Radio Suomi Kotka

må 26.9.2016

  • 7 min
  • tillsvidare

Joukko haminalaisia pelkää, että sataman läheisen Matinsaaren virkistyskäyttö on uhattuna. Kaupunki on pannut vireille kaavamuutoksen, johon on tehty varaus rautatielinjauksesta Matinsaaresta uutta siltaa pitkin salmen yli satamaan. Kaupungilta vakuutetaan, että esimerkiksi yhteys merelle ja venepaikat säilyvät. Petri Niemi haastattelee kaupunginvaltuutettu Ritva Hauhiaa ja kaupunginarkkitehti Vesa Pohjolaa.

Sändningar

  • må 26.9.2016 15.20 • Yle Arenan

Avsnitt

  • KTP aloittaa jalkapallokauden kakkosdivisioonassa maanantaina, vapunpäivänä. Tuolloin se saa vieraaksi Kultsun Lappeenrannasta. Tavoitteena tällä kaudella Kotkalaisilla on selkeästi nousta kakkosdivisioonasta ykköseen.
    Maija Tuunilan aamuvieraana olivat KTP:n puheenjohtaja Jarkko Pippola ja päävalmentaja Jallu Rantanen.
    Puhetta riitti KTP:stä, mutta myös mm Jallu Rantasen omasta palloilu-urasta ja valmennustyylistä.

  • Kotkalainen Jani Uski voitti maaliskuun lopussa pool-biljardissa 8-pallon Euroopan mestaruuden. Janin lisäksi Maija Tuunilan jututettavana on Biljardi-Kotkat ry:n puheenjohtaja Markus Kuismin.

  • Viime kesänä Pokemon Go -pelin huuma oli valtava. Vaan mitä innostukselle on käynyt talven mittaan. Maija Tuunilan jututettavana on kotkalainen Reetta Ylkänen, joka on aktiivipelaaja ja lisäksi ylläpitää Pokemon Go Kotka -Facebook-sivustoa.

  • Kouvolan teatteri kantaesittää Ruokarouvan tytär -musiikkinäytelmän helmikuussa 2018. Näytelmä perustuu Enni Mustosen uuteen kirjaan. Petri Niemi haastattelee kirjailija Mustosta ja myös näytelmän pääosaa esittävää Emma-Sofia Hautalaa.

  • Miesten superpesiskausi alkaa toden teolla toukokuun alussa. Kouvolan Pallonlyöjät avaa sarjakauden Joensuuta vastaan kuitenkin jo lauantaina Tukholmassa. Kouvola haluaa tältä kaudelta kultamitalit kaulaan. Petri Niemi haastattelee pelinjohtaja Eero Pitkästä.

  • Kouvolalainen keilaajajuniori Niko Oksanen on noussut kansainväliselle huipulle. Hän on viime vuosina saalistanut yhteensä 11 mitalia Euroopan mestaruuskisoista. Pääsiäisenä kotikisoista hän voitti muun muassa EM-kultaa. Petri Niemi haastattelee 19-vuotiasta Oksasta ja kysyy myös vinkit täydelliseen keilakaatoon.

  • Elvis -faneille kuluva vuosi on tärkeä, jos mahdollista niin tärkeämpi kuin moni muu vuosi. Elokuussa tulee kuluneeksi 40 vuotta Elviksen kuolemasta.
    Kotkalainen Tomi Raussi innostui Elviksestä 1990-luvulla, samaan aikaan kun heavyrock oli lähinnä nuoren miehen sydäntä. Nyt Raussi vetää Kotkassa päämajaansa pitävää valtakunnallista Elvis -fanien yhdistystä, jolla on jäseniä kaksi ja puoli sataa.
    Vesa Grekula tapasi Tomi Raussin, Elvis -fanin ja faniyhdistyksen presidentin.

  • Kouvolalainen taikuri J-P Pirinen oli radion aamuvieraana ja kertoi taikuudesta ja taikurin työstä. Hän kertoo myös mm. paljastavatko taikurit toisilleen temppujaan.
    Haastattelun aikana Pirinen teki ilmapalloista pääsiäisen iloksi pääsiäispupun. Parhaimmillaan hän on tehnyt ilmapalloista yli 10 000 pallon veistoksen.
    Piristä jututtaa Maija Tuunila.

  • Myllykosken Pallon miesten edustusjoukkue palaa tositoimiin konkurssin ja parin vuoden tauon jälkeen. Veikkausliiga on vaihtunut Kolmoseen, jossa pelit alkavat huhtikuun lopulla. Lauantaina MyPa kuitenkin jo avaa kilpailukautensa Regions Cup -ottelussa Saviniemen stadionilla. Päävalmentaja Jukka Karjalaista haastattelee Petri Niemi.

  • Mikko Ijäs on ollut jalkapallojoukkue Myllykosken Pallon toiminnassa mukana 5-vuotiaasta lähtien. MyPan edustusjoukkue palaa lauantaina takaisin kisakentille konkurssin ja parin vuoden tauon jälkeen. Petri Niemi haastattelee MyPa-kannattaja Ijästä Saviniemen stadionilla.

  • Marsalkka Mannerheimin Hitleriltä saama lahja-auto kulkeutui sodan jälkeen Ruotsin kautta Yhdysvaltoihin. Kouvolalainen Veli Vartiala on selvittänyt Marskin Mercedeksen vaiheita ja kesäkuussa 2017 auton vaiheista nähdään TV1:ssä Vartialan dokumentti. Dokumentin taustalla on Vartialan kiinnostus autoihin.

  • Filosofi ja valtiotieteen tohtori Maija-Riitta Ollilan mukaan ihmisellisen johtajuuden ydin on ainutlaatuinen kekseliäisyys. Oikeudenmukaisen yhteiskunnan kannalta on tärkeää, että kaikilla ihmisillä on pääsy kaikkiin yhteiskunnallisiin tehtäviin esimerkiksi sukupuolesta riippumatta. Petri Niemi haastattelee Ollilaa.

Inga kommande avsnitt

Klipp

  • Kotkan Metsolan päiväkodin lasten annettiin itse valita, mitä leikkiä kukin tahtoo leikkiä. Kuvaus ja editointi: Pyry Sarkiola

  • Kotkan Metsolan päiväkodin lasten annettiin itse valita, mitä leikkiä kukin tahtoo leikkiä.

    Kuvaus ja editointi: Pyry Sarkiola

  • Kouvolan kaupunginvaltuuston puheenjohtajalla Harri Helminen(sd.) laatii parhaillaan virkamiesten kanssa valtuutetuille pelisääntöjä, joiden toivotaan ohjaavan nykyistä asiallisempaan toimintaan luottamustehtävässä.

    Ylen toimittaja testasi puheenjohtajan sietokykyä ja reaktioita, kun toimittaja ei käyttäydykään niin kuin haastattelijan odotetaan käyttäytyvän.

    Toimittaja: Petri Niemi
    Kuvaaja: Pyry Sarkiola

  • Liikuntaesteisen asemaan asettuminen voi edistää esteetöntä rakentamista. Eläytyminen siihen, miten esimerkiksi vanhus kokee ympäristönsä, tuo esiin paikkoja, jotka tuottavat ikäihmisille vaikeuksia. Sini Ojanperä kävi testaamassa pukua, jonka avulla tällaista eläytymistä voi tehdä ihan käytännössä. Kuvaus ja editointi: Pyry Sarkiola

  • Pirkka-Pekka Peteliuksen pitkäaikainen haave on ollut veneilysäätietojen lukeminen radiossa. Toive toteutui, kun Pirkka-Pekka vieraili Kymenlaakson Radiossa. Kuuntele kuinka mies selviytyi. Samalla selviää myös mikä olisi Peteliuksen unelmien täyttymys ja miksi unelma ei ole vielä toteutunut.

  • Kymenlaakson Radio sai mieluisan vieraan, kun Pirkka-Pekka Petelius saapui Mari Pekkasen juontopariksi iltapäivälähetykseen. Lähetys täyttyi toivekappaleista, yleisön kysymyksistä ja vapaasta assosiaatiosta. Tarina luikerteli Kymenlaakson murteen ominaispiirteiden pohdinnasta nujakkaan Sami Hyypiän kanssa. Kuuntele iltapäivän parhaat palat!

  • Kymenlaakson Radion Parlamenttivieraana on kansanedustaja Ari Torniainen (kesk.) Lappeenrannasta. Haastattelussa hän arvostelee muun muassa hallituksen kaavailemaa kuntauudistusta. Toimittajana on Jaakko Mäntymaa.

  • Kotkan Maretariumissa rantakäärmeiden määrä moninkertaistui kesän lopulla. Käärmepariskunta sai 19 munaa, joista suurin osa on jo kuoriutunut. Rantakäärme on kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen eläin. Esimerkiksi vaaran uhatessa se ruiskauttaa viholliseen kaamean pahanhajuista ainetta. Toinen keino sillä on heittäytyä selälleen ja esittää kuollutta.
    Maija Tuunila kävi ihmettelemässä maretariumin rantakäärmeitä Kotkan Maretariumin toimitusjohtaja Sari Saukkosen kanssa.

  • Tämänkertainen parlamenttivieras, kotkalainen kansanedustaja Sirpa Paatero (sd.), uskoo hovioikeuden jäävän Kouvolaan. Haastattelijana Vesa Grekula.

  • Viidestä tamperelaismiehestä koostuva yhtye 4W - hatunnosto Juha "Watt" Vainiolle soittaa ainoastaan Junnun tuotantoa. Mari Pekkasen jututettavina ovat solisti Kimmo Hoivassilta ja kitaristi Marko Aho.

  • Kymenlaakson Radion Parlamenttivieras -ohjelman haastattelussa on perussuomalaisten kotkalainen kansanedustaja Juho Eerola. Hän kertoo ohjelmassa muun muassa värikkäästä julkisuuskuvastaan sekä näkemyksensä kuntaliitoksista. Vesa Grekula haastattelee.

  • Kotkalainen Maiju Lanki on Metsähallituksessa suunnittelijana ja työpäivät kuluvat usein tutkimalla vedenalaista maailmaa sukeltaen. Olli Törönen tapasi Maiju Langin Haminan Nuokoissa.

Lyssna också