Yle Uutiset selkosuomeksi

Perjantai 14.10.2016

  • 4 min
  • utgått

Olli Rehn ja Marja Nykänen ovat Suomen pankin uudet johtajat. Tutkija sanoo, että vanhempien pitää lukea pikkulapsille ääneen. Thaimaassa alkoi suruvuosi. Helsingin seudulla on paljon maahanmuuttajien halpoja partureita. Tryffeleitä voi pian kasvattaa pihalla.

Sändningar

  • fr 14.10.2016 17.35 • Yle Arenan

Avsnitt

  • Kaksi nuorta kuoli kolarissa Sastamalassa. Monet espanjalaiset haluavat, että pakolaisia autetaan enemmän. Aki Kaurismäki sai parhaan ohjaajan palkinnon Berliinin elokuvajuhlilla. Kaisa Mäkäräinen sai pronssimitalin ampumahiihdon MM-kilpailuissa.

  • Saksassa on tärkeä turvallisuuskokous. Vanhusten kaatumisonnettomuuksia voidaan vähentää. Hiihdon MM-kilpailut alkavat ensi viikolla Suomessa. Koira on hyvä kaveri vanhukselle.

  • Suomeen perustetaan ehkä tosi iso ammattiliitto. Korkeasaaren eläintarhan karuhut alkavat herätä talviunesta. Lukioissa järjestettiin vanhojen tanssit. Etelä-Suomen kouluissa on alkanut talviloma. Huumori pitää parisuhteen kunnossa.

  • Maahanmuuttajat lukevat ääneen vanhuksille ja vammaisille. Abiturientit viettivät penkinpainajaisia. Talvilomalla pitää olla lunta tai aurinkoa. Aki Kaurismäki lopettaa elokuvien tekemisen.

  • Suomen Nato-jäsenyys ei houkuttele. Venäjän-pelko on vähentynyt. Maahanmuuttajille halutaan lisää suomen opetusta. Hallitus perui moottoripyörä- ja veneveron. Suomalaisilla on paljon asuntolainaa. Syöpä on myös monen lapsen sairaus.

  • USA:n presidentin tärkeä avustaja erosi. Suomalaiset haluavat koventaa rangaistuksia. Armokuolemaehdotus eduskuntaan. Suomalaisten rakkaussuhteet voivat hyvin. Pato uhkaa murtua USA:ssa.

  • Suomen talous kasvaa hitaasti. Oksennustautia on nyt paljon. Meksikossa on ollut mielenosoituksia USA:n presidenttiä Donald Trumpia vastaan. Kaikissa alakouluissa ei harjoitella säännöllisesti vaaratilanteita varten.

  • Kesätyöpaikat lisääntyvät. Pekka Haavisto on presidenttiehdokas. Suomessa Viittomakielen päivä. Lintujen talviruokinnan jatkaminen on tärkeää.

  • Pekka Haavisto haluaa presidentinvaaleihin. "Nuoret turvapaikanhakijat ovat mahdollisuus". Suomessa vietettiin 112-päivää. Sää lämpenee nopeasti.

  • Terrafamen kaivos saa yhden uuden omistajan. Ihmiset eivät aina jää auttamaan onnettomuuspaikalle, kun ovat soittaneet hätäkeskukseen. Ammattikalastajia on Suomessa enää vähän. Helsinki Sauna Day lähestyy.

  • Seinäjoki on paras kaupunki firmoille. Selkouutiset voi voittaa tärkeän palkinnon. Sää lämpenee ensi viikolla. Zürichin Suomi-koulu lähettää terveisiä 100-vuotiaalle Suomelle.

  • Kaksoiskansalainen ei pääse vakoojaksi eikä armeijan lentäjäksi. Päiväkodeille tulee ensi kertaa opetussuunnitelma. Tutkijat ehdottavat, että kauan työttömän olleen täytyy esimerkiksi opiskella tai toimia yhdistyksessä. Valtio osti saaren Oulujärvestä.

Klipp

Lyssna också