Tuhansia risteilijöitä tyhjään kaupunkiin!.
Tuhannet risteilyvieraat saapuvat Helsingin satamaan huomenna juhannusaattona, mikä on Helsingin anti. Makkara tuo juhannuksen herkku: sitä voi tehdä myös itse, paljastamme lappilaisen lintumakkaran reseptin. Torstaiseura viettää kaupunkijuhannusta, miten jussi sujuu kivikylissä, kuulemme mm. minkälainen on Lahden perinteinen Satamajuhannus. Juontajana Elina Päivinen.
Näin syntyy belgialais-savolainen kevätherkku.
Maaninkalaiset Mirja ja Erkki Ryynänen asuivat useiden vuosien ajan Brysselissä, kun Mirja toimi europarlamentaarikkona. Keväiseen Brysseliin kuuluivat ehdottomasti parsa ja monet meren herkut. Pohjois-Savon Marttojen keittiössä brysseliläinen kevätmenyy saa savolaisen makuvivahteen. Toimittajana on Juha Vauhkonen.
Merja Ruth kaipaa tiloja teatterin tekemiseen Torniossa.
Torniolainen Merja Ruth vaikuttaa tätä nykyä uudessa TeatteriRajassa, jonka esitykset eivät isoja tiloja kaipaa. Viimeisin Ruthin ohjaama ja käsikirjoittama esitys saatiin rakennettua esimerkiksi ravintolan tiloihin ja harjoituksia vedettiin talven mittaan ihmisten olohuoneissa. Tilakysymys onkin Merjan mielestä akuutti erityisesti nuorten kulttuurin tekemisessä. Kati Siponmaa lähti Merjan kanssa kävelyttämään koiria ja päätyi istuskelemaan Tornion juna-asemalle, joka on Merjalle erityisen mieluisa paikka...