Kalle Haatanen

lö 3.12.2016

  • 52 min
  • tillsvidare

Melko nopeasti vallankumouksen jälkeen Neuvostoliiton johto huomasi, että myös uusi valtio tarvitsi jonkinlaista muotia. Jo NEP-kaudella 1920-luvulla alettiin perustaa pieniä yksityisiä muotiateljeita, joissa ommeltiin mittatilauspukuja ja juhlaleninkejä. Vallankumouksen ja kansalaissodan aikana koko Venäjän vaatetuotanto oli tuhoutunut.

Alun perin neuvostokulttuurin perustajat ajattelivat, että tulevaisuuden tasa-arvoisessa yhteiskunnassa muotia ei tarvita vaan kaikilla on samanlaiset vaatteet. Suunnittelijat suunnittelivat eri ammattien edustajille omat uniformut ja ajateltiin, että näillä samoilla vaateparsilla tullaan toimeen vuodesta toiseen.

Vaikka 1930-luvun Neuvostoliitossa oli ankaria nälänhätiä ja julma puhdistuskausi, Stalin arvasi, että joitakin porkkanoita on kansalle annettava. Tällöin alettiin kaupunkien uudelle eliitille tarjota uusia luksustuotteita, mm. juhla-vaatteita ja samppanjaa.

Neuvostoliiton paradokseja on myös se, että ensimmäinen neuvostomuotitalo avattiin Moskovassa toisen maailmansodan aikana, jälleen pahimman kurjuuden keskellä.

Kuitenkin muodin tarpeellisuudesta käytiin keskustelua aivan 1970-luvulle asti. Osa taloustieteilijöistä oli edelleen sitä mieltä että muoti on turhaa eikä se kuulu sosialistiseen talousjärjestelmään.

Tärkeä neuvostomuodin suunnannäyttäjä oli 1950-luvulla avattu Moskovan GUM-tavaratalo, jossa oli oma muotitalo, joka järjesti myös muotinäytöksiä hyvin usein.

Kalle Haatasen vieraana on Uppsalan yliopiston sosiologian emeritusprofessori Jukka Gronow.

Sändningar

  • lö 3.12.2016 10.00 • Yle Radio 1

Avsnitt

  • Doping on yhtä vanhaa kuin meidän tuntemamme kilpaurheilu, sanoo historiantutkija Erkki Vettenniemi.
    Jo 1800-luvun lopulla suomalaisissa hiihtokilpailussa suorituskykyä yritettiin parantaa esimerkiksi viinan voimalla. Pervitiiniä alettiin käyttää piristeenä jo 1930-lvun lopulla. Hiihtourheilussa lääkeaineiden rajoitukset otettiin käyttöön vasta 1970-luvulla.
    Vettenniemi on sitä mieltä, että lääkintä ja hiihto ovat aina kuuluneet yhteen. Tarpeellisen lääkinnän ja vilpillisten keinojen raja on aina ollut häilyvä ja tulkinnanvarainen. Aivan sama pätee myös urheiluvälineiden tekniseen kehitykseen ja välinehuoltoon. Aina on ollut vaikea vetää rajaa siihen, mikä on ”puhdasta” urheilua ja mikä vilpillistä manipulointia.
    Vettenniemi on kuitenkin varma, että nykyurheilijat eivät ole dopingin suhteen tahdottomia koekaniineja tai uhreja. Jokainen urheilija tietää varmasti, mitä aineita hänen kehoonsa on pantu.
    Vettenniemen mielestä urheilun lääketieteellisestä valvonnasta pitäisi luopua.
    - Missään muussa ammatissa ihmisiä ei alisteta jatkuvaan ympärivuorokautiseen valvontaan.
    Jos urheilijalta vaaditaan koko ajan parempia suorituksia, pitäisi hyväksyä myös siihen tähtäävät keinot.

  • Rahasta pitäisi puhua enemmän, sanoo tietokirjailija Jenni Selosmaa.
    Raha on energiaa, jolla voimme luoda itsellemme hyvinvointia. Raha on hyvin luonnollinen asia.
    Selosmaan mukaan omien raha-asioiden hoidossa kannattaa pyrkiä vapauteen.
    -Kun tietää tarkkaan miten omat raha-asiat on, rahaa ei tarvitse ajatella koko ajan ja se vapauttaa tekemään muita asioita. Kun tuntee raha-asiansa, ei tarvitse enää pelätä ja voi tehdä järkeviä ratkaisuja.

    Selosmaa sanoo, että Suomessa kotitalouksien taloudellisesta tilasta on vääriä uskomuksia. Edelleen uskotaan että suomalaiset ovat säästäväisiä, vaikka kotitaloudet ovat todellisuudessa hyvin velkaantuneita. Kotitaloudet elävät parhaillaankin velaksi ja velkaantumisaste nousee koko ajan.
    Luottohäiriömerkintöjä on lähes 400 000 suomalaisella. Suurin syyllinen tähän ovat kulutusluotot ja pikavipit.
    Selosmaan mielestä erityisesti naisten pitäisi perehtyä paremmin talousasioihin ja ottaa enemmän myös yhteiskunnallista vastuuta.
    - Jos naisia olisi enemmän mukana taloudellisessa päätöksenteossa, päätökset olivat yhteisöllisempiä.

  • Japanin vanhat keisariajan kulttuurimuodot vaikuttavat voimakkaasti nykyajan japanilaiseen taiteeseen ja yhteiskuntaan. sanoo tutkija ja tietokirjailija Minna Eväsoja. Eväsoja on opiskellut Kiotossa useita vuosia teetaidetta, no-teatteria, kukkien asettelua ja kalligrafiaa.

    Japanilainen perinnekulttuuri on hyvin muotosidonnaista. Perinteisessä teatterissa tai teeseremoniassa toistetaan vanhoja kaavoja ja rituaaleja pilkuntarkasti. Tiukat muodot liittyvät myös sivistyneen ihmiseen sosiaalisiin suhteisiin. Keskustelussakin pitää pitäytyä tiukasti tietyissä kohteliaissa fraaseissa.

    Minna Eväsoja kertoo, että japanilainen kulttuuri on länsimaiselle ihmisille monella tavalla yllätyksellinen.

    Eväsojalle yllätyksenä tuli muun muassa se että japanilainen perhe-elämä on hyvin matriarkaalista. Koulutetutkin naiset ovat useimmiten kotirouvia niin kauan kuin lapset asuvat kotona, mutta nainen päättää perheen raha-asioista ja kaikista kotiasioista. Usein naisen varsinainen työura alkaa vasta kun lapset ovat aikuisia.

  • Kiina päätti virallisesti lopettaa 70-luvun alussa aloitetun yhden lapsen politiikan tämän vuoden alusta alkaen. Nyt Kiinassa on lupa synnyttää kaksi lasta. Yhden lapsen politiikan tarkoituksena oli vähentää köyhyyttä koska ajateltiin että nopea väestönkasvu aiheuttaa ja ylläpitää köyhyyttä.
    Vaikka alussa yhden lapsen linjasta pidettiin tiukasti kiinni mutta vähitellen joudutiin tekemään myönnytyksiä. Esimerkiksi maaseudulla voitiin antaa lupa myös toiseen lapseen mikäli ensimmäinen lapsi oli tyttö. Poikalapsen katsottiin olevan välttämätöntä vanhempien vanhuuden turvaksi.
    Yhden lapsen politiikka toi kiinalaiseen yhteiskuntaan monia traagisia ongelmia. Politiikka johti muun muassa tyttölasten hylkäämisiin, pakkoabortteihin ja perhe-elämän tarkkaan valvontaan.

    Myös kansalaisten usko poliittiseen järjestelmään horjui, koska eri alueilla viranomaiset noudattivat määräyksiä eri tavoin. Joillakin alueilla viranomaiset jopa kannustivat toisen lapsen hankintaan voidakseen rahastaa ylimääräisistä lapsista koituvilla sakkomaksuilla.
    Kalle Haatasen vieraana on toimittaja Mari Manninen.

  • Suomen nykyisen hallituksen politiikan retoriikassa huomiota herättää syyllisten etsiminen, sanoo tutkijatohtori Jouni Tilli.

    Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin tutkijatohtori Jouni Tilli on analysoinut hallituksen puheita uusimmassa kirjassaan ”Miten puhumme kun puhumme politiikkaa?”

    Pääministeri Juha Sipilän puheessa syntipukkeja ovat palkansaajat ja tulonsiirtojen varassa elävät ja heidän täytyy nyt kärsiä, että kansakunta pelastuu. Sen sijaan työnantajilta ja yrityksiltä vaaditaan vain vähän eli ripaus isänmaallisuutta.

    Hallituksen retoriikassa valtiosta tehdään jähmeä, kömpelö ja typerä toimija, joka ei osaa ketterästi reagoida ajan vaatimuksiin. Hallituksen puheessa valtio on se, joka estää kansakunnan nousun.

    -Hieman kärjistetysti voisi sanoa, että Juha Sipilä on rakentanut toiminnastaan sellaista kuvaa, että hän suuressa armossaan laskeutuu Kempeleestä panemaan Suomen asiat kuntoon.

    Tillin mukaan Sipilä on rakentanut ajatusmallia, että yritysosaaminen pätevöittää kaikkeen.

    Hallituksen koulutuspoliittisessa puheessakin on Tillin mielestä ollut vahvasti syyllistävä kaiku. Esimerkiksi yliopistojen suhteen on käytetty voimakasta vastakkainasettelua. Luonnontieteitä ja muita soveltavia tieteitä kannattaa tukea mutta humanistiset ja yhteiskuntatieteet ovat kansakunnan elättejä.

  • Saksan osallistuminen Suomen sisällissotaan lyhensi sotaa vaikka Mannerheim oli alun perin Saksan apua vastaan. Myös sodan jälkeinen kostonkierre olisi ollut pitempi ilman Saksan mukaantuloa, arvelee sosiaali- ja taloushistorian dosentti Marja-Liisa Hentilä. Jossain määrin saksalaisten läsnäolo hillitsi  jopa sodan jälkeisiä teloituksia.
    Saksan ehdot Suomen sotilaalliselle avulle olivat kuitenkin kovat. Hentilän mukaan voi sanoa, että Suomi menetti jopa suvereniteettiään, kun Saksan Itämeren divisioona saapui suomeen.
    Saksan ja Suomen välinen sopimus kielsi muun muassa sen, että Suomi olisi ollut yhteyksissä kolmansiin maihin ilman Saksan lupaa. Samoin sopimus takasi Saksalle totaalisen kontrollioikeuden Suomen ulkomaankauppaan.  Suomi joutui allekirjoittamaan myös sopimuksen jonka mukaan Saksa sai perustaan Suomeen sotilastukikohtia aivan oman tahtonsa mukaan.
    Saksalaiset otettiin Suomessa myönteisesti vastaan, koska Saksa ilmoitti, että sotilaat eivät tule valloittajina vaan auttajina.
    Suomi pyysi saksalaisia jäämään Suomeen, koska  ajateltiin, että Saksa voisi auttaa Itä-Karjalan valloittamisessa. Tähän Saksa ei kuitenkaan suostunut.
    Saksan sotilas ei kuitenkaan ollut ilmaista. Suomi oli luvannut että Saksan apuretkikunnan kaikki kulut korvattaisiin. Tämän lupauksena Suomi myös piti,  vaikka Versaillesin rauhansopimus ei tätä Suomelta
    edellyttänytkään.

  • Sosiologian dosentti Tiina Arppe on pohtinut nykyajan väkivaltaa sosiologian isän Émile Durkheimin uskontokäsityksiä ja ranskalaista aatehistoriaa vasten.

    Ranskalaiset filosofit ovat jo 1800-luvulta lähtien pohtineet paljon uskonnon ja väkivallan suhdetta.

    Ovatko uskonnot jo pohjimmiltaan väkivaltaisia vai antaako uskonto vain tekosyyn tehdä veritekoja vallan saamiseksi? Onko moneen uskontoon liittyvä uhriajattelu myös nykyisen väkivallan taustalla?

  • Kyseenalaistaminen ja epäily on ollut filosofien perustehtävä jo antiikin ajoista lähtien.
    Antiikin pyrrhonilaiset skeptikot olivat sitä mieltä , että ei olemassa mitään varmoja tiedon lähteitä. Ihmisen aistit ja muisti pettävät ja ihmisen järki johtaa väistämättä harhaan.  Mihinkään uskomuksen oli lopulta voi luottaa.
    Platon kritisoi äärimmäistä skeptisismiä. Platonin mukaan sekin, että ihminen ei voi koskaan tietää mitään, on väittämä, joka pitäisi voida todistaa. Jos ihminen ei voi olla varma mistään niin hän ei voi olla varma edes tästä väittämästä.
    Vaikka kristinusko  voitti antiikin filosofian eurooppalaisessa ajattelussa, ei skepsismin idea koskaan kokonaan kadonnut.
    Professori Ilkka Niiniluoto sanoo, että skeptisismin ajatuksella on sijansa myös nykyajan tieteenfilosofiassa. Skeptisismin perintö vaatii tieteeltä sitä, että se asettaa omat teoriansa aina alttiiksi testaamiselle ja uudelleenarvioinnille.

  • Joulua tiedetään ensimmäisen kerran vietetyn Jeesuksen syntymäjuhlana vuonna 354. Silti moni meidän joulumme nykyistä traditioista on syntynyt vasta 1800-luvulla. Myös joulun kaupallistuminen alkoi 1800-luvulla. Samoihin aikoihin myös lehdistö alkoi arvostella jouluhössötystä.

    Jouluperinteisiin liittyy paljon symboleita, joita nykyajan ihminen ei enää tunne. Kalle Haatasen ohjelmassa tehdään retki menneisyyteen ja joulutraditioiden alkulähteille.

    Vieraaana on kulttuurihistorioitsija Tarja Tuulikki Laaksonen.

  • Suomen kieli ei ole niin pieni ja eksoottinen ja vaikea kuin mitä suomalaset usein haluavat uskoa, sanoo suomen kielen tutkija Lari Kotilainen.
    Suomi on noin sadanneksi suurin maailman kielistä. Kun kieliä on yhtyeensä noin 7000 niin suomi on varsin suuri kieli. Lisäksi suomen kielen käytettävyys on korkealla tasolla. Sillä voi tehdä lähes kaikkea, mitä kielellä yleensä voi tehdä. Ainostaan sijamuodoiltaan suomi on eksoottinen kieli. Harvassa kielessä on viittätoista sijamuotoa.
    Agricolan jälkeen suomen kielen kehitys oli hyvin verkkaista. Kieli eli lähinnä kristillisessä kirjallisuudessa eikä kielen systemaattisia kehittäjiä juuri ilmaantunut.
    Vasta autonomia ja nouseva kansallisromantiikka panivat vauhtia suomen kielen kehitykseen
    Kieli ja suomenkielinen kirjallisuus olivat keskeisesti vaikuttamassa koko itsenäisen kansakunnan syntyyn. Kalevala oli hyvin merkittävä teos. Se loi uskoa siihen, että suomen kieltä voi käyttää monipuolisesti kulttuurikielenä.
    Lari Kotilaisen mielestä suomen kieli voi hyvin nykyäänkin. Kieltä käytetään todella monipuolisesti.
    Eniten Kotilaista huolestuttaa se, että tieteellisessä kielessä englanti valtaa alaa.
    Maahanmuuttajatkin rikastuttavat suomen kieltä ja tuovat siihen uusia sanoja.

  • Filosofista keskustelua totuudesta, kauneudesta, hyvästä ja pahasta.

  • Melko nopeasti vallankumouksen jälkeen Neuvostoliiton johto huomasi, että myös uusi valtio tarvitsi jonkinlaista muotia. Jo NEP-kaudella 1920-luvulla alettiin perustaa pieniä yksityisiä muotiateljeita, joissa ommeltiin mittatilauspukuja ja juhlaleninkejä. Vallankumouksen ja kansalaissodan aikana koko Venäjän vaatetuotanto oli tuhoutunut.

    Alun perin neuvostokulttuurin perustajat ajattelivat, että tulevaisuuden tasa-arvoisessa yhteiskunnassa muotia ei tarvita vaan kaikilla on samanlaiset vaatteet. Suunnittelijat suunnittelivat eri ammattien edustajille omat uniformut ja ajateltiin, että näillä samoilla vaateparsilla tullaan toimeen vuodesta toiseen.

    Vaikka 1930-luvun Neuvostoliitossa oli ankaria nälänhätiä ja julma puhdistuskausi, Stalin arvasi, että joitakin porkkanoita on kansalle annettava. Tällöin alettiin kaupunkien uudelle eliitille tarjota uusia luksustuotteita, mm. juhla-vaatteita ja samppanjaa.

    Neuvostoliiton paradokseja on myös se, että ensimmäinen neuvostomuotitalo avattiin Moskovassa toisen maailmansodan aikana, jälleen pahimman kurjuuden keskellä.

    Kuitenkin muodin tarpeellisuudesta käytiin keskustelua aivan 1970-luvulle asti. Osa taloustieteilijöistä oli edelleen sitä mieltä että muoti on turhaa eikä se kuulu sosialistiseen talousjärjestelmään.

    Tärkeä neuvostomuodin suunnannäyttäjä oli 1950-luvulla avattu Moskovan GUM-tavaratalo, jossa oli oma muotitalo, joka järjesti myös muotinäytöksiä hyvin usein.

    Kalle Haatasen vieraana on Uppsalan yliopiston sosiologian emeritusprofessori Jukka Gronow.

Lyssna också