Radio Suomi Helsinki

Porttikongeista ja hyväksikäyttäjän kynsistä omaan kotiin - espoolaisnainen kertoo hurjan selviytymistarinansa

  • 5 min
  • tillsvidare

Paikka kriisimajoituskeskuksesta pelasti erään espoolaisnaisen pitkään jatkuneelta kodittomuudelta, hyväksikäytöltä sekä pahoinpitelyn kierteeltä. Mikä piti kolmen lapsen äidin suistumasta tyystin toivottomuuden tielle? Juhani Kenttämaa tallensi pysäyttävän tarinan.

Sändningar

  • on 28.9.2016 14.10 • Yle Arenan

Avsnitt

  • Helsingissä virtaa kolmisenkymmentä kaupunkipuroa. Koillis-Helsingissä noin kuuden kilometrin matkalla virtaava Longinoja on yksi merkittävimmistä.
    Longinoja on poikkeuksellinen tapaus myös siinä mielessä, että vaatimattomalla purolla on Facebookissa parituhatta fania ja lisäksi kattavat ja informatiiviset nettisivut.
    Radio Suomen Helsingin aamun reportteri Vesa Marttinen kävi tutustumassa Longinojaan puroaktiivi Juha Salosen opastuksella.
    Studiossa juontajana Riikka Porttila. Kuva: Toni Randén.

  • Mirkun kokemuksen mukaan Lohjalla minkään ei tarvitse muuttua. Paitsi ehkä asenteen. Asioihin voisi Mirkun mielestä suhtautua myönteisemmin. #Kuntarundi-kierroksella kaupungin torilla tavattu Erika taas harmittelee alueen työllisyystilannetta, mies kun joutuu käymään ulkomailla asti töissä. Lasse puolestaan kaipaa keskustaan vähemmän betonimöhkäleitä ja enemmän palveluita. Toimittajina Tiina von Martens ja Sannika Michelsson. Osa 4/26.

  • “Minä en täältä lähe!” toteaa koko ikänsä Karkkilassa asunut Anu #kuntarundi-sarjassa. Pala keskustan harjua saattaa kuitenkin lähteä, riippuen siitä mihin lopputulokseen “hurjassa harjupolemiikissa” päädytään. Tapaamme myös taksimies Jarin, joka on huolestuneena seurannut kyytien, ravintoloiden ja menojen vähenemistä. Toimittajina Tiina von Martens ja Sannika Michelsson. Osa 3/26.

  • “Tammisaari on pääkallopaikka, Karjaa pieni pysäkki ja Pohjaa ei ole enää ollenkaan” toteaa Jari Karjaalta #kuntarundi-sarjan tässä jaksossa. Kuntaliitos puhuttaa yhä. Lisäksi kuullaan tammissaarelaista Robinia, joka ruotsinkielisenä haluaa lapsensa suomenkieliseen päiväkotiin. Toimittajina Tiina von Martens ja Sannika Michelsson. Osa 2/26.

  • #Kuntarundi kulkee kuntavaalien edellä läpi kaikki Uudenmaan kunnat. Sarjan ensimmäisessä osassa Tiina von Martens ja Sannika Michelsson matkaavat Hankoon. Hankolainen Dennis viihtyy hyvin talvisin kuolleeksi parjatussa synnyinkaupungissaan ja uskoo valoisaan tulevaisuuteen. Muun muassa uusi kylpylä herättää toiveita paremmasta. Micke puolestaan kokee asian toisin: “Mietin poismuuttoa koko ajan.” Hänen mielestään Hanko on unohtanut ympärivuotiset asukkaansa turistien toivossa. Osa 1/26.

  • Rasismin vastaisen viikon kunniaksi järjestettiin monenlaista tempausta. Espoon Pohjois-Tapiolan koululla oli kansainvälisyyskasvatuksen teemapäivä. Sen puitteissa yläasteikäiset pääsivät oppimaan koko päivän ajan globaalin maailman moninaisuudesta sekä harjoittamaan erilaisia kansalaisvaikuttamistaitoja eri työpajoissa.
    Yhtenä osana kansainvälisyysteemapäivää oli Rauhanliiton sekä Rauhankasvatusinstituutin yhdessä järjestämä Rauhankoulu. Sen kautta käytiin draaman keinoin läpi, miten he voivat vaikuttaa epäkohtiin rauhanomaisin keinoin.
    Haastattelussa Rauhankoulun ohjaaja Asta Rentola, Pohjois-Tapiolan koulun opettaja Riina Ruohonen sekä oppilaat Elli Pasonen ja Anna Kauppinen.

  • Vasili "Gugi" Kokljuschkin on suomalaisen musiikin Grand Old Man. Jo 1960-luvulla Topmost-yhtyeen riveistä tuttu mies teki päätyönsä useiden eri levy-yhtiöiden toimitusjohtajana ja musiikin taustavaikuttajana.
    Jäätyään eläkkeelle Gugi ryhtyi myös sooloartistiksi: soolodebyytti Isot opit elämän ilmestyi huhtikuussa 2014. Tänä keväänä ilmestyy toinen soololevy nimeltä Mies joka kotiin sut vie. Levyn on tuottanut Riku Mattila, jonka Gugi itse palkkasi levy-yhtiön leipiin liki 30 vuotta sitten.
    Gugi piipahti Radio Suomen Helsingin aamussa Vesa Marttisen aamukahvivieraana. Studiossa Mari Sarolahti.

  • Miksi kodin turvallisuuteen liittyvät välineet, kuten sammuttimet, ovat aina niin tylsän näköisiä? Espoolainen Sanna Liimatainen ei ole koulutettu muotoilija, mutta hän kiinnostui erikoisen tapahtumasarjan jälkeen kokeilemaan taitojaan alalla. Liimatainen suunnitteli kaapin, johon kodin alkusammutustarpeet kätkeytyvät siistillä tavalla.
    Radio Suomen Helsingin aamun reportteri Vesa Marttinen tapasi itseoppineen muotoilijan. Studiossa juontajana Mari Sarolahti.

  • Vapaaehtoisten porukka luovutti maanantai-iltana Naistenklinikan vastasyntyneiden teho-osastolle 18 kassillista hyvää tahtoa. Kaikkiaan käsitöinä syntyi viime syksystä lähtien melkein kaksituhatta minikokoista vaatetta, pipoa, pimennysverhoa keskoskaappehin, tyynyliinaa ja peittoa. Toimittaja Lena Nelskylä oli paikalla, kun pehmeä jättipaketti luovutettiin lämmittävään käyttöönsä.

  • Tiisu on rockyhtye, joka on lyhyen olemassaolonsa aikana ehtinyt toteuttaa monta varsin erikoista tempausta.
    Jo ensimmäisellä Tavastian-keikallaan keväällä 2015 bändi toi lavalle monikymmenhenkisen kuoron, ja laulaja Henrik Illikainen seilasi yleisön käsien päällä kumiveneellä. Sinkkuelämää-kappaleen videolle bändi kuvasi 156 suomalaista sinkkua, ja Suomi on poliisivaltio -kappaleen videolla kritisoidaan vihapuhetta ja viedään saunan taakse muun muassa Erkki Tuomioja.
    Bändin tuorein tempaus toteutettiin viime perjantaina. Uuden levyn julkistamiskeikka järjestettiin Illikaisen kotikaupungissa Somerolla, jonne bändi vei Helsingistä bussilastillisen faneja. Radio Suomen Helsingin aamun reportteri Vesa Marttinen hyppäsi kyytiin.

  • Museovirasto on yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa avannut tällä viikolla elävän perinnön kansallisen luettelon, jonka tavoitteena on koota ja esitellä elävää aineetonta kulttuuriperintöä Suomessa. Luettelon kokoaminen on osa Unescon aineettoman kulttuuriperinnön yleissopimuksen toimeenpanoa.

    Kyseessä on siis sähköinen wikiluettelo, jota täydennetään ja päivitetään jatkuvasti. Perinteet voivat liittyä esimerkiksi juhliin, ruokaan, käsitöihin, esittäviin taiteisiin, peleihin ja leikkeihin, luontoon tai suulliseen perinteeseen. Luettelossa voi esitellä myös hyviä elävän perinnön vaalimisen käytäntöjä, projekteja tai metodeja.

    Mistä tässä on pohjimmiltaan kyse, ja mitä perin uusimaalaista listalle pitäisi nostaa? Yle Helsingin päivässä Juhani Kenttämaan vieraan Museoviraston aineettoman kulttuuriperinnön kordinaatti Leena Marsio.

  • Helsingin epilepsiayhdistys täyttää 50 vuotta. Sen puheenjohtaja Katja Seppinen toivoo, että sairaudesta pystyttäisiin puhumaan avoimemmin. Samaa mieltä on 71-vuotias Pirkko Sysimetsä. Hän joutui lapsena vaihtamaan koulua, koska opettaja ei kestänyt hänen epilepsiaansa. Myöhemmin Sysimetsä on tilannut lauttasaarelaiselle ala-asteelle epilepsia-lehteä, jotta tietoisuus lisääntyisi ja lapsia ei sen takia enää kiusattaisi.
    Toimittajana Olli-Pekka Kursi.
    Haastattelu kuultiin Radio Suomen Helsingin päivälähetyksessä 15.3.2017.

Inga kommande avsnitt

Klipp

  • Suomen Lelumuseo Hevosenkengässä pääsee ihastelemaan tästä viikosta eteenpäin vanhoja neuvostoajan leikkikaluja. "Miška ja minä - Leikkikaluaarteita itänaapurista" -näyttelyn suunnittelijan sekä museojohtaja Johanna Rassin kanssa Muksista eli Tseburashkaa lähti etsimään aamureportteri Vera Zotow.

  • Valtakunnallista Kellojen päivää vietetään ensimmäistä kertaa lauantaina 29.3. Se, että siirrämme kelloja tarkoittaa sitä, että manipuloimme aikaa, mutta mitä aika oikeastaan on? Aamureportteri Vera Zotow sai aamukahviseurakseen Kelloseppäliiton puheenjohtaja Joona Vuorenpään.

  • Huippukokki Henri Alen oli vieraana Ylen aikaisen aamussa ja hän sanoi, että lähi kuukausina Helsingin keskustaan on tulossa noin 1500 asiakaspaikkaa lisää. Kun kysyimme häneltä, tarkoittaako tämä sitä, että lama on ravintooiden osalta ohi, hän totesi, että ei, vaan se tarkoittaa sitä, että keskustan ravintoloiden pudotuspelit alkavat nyt. Aamureportteri Vera Zotow kysyi asiaa kahdelta Helsingin ravintola-alan osaajalta.

  • Tuovi Nöjdillä on monen vuosikymmenen kokemus palstaviljelystä. Ylen aikaisen aamureportteri ja laiska rikkaruohojenkitkijä Vera Zotow pääsi oppiin Tuovi Nöjdin palstalle Kumpulan Siirtolapuutarhaan.

  • Sosiaalialan ammattilaiset havaitsevat yhteiskunnan epäkohdat ensimmäisenä työssään. Työntekijöitä kannustetaan erityisesti sosiaalityön päivänä käymään keskustelua työpaikoilla ja julkisuudessa siitä, kuinka sosiaalialan työllä voidaan ratkaista ja lievittää yhteiskunnallisia ongelmia. Ylen aikaisen aamureportteri Vera Zotow vietti kansainvälistä sosiaalityön päivää Vanhan Viertotien asumisyksikössä sosiaaliohjaaja Mirka Hailin kanssa 18.3.

  • Ylen aikaisen aamun Riikka Porttilaa ja Vera Zotowia kävi piristämässä 13.3.2014 iki-ihana Maarit Hurmerinta.

  • Viime syksyllä lopettaneiden Kotijääteloautojen jalanjäljissä kaduille rullaavat nyt täysin suomalaisomistuksessa olevat Jätskiautot uudella ilmeellä, uudella valikoimalla ja tietenkin uudella melodialla.

  • Miksi pohjoismaalaiset puhuvat yhä useammin keskenään englantia, kun yhteisiä kieliäkin varmasti olisi? Pohjoismaaalaisen kulttuuripisteen kielikahvilassa pääsee herättelemään vanhaa kielitaitoa taikka sitten opettelemaan uutta. Aamureportteri Vera Zotow kävi haastattelemassa kielikahvilan järjestäjiä.

  • Arabian peruskoulussa joustetaan perusopetuksessa JOPO-toimintamallin avulla. Aamureportteri Vera Zotow tapasi Arabian JOPO-luokkien opettajia ja oppilaita.

  • Lasten asiantuntijaryhmässä vantaalaiset lapset otetaan mukaan päätöksentekoon. Vantaan Jokivarren koululla asiantuntijasisaruksia Ellaa ja Almaa sekä Projektipäällikkö Pia Tasankoa haastatteli aamureportterimme Vera Zotow.

  • Kaupungin graffiti- ja katutaideseinille tuntuu olevan tunkua. Nyt helsinkiläiset ovat saaneet uuden liikuteltavan maalausalustan, jota voi seurata GPS-paikannuksen avulla. Uutta katutaidevaunua Ylen aikaisen aamureportteri Vera Zotowille esitteli Nuorisoasiainkeskuksen katutaidetoimisto Supaflyn vastaava tuottaja Antti Salminen.

  • Tammikuun lopun pakkasaamuna kahdeksassa pääkaupunkiseudun yläkoulussa seiskaluokkalaiset söivät aamupalan yhdessä vanhempiensa kanssa.
    Kyseessä oli Yllätetään yhteiskunta -ryhmän tempaus "Päivän tärkein ateria". Sen tavoitteena oli luoda hyviä hetkiä vanhempien ja lasten yhdessä oloon ja ehkä vielä enemmän saada heissä aikaan oivallus yhteisen ajan tärkeydestä. Pitäjänmäen peruskoulun aamupalalla olijoita tapasi Ari Tuhkanen.

Lyssna också