Radio Suomesta poimittuja

Bloggari ja kässämartta rohkaisevat ja kannustavat käsitöiden pariin

  • 30 min
  • tillsvidare

Kaikki kotona -lähetys pisti puikot heilumaan ja uppoutui käsitöiden kiehtovaan maailmaan. Perustimme ompeluseuran radioaalloille.

Kuinka neulomisesta syntyy levollinen mieli ja onnistumisen ilo? Keskustelussa mukana kässämartta Ilona Laulajainen ja Hupsistarallaa -käsityöbloggari Terhi Viinikanoja sekä toimittajamme Sanna Pirkkalainen.

Kässämartta Ilona Laulajaisella on studiokutimena työn alla sukkapari, jonka neulonta aloitetaan kärjestä. Erikoista on se, että kutominen tapahtuu pyöröpuikoilla. Käsitöitä paljon tekevä Ilona on tällä hetkellä hurahtanut pussukoiden ompeluun ja uteliaana ihmisenä hän innokkaasti kokeilee myös kaikkea uutta.

- Olen mukana Marttaliiton järjestämässä kässämartta -toiminnassa. Käyn Martta -yhdistysten käsityöiltojen vetäjänä. Meillä on kässäkahviloita, paikkoja jotka ovat avoimia Martoille ja ei Martoillekin. Siellä tutut ja tuntemattomat tekevät käsitöitä yhdessä, mikä luo yhteenkuuluvuutta. Yksin näpertely ei aina riitä, on myös kiva nähdä, mitä muut tekevät.

Bloggari Terhi Viinakanoja toi mukanaan studioon hieman isomman neulontaprojektin, vauvan peitto lahjaksi tuttavalle valmistuu vauhdilla.
Terhi kertoo aloittaneensa Hupsistarallaa -blogin kirjoittamisen keväällä 2008, kun insinööriopinnot olivat loppusuoralla.

- Silloin tuntui, että nyt on aikaa taas harrastaa. Blogini nimi Hupsistarallaa viittaa siihen, että minunkaan tekeleeni eivät aina onnistu ihan nappiin. Kahdeksan ja puoli vuotta bloggaajana on nyt takana ja edelleen laitan blogiini niin pienet kuin suuretkin käsityöni näytille. Kun käsityöni ovat julkisia, kyllä se kannustaa ja inspiroi minua. Kun liitän valmiista käsityöstä kuvan blogiin, tuntuu se itsellekin palkinnolta valmiista työstä.

Sändningar

  • on 5.10.2016 12.40 • Yle Arenan

Avsnitt

  • Vaaliehdokkaat houkuttelevat tällä hetkellä luokseen grillimakkaran tuoksulla. Yhä useampi kiertää kojun kaukaa ja suuntaa kohti korvikkeita. Voitaisiinko ihmisiä houkutella äänestyskopin sisälle härkäpapuseoksella? Maallikkosaarnaaja Maasola ja Sananen.

  • Kaikki pienetkin taka-askeleet, joita otamme teknologiassa ovat tervetulleita. Ne muistuttavat, mistä tulemme ja miten ihastuttavan erilaisia me olemme. Uusi puhelin sai Maallikkosaarnaaja Maasolan kumartumaan p-pisteen kaarelle.

  • Maallikkosaarnaaja Maasolalla on takanaan yömiehen tuumaustunti. Kuun valossa mieleen on kirkastunut ihmiskunnan perimmäisin kysymys: onko meille luontevampi yhteislähtö vai väliaikalähtö?

    Sananen, sapenkatkuinen arkisaarna, sinulle.

  • Kännykällä kuvaaminen ei ole aina mahdollista, jos haluaa taltioida oikeasti unohtumattomia hetkiä. Sitä varten on olemassa riistakamera, saalistajan pyyteetön apulainen.

    Hei kaikki Erä-Jormat ja muut luonnonystävät! Tervetuloa tämänkertaisen riistaruudun pariin. Nyt kun luonto heräilee ja kutsuu seikkailemaan, meillä onkin ajankohtainen aihe. Mitä pitää ottaa huomioon, jos aikoo asentaa riistakameran makuuhuoneeseensa.

    Riistakamerathan ovat yleistyneet ihan jokamiehen käytössä, puhumattakaan niistä jotka tiedostavat olevansa niin sanottuja intohimoisia kutsumussaalistajia. Ja kun hinnatkin ovat halventuneet, jää rahaa muuhunkin elämiseen.

    Riistakamerahan tuottaa nykytekniikalla jo niin hyvälaatuista kuvamateriaalia, että moni on muuttanut saalistuskäytäntöjään pysyvästi. Enää ei välttämättä tuijoteta sitä pesän suuta ase tanassa ja täydessä latingissa, vaan nautitaan ennen muuta hyvästä kuvasta. Saalista ei siis haluta lopullisesti itselle, vaan ainoastaan käymään näyttäytymässä. Karvan kiiltoa ja lajityypillistä käytöstä on mukava tarkastella kaikessa rauhassa omalta koneelta. Pitää muistaa, että catch and release- ajattelu ei ole vain sillimiesten yksinoikeus.

    Yleisesti ottaen suomalainen on vielä ujo riistakameran käyttäjä. Sen asentamista makuuhuoneeseen pohditaan usein kuukausikaupalla. Moni herkullinen pätkä jää tallentumatta, kun kameraa ei ehditä ottaa edes esille, kun tilanne, eli varsinainen silmin havaittava toiminta, on jo ohi. Odotettu vieras on vihdoin saatu käymään ”ruholla”, ja kun kuvaa ei ole, kukaan ei usko. Ei edes siskon mies.

    Moni riistakameraan rakastunut, ikuisen eräpäivän ystävä, ei enää nykyisin edes puhu saaliista tai lihan himostaan. Monelle riistakamera on mökkikokemustenkin pohjalta jonkinlainen tavaran tarkastaja. Moni on niin tarkka tavarastaan, että haluaa kameran ikuistavan sen pysyvyyden jatkuvalla valvonnalla. Kun viikolla ei ehdi mökille, riistakamera tallentaa onko kaikki paikoillaan.

    Kun kaupunkilainen alkaa asentamaan riistakameraa makuuhuoneeseensa, on syytä muistaa pari keskeistä asiaa. Riistakamera on hyvä asentaa paikalleen ilman vaatteita, jotta kameraan ei tartu tekstiilin haju. Se on myös syytä laittaa sen verran korkealle, että vauhkon naaraan sorkat eivät potkaise kameraa rikki. Kuvauspaikalle on hyvä levittää houkuttelevia hajuja. Riistakamera kannattaa piilottaa lähelle mahdollista kohdetta, jolloin kiinnostavimmat yksityiskohdat erottuvat.

    Mikään ei ole veikeämmän näköistä, kuin suoraan kameraan pällistelevä viaton luontokappale kaikessa epätietoisuudessaan. Se on tullut paikalle vain nautiskelemaan, eikä miellä kameraasi uhaksi.

    Kun olet tietenkin itse kuvauspaikalla ja riistakamera tekee jo pyyteetöntä työtään, muista olla mahdollisimman hiljaa. Vaikka tapahtuisi mitä. Vaikka kuvattava kohde olisi arvaamattoman oloinen, venkoileva ja ahnas.

    Tämä on yleensä suomalaiselle miehelle helpoin osio, hiljaa oleminen. Loppuönähdyksenkin voi tukahduttaa tennissukallaan. Pitää muistaa, että saalis voi paeta kovia ääniä. Se ei jaksa kauaa kuunnella sortuvaa epärytmistä huohotusta, ja jos vielä tiputat riistakameran kesken turhan zoomaamisen, hetkesi on mennyt.

    Ennen oli ketun turkit seinällä rivissä. Nyt kaikki mahtuu pienempään tilaan. Siinäkin vaiheessa kun sinä olet jo pehmeä, sinulla on kuitenkin kovalevy. Edullisen riistakameran mahdollistama arkisto.

    Joillakin SE on kuulemma xl-kokoa - arkisto.

    Ystäväni, entinen Pohjois-Helsingin riistanhoitopiirin aktiivi Ilkka, käyttää elämäntyöstään nimitystä Ilen elävä arkisto.

    Maallikkosaarnaaja Maasola

  • Sananen, salaviisas arkisaarna, odottaa taas pöntössä tulemistaan.

    Mistä tunnet sä ystävän, kysytään näinä päivinä. Mistä tuntisi edes itsensä? Vaikka miten yrittäisi olla täydellinen, silti saattaa sairastua ja mieli lähtee kävelylle.

    Maallikkosaarnaaja Maasola yrittää ymmärtää..

  • Puhuin liian halvalla, tokaisi entinen mies kuolinvuoteellaan. Niin. Mikä voisi olla relevantille puheelle oikea hinta? Se on ikuinen kysymys, joka vaatii vääjäämättä myös Maallikkosaarnaaja Maasolan sanallisen puntaroinnin.

    Sananen. Menköön tasarahalla ja tulkoon tässä...

  • Maailmassa on kaikkea älytöntä. Jotkut eivät taas käytä älyään, esto-ohjelmat ovat päällä. Ehkä siksikin äly SIIRTYY tällä hetkellä luontevasti muualle, tavaroihin, muun muassa myymäläkalusteisiin.
    Maallikkosaarnaaja Maasola ja viikon sapekas arkisaarna Sananen.

  • Sanomme, että ihminen on kokonaisuus.
    Mieli ruokkii kehoa, keho ruokkii mieltä. Ja meidän itse pitäisi tietysti ruokkia kumpaakin. Kuinka hyvin lopulta tunnemme itsemme?
    Ja miten paljon voimme luottaa omaan arviointikykyymme, kun kyse on omasta terveydestä?

    Paula Jokimies on punttien nostelun ohessa pyöritellyt terveysasioita mielessään ja päätti kutsua salille seurakseen Hilla Blombergin ja Minna Korhosen, tekijät Hillan ja Minnan Akuutista.

  • Liikenneasiat ovat pinnalla, ihmisiä kun ollaan. Maallikkosaarnaaja Maasola on huomannut, että maamme hallitus opastaa meitä näissä asioissa osuvammin kuin Ensio Itkonen konsanaan. Että miten äkkijarrutetaan, ohitetaan toinen ja jäädään liikenneympyrään.

  • Muusikko, musiikkipedagogi Klaus Järvinen täytti 24.12.2016 80 vuotta. Nokialla syntynyt Järvinen jäi isättömäksi vain vuoden vanhana ja kasvoi naisjoukon ympäröimänä. Muutto Lappeenrantaan kymmenen ikäisenä oli kauhistus, mutta oljenkorreksi löytyi musiikki. Ja oljenkorsi se on myös tänä päivänä.

    Suomalaisille Järvinen on tullut tutuksi television Levyraadin Klasuna ja Oulunkylän Pop & Jazz Opiston perustajana. Oulunkylässä eläkepäiviään viettävä Klaus Järvinen kertoilee ohjelmassa vanhenemisesta, lapsuutensa jouluista, soittamisen voimasta ja elämästään Seijan kanssa. Toimittajana on Paula Jokimies.

  • Kun lahtelaiselta Annikki Aaltoselta kysyy, että saako sinua kutsua kissamummoksi, hän pohtii tovin ja vastaa, että "kyllä kait mua saa". Aaltosella on kotonaan kahdeksan kissaa ja sen lisäksi hän on huolehtinut muiden kissoista ja muistakin lemmikeistä jo 40 vuoden ajan. Aaltonen on eläinsuojeluihminen henkeen ja vereen, hän puhuukin itse mieluummin elämäntavasta kuin työstä.
    Viime vuonna Aaltonen sai Helsingin eläinsuojeluyhdistykseltä eläinsuojelun Topelius- palkinnon tunnustukseksi siitä työstä, jota hän on tehnyt eläinten eteen.

    Eläinsuojelu-uransa alkuvuosina Aaltonen kertoo itkeneensä paljon; eläinten kohtaloa, ihmisten julmuutta ja typeryyttä. Mutta karujen kohtaloiden ääreen ei voi jäädä märehtimään, muuten työtä ei jaksa tehdä. Aaltonen sanoo, että ikävien eläinkohtaloiden vastapainoksi työ on tarjonnut lukemattomia onnen hetkiä.

    Kuten nyt vaikkapa se Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistyksen löytötalolle postitettu kuvakirja Peikko-Eemelistä. Kissasta, jota Annikki Aaltonen hoivasi kahdeksan vuotta sitten. Lautakasaan jumiin jäänyt pennunrääpäle oli kasvanut komeaksi kolliksi, joka opasti omistajiensa nuoria kissoja talon tavoille. Kuvakirjaa selatessakin tuli kyynel. Mutta se oli Aaltosen mukaan onnenkyynel.
    Sanna Pirkkalainen vieraili Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistyksen löytötalolla.

  • Auto oli pitkään vapauden symboli. Miehen väylät tuntemattomat, metsäautotie viimeinen pakopaikka. Nyt meidän suomalaisten näkemys liikenteestä on vanhentunut. Tuleeko sellaiset tiemerkintäkokeilut, että maalaisjärki puikkaa oikealta ohitse ja näkymättömiin?
    Maallikkosaarnaaja Maasola puristaa tuolia kuin repisi sompaa.

Inga kommande avsnitt

Lyssna också