Julkisessa sanassa etsitään populismin yhteisiä piirteitä ja puhutaan median suhtautumisesta populismiin. Keskustelijoina ovat väitöskirjaa populismista valmistelava tutkija Laura Parkkinen ja ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola. Toimittajana Anna-Liisa Haavikko
Yle Radio 1
Uppspelad: 31 gånger ( Går att lyssna på utomlands )
Internetin alkutaipaleella lehtien jutut ovat lyhentyneet. Onko nyt kehityksen suunta heilahtamassa toiseen suuntaan? Tämän vuoden alusta pitkien juttujen tekemiseen on taas Suomessakin alettu panostaa. Haastateltavina ovat tutkija Maria Lassila-Merisalo ja Long Play - mediayhtiön toimittaja Hanna Nikkanen. Ohjelman toimittaa Mikko Kapanen.
Suurten kansainvälisten urheilukilpailujen televisioinneissa suomalaisohjaajat ovat haluttuja ammattilaisia. Yle urheilun ohjaaja Tapani Parm palkittiin keväällä arvostetulla British Academy of Film and Television Arts –palkinnolla yhdessä Hamish Hamiltonin kanssa Lontoon olympialaisten avajaisten monikameraohjauksesta. Yleisurheilukilpailut ja hiihtokilpailut etenevät notkeasti, mutta mitä kaikkea ohjaamossa pitää tehdä, jotta kilpailuihin saadaan yleisöä kiinnostava jännite. Julkisessa sanassa tavataan Tapani Parm ja kysytään, miten urheilukilpailujen draama syntyy. Toimittajana Anna-Liisa Haavikko.
Kuinka kauan antenni-tv ja FM-radio vielä jaksavat? Keskustelemassa ovat VTT:n erikoistutkija Ville Ollikainen, Digitan tv-päällikkö Teppo Ahonen ja Viestintäviraston erityisasiantuntija Kari Kangas. Toimittajana on Juha Kulmanen.
Lehtien levikit laskevat ja kurssit laskevat. Lakko vältettiin, mutta onko lehtitaloilla edessä kokonainen toimialan vaihto vai mistä tulevaisuuden ansainta löydetään, deittipalvelusta vai pelitaloista? Keskustelemassa ovat Lehtiyhtymänsä hiljattain myynyt kansanedustaja Eero Lehti, tutkija Arto Suninen ja Vihreän Langan päätoimittaja Juha Honkonen. Näkemyksensä esittävät myös taloustoimittaja Kimmo Lundén ja analyytikko Kimmo Stenvall. Toimittaja on Janne Junttila.
Miten puolalainen ja suomalainen keskustelukulttuuri eroavat toisistaan ja mistä Puolassa keskustellaan? Haastateltavina ovat Suomen Puolan suurlähettiläs Jari Vilen ja tulkki Magdalena Galinska. Ohjelman on toimittanut Martti Puukko.
Tieteen popularisointi on kahden kauppa: median ja tutkijoiden. Medialta vaaditaan taitoa kertoa vaikeistakin tieteellisistä tutkimuksista. Julkisessa sanassa puhutaan tieteen näkyvyydestä mediassa. Keskustelijoina ovat yliopiston lehtori Johanna Vaattovaara sekä Tiede-lehden päätoimittaja Jukka Ruukki. Toimittajana Anna-Liisa Haavikko.
Massamedian aika on ohi, nettitelevision aika on tulossa, uskoo Idealist Groupin luova johtaja Saku Tuominen. Yleisö pirstaloituu ja tarjonta kasvaa internetin välityksellä. Digitaalisuus on muuttanut sanoma- ja aikakausilehtien markkinoita, mutta nyt murros on tulossa televisiomaailmaan, kun perinteisten kanavien kanssa on kilpailemassa internetin rajaton tarjonta. Saku Tuominen on suomalaisen riippumattoman televisiotuotannon uranuurtajia, joka on ollut luomassa uusia ohjelmia ja formaatteja. Nyt hän on kehittämässä nettitelevisiota. Toimittajana Anna-Liisa Haavikko.
Nettiin laitetut tiedot eivät häviä, vaikka moni haluaisi kiusalliset asiat poistaakin. Vaikka netissä levitetyistä kunnianloukkauksista on annettu rangaistuksia, tiedot liikkuvat edelleen verkossa. EU-tasolla valmistellaan lakia, jossa käyttäjällä olisi oikeus pyytää palvelutarjoajaa poistamaan tiedot verkkopalvelusta. Lain valmistelua on kritisoitu. Ohjelmassa keskustelijoina ovat lainsäädäntöneuvos Kirsi Miettinen, tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio sekä kehitysjohtaja Jyrki Kasvi. Toimittajana Anna-Liisa Haavikko.
Viestintätutkimuksessa oli 1970-luvulla kaksi koulukuntaa: wiiolainen ja nordenstrengiläinen. Mitä nämä kaksi viestintäprofessoria ja vanhaa radiotoimittajaa Osmo A. Wiio ja Kaarle Nordenstreng ajattelivat keskinäisestä taistelusta ja myös yhteistyöstä, jota he tekivät? Toimittajana on Juha Kulmanen. Emeritusprofessori Osmo A. Wiio menehtyi hiljattain 85 vuotiaana. Ohjelma on uusinta vuodelta 2003.
Millaista on ollut tehdä suomalaista tv-komediaa viime vuosikymmenien aikana ja nyt? Haastateltavina ovat näyttelijä-käsikirjoittaja Kari Hietalahti ja Ylen TV-komediasisällön tilaaja Olli Tola. Toimittajana on Mikko Kapanen.
Median muutoksesta ja julkisen palvelun haasteista on keskustelemassa Ylen asia ja dokumentti-, draama-, kulttuuri-, musiikki-, viihde sekä lasten ja nuorten ohjelmista vastaava ohjelmatoimittaja, johtaja Ville Vilen. Toimittajana on Juha Kulmanen.
Kustantaja Niklas Herlin katsoo median tulevaisuuteen toiveikkaasti huonoista ajoista huolimatta. Hän on Uusi Suomi ?verkkolehden ja kustannusyhtiö Teoksen pääomistaja. Herlin on myös yksi Alma Median suurimmista omistajista, ja hän on nousemassa yhtiön hallitukseen. Ohjelmassa puhutaan Herlinin kanssa siitä, onko median omistaminen sijoittamista vai mesenaatin hommaa. Toimittajana Anna-Liisa Haavikko.
Programmens verkliga publiceringstid till Arenan kan variera. Mediefiler av bandade direktsändningar, publiceras med fördröjning efter sändning. Fördröjningen är ofta lika lång som programmet.