoliso Lennox Walker sekä sydänystävä toimittaja Eila-Maija Mirolybov.
Lauantain Aamupala. Käynnistä päiväsi Radio Suomen Aamupalalla. Joka aamu tarjolla monipuolinen kattaus musiikkia ja asiaa.
SDP etsii rytminvaihdosta ministerikierrätyksellä. SDP on kertonut ministerivaihdoksistaan. Lehdistön lakonuhka on peruuntunut. Hallitus etsii keinoja nuorisotakuun tehon parantamiseksi. Italian entisen pääministerin Silvio Berlusconin lakimiehet syyttävät maan oikeuslaitosta ajojahdista. Lähetyksessä pohditaan myös, millainen pitäisi olla ulkoministeriön vaaralliseksi katsomissa maissa matkustavien omavastuu.
17.05.13 Andrum. Johan Klingenberg läser ur John Bunyans bok Kristens resa.
Tekniikan taustapeili ratsastaa simulaattorilla. Arto Vähätalo Kaupin Ratsastuskoulusta esittelee ratsastussimulaattorin ja näyttää, miten sillä saadaan parannettua ratsastajan asentoa ja tekniikkaa.Toimittaja Marko Miettisellä ei ole olemassa tekniikkaa lainkaan, joten avuksi ilmoittautui toimituksemme estemestari Sanna Pirkkalainen. Hypätään siis hevosen selkään. Ohjelman ensilähetys oli 20.4.2012. yle.fi/taustapeili
Laulaja, lauluntekijä Aino Venna. Vennan esikoisalbumi ilmestyi syksyllä 2012 ja se sai loistavan vastaanoton. Ensilevyn jälkeen keikkakalenteri on ollut täynnä, ja nuori taiteilija on oppinut nauttimaan vapaa-ajan rauhasta omassa puutarhassaan. Venna ammentaa vaikutteita vanhasta rock'n rollista ja chansoneista. Sanoituksissa rakkaus on hänelle kaikista läheisin aihe. Toimittajana Salla Vuolteenaho.
17.05.2013 Förlängd bildversion.. Sidekick: Pia-Maria Lehtola........... Ding-Dong! Super-lördagen närmar sig. Analys av Marry Me-videon... Ishockey: Tur att det blev Sverige, inte Kanada. Urpilainen försöker fixa till det: ex-ministrarna hyllades... och fick sparken. Guggenheim som Vuotos-bassängen. Tornhotellet fick nej. Ingen svenska i riksdagen, tack. Döda pengar på bankkonton. Hur kunde gisslan hålla sig så sansade? Ta tid för tonårsflickor. Tonårsflickor smäller dörren 164 ggr/år. Baka bröd i en månad. Lakrits mums.
kl. 16.35 - 17.00. Programvärd: Jukka Isojoki.
Museo Militaria avasi ovensa Hämeenlinnasas. Kolmen sotilasmuseon yhteenliittymä Museo Militaria avautuu toukokuun 18. päivä yleisölle Hämeenlinnassa. Hämeen keskiaikaisen linnan kulmilla sijaitseva sotamuseo tarjoaa syvän ja pitkän kuvauksen sodankäynnin ja puolustuksen historiasta. Uuden museonjohtaja Jaakko Martikainen on tyytyävinen kolmessa kerroksessa olevaan museokokonaisuuteen. Kari Mustonen tapasi Martikaisen avajaisten kynnyksellä:
John le Carrén ratkaisevat lyönnit. Vakoilukirjallisuuden huippunimi John le Carren uusin kirja, Hurmaava petturi, kertoo rahanpesun ammattilaisten ja brittien tiedustelupalvelun kohtaamisesta. Mitä uusi romaani kertoo maailman muuttumisesta sitten le Carren klassikoiden kuten Mies kylmästä ja Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja -romaanien ajoista? John le Carren teosten maailmankuvaa tarkastelee nyt Kirjakerhossa valtiotieteiden tohtori Jari Sedergren. Mikrofonien paikat on päättänyt toimittaja Jukka Kuosmanen.
Kultakuume kyseenalaistaa kirkon ajattelua Kuopiossa (koko ohjelma). Kultakuume suorana Kirkkopäiviltä Kuopiosta. Vieraina Sotkamon kappalainen Antti Lankinen ja kolumnisti Jukka Relander, musiikintuottaja ja sanoittaja Ilkka Vainio sekä piispa Kaarlo Kalliala. Perjantaina elokuvateattereihin saapuu jo viides elokuvaversio F. Scott Fitzgeraldin romaanista Kultahattu. Juontajina Tuomas Karemo ja Lisa Enckell.
INNOSTUNEET UUDET MINISTERIT. Sdp:n uudet ministerit ensitunnelmissa aamupäivällä julkistettujen nimitysten jälkeen. Jemenin panttivankidraaman tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Thomas Elfgren, kertoo tutkinnan vaiheista. Lisäksi kuulemme, miten ruokahävikistä kertyy suuret ympäristöhaitat ja kuinka Kainuun radio juhlii 70-vuotista taivaltaan. Juontaja Mika Kriikku.

