Maailmanpolitiikan arkipäivää

lö 3.12.2016

  • 24 min
  • tillsvidare

Naisten on yhä edelleen vaikea päästä vaikutusvaltaisiin asemiin melkein missä päin maailmaa tahansa. Viime aikoina vallalla olleet konservatiiviset ja perhekeskeiset arvot eivät myöskään ole omiaan auttamaan naisia lasikaton rikkomisessa. Ohjelman on koonnut Jaana Kanninen.

Sändningar

  • lö 3.12.2016 12.11 • Yle Radio 1

Avsnitt

  • Naisten on yhä edelleen vaikea päästä vaikutusvaltaisiin asemiin melkein missä päin maailmaa tahansa. Viime aikoina vallalla olleet konservatiiviset ja perhekeskeiset arvot eivät myöskään ole omiaan auttamaan naisia lasikaton rikkomisessa. Ohjelman on koonnut Jaana Kanninen.

  • Maailmalla leviävä jakamistalous luo murrosta työelämän ja kulutuksen malleihin, mutta alan reiluutta on myös epäilty. Maailmanpolitiikan arkipäivää kysyy, mitä Viron edelläkävijäkokemuksista voi oppia ja minkälaisia vaikeuksia ala on aiheuttanut Pariisin kortteleissa. Ohjelman on koonnut Johanna Kippo.
    Kuva: Alberto Ortiz/EPA

  • Kiina on ottamassa johtavan roolin kansainvälisessä ilmastopolitiikassa. Sille avautuu tähän entistä parempi tilaisuus, kun Donald Trumpin luotsaama Yhdysvallat uhkaa vetäytyä Pariisin ilmastosopimuksesta. Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelma käy mm Marrakeshin kansainvälisessä ilmastokokouksessa. Ohjelman on koonnut Jaana Kanninen. Kuva: Mika Mäkeläinen

  • Donald Trumpin presidenttiyttä on kutsuttu hypyksi tuntemattomaan. Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelma kysyy, viekö hän maatansa eteenpäin vai kenties aimo askelen taaksepäin. Ohjelman on koonnut Jaana Kanninen.
    Kuva: Alba Vigaray / EPA

  • Yhdysvalloissa äänestetään tiistaina presidentinvaaleissa harvinaisen repivän vaalikampanjan jälkeen. Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmassa tarkastellaan, miten hyvin Yhdysvaltain media on kyennyt likaisen poliittisen kamppailun tiimellyksessä seulomaan faktat väittämistä ja luottavatko yhdysvaltalaiset tiedotusvälineisiin. Ohjelmassa kuullaan myös nuorten äänestäjien tuntoja ja elinkeinoelämän odotuksia. Ohjelman on toimittanut Paula Vilén ja koonnut Heikki Heiskanen.

    Kuva: Mark Ralston / EPA

  • Kreikasta on tullut mallioppilas velkojien ehtojen täyttämisessä. Mutta kreikkalaiset itse ovat vaipuneet yhä syvempään talousahdinkoon. Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelma vierailee Kreikassa. Ohjelman on koonnut Jaana Kanninen.
    Kuva: Yannis Kolesidis / Epa

  • Maailman ruokaturvan yhä voimakkaampi riipppuvuus muutamasta suuryhtiöstä saa kasvavaa vastustusta etenkin kehitysmaissa. Sadat kansalaisjärjestöt järjestivät viime viikonloppuna symbolisen oikeudenkäynnin siemenjätti Monsantoa vastaan. Maailmanpolitiikan arkipäivää oli paikan päällä Haagissa. Ohjelman on koonnut Jaana Kanninen.
    Kuva: Jaana Kanninen

  • Keskustelu turvallisuuspolitiikasta käy kuumana. Raportteja ja selvityksiä valmistuu taajaan. Joidenkin mielestä raporttien analyysi on vapautunut vanhoista kahleista, toiset taas näkevät selvitysten siloittavan tietä Natoon. Maailmanpolitiikan arkipäivää pohtii turvallisuuspoliittista keskustelua. Ohjelmassa tavataan myös Donald Trumpin naiskannattajia. Ohjelman ovat koonneet Heikki Heiskanen ja Sampo Vaarakallio.

  • Sodan kauhut koskevat lapsiin vielä aikuisiakin kovemmin. Suomeenkin on tullut tuhansia lapsia ja nuoria yksin ilman aikuisten tukea etsimään turvaa konflikteilta ja väkivallalta. Maailmanpolitiikan arkipäivää pohtii lasten kohtaloa kiristyvän pakolaispolitiikan kourissa. Ohjelman on koonnut Jaana Kanninen.
    Kuva: Jaana Kanninen.

  • Turkissa on käynnissä puhdistusten aalto, jota monet kutsuvat jo noitavainoksi. Heinäkuisen vallankaappusyrityksen varjolla jo yli 100 000 ihmistä on menettänyt työpaikkansa tai joutunut vangituksi. Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelman on koonnut Jaana Kanninen.

    Kuva: Tom Kankkonen / Yle

  • Unkari valmistautuu kansanäänestykseen siitä, voiko EU määrätä maan ottamaan vastaan pakolaisia. Ranskassa presidenttiehdokas Marine Le Pen lupaa järjestää kansanäänestyksen EU-erosta Britannian tyyliin.Onko vuosikymmeniä jatkuneen EU-rakennusprojektin jälkeen nyt koittanut purkamisen aika? Johanna Numminen juontaa. Kuva: EPA/Olivier Hoslet

  • Pitäisikö huumeidenkäyttäjät ohjata hoitoon, pistää vankilaan vai kenties tappaa? Huumepolitiikasta on maailmassa melkein yhtä monta versiota kuin on valtioitakin. Maailmanpolitiikan arkipäivää vierailee huumepolitiikan kahdessa ääripäässä - Portugalissa ja Filippiineillä. Ohjelman on koonnut Jaana Kanninen.

Klipp

  • Eurooppalaiskaupungit ovat yhä selvemmin jakautuneet kahden kerroksen väkeen. Kolmeatoista eurooppalaista kaupunkia vertailleen tutkimuksen mukaan rikkaat ja köyhät hakeutuvat yhä tiukemmin omille asuinalueilleen.

    Mistä tämä johtuu? Euroopan suurkaupunkien tulevaisuutta ja kehitystä pohtii Johanna Nummisen haastattelussa hollantilainen kaupunkimaantieteen professori Maarten van Ham. Onko Euroopan kaupunkien kahtiajakoa mahdollista pysäyttää?

  • Maailmanpolitiikan arkipäivää-ohjelmassa Jaana Kanninen selvittää itäeuroopasta saapuvien romanien tilannetta.

  • Norjaa ravistellut joukkomurha on kiihdyttänyt keskustelua äärioikeistolaisten ja islaminvastaisten ajatusten leviämisestä. Maailmanpolitiikan arkipäivää ohjelmassa vieraillaan surevassa Norjassa sekä pohditaan, mistä Norjan joukkomurhaaja ammensi aineksia islaminvastaiseen ajatteluunsa. Entä onko radikaalin oikeiston muodostama uhka jäänyt varjoon, kun on pelätty ääri-islamistien terrori-iskuja? Yle uutisten Maailmanpolitiikan arkipäivää ohjelman on koonnut Minna Pye.

  • Itämeri kuuluu maailman saastuneimpiin sisämerialueisiin. Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmassa hahmotellaan, mitä Itämeren suojelemiseksi on jo tehty, ja miten pitkä matka on edessä. Ohjelman on koonnut Jaana Kanninen.

  • Suurtyöttömyys ja nuorten näköalattomuus ovat nostattaneet espanjalaisten raivon. Maailmanpolitiikan arkipäivää ohjelmassa kerrotaan, miten suuttuneet espanjalaiset haluaisivat muuttaa maatansa. Entä miksi ääri-islamilainen terrorismi pitää Pakistania niin tiukassa otteessa ja miten Egyptin kansannousu on tuntunut nuoren naiskirjailijan elämässä? Yle Uutisten Maailmanpolitiikan arkipäivää ohjelman on koonnut Minna Pye.

Lyssna också