Aristoteleen kantapää

on 2.11.2016

  • 24 min
  • tillsvidare

Työtä tekemällä tuodaan leipää pöytään, köyhät ovat leipäjonossa ja Isä meidän -rukouksessa toivotaan jokapäivästä leipää. Miksi leipä käy ravinnon vertauskuvaksi? Millainen sija leivällä on kulttuurissa ja kielessä? Aiheeseen tutustuttaa professori emeritus Bo Lönnqvist. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen.

Kuva: Arja Lento.

***

Pyhäinpäivä on yksi suosituimpia kirkkopyhiämme, joten Isä meidän -rukousta luetaan puoliääneen näinä aikoina taajaan. Tämä katolisessa latinankielisessä perinteessä pater nosterina tunnettu rukous löytyy Uudesta testamentista kahdesta kohdasta. Se on osa Matteuksen evankeliumin Vuorisaarnaa, ja toisaalla Luukas kertoo, että Jeesus opetti sen opetuslapsilleen sen jälkeen, kun nämä olivat pyytäneet Jeesusta opettamaan heille, miten rukoilla.

Isä meidän -rukous on siis ikivanhaa perua ja sen sanamuodot ovat muuttuneet aina kun Raamattua on käännetty uudelleen. Kiinnostavaa Isä meidän -rukouksen alkuperäisessä, muinaiskreikankielisessä muodossa on yksi sana, joka ei esiinny missään muualla Raamatussa eikä muissakaan vanhan kreikan kielellä kirjoitetuissa teksteissä. Sana on epiousios.

Jännittäväksi asian tekee se, että Pyhä Hieronymus, mies, joka käänsi Raamatun hepreasta ja kreikasta latinan kielelle 300-luvun lopulla, käänsi sanan epiousios kahdella eri tavalla. Matteuksen evankeliumissa hän käänsi sen uudissanalla supersubstantial eli yliluonnollinen, transsendentaalinen tai olennainen ja Luukkaan evankeliumissa sanalla jokapäiväinen. Alkuperäisen sanan etymologia antaa mahdollisuuden kumpaankin merkitykseen, joten yksimielisyyttä sanan olemuksesta ei ole vieläkään.

Jokapäiväisen leivän rukoileminen sopii pyhäinpäivän tienoille hyvin, koska ennen kristinuskoa näinä päivinä vietettiin vanhan maatalousyhteiskunnan sadonkorjuun ja vuoden vaihtumisen juhlaa, kekriä. Kekrin aikaan kesän sato oli tallessa, joten siitä saatettiin nauttia. Voitiin vihdoinkin syödä ja juoda oikein kunnolla.

Mutta miten niin leipää? Miksei jokapäiväinen puuromme, perunamme tai kyljyksemme? Professori emeritus Bo Lönnqvist on tutkinut suomalaista leipäkulttuuria, kysytään häneltä.

Sändningar

  • on 2.11.2016 17.20 • Yle Radio 1

Avsnitt

  • Nykyisen Gabonin rannikolla elettiin ilon hetkiä. Brittiläinen Alice Clayton synnytti poikalapsen, joka sai isänsä ja isoisänsä mukaan nimen John Clayton III. Jälkipolvet muistavat vastasyntyneen paremmin Lordi Greystokena eli Tarzanina, apinoiden kuninkaana.

    Oikeasti Tarzan tietenkin näki päivänvalon amerikkalaisessa All-Story -lehdessä lokakuussa 1912 silloin 37-vuotiaan Edgar Rice Burroughsin kirjoittamassa tarinassa. Tarina julkaistiin kirjana vielä samana vuonna ja siitä eteenpäin kirjoja ilmestyy vielä 24 kappaletta.

    Mutta olisiko Tarzanin tarina mahdollinen? Voisiko apinaheimo ottaa ihmisvauvan kasvatettavakseen? Voisiko apinana kasvatettu lapsi oppia lukemaan kuvakirjoista itsekseen? Onko apinoilla voitonhuutoa? Tätä on kysyttävä monien alojen asiantuntijalta, professori Anto Leikolalta.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

  • Päätä särki ja astmaakin sairastettiin keskiajan Englannissa. Mutta kuinka sairauksista, ruumiinosista ja hoitovälineistä kirjoitettiin keskiajan lääketieteellisissä teksteissä? Vieraanamme on aiheeseen perehtynyt tutkija Juhani Norri. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen.

    ****

    Olemme tottuneet siihen, että englanti on maailmankieli, joka alituisesti vaanii muita kieliä. Näin ei tietenkään ole aina ollut. Esimerkiksi varhaisella keskiajalla englannin ylivalta ei edes Isossa-Britanniassa ollut taattu. Sen jälkeen, kun Vilhelm Valloittaja oli vuonna 1066 – eli 950 vuotta sitten – johtanut normannit Englantiin, niin sanottu anglo-normannilainen kieli eli eräs pohjoisranskan murre oli levinnyt maahan tehokkaasti.

    Muun muassa lääketieteellistä kirjallisuutta ei varhaisella keskiajalla löytynyt englanniksi, vain anglo-normanniksi ja etenkin latinaksi. Tilanne alkoi korjaantua vasta keskiajan puolivälin jälkeen.

    Miten englannin kieli alkoi taipua lääketieteen kieleksi? Tähän kysymykseen tuo valoa Tampereen yliopiston englannin kielen lehtori, tohtori Juhani Norrin tämän vuoden loppukeväällä viimeistelemä jättiläismäinen sanakirja Dictionary of Medical Vocabulary in English, 1375–1550.

    Kyseessä on melko jättiläismäinen sanakirja. Se on kaksiosainen, sivuja sanakirjassa on yhteensä 1 294 ja hakusanoja 12 608. Ja Norri on jo rajannut aihetta ja keskittynyt keräämään vanhoista dokumenteista lähinnä ruumiinosien, tautien, instrumenttien ja lääkkeiden nimiä.

    Selailijalle sanakirja on jännittävä seikkailu. Hakusanan death eli kuolema kohdalta löytyy niin merkitys kuolema ja great death (iso kuolema) eli rutto kuin little death (pieni kuolema) eli pyörtyminen!

    Millaisia tauteja keskiajan Englannissa podettiin? Millaisilla lääkkeillä noita tauteja parannettiin? Keillä oli tieto parantaa tauteja? Millainen urakka Juhani Norrilla oli sanakirjan tekemisessä? Miten keskiajan englanniksi olisi puhuttu tämän syksyn influenssa-aallosta? Kysytään Juhani Norrilta.

    ****

    Kuva vesikauhuisen miehen päästä keskiaikaisessa lääketieteellisessä kirjoituksessa: Cambridgen yliopisto, Emmanuel Collegen käsikirjoitus n:ro 69.

  • Miten muinaissuomalaiset puhuivat jumalista ja haltioista? Miksi pohjoissuomalaiset toivottivat toisen tervemenneeksi Helsinkiin, kun halusivat pahasti sanoa? Suomalaisen kansanuskon sanoihin perehdyttää uskontotieteen dosentti Risto Pulkkinen. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen.

    ***

    Mikael Agricola oli huumorimiehiä. Vuonna 1551 hän laati Psalmien kirjan eli Daavidin psalttarin alkuun luettelon suomalaisista pakanallisista jumalista. Hänen mukaansa Häme ja Karjala uskoivat eri jumaliin, joita kummallakin oli tasan tusina. Näin Agricola kirjoitti jotakuinkin nykysuomeksi käännettynä Hämeen jumalista:

    Epäjumalia monia tässä, muinoin palveltiin kaukana ja läsnä.
    Näitä kumarsivat hämäläiset, sekä miehet että naiset.
    Tapio metsästä pyydykset soi, ja Ahti vedestä kaloja toi.
    Väinämöinen virret takoi, Rahko kuun mustaksi jakoi.

    Ja niin edelleen. Karjalaisten jumalista Agricola tiesi taas seuraavaa:

    Vaan karjalaisten nämä olivat, epäjumalat joita he rukoilivat.
    Rongoteus ruista antoi, Pellonpekko ohran kasvun soi.
    Vironkannas kauran kaitsi, muutoin oltiin kaurasta paitsi.
    Äkräs herneet, pavut, nauriit loi, kaalit, liinat ja hamput edestoi.
    Köndös huuhdat ja pellot teki, kun heidän epäuskonsa näki.

    Ja niin edelleen. Entä missä se huumori sitten piilee? Se löytyy loppukaneetissa, jossa piispa kertoo rennolla otteella, että lisäksi: Palveltin mös paljo muuta / Kivet Cannot Tädhet ja Cwuta.

    Risto Pulkkinen ja Stina Lindfors ovat kirjoittaneet suomalaisen kansanuskon sanakirjan. Uskontotieteen dosentti Pulkkinen on oikea ihminen kertomaan, mihin täällä uskottiin ennen kristinuskon saapumista vai uskottiinko mihinkään.

    Kuva: Pentti Palmu / Yle.

  • Salakirjoitusten maailmaan johdattaa professori emerita Kaisa Nyberg. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen.

    ***

    Syyskuussa vuonna 1974 yhdysvaltalainen matemaatikko Whitman Diffie vieraili puhujana IBM:n laboratoriossa. Tiedemiehen ja pitkätukkahipin sekoitus Diffie mietti työkseen tuolloin vielä utopistista aihetta: miten internet olisi mahdollinen.

    Oli kulunut vasta viisi vuotta siitä, kun Pentagonin ARPANET oli saanut neljä tietokonetta kytkettyä yhteen. Varsinainen internet syntyisi vuonna 1982 ja World Wide Webin syntyyn vuonna 1990 oli vielä aikaa. Mutta Diffiellä oli asiasta jo idea ja hän pohti päivittäin tietokoneiden verkon suurinta ongelmaa: miten sähköpostit, luottokorttitiedot ja muu tieto pysyisivät verkossa salaisina niin, ettei salauksen avainten välittämisestä tulisi liian suurta ongelmaa.

    Ratkaisua ei kuitenkaan tuntunut löytyvän ja IBM:n luentokeikallakin yleisö taas kerran vaikutti epäilevältä. Mutta luennon jälkeen hän kuuli, että laboratoriossa oli äskettäin vieraillut joku muukin puhumassa avaintenjakelukysymyksestä.

    Kyseessä oli kalifornialaisprofessori Martin Hellman. Diffie innostui ja lähti samana iltana ajamaan mantereen halki 5000 kilometrin päähän tapaamaan Hellmania. Tämä oli yllättynyt, kun Diffie vihdoin soitti ja ehdotti tapaamista. Kaksikko keskusteli rakkaasta aiheesta Hellmanin luona yli puoleenyöhön ja päätti yhdistää voimansa avaintenjakeluongelman ratkaisemiseksi.

    Alkoi sinnikäs puurtaminen. Ratkaisua lähdettiin etsimän yksisuuntaisten funktioiden maailmasta. Vihdoin keväällä 1976 Hellman hylkäsi illalla työhuoneessaan jälleen yhden idean ja jatkoi kohti seuraavaa. Se vaikuttikin lupaavalta ja hän raapusti ideansa paperille puolessa tunnissa. Vasta aamulla hän pääsi kertomaan ideansa tovereilleen, ja nämä tajusivat ratkaisun olevan niin yksinkertainen, että se toimisi, salauksen avainten avoin jakelu olisi mahdollista. Heillä ei tosin ollut siihen yhtälöä, sen keksivät myöhemmin niin ikään yhdysvaltalaiset matemaatikot Rivest, Shamir ja Adleman.

    Neljäkymmentä vuotta sitten, marraskuussa 1976 Diffie ja Hellman julkaisivat ajatuksensa informaatiotieteellisen julkaisun artikkelissa. Sen pohjalta internetille pystyttiin laatimaan salaus, joka mahdollisti ihmisten yksityisen toiminnan verkossa. Kaksikko saikin ansiostaan viime vuonna ”tietokonealan Nobel-palkinnoksi” mainitun Turingin palkinnon.

    Millainen historia salakirjoituksella on? Miten Caesar salasi viestinsä? Kuka mursi saksalaisen Enigma-salauksen? Professori emerita Kaisa Nyberg on tutkinut kryptologiaa, annetaan hänen kertoa.

    ***

    Kuvassa salakirjoituskone Mirri, jonka on suunnitellut Yleisradion tekninen johtaja Paavo Velander 1940-luvulla: Jorma Laiho / Yle.

  • Työtä tekemällä tuodaan leipää pöytään, köyhät ovat leipäjonossa ja Isä meidän -rukouksessa toivotaan jokapäivästä leipää. Miksi leipä käy ravinnon vertauskuvaksi? Millainen sija leivällä on kulttuurissa ja kielessä? Aiheeseen tutustuttaa professori emeritus Bo Lönnqvist. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen.

    Kuva: Arja Lento.

    ***

    Pyhäinpäivä on yksi suosituimpia kirkkopyhiämme, joten Isä meidän -rukousta luetaan puoliääneen näinä aikoina taajaan. Tämä katolisessa latinankielisessä perinteessä pater nosterina tunnettu rukous löytyy Uudesta testamentista kahdesta kohdasta. Se on osa Matteuksen evankeliumin Vuorisaarnaa, ja toisaalla Luukas kertoo, että Jeesus opetti sen opetuslapsilleen sen jälkeen, kun nämä olivat pyytäneet Jeesusta opettamaan heille, miten rukoilla.

    Isä meidän -rukous on siis ikivanhaa perua ja sen sanamuodot ovat muuttuneet aina kun Raamattua on käännetty uudelleen. Kiinnostavaa Isä meidän -rukouksen alkuperäisessä, muinaiskreikankielisessä muodossa on yksi sana, joka ei esiinny missään muualla Raamatussa eikä muissakaan vanhan kreikan kielellä kirjoitetuissa teksteissä. Sana on epiousios.

    Jännittäväksi asian tekee se, että Pyhä Hieronymus, mies, joka käänsi Raamatun hepreasta ja kreikasta latinan kielelle 300-luvun lopulla, käänsi sanan epiousios kahdella eri tavalla. Matteuksen evankeliumissa hän käänsi sen uudissanalla supersubstantial eli yliluonnollinen, transsendentaalinen tai olennainen ja Luukkaan evankeliumissa sanalla jokapäiväinen. Alkuperäisen sanan etymologia antaa mahdollisuuden kumpaankin merkitykseen, joten yksimielisyyttä sanan olemuksesta ei ole vieläkään.

    Jokapäiväisen leivän rukoileminen sopii pyhäinpäivän tienoille hyvin, koska ennen kristinuskoa näinä päivinä vietettiin vanhan maatalousyhteiskunnan sadonkorjuun ja vuoden vaihtumisen juhlaa, kekriä. Kekrin aikaan kesän sato oli tallessa, joten siitä saatettiin nauttia. Voitiin vihdoinkin syödä ja juoda oikein kunnolla.

    Mutta miten niin leipää? Miksei jokapäiväinen puuromme, perunamme tai kyljyksemme? Professori emeritus Bo Lönnqvist on tutkinut suomalaista leipäkulttuuria, kysytään häneltä.

  • Legendan mukaan eskimoilla on enemmän lunta tarkoittavia sanoja kuin muilla kansoilla. Mutta onko se totta vai tarua? Ja mitä nuo eskimoiden sanat lumelle ovat? Entä onko eskimoilla jään eri muodoille monia sanoja? Pasi Heikuran haastattelema eskimologi Eva Jansson vastaa myös siihen, mille aiheille ei sanoja löydy. Ohjelma on uusinta marraskuulta 2009. Kuva: Kristofer Gylling / Yle.

  • Suomi elää metsästä, sanotaan. Mutta ei ole sanottu vasta kuin 33 vuotta. Suomen Metsäteollisuus ry käynnisti vuonna 1983 Sopu-nimisen projektin, jolla haluttiin notkistaa jäykäksi menneitä puumarkkinoita asiakaskeskeisellä, metsänomistajan tarpeista lähtevällä toimintatavalla. Yksi osa projektia oli Suomi elää metsästä –kampanja, jonka mainoslausetta myöten suunnitteli Matti Harkonmäki, mainostoimisto Harkonmäki Oy:n perustaja ja johtaja. Ja hyvin Harkonmäki kampanjan lauseen suunnittelikin, koska sitä käytetään yhä. Jakson vieraana on Kotimaisten kielten keskuksen sanaston asiantuntija Kirsti Aapala, joka kertoo havupuita kuvaavien sanojen alkuperästä.

  • Shakespearea on juhlittu tänä vuonna, kun tulee kuluneeksi tasan 400 vuotta tämän näytelmäkirjallisuuden suurmiehen kuolemasta. Kolmenkymmenenseitsemän näytelmän lisäksi Shakespearea arvostetaan kielellisten ansioiden perusteella. Brittien Shakespearen rinnalla meidän kotoinen näytelmäkirjailija-suurmiehemme Aleksis Kivi kalpenee ainakin tuotantonsa laajuudella mitattuna. Mutta kumpikin klassikko on omassa maassaan tunnettu, rakastettu ja siteerattu. Oliko Aleksis Kivi lukenut Shakespearensa? Vaikuttiko Shakespeare Kiven näytelmiin? Tampereen Yliopiston teatterin ja draaman tutkimuksen dosentti Riitta Pohjola-Skarp kertoo.

  • Miten luodaan kieli TV-viihdettä varten? Tarkasteltavana Star Trek -kulttisarjasta tuttujen klingonien kieli, vieraana Star Trek -harrastaja ja tietokirjailija Juho Kuorikoski. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen.

    ***

    Tasan viisikymmentä vuotta sitten, syyskuun kahdeksantena 1966 klo 20.00 yhdysvaltalainen tv-kanava NBC esitti ensimmäisen jakson uudesta sarjasta nimeltään Star Trek. Sarja kertoi avaruusaluksesta päämäärättömällä tähtivaelluksella, joka vie monikulttuurisen miehistön avaruusseikkailusta toiseen. Lopulta kolmannen kauden jälkeen sarja päätettiin vuonna 1969, ja viimeinen jakso esitettiin puolitoista kuukautta ennen kuin Neil Armstrong käveli Kuun pinnalla.

    Jokin Star Trekissä kuitenkin vetosi suuriin katsojajoukkoihin. Sarjan uusintakierrokset pienillä televisiokanavilla alkoivat kerätä suosiota. Vuonna 1973 New Yorkissa toiseen Star Trek –kokoontumiseen saapui 6000 fania ja seuraavana vuonna väkeä saapui jo 14 000. Tämä huomattiin myös elokuvastudioissa ja viimein vuonna 1979 ilmestyi ensimmäinen Star Trek –elokuva Avaruusmatka. Tuon jälkeen erilaisia televisiosarjoja aiheesta on tehty kuusi ja elokuvia on ilmestynyt kaksitoista – viimeisin viime kesänä.

    Yhtä ennalta-arvaamaton kuin Star Trekin taival kalliista kulttisuosikista pitkäkestoiseksi saagaksi on sarjassa esiintyvän Klingon-kansan kielen suosio. Tv-sarjassa ulkoavaruuden sotaisat klingonit vain murahtelivat, mutta elokuvaa varten heille luotiin oma kielensä. Kieli ei kuitenkaan jäänyt pelkästään elokuvan henkilöiden käyttöön, vaan fanit ovat ottaneet sen omakseen.

    Millainen kieli on kyseessä? Kuka klingonin on luonut? Millaista väkeä klingonit ovat? Miten sanotaan ’minä rakastan sinua’ klingoniksi? Star Trek -harrastaja, tietokirjailija Juho Kuorikoski vastaa.

    Kuva: Flick / Gage Skidmore. CC BY-SA 2.

  • Yhdistääkö menestyvien yritysten nimiä jokin? Miten yritysnimiä on keksitty? Brändinimitutkija ja markkinoinnin asiantuntija Timo Leppänen kertoo. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen.

    ***

    Suomalaisilla tuotteilla on paljon hienoja nimiä, mutta ehkä kaksi maineikkainta ovat Sisu-pastillit ja Sampo-tulitikut. ”Suomalaista Sisua jo vuodesta 1928” kuuluu Sisu-pastillin mainoslause ja se vie meidät vuosisadan alun Turkuun. Vuonna 1916 kemisti Johan Rudolf Borg (myöhemmin Ponkamo) ja myyntimies Felix Kaukopaasi perustivat teknokemiallisen yrityksen, joka sai nimekseen Seres antiikin viljan ja kasvun jumalan Cereksen mukaan.

    Seres tuotti etikkaa, mausteita, saapasrasvaa, lattiavahaa ja pesuaineita. Vuonna 1927 Ponkamo kehitti kotinsa kellarissa pastillin ruotsalaisen Läkerolin mallin mukaan. Pastilli sai nimen Sisu, joka oli 20-luvulla jonkinlainen muotitermi suomalaisten urheilijoiden menestyttyä maailmalla olympialaisissa. Ja sisukkaasti on sisupastilli pysynyt suomalaisten huulilla.

    Sampo-tulitikkujen nimi kertoo hiukan toisenlaista tarinaa tuotteiden nimeämisestä. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen ruotsalaiset olivat haalineet lähes koko maailman tulitikkuteollisuuden haltuunsa ja Suomessakin naapurimaan aggressiiviset tulitikkuliikemiehet jopa rikkoivat tehtaiden koneita, jos alkoi vaikuttaa siltä, että maailmanmahtia oli uskallettu haastaa.

    1920-luvun lopulla suomalaiset päättivät kuitenkin aloittaa vastatoimet ruotsalaisten tulitikkutrustia vastaan. Yritykselle hankittiin tilat Jokelasta ja se nimettiin Jokela Oy:ksi. Tehdas ei kuitenkaan saanut tuotantoa alkamaan, joten vuonna 1933 siitä muodostettiin tulitikkuyhtiö nimeltään Tulitikku Oy. Ensimmäiset ”Trustivapaat Sampo-tulitikut” tulivat markkinoille samana vuonna.

    Tällaisia tarinoita löytyy bränditutkija Timo Leppäsen kirjasta Merkilliset nimet. Hän onkin varmasti oikea ihminen kertomaan, miten firmojen ja brändien nimet syntyvät. Mikä yhdistää menestyvien brändien nimiä? Millaisia muoteja firmojen nimeämisessä on koettu?

    ***

    Kuva: Venla Lindström / Yle

  • Aiheena arabian kieli, vieraana suomi-arabia-suomi-sanakirjan laatija Elias Harb. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen.

    ***

    Amiraali katsoo Aldebaran-tähteä ja juo alkoholia. Kuulostaa hyvin tutulta tilanteelta. Kun sanoja hiukan raaputtaa, paljastuu, että kaikkien takana on arabiankielinen lähde. Amiraali tulee keskiaikaisesta arabian sotapäällikköä merkitsevästä sanasta amir. Aldebaran on Härän tähdistön kirkkain tähti, ja se tulee arabian seuraajaa merkitsevästä sanasta, koska tähti näyttää seuraavan Seulasien tähtijoukkoa. Ja alkoholin taustalla taas on arabian sana al-kuhul, joka on alun perin tarkoittanut silmäluomien tummentamiseen tarkoitettua jauhetta.

    Meille nuo sanat ovat tulleet latinan, ranskan, englannin ja saksan kautta. Niinpä arabialaisten käsitteiden vaikutusalue käsittää koko läntisen maailman. Suomessakin arabiaan pohjautuvat sanat ovat hyvin vanhoja, joten luulisi, että meillä olisi jo kauan ollut väline eli sanakirja tuon maailmankielen ja oman kielemme väliseen ymmärtämiseen. Kävihän suomalainen tutkimusmatkailija G.A. Wallin uhkarohkeilla reissuillaan Egyptissä ja Arabian niemimaalla jo noin 170 vuotta sitten. Mutta ei, ensimmäinen Suomi-Arabia-Suomi -sanakirja ilmestyi vasta vuonna 2013.

    Suomalaiselle tuon sanakirjan käyttö edellyttää arabialaisen kirjoituksen opiskelua, joten kyseessä on enemmänkin opas arabiaa puhuville suomen kielen ja suomalaisuuden ymmärtämiseen.

    Millainen kieli arabia lopultakin on? Mihin suuntaan sitä kirjoitetaan? Montako aakkosta arabiassa on? Onko islamia ilman arabian kieltä? Entä arabian kieltä ilman islamia? Tulkki ja kääntäjä, ensimmäisen Suomi-Arabia-Suomi -sanakirjan tekijä Elias Harb kertoo.

  • Mistä tulevat monimutkaiset tes-termit kuten Pekkaset, TUPO:t ja lomaltapaluurahat? Vieraana SAK:n erikoistutkija Tapio Bergholm. Kuva: Yle.

Klipp

  • Kielentutkija elokuvissa. Aristoteleen kantapään taustatoimittaja Jani Tanskanen ja kielentutkija Lea Nieminen keskustelevat Tatu ja Patu -elokuvan sekä -kirjojen kielestä.

    Kuva kirjasta Tatun ja Patun avaruusseikkailu: © Aino Havukainen ja Sami Toivonen / Otava.

  • Aristoteleen kantapään kuulokuvasarja käy läpi 70-vuotisjuhliaan viettävän Kielitoimiston puhelinneuvonnan vuosikymmeniä. Sarjassa koetaan pikakelauksella joukko vuosikymmenten aikana esiinnousseita oleellisia kielellisiä ihmetyksen aiheita.

    Yle on tehnyt sarjan yhteistyössä Kotimaisten kielten keskuksen kanssa, ja sitä lähetään Aristoteleen kantapää -ohjelmassa kerran kuukaudessa heinäkuuhun asti.

    Viimeinen jakso 'Vuosituhannen arvoitus!' sijoittuu 2000-luvulle.

  • Usein eri alojen erikoistermistö liukuu yleiskieleen. Monesti tästä seuraa sellaisia kysymyksiä kuin seuraava kuulijamme Jyrkisakarin meille lähettämä ihmettely:

    ”Me muusikot puhumme temposta ja urheiluselostajat temmosta. Olemmeko me väärässä, vai urheiluselostajat, vai taipuuko sana tempo käyttötarkoituksesta riippuen kahdella eri tavalla?”

    Tempo on tosiaan alun perin muusikoiden kieltä. Italiasta saatu lainasana tarkoittaa yleisesti aikaa ja musiikissa se viittaa sävellyksen nopeuteen, siihen montako nuottia tietyssä ajassa soitetaan. Ei ihme, että käsite sopii hyvin aikojen ja matkojen kanssa painivan urheilunkin filosofiaan.

    Jokainen ihminen kokee ajan eri tavalla, mutta aikaa koskevissa sanoissa ei kuitenkaan voi sallia erilaisia käytäntöjä. Musiikin ja urheilun tempot taipuvat siis samalla tavalla. Niinpä Aristoteleen kantapään nopeusfraasien aikaihminen määrää jokaisen temmon käyttäjän hankkimaan metronomin ja harjoittelemaan sen kanssa sanan tempo taivuttamista tempomerkinällä apassionato, intohimoisesti: tempo, tempon, tempoa, tempoon, tempot, tempojen, tempoja, tempoihin!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Joskus eri lähtökohdista saattaa päätyä samanlaiseen lopputulokseen. Jos nyt ajatellaan vaikka pilkottamista eli sitä, että jostain näkyy vähäisen. Ja sitten pilkkomista, paloittelua, lohkomista. Kummastakin saa johdoksen pilke, joka voi tarkoittaa sitä jotain, joka pilkottaa tai vilahtaa, ja toisaalta pilkkomisen tulosta.

    Niinpä kuulijanimimerkin Puilla lämmittävä Kurikasta meille lähettämä otsikko maaliskuisesta Maaseudun Tulevaisuudesta saa aikaan huikaisevia näköaloja. Otsikko kuului näin:

    "Lemillä tehdään polttopuuta pilkettä silmäkulmassa."

    Ilmiantajamme Puilla lämmittävä Kurikasta tuumaa: ”Jos pilke on fyysistä, käynti silmälääkärillä auttaa. Henkistä pilkettä silmäkulmaan tarvinnevat kaikki!”

    Näinhän se on. Siinäpä polttoainetta ajatuksille!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Toiset muinaiset työkalut kestävät yhä käytössä, vaikka aina vaan kehittyneempiä aikoja uusine keksintöineen tulee ja menee. Puukko mainitaan jo Kalevalassa, mutta se on yhä jokapäiväisessä käytössä – niin kouriintuntuvassa kuin vertauskuvallisessa mielessä.

    Kuulijamme Pekka jäi maaliskuussa ihmettelemään seuraavaa MTV3:n formula-autoilusivujen otsikkoa:

    "Hamilton käänsi puukkoa Ferrarin selässä."

    Pekka pohtii: ”Onko Ferrari siis joutunut selkään puukotuksen uhriksi? Kuka oli se Brutus, joka petti kunniakkaan italialaistallin? Vai hakeeko otsikon kirjoittaja kenties sanontaa Hamilton käänsi puukkoa Ferrarin haavassa? Kyseinen kisahan ei mennyt Ferrari-tallilta lainkaan hyvin kun Räikkösen autokin syttyi tuleen.”

    Pekka on aivan oikeassa, vaikka Brutus onkin tulenarka esimerkki selkään puukottamisesta. Tässä Julius Caesarin tapauksessa kuvaannollista pettämisen ilmausta ei saa sekoittaa hänen salamurhansa toteuttamistapaan, jossa Brutus oli yksi kymmenistä, jotka haavoittivat hallitsijaa tikarilla edestäpäin. Ja vaikka puukko on supisuomalainen keksintö, ymmärrettävämpää on kääntää veistä haavassa silloin kun halutaan lyödä lyötyä tai hieroa suolaa haavoihin.

    Aristoteleen kantapään puukkofraasien ylijunkkari julistaakin MTV3:n formulakirjoittajan syylliseksi puukon väärinkäyttöön yleisellä paikalla ja tuomitsee hänet kesän ajaksi keskittymään selkään suukottamiseen!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Ihmiset seuraavat kielen ilmiöitä suurella mielenkiinnolla. Niin tekee myös kuulijamme Seppo, joka lähestyi meitä hiljattain seuraavalla viestillä: ”Kiitti, okei ja moi. Ei ole Suomen kieltä. Varsinkin moi, jota kuulee jopa yleisissä radio-ohjelmissa. Jos Aristoteleen kantapää olisi ystävällinen ja tutkisi mistä moinen tervehdys on pesiytynyt Suomen kieleen.”

    Kielitoimiston sanakirjasta tämä arkinen tervehdyssana löytyy, mutta vuonna 1961 ilmestyneessä Nykysuomen sanakirjassa sitä ei vielä ollut. Se on siis melko tuore tuttavuus. Se – ja muut vastaavat sanat kuten moikka – on ilmeisesti muovautuneet hiukan pidemmästä tervehdyssanasta morjens, ehkä jopa hiukan vanhaa yleismaailmallista hei-tervehdystä mukaillen. Morjens, moron ja muut vastaavat taas tulevat mitä ilmeisimmin ruotsin aamua merkitsevästä morgon-sanasta ja hyvää huomenta eli god morgon –tervehdyksestä.

    Vuonna 2002 Taru Kolehmainen kertoi tosin Kielikello-lehdessä, että hyvää ja kaunista merkitsevä sana moi on käytössä myös saksassa, hollannissa ja ruotsissa, joskus jopa tervehdyssanana.

    Onko naapurikielestä lainattu sana sitten suomea? Niin kuin vaikka reipas terve? Kaisa Häkkisen etymologisen sanakirjan mukaan sana terve on vanha iranilainen laina. Taitaa olla niin, että kielet lainaavat sanoja toisista kielistä ja mukauttavat niitä omaan suuhun sopiviksi. Ei terve ole irania, se on suomea, niin kuin sana moi.

    Joten Seppo: kyllä moi on suomea. Samoin tuhannet muut lainasanat. Joten moi ensi kertaan!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Sanonnat ja idiomit helpottavat kielenkäyttöä. Niiden avulla voimme lähettää lukijoille ja kuulijoille tutun merkityksen tutussa paketissa eikä asiaa tarvitse joka kerta kirjoittaa alusta saakka. Joskus innostumme näistä elämää helpottavista ilmaisukeinoista kuitenkin liikaa. Niin kävi kirjoittajalle Aamulehdessä maaliskuussa, kun tarkoituksena oli selvittää lukijoille rahapelimonopolin ja EU:n säädösten suhteita.

    Kuulijamme Kain lähettämässä jutussa alku oli vielä ihan helppoa:

    "Euroopan unionin komissiolla on oma lehmä ojassa, sillä…"

    Kohta lukija pääsi kuitenkin laskemaan lisää karjaa:

    "Kotimaisilla peliyhteisöillä on oman toiminnan säilyttämisen lehmä ojassa."

    Pian kirjoituksessa nautoja alkoikin vilistä oikein toden teolla:

    "Ulkomaiset peliyhtiöt liputtavat lisenssijärjestelmän puolesta. Heidän lehmänsä keskustelun ojassa ei oikeastaan ole lehmä, vaan lypsäjä."

    Nyt lukija on pudonnut jo kärryiltä kuin lehmän häntä. Aristoteleen kantapään karjafraasien ylipaimenpoika tuomitsee omien lehmien ryöstöviljelyn ojissa ja määrää kirjoittajan osallistumaan pikimmiten lähimmälle käsinlypsykurssille ja märehtimään siellä saamansa oppia kotona pötsi täynnä ainakin satakertaa!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Informaatiosota on yhä kiinteämpi osa nykyaikaista sodankäyntiä. Sitä voidaan käydä vaikka varsinaista sotaa ei käytäisikään ja sen tarkoituksena on paitsi levittää väärää tietoa, myös sekasorron aiheuttaminen.

    Ilmiantajamme Nimetön uskoo törmänneensä keskelle informaatiosotaa tammikuussa Aamulehteä lukiessaan. Lehdessä oli otsikko ’Kasarmeilla nyt kaikkien aikojen heikoimmat sotilaat’ ja sen alta löytyi seuraava lausunto:

    "Kaikkien aikojen huonoin testitulos 12 minuutin juoksutestissä valitettavasti edelleen vahvistaa nuorten miesten yhä heikentyvää kestävyyskuntoa."

    Nimetön on sekasorron vallassa: ”Miten huono testitulos vahvistaa varusmiesten kuntoa?” hän kysyy paniikin partaalla.

    Rauhoittukaa kansalaiset. Siinä esikunnan liikuntapäällikkö vain hämäsi vieraiden valtioiden tiedustelijoita, jotka vakoilevat puolustusvalmiuttamme lukemalla Aamulehteä. Jutun perusteella vakoojat välittivät päämajaansa ristiriitaista tietoa ja leimautuivat harrastelijoiksi, mikä on heille aivan oikein!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Joskus monia eri asioita merkitsevä sana alkaa merkitä vain yhtä asiaa, jos oikein keskittyy ajattelemaan vain sitä yhtä merkitystä. Tässä ei ole mitään ongelmaa niin kauan kuin sanaa ei käytä vaikkapa lehtijutussa.

    Kuulijanimimerkki Pikku Pete ja Iso Pat lähetti meille esimerkin siitä, miten yllättävän moni on alkanut ajatella tutusta sanasta vain sitä yhtä merkitystä. Tämä Pikku Pete ja Iso Patin lähettämä pätkä ilmestyi viime lokakuussa Helsingin Sanomissa, mutta viimeksi ilmausta käytettiin kesäkuun puolivälissä mm. Ylen uutissivuilla. Helsingin Sanomien ote menee näin:

    "Poliisi etsi käsiasetta Kehä I:n varresta – paljastui lasten leikkipyssyksi."

    Närkästynyt Pikku Pete ja Iso Pat puhkuu sanan käsiase käytöstä näin: ”Toimittajat ovat yhä laajemmin infektoituneet karttamaan selkeää sanaa pistooli. Tässäkin uutisessa on yksinkertaisesti kysymys pistoolista. Ei muun tyyppisestä käsiaseesta.”

    Pikku Pete ja Iso Pat on oikeassa, käsiaseitahan ovat myös puukot, tikarit, miekat, keihäät ja pertuskat. Näiden kylmien käsiaseiden lisäksi on lyhyitä ja pitkiä käsiaseita. Lyhyitä ovat pistoolit, pitkiä kiväärit.

    Joskus oikeiden sanojen karttaminen menee niin pitkälle, että kirjoitetaan revolverityyppisestä käsiaseesta eikä yksinkertaisesti revolverista. Ja täällä lienee sekaannuksen alkukohtakin: halutaan välttää sekoittamasta revolveria ja pistoolia toisiinsa, ikään kuin ne olisivat eri asia. Revolveri on yksi pistooleiden alalaji ja pistooli on yksi käsiaseiden alalaji – näin singahtaa totuus kuin pyssyn suusta!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Aristoteleen kantapään kuulokuvasarja käy läpi 70-vuotisjuhliaan viettävän Kielitoimiston puhelinneuvonnan vuosikymmeniä. Sarjassa koetaan pikakelauksella joukko vuosikymmenten aikana esiinnousseita oleellisia kielellisiä ihmetyksen aiheita.

    Yle on tehnyt sarjan yhteistyössä Kotimaisten kielten keskuksen kanssa, ja sitä lähetään Aristoteleen kantapää -ohjelmassa kerran kuukaudessa heinäkuuhun asti.

    Kuudes jakso 'Maanosa sekasorron vallassa!' sijoittuu 1990-luvulle.

  • Valta turmelee ja täydellinen valta turmelee täydellisesti, sanotaan. Se jätetään kuitenkin liian usein sanomatta, että valta turmelee myös kielen. Ja joskus tähän riittää vain se, että katsoo vallanpitäjistä tehtyä elokuvaa.

    Ystävämme Kapteeni Nemoji löysi tällaisesta varoittavan esimerkin Helsingin Sanomien elokuva-arvostelusta huhtikuussa. Arviossa puhuttiin italialaisesta elokuvasta, jossa senaattorin hiukan vajaaälyinen kaksoisveli nousee korkealle vallan tikapuilla. Arvostelija luonnehti valtaannousun helppoutta näin:

    "Giovanni solahtaa politiikan huipulle kuin kusi sukkaan."

    Kapteeni Nemoji ällistelee ilmausta näin: ”Kiehtova osmoosi–ilmiö”! Aristoteleen kantapään sukkafraasien ylihuopatossu ei innostu diffuusio-tulkinnasta vaan jyrähtää, että ilmaukselle kuin kusi sukassa on varattu aivan tietynlainen merkitys koillis-eurooppalaisen Suomemme kieli-ilmastossa. Se on: aivan hiljaa.

    Arvostelijan käyttämä muoto solahtaa kuin kusi sukkaan on tässä mielessä tolkuton, joten julistamme skribentin syylliseksi sukkien tuottamukselliseen likaamiseen ja määräämme hänet hoitamaan sukkapyykkivuoron koko kesän ajan.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Hyvin harvalla työssäkävijällä on kokemusta eläkkeelle jäämisestä. Yleensä eläköityvät ihmiset alkavat viettää eläkepäiviään eivätkä palaa työelämään, kuten vaikkapa kertomaan toimittajille, miten eläkkeelle jäämiseen liittyvät ilmaukset menisivät oikein.

    Niinpä Helsingin Sanomien urheilutoimittaja päätyikin tammikuussa kirjoittamaan seuraavanlaisen luonnehdinnan uransa päättäneen jääkiekkoilija Kimmo Timosen leppoisasta arjesta:

    "Ikuisesti mies ei aio kuitenkaan tolpillaan pysyä."

    Niin kuin ilmiantajamme Timo muusta jutusta ymmärsi, toimittajan tarkoituksena oli ”kuitenkin sanoa, että mies ei aio jämähtää eläkepäivillään oleilemaan, vaan jotakin on tarkoitus tehdä”. Ilmiantajamme Laura taas ehätti toivomaan, että ”jatkuipa Timosen ura kuinka tahansa, toivottavasti mies sentään tolpillaan pysyy!”

    Aristoteleen kantapään laakereillalepäämis-fraasien ylitolppa-apina yhtyy toiveisiin ja julistaa skribentin syylliseksi vihjailevan fraasin käyttöön väärässä tilanteessa. Tolpillaan eli jaloillaan pysymisestä puhuminen merkitsee suomessa nimittäin pysyjän kunnon kyseenalaistamista joko sairauden vai humalatilan vuoksi, ja näistä kummastakaan ei jutussa ole kyse. Paremmin tilanteeseen olisi sopinut puhua aloillaan pysymisestä tai laakereillaan lepäämisestä.

    Rangaistukseksi määräämmekin kirjoittajan pysymään tolpillaan koko kesälomansa ajan, niin oppii kantapään kautta, miltä tolpillaan oleminen tuntuu!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen.

Lyssna också