Radio Suomesta poimittuja

Miksi toiset tieten tahtoen altistavat itsensä kivulle?

  • 34 min
  • tillsvidare

Rajojaan voi ja pitääkin koetella. Nykyisin puhutaan muun muassa epämukavuusalueelle menemisestä. Sillä tarkoitetaan yleensä, että tehdään jotain henkisesti haastavaa, eli esimerkiksi julkista esiintymistä pelkäävä pitää puheen, tai vaikkapa tanssitaidoton päättää osallistua burleskiesitykseen.

Mutta eikö sekin ole epämukavuusalueelle menemistä, että tajunnan hämärtyessä jatkaa matkaa kohti maaliviivaa tai että roikkuu nahkaan työnnettyjen koukkujen varassa katossa? Ja mikä on niin mahtavaa, että on valmis kestämään kipua uudestaan ja uudestaan?

Kaikki kotona -lähetyksen vieraina olivat entinen kilpakävelijä, TUL:n liikuntapäällikkö Antti Kempas ja friikkishow-esiintyjä, kehonmuokkausartisti Lassi Sidoro.

Antti Kempaksen mukaan 50 km:n kilpakävely on äärimmilleen viety suoritus, jossa kontrolli pysyy kävelijällä aina 35 kilometriin saakka.
- Viimeisen 15 km:n ajaksi kytkeytyy autopilotti päälle, silloin alkaa näkyä sammumisia, oksentelua ja pyörtymisiäkin. Jos urheilija ei kuuntele omaa elimistöään ja ei osaa lukea kehon lähettämiä ennusmerkkejä, suoritusteho alkaa laskea.

- Siinä kamppaillaan pääosin itseään vastaan, vaikka kilpakavereitakin radalla on. Perusduuni tehdään harjoituksissa maanteillä, ja kisat ovat vain huipentuma, jossa nautitaan euforian ja hyvänolon tunteesta.

Lassi Sidoro huomauttaa, että sideshowhun ei liity jatkuvia treenaamiseen liittyviä kiputiloja kuten urheilutreenissä.
- Emme juurikaan treenaa teknisesti temppuja etukäteen, vaan kipukokemus otetaan vastaan esityksessä. Teoria, tekniikka ja muut seikat voidaan harjoitellessa käydä läpi. Ei kukaan joka päivä ala tökkiä neuloja kehoonsa ihan vain treenatakseen. Mieluummin kannattaa treenata sitä, miten temppu rakennetaan showhun sisään. Kipu ei ole tavoite, vaan hyvä show.

- Kipu on työväline, välttämätön paha ja tärkeä asia, johon joutuu keskittymään päästäkseen hyvään lopputulokseen showssa. Kipu myös kertoo suoritukselle rajat. Se koettaa asettaa rajoja jo aikaisemmin, kuin olet niitä valmis vastaanottamaan. Aina kuitenkin saat vähän neuvoteltua kivun kanssa ja katsottua vielä, missä oikeesti mennään.

Kaikki kotona -lähetys kuultiin tiistaina 27.9.2016. Toimittajina Paula Jokimies ja Sanna Pirkkalainen.

Sändningar

  • on 28.9.2016 15.30 • Yle Arenan

Avsnitt

  • Interaktiiviset kauhuesitykset ovat rantautumassa Suomeen. Emme tyydy enää olemaan passiivisia havainnoitsijoita ja todistajia, vaan haluamme olla osa kauhutarinaa.

    Toimittajamme Justus Laitinen laittoi itsensä likoon ja syöksyi päätä pahkaa After Dark Helsingin järjestämään interaktiiviseen kauhuesitykseen nimeltä Motel.

    Esityksen ohjaaja Antti Wuokko valottaa Motellin taustoja. Kanssakokijoina Motel-kauhuesityksessä Justuksen kanssa olivat Sofia ja Erkko.

  • Ei ole hyvä, jos ihminen on ihan alussa tai ihan lopussa. Puolessa välissä tapahtuu kaikki oleellinen.
    Siksi kai hallituskin fiilistelee puoliväliriihessä. Elämänsä puolitangossa on myös Maallikkosaarnaaja Maasola. Se ei estä häntä saarnaamasta, siis - Sananen!

  • Jotenkin sitä ajattelee, että Suomen juhlavuonna yritetään vähän tsempata kulttuurituotteittemme laadussa. Että tulee originellia ja hätkäyttävää. Ja sitten kerrotaan jääkiekon MM-95 -elokuvasta.
    Maallikkosaarnaaja Maasola kertoo, mistä kaikesta kauniista jäät paitsi.

  • Näyttelijä, käsikirjoittaja ja sekatyömies Kai Lehtinen elää perheensä kanssa Karjalohjalla suurten metsien keskellä.

    Alkuvuodesta tulipalo vei Lehtisiltä maatilan lisärakennuksen ja samalla mm. kaikki näyttelijän kirjoitukset ja työkalut. Pääsiäisviikolla hän saatteli matkaan tyttärensä, joka suuntasi vuodeksi USA:han vaihto-oppilaaksi.

    Kai Lehtinen kertoo myös vaativista vaelluksistaan pohjoisen erämaihin, yksinäisistä hetkistään mökillä ja kymmen vuotta sitten kuolleesta esikoispojastaan, joka kulkee aina matkassa taivaspoikana.

    Toimittajana Markus Turunen.

  • Runo kiteyttää kaiken oleellisen, mitä ihminen voi toiselle sanoa, sanoi Jennikin. Vielä hienompia kiteytyksiä elämän lainalaisuuksista tarjoavat jääkiekkoilijat. Maallikkosaarnaaja Maasola melkein hiljentyy kuunteluoppilaaksi `härkien kaukalon` laidalla. Viikkosaarna Sananen kertoo enemmän.

  • Lottoruudun jälkeen meni pitkään, että mikään ruutu innosti. Nyt Maallikkosaarnaaja Maasola suorastaan kerjää lisää ruutuaikaa keittiön ikkunan äärellä. Pitäisikö keski-ikäisten ruutuaikaa rajoittaa?

  • Jos oma sisäinen ääni on kovalla, sitä ei jaksa kuunnella toisten puheita. Onko se ongelma? Jos vielä vaalit lähestyvät ja kahvia tekisi kävelykadulla kuitenkin mieli. Puheen ja hiljaisuuden suhteesta saarnaa Maallikkosaarnaaja Maasola.

  • Vaaliehdokkaat houkuttelevat tällä hetkellä luokseen grillimakkaran tuoksulla. Yhä useampi kiertää kojun kaukaa ja suuntaa kohti korvikkeita. Voitaisiinko ihmisiä houkutella äänestyskopin sisälle härkäpapuseoksella? Maallikkosaarnaaja Maasola ja Sananen.

  • Kaikki pienetkin taka-askeleet, joita otamme teknologiassa ovat tervetulleita. Ne muistuttavat, mistä tulemme ja miten ihastuttavan erilaisia me olemme. Uusi puhelin sai Maallikkosaarnaaja Maasolan kumartumaan p-pisteen kaarelle.

  • Maallikkosaarnaaja Maasolalla on takanaan yömiehen tuumaustunti. Kuun valossa mieleen on kirkastunut ihmiskunnan perimmäisin kysymys: onko meille luontevampi yhteislähtö vai väliaikalähtö?

    Sananen, sapenkatkuinen arkisaarna, sinulle.

  • Kännykällä kuvaaminen ei ole aina mahdollista, jos haluaa taltioida oikeasti unohtumattomia hetkiä. Sitä varten on olemassa riistakamera, saalistajan pyyteetön apulainen.

    Hei kaikki Erä-Jormat ja muut luonnonystävät! Tervetuloa tämänkertaisen riistaruudun pariin. Nyt kun luonto heräilee ja kutsuu seikkailemaan, meillä onkin ajankohtainen aihe. Mitä pitää ottaa huomioon, jos aikoo asentaa riistakameran makuuhuoneeseensa.

    Riistakamerathan ovat yleistyneet ihan jokamiehen käytössä, puhumattakaan niistä jotka tiedostavat olevansa niin sanottuja intohimoisia kutsumussaalistajia. Ja kun hinnatkin ovat halventuneet, jää rahaa muuhunkin elämiseen.

    Riistakamerahan tuottaa nykytekniikalla jo niin hyvälaatuista kuvamateriaalia, että moni on muuttanut saalistuskäytäntöjään pysyvästi. Enää ei välttämättä tuijoteta sitä pesän suuta ase tanassa ja täydessä latingissa, vaan nautitaan ennen muuta hyvästä kuvasta. Saalista ei siis haluta lopullisesti itselle, vaan ainoastaan käymään näyttäytymässä. Karvan kiiltoa ja lajityypillistä käytöstä on mukava tarkastella kaikessa rauhassa omalta koneelta. Pitää muistaa, että catch and release- ajattelu ei ole vain sillimiesten yksinoikeus.

    Yleisesti ottaen suomalainen on vielä ujo riistakameran käyttäjä. Sen asentamista makuuhuoneeseen pohditaan usein kuukausikaupalla. Moni herkullinen pätkä jää tallentumatta, kun kameraa ei ehditä ottaa edes esille, kun tilanne, eli varsinainen silmin havaittava toiminta, on jo ohi. Odotettu vieras on vihdoin saatu käymään ”ruholla”, ja kun kuvaa ei ole, kukaan ei usko. Ei edes siskon mies.

    Moni riistakameraan rakastunut, ikuisen eräpäivän ystävä, ei enää nykyisin edes puhu saaliista tai lihan himostaan. Monelle riistakamera on mökkikokemustenkin pohjalta jonkinlainen tavaran tarkastaja. Moni on niin tarkka tavarastaan, että haluaa kameran ikuistavan sen pysyvyyden jatkuvalla valvonnalla. Kun viikolla ei ehdi mökille, riistakamera tallentaa onko kaikki paikoillaan.

    Kun kaupunkilainen alkaa asentamaan riistakameraa makuuhuoneeseensa, on syytä muistaa pari keskeistä asiaa. Riistakamera on hyvä asentaa paikalleen ilman vaatteita, jotta kameraan ei tartu tekstiilin haju. Se on myös syytä laittaa sen verran korkealle, että vauhkon naaraan sorkat eivät potkaise kameraa rikki. Kuvauspaikalle on hyvä levittää houkuttelevia hajuja. Riistakamera kannattaa piilottaa lähelle mahdollista kohdetta, jolloin kiinnostavimmat yksityiskohdat erottuvat.

    Mikään ei ole veikeämmän näköistä, kuin suoraan kameraan pällistelevä viaton luontokappale kaikessa epätietoisuudessaan. Se on tullut paikalle vain nautiskelemaan, eikä miellä kameraasi uhaksi.

    Kun olet tietenkin itse kuvauspaikalla ja riistakamera tekee jo pyyteetöntä työtään, muista olla mahdollisimman hiljaa. Vaikka tapahtuisi mitä. Vaikka kuvattava kohde olisi arvaamattoman oloinen, venkoileva ja ahnas.

    Tämä on yleensä suomalaiselle miehelle helpoin osio, hiljaa oleminen. Loppuönähdyksenkin voi tukahduttaa tennissukallaan. Pitää muistaa, että saalis voi paeta kovia ääniä. Se ei jaksa kauaa kuunnella sortuvaa epärytmistä huohotusta, ja jos vielä tiputat riistakameran kesken turhan zoomaamisen, hetkesi on mennyt.

    Ennen oli ketun turkit seinällä rivissä. Nyt kaikki mahtuu pienempään tilaan. Siinäkin vaiheessa kun sinä olet jo pehmeä, sinulla on kuitenkin kovalevy. Edullisen riistakameran mahdollistama arkisto.

    Joillakin SE on kuulemma xl-kokoa - arkisto.

    Ystäväni, entinen Pohjois-Helsingin riistanhoitopiirin aktiivi Ilkka, käyttää elämäntyöstään nimitystä Ilen elävä arkisto.

    Maallikkosaarnaaja Maasola

  • Sananen, salaviisas arkisaarna, odottaa taas pöntössä tulemistaan.

    Mistä tunnet sä ystävän, kysytään näinä päivinä. Mistä tuntisi edes itsensä? Vaikka miten yrittäisi olla täydellinen, silti saattaa sairastua ja mieli lähtee kävelylle.

    Maallikkosaarnaaja Maasola yrittää ymmärtää..

Inga kommande avsnitt

Lyssna också