Radio Suomesta poimittuja

Sananen - Minulla on tänään anttila

  • 4 min
  • tillsvidare

Kotikaupunkini Anttila lopetti. Jotenkin tuntuu, että se jatkaa elämäänsä nimenä ja käsitteenä. Minulla saattaa jopa olla se.

Kotikaupunkini Anttila lopetti viikonloppuna. En olisi arvannut, että tyhjyydentunne on näin lamauttava. Ihan kuin olisin itse uretaanin ja teryleenin tuoksuinen tyhjä halli, jossa on sisällä vain yhdet yhdenkoon sukkahousut. Haarakiila on pingotettu ehkä iäksi sieluuni. Anttila oli koko kansan kauppa, jossa en juuri koskaan käynyt. Mutta haaveilin kaikki nämä vuodet tulevani kansan mieheksi, tavalliseksi ja vahingossa onnelliseksi.

Anttilassa moni koki ensimmäisen kerran vapauden huuman, irtaantumisen painovoimasta ja raskaan askeleen raskauttamasta arjesta. Puhun tietenkin liukuportaista. Se oli rakkautta ensi nykäisyllä. Se oli ensimmäinen paikka äidin sylin jälkeen, josta ei ollut kiire mihinkään. Siihen olisi halunnut jäädä. Kunpa nuo Anttilan liukuportaat olisivat kuljettaneet läpi koko elämän. Tasaisesti ja kuitenkin juuri sopivasti huipaten.

Ensikänni on tärkeä etappi muistojen possujunassa. Sen hohto kuitenkin muuttuu mattapinnan suuntaan, varsinkin jos muistikuvat ovat yksittäisiä efektejä. Ja kun ikä piikkaa nousuhumalasta siivet.

Liukuportailla ajelu on kestävämpi juttu. Olen itse ajellut Anttilan liukuportaita itkuun asti, nuoren järkahtämättömällä uskolla, että nyt ihmiskunnan teknologinen murros on saavuttanut päätepisteensä. Muutamaa vuotta myöhemmin sain todistaa kun maakuntien lapset ja erityisesti aikuiset tulivat ajelemaan. Maakuntamatkoillaan he kokivat ihmeen. Jokin suurempi voima kuljetti. Me kaikki saatoimme vain antautua.

Ei siitä niin kauaa ole, kun ajelimme suu auki ääriasentoon retkahtaneena ja Anttilan henkilökunta yritti totutella jatkuvaan kovaääniseen kiljahteluun. Ja mikä tuska heillä on täytynyt hapottaa rinnassa, kun eivät itse päässeet työaikana koko ajan ajelemaan liukuportailla.

Meitä vietiin - ja se on maaginen tunne. Nykyisinkin meitä viedään, mutta tavat ovat kierompia ja enemmän pahoinvointia aiheuttavia. Elämäämme viedään pysyvästi verkkoon. Pankki vie rahamme uusilla tuotteillaan. Meidän aikamme on lyhyttavaraa. Meitä viedään nyt valon (ja valokuidun) nopeudella. Liukuportaat tuntuvat monista nykyään liian hitailta. Nautinto on tapettu.

Anttila oli synagoga. Se oli tavallisuuden paratiisi. Ympärillään tauotta risteilevät ihmeet, liukuportaat.

Kun halusin päivästäni tavallisen, menin Anttilaan. Etenin niin hitaasti levyosastolla, että aikakin pysähtyi. C-kasetteihin oli talletettu kaikki maailman ihanuus kompaktiin muotoon.

Nykyajan designliikkeet ja halpakaupat ovat toista maata. Ne eivät ole tavallisuuden, puhtaan maalaisjärjen, asialla. Pikkuliikkeet ovat sairaalloisen kalliita. Halpakaupat taas ihan liian halpoja. Pitääkö minun ostaa nämä kaikki, koska voin? Ihmisten suhteellisuudentaju ja rahan arvo on hämärretty, lisäksi vielä todellisten tarpeiden arvomaailma. Se ei ole ihan vähän.

Anttila-kaupat häviävät. Pitääkö käsitteen hävitä?

Meille monelle anttila ei ole enää ollut viime vuosina kauppana välttämätön, mutta nuoruutemme ja kauniin kohtuullisuuden nimenä, ja käsitteenä, sen soisi säilyvän.

Anttila saattaa olla mielentilamme! Meidän on usein vaikea sanoa, olemmeko juuri nyt kohmelossa, masentuneita, ahdistuneita vai itse aiheutetussa autistisessa tilassa.

Mikään näistä ei yksinään natsaa. Muuttomyynnin jälkeinen tyhjyys, pieni loppu, ohkanen onttous ja selittämätön kaipuu yhdistyvät usein katseessamme liikutukseen ja passiiviseen hyvyyteen.

Minulla on tänään anttila. Jos haluat tietää tarkemmin, tule viereeni tuijottamaan lampea.

Maallikkosaarnaaja Maasola

Sändningar

  • ti 13.9.2016 18.03 • Yle Radio Suomi

Avsnitt

  • Jotkut onnistuvat valokuvassa niin, että tuntuu kuin kaikki valo olisi jäänyt jonnekin syvälle sisälle kohteen kammioihin. Ulos on päässyt vain säikähtänyt jänis ja lupsahtanut suupieli.
    Maallikkosaarnaaja Maasola purkaa traumaa viikkosaarnassaan Sananen.

  • Kuluneen sanonnan mukaan Lahti on Suomen Chicago. Lempinimellä viitataan yleensä kaupungin sangen värikkääseen ja lainvastaiseen menneisyyteen - etenkin 60- ja 70 -luvuilla kaupungissa sattui ja tapahtui enemmän kuin muualla. Vaikka ajat ovat muuttuneet, istuu maine tiukassa ja osin siksi, että lahtelaiset itse pitävät siitä yllä ja jotkut ovat siitä jopa ylpeitä. Ja miksi eivät olisi, historiaa se on rikollinenkin historia. Me pääseme nyt mukaan kiertoajelulle Lahden synkeille ja syntisille kaduille. Oppaina ovat Mato Valtonen ja Riku Routo. Toimittajana Sanna Pirkkalainen.

    Kuvassa Chicago-tourin käytössä oleva alkuperäiseen asuunsa entisöity linja-auto. Se on ainoana lajissaan säilynyt 35-paikkainen Büssing TU 4500 Emmelmann. Se on valmistettu Saksassa 1960 ja tuotu Suomeen 1963. Se palveli tilausajossa ja reittiliikenteessä. Vieressä bussin ainoa kuljettaja, Yrjö Iskala.

  • Jos tulevaisuuden mopoautosta löytyy rajoitin, niin tuttu se on kapistuksena keski-ikäiselle miehellekin.
    Rajoitin varmistaa, ettei vaan satu mitään. Rajoitin estää myös ostamasta värikkään paidan.
    Maallikkosaarnaaja Maasola ja sapekas arkisaarna, Sananen.

  • Näyttelijä Anna-Maija Tuokko esittää päähenkilö Annia kesän radiomusikaalissa Mä halusin olla suffragetti. Sen on käsikirjoittanut ja säveltänyt Maija Vilkkumaa.

    Tuokko osallistui keväällä Tanssii tähtien kanssa -tv-ohjelmaan yhtaikaa radionauhoitusten kanssa. Musikaalikomedian Anni on 24-vuotias lavarunoilija ja Suffragetti-ryhmän perustajajäsen.

    Olga Ketonen tapasi Tuokon kahvilassa.

  • Hikeä, verta ja kyyneleitä? Vai litroittain kahvia, pari kuumailmapuhallinta ja paljon naurua?
    Radio Suomen kesää ilahduttaa Maija Vilkkumaan kirjoittama ja säveltämä radiomusikaali "Mä halusin olla suffragetti".
    Musikaalin ohjaa Mika Kurvinen, pääosan esittäjä on näyttelijä Anna-Maija Tuokko. Ennen kuin homma on niin sanotusti paketissa vaatii se paljon ihan raadollista työtä.

    Helmikuun alussa musikaalilla ei ollut vielä edes nimeä, kun näyttelijät, ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja ja äänisuunnittelija kokoontuivat lukuharjoituksiin Pasilaan. Viileää kuunnelmastudiota lämmitettiin kuumailmapuhaltimilla ja puolet väestä köhi talviflunssan jälkitiloissa. Paula Jokimies sujahti lukuharjoituksiin seuraamaan, miten tekstiä puhalletaan eläväksi.

    "Mä halusin olla suffragetti" -radiomusikaalin ensimmäinen jakso Radio Suomessa maanantaina 3.7.2017 klo 17.35.
    20-osainen musikaali kuullaan joka arkipäivä samaan aikaan neljän viikon ajan.

  • Kirjailija Paula Noronen sekoaa laskuissa miettiessään, montako Supermarsu -kirjaa on kirjoittanut. Kymmenen kappaletta niitä on ja parhaillaan kuvataan ensimmäistä elokuvaa. Se tulee ensi-iltaan tammikuun lopussa. Supermarsu -elokuva kertoo alakouluikäisestä Emiliasta, joka huomaa omaavansa lemmikkimarsunsa pureman jälkeen salaisia supervoimia.

    Marko Miettinen pakkasi mankan ja pari lasta autoonsa ja lähti seuraamaan elokuvan kuvauksia vesipuisto Serenaan Pohjois-Espooseen.
    Taisipa juttutuokiossa käsikirjoittaja Paula Norosen kanssa olla sisäänkirjoitettuna Markon salainen toive avustajan pestistäkin.

  • Suomen ainoalla sonniasemalla Hollollassa seurataan tällä kertaa vasikansiementen matkaa laboratoriosta maailmalle.

    Ennen vanhaan homma hoitui niin, että sonni astui lehmät ja tuloksena oli vasikka. Nykyään lähes kaikki karja siemennetään eikä ihan millä tahansa litkulla. Laboratoriopäällikkö Anne Olonen kertoo, että sonnin sperma käy läpi todella tarkan syynin sen jälkeen, kun se on otettu talteen. Sanna Pirkkalaisen tapaa vierailulla myös Hollolan sonniaseman tuotantojohtajan Harri Mäkivuokon.

    Kuvateksti: Sonnin siemenneste laimennetaan ja pakataan "olkiin". Yhdessä oljessa on yksi siemenannos eli noin 15 miljoonaa siittiötä. Kuva: Viking Genetics

  • Kaukana ovat ne ajat, kun kylään hankittiin yksi komia sonni, jonka luo kaikki lähiseutujen lehmät kulkivat miehelään. Perinteistä "sonni ja lehmä ne yhteen soppii" -menetelmää ei maataloudessa enää juurikaan käytetä, etenkin lypsykarja lisääntyy maassamme lähes yksinomaan keinosiemennyksen avulla. Ja sama pätee pitkälti myös hevosiin, luonnollinen astutus on hevostalleillakin harvinainen tapahtuma.

    Jos olet koskaan päässyt näkemään, kun sonni ja lehmä, tai ori ja tamma, kohtaavat lapsenteko mielessä, ymmärrät myös syyn siihen, miksi tähän on tultu. Harva tilallinen kun haluaa menettää hyvää lypsylehmää tai kelpo ravuria vain siksi, että jalka katkeaa lemmentöissä. Siinä nimittäin aitaa kaatuu ja tanner tömisee, kun sonni oikein lemmekkääksi ryhtyy...

    Sanna Pirkkalainen pääsi harvinaiselle vierailulle maamme ainoalle sonniasemalle Hollolaan. Oppaina ovat eläintenhoitajien esimies Tuula Nyström ja eläinlääkäri Henri Simonen.

  • Liftarit televisio-sarjaa varten ohjaaja Pia Asikainen ja kuvaaja Joona Pettersson tekivät kesällä 2016 neljä eri liftireissua. He reissasivat ympäri Suomea ja tutustuivat ennakkoluulottomasti matkalla tapaamiinsa ihmisiin.

    Maija Salmisen haastattelussa Pia Asikainen antaa vinkkejä liftausreissuun varustautumisessa.
    - Tärkein varuste on iloinen mieli. Aikarajoja ei matkalle kannataa liikaa suunnitella. Ota mukaan myös kynä ja pari pahvia määränpään kirjoittamiseen. Hyvä liftauspaikka kannattaa tsekata kaupungin laitamilta. Värikkäät vaatteet lisäävät havaittavuutta ja älä unohda sadevarustusta. Perinteinen paperikartta on liftarin kenties paras kaveri. Kartasta saa hätätapauksessa vaikka sateensuojaa, kun sen taittaa harjanteeksi pään ylle. Ilman pientä evästä ei reissuun kannata lähteä.

    Autoilijan ja liftarin ensikatse on tärkein hetki, korostaa Asikainen.
    -Sen pienen hetken ajan katseet kohtaavat ja silloin autoilija tekee valinnan, ottaako kyytiin vai ei. Liftarin ei kannata pitää aurinkolaseja silmillä, jotta saa paremman katsekontaktin.

    Liftarit -kesäsarja TV1:llä tiistaisin alkaen 13.6. klo 20.00.

  • Näyttelijä, käsikirjoittaja Sanna Stellan on kantajäsen televisio-sarjassa Siskonpeti. Parhaillaan kuvataan kolmatta tuotantokautta ja se nähdään televisiossa ensi syksynä. Kuvaustauon lomaan järjestyi yhteinen juttutuokio toimittaja Maija Salmisen kanssa.

    Stellan kuvailee Siskonpetin kuvausrupeamaa leirikouluksi.
    - Meillä on tosi hauskaa kuvauksissa ja teemme työtämme suurella kunnianhimolla. Mitenkään varman päälle tekemisen tuntua ei ole, vaan yritämme kehitellä myös uusia jutttuja. Työryhmämme on ihmeellinen ja hirveän taitava.

    Lokerointi naisviihteen tekemisestä ärsyttää Stellania, mutta toisaalta hän pitää hyvänä sitä, että asiasta keskustellaan.
    - En usko, että miehiltä koskaan kysytään, teettekö miesviihdettä tai mikä teidän agendanne on.
    Kun naisille esitetään nämä kysymykset, taustalla on usein se, että saako nainen olla hauska vai ei, ja miksi naisia on vähemmän hauskan tekijöinä.

    "Kaikki äitini, kaikki tyttäreni" teatteriesityksen tekstin Sanna Stellan työsti yhdessä Pirjo Heikkilän ja Miitta Sorvalin kanssa Kodin Kuvalehden lukijatekstien pohjalta. Keväällä meni esityksessä 60 000 katsojan raja rikki, mikä on iso määrä näinä päivinä, kun yhtenäiskulttuurin aika on mennyt.

  • Meditaatio on itsetutkiskelun ja rentoutumisen keino, jolla voi jopa avata ovia uusien tietoisuuksien tiloihin.
    Tyypillisesti suomalainen voi löytää sielunrauhaa vain lähtemällä kaupungin melusta kesämökille saunomaan.
    Ville Syrjälä kävi sen sijaan etsimässä oikoreittiä syvään rentoutumiseen kelluntatankissa Tuusulan Rusutjärvellä.

  • Täysi nolla, yhenlainen, kaksimielinen. Siinä esimerkkejä numeroilla arvioinnista. Vaan kumpi on lopulta pahempi - numeroarvostelu vai sanallinen arviointi? Maallikkosaarnaaja Maasola purkaa traumaa Sanasessa, sappinestesaarnassaan.

Inga kommande avsnitt

Lyssna också