Kolmen sotilasmuseon yhteenliittymä Museo Militaria avautuu toukokuun 18. päivä yleisölle Hämeenlinnassa. Hämeen keskiaikaisen linnan kulmilla sijaitseva sotamuseo tarjoaa syvän ja pitkän kuvauksen sodankäynnin ja puolustuksen historiasta. Uuden museonjohtaja Jaakko Martikainen on tyytyävinen kolmessa kerroksessa olevaan museokokonaisuuteen. Kari Mustonen tapasi Martikaisen avajaisten kynnyksellä:
Hämeenlinnassa vuodesta 1954 alkaneet Aulangon ajot olivat aikansa suurtapahtuma, joka kokosi maan parhaat TT-ajajat ja tuhatmäärin yleisöä. Ajot täyttivät samaa sotien jälkeistä viihteen kaipuuta kuin tuon aikakauden Eläintarhan ajot Helsingissä tai Pyynikinajo Tampereella. Nykysilmin on uskomatonta, kuinka moottoripyörät ovat kiertäneet nykyistä Aulangon golfkenttää reunustavia mutkaisia kävelypolkuja niin, että keskinopeudet saattoivat nousta parhaimmillaan yli kahdeksankympin. Hämeenlinnalaiset veteraanimoottoripyöräilijät päättivät kokoontua yhteen palauttamaan mieliin ajojen muistot. Jotkut eivät olleet käyneet Aulangolla sitten 1950-luvun.
Bicycle Motocross eli BMX näyttää hurjalta, mutta sopii pienillekin lapsille. Laji auttaa lasta kehittämään motorisia taitojaan. Kanta-Hämeessä Hattulassa valmistuu BMX-pyöräilyrata Parolan nuorisotilan eli Nurtsin pihassa olevan skeittirampin taakse. Anne Karppinen juttuttaa BMX-harrastaja Antti Munnukkaa, joka rohkaisee lapsia ja nuoria lajin pariin.
Helatorstai oli yksi Jokioisten Leivän toimitusjohtajan Seppo Virtasen hirvittävimmistä. Jokioisten leipomo on aina ollut Seppo Virtaselle todella tärkeä, hän on leipurista ollut alusta asti kehittämässä yrityksen tuotteita, ja tapoja, joilla niitä tehdään. Tunnollisen isännän tapaan Seppo Virtanen pistäytyi eilen itse katsomassa, miten lihapiirakoiden paistaminen sujuu, ja tarvitsevatko työntekijät siinä apua. Niin siinä sitten kävi, että toimitusjohtaja itse sattui olemaan paikalla juuri silloin, kun raivokas tulipalo pääsi valloilleen.
Viime syksynä Helsingissä järjestetyillä hautausalan markkinoilla alantoimijoille esiteltiin Tanskassa suunniteltu arkkumalli. Itse arkku lienee perinteisen mallinen, mutta sen väri poikkeaa radikaalisti Suomessa totutusta. Tanskalainen ruumisarkku on Ferrarin punainen ja kiiltävä pintainen. Sen hinta on kaksin- jopa kolminkertainen perinteiseen keskivertoarkkuun verrattuna. Vaikka ulkomailta voikin siis ostaa kirkasvärisen tai vaikka delfiinin kuvilla koristellut ruumisarkun, ovat perinteet yhä valttia kotimaisilla arkkumarkkinoilla. Kertovat hautausalalla työskentelevät Marko Laine Forssasta ja Jari Prami Hämeenlinnasta. Toimittajana Anne Niskanen.
Lammilainen kulttuuriteko; vuotuinen musikaali on jälleen ensi-illassa tänään. Uuden musikaalin suunnittelu alkaa osapuilleen silloin kun edellinen on tehty. Nuoret tekevät kaiken itse; musiikin, käsikirjoituksen ja lavasteet - ylipäätään kaiken mitä musikaaliin tarvitaan. Tämän vuoden esitys on nimeltään "Kahle", villi tarina, jossa näyttämöllä vilistävät niin lapset, mummot kuin poliisitkin. Mutta ei ilman ajatusta; tarkoituksena on murtaa ennakkoluuloja moneen suuntaan. Harjoittelun tiimellyksessä nuorista on sukeutunut tiivis porukka, ensi- illan alla harjoituksissa vieraili Heidi Kononen.
Kirsi-Kaisa Sinisalo lähtee Hämeenlinnan Teatterin johtajaksi. Teatteriyhtiön hallitus julkisti valinnan keskiviikkona. Teatterin hallitus oli valinnasta yksimielinen. Sinisalo on Hämeenlinnan pitkän teatterihistorian toinen naisjohtaja. Kirsi-Kaisa Sinisalo on tällä hetkellä Rauman kaupunginteatterin teatterinjohtaja ja toimitusjohtaja. Teatteriyhtiön halituksen tiedotustilaisuudessa Timo Leponiemi:
Hämeenlinnalainen Matti Hakala yllätti SM-kisoissa hiihdon erikoismiehet. Hakala sijoittui komeasti hopealle 50 kilometrin vapaalla. Hylkääkö ampumahiihtäjä nyt aseensa, kysyy Mikael Juntunen.
Radio Hämeen arkistoista löytyi tämä aarre 29 vuoden takaa. Maaliskuun viimeisenä päivänä vuonna 1984 on Lauantairadion lähetyksessä kuultu toimittaja Sirkka-Liisa Vesasen tekemä haastattelu suksiseppä Kalle Hyttisestä. Jutun tekohetkellä suksitehtailija on juuri täyttänyt 65 vuotta. Eläkepäiville pitäisi siirtyä, mutta kun tilauksia riittää, niin vielä viimeiset suksiparit pitää tehdä - ja tätä pääsi radio seuraamaan. Puusuksien tarinaa alkaa Hämeenlinnan Pullerilta suksitehtailijan pihamaalta, jossa suksipuut ovat kuivumassa.
Pieni siroliikkeinen metsäkauris ei ole Etelä-Suomessa erityisen harvinainen, mutta harva niitä on päässyt katselemaan. Eläin on arka ja hyvä piiloutumaan maastoon. Hämeenlinnassa Papinniityn ja Aulangon välisessä maastossa elää pieni lauma, joka on paikallisten asukkaiden silmäterä. Lenkillä ollessaan he tarkkailevat näkyykö niitä, ja useammassa talossa asukkaat joko ruokkivat niitä tai kauriit ovat käyneet etsimässä pihoille jääneitä pudonneita omenoita. Pekka Pankakoski lähti Markku Karvosen kanssa maastoon, jos vaikka pääsisi näkemään metsäkauriita.
Kun ostokset olivat kortilla ja melkein kaikesta oli puutetta, elämä vaati neuvokkuutta ja monia taitoja. Lähin viranomainen oli säännöstelevä kansanhuoltoviranomainen. Turenkilaisen Martta Lehtosen lapsuusaika oli köyhää, joten muutenkin tuolloin oli tehtävä kovasti työtä. Kuitenkin hän muistaa lapsuutensa onnellisena aikana, siitä huolimatta että pienetkin arkiset hankinnat saattoivat vaati ponnisteluja. Tavara oli saantosaalista.
mitä sotavuosien ja jälleenrakennuksen pula-aika voi meille kertoa tai opettaa. Pula-ajasta selviytyminen kertoo mm. siitä miten ihmisten kekseliäisyys, kova työnteko ja omatoimisuus pelastaa läpi vaikeuksien. Ja aika jolloin kaikesta oli pulaa ja melkein kaikki oli kortilla ja säännösteltyä, antaa mittakaavaa tälle yltäkylläisyyden ja kuluttamisen ajalle, jolloin tarpeellista ja tarpeetonta on liki määrättömästi. Pula-ajasta kertovat emäntä Salme Kuukka, vanhat lehti-ilmoitukset ja koulutytön muistelmat.
Hilja Mörsäriä voisi luonnehtia hämeenlinnalaisen kirjallisuuden taustavaikuttajaksi. Moni kirjailija nimeää hänet innoittajakseen ja kannustajakseen, tekstien uutteraksi lukijaksi ja kommentoijaksi. Varsinainen leipätyö on ollut äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana. Suomen aforismiyhdistys valitsi uusimman kirjan Siitä voi kulkea vuoden aforismikirjaksi. Mutta mitä hän haluaa aforismeillaan sanoa?
Hämeenlinnan työttömien yhdistyksen entistä toiminnanjohtajaa epäillään isosta kavalluksesta. Työttömien yhdistyksen uusi hallitus on jättänyt poliisille tutkintapyynnön yhdistyksen entisen toiminnanjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan toimista. Hämeenlinnan kaupunki on tukenut yhdistystä ostamalla työtä ja avustamalla vuokrissa. Tilaajajohtaja Jukka Lindberg kertoo, että kaupunki on saanut ostamansa työpanoksen, joten siitä kaupungilla ei ole vaateita. Jos avustuksia on käytetty väärin valvoo kaupunki Lindbergin mukaan luonnollisesti etujaan. Rikosilmoituksen jättäneen Hämeenlinnan työttömien yhdistyksen uuden hallituksen puheenjohtaja Pirjo Salmi kertoo, että entisen puheenjohtajan kavallukset ovat jatkuneet pitkään ja kyse on kymmenistä tuhansista euroista. Antti Ruonaniemi haastattelee Pirjo Salmea:
Ohjaaja Aku Louhimiehen uusi elokuva 8-pallo on kerännyt kiitosta realistisena kuvauksena huumemaailmasta. Kun huumeriippuvainen vapautuu vankilasta, lipsahtaa hän hyvin helposti takaisin huumejenginsä pauloihin. Tätä vastaan ei ole helppo taistella. Helsinkiläinen Kati Ranta on rampannut vankilassa vähän väliä. Hän tahtoisi vihdoin päästä huumeista eroon ja ehkä olla avuksi muille jotka kamppailevat huumeorjuutta vastaan. Timo Leponiemi tapasi Katin vankilassa.
Liikenteessä suurin riskitekijä ja onnettomuuksien aiheuttaja on kuljettajan tila. Niinpä liikenneturvallisuudelle pahin karhunpalvelus on vähentää tien päällä tehtävää valvontaa. Automatiikka ei pysty kuljettajan tilan arviointiin. Professori ja Uudenmaan liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan jäsen Timo Tervo on vastustanut liikkuvan poliisin lakkautusta ja puolustanut tehokasta liikennevalvontaa. Itse hän on silmätautien erikoislääkäri, ja sanoo että pelkkä näkökyky ei ole lainkaan liikenteen ongelma, vaan huomio pitää kiinnittää aivan toisiin terveysriskeihin.
Kommande avsnitt
Avsnitt
Publiceringstid
Avpubliceras
Längd
Programmens verkliga publiceringstid till Arenan kan variera. Mediefiler av bandade direktsändningar, publiceras med fördröjning efter sändning. Fördröjningen är ofta lika lång som programmet.