Ykkösaamu

Esittelyssä tuleva ministeri

  • 50 min
  • tillsvidare

Tuleva elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) linjaa energia-asioita. Sotshissa odotetaan presidentti Vladimir Putinin puhetta. Espanjan pitkä poliittinen kriisi ratkennee. Professori Pauliina Raento ja tietokirjailija Liisa Väisänen selvittävät sovun mahdollisuuksia. Nahkurin orsi pomppasi poliittiseen puheeseen 20 vuotta sitten. Reformaation juhlavuosi alkaa; uskonpuhdistus vaikutti myös suomalaiseen elämään. Päivi Neitiniemi juontaa.

Automatisk taligenkänning

ajetaan me tänään ensimmäinen vieraani on vuodenvaihteessa elinkeinoministerinä aloittava Mika Lintilä Millaisen ajatuksiin eduskunta Konkari astuu Olli Rehnin ja tämän saappaisiin Venäjän nähdä voi siksi kutsuttu valdai Club in tapahtuma huipentui presidentti Putinin esiintymiseen eilen lehti katsauksen jälkeen analyysi ja Putinin puheesta Espanjassa ei ole ollut toimivaa hallitusta lähes vuoteen ja huominen ratkaisee onnistutaanko vieläkään puntaroin Espanjan Poliittisen kriisin syvyyttä ja syitä tämänkertaiseen ysäri katsauksen aiheina on muun muassa Suomen markan kytkeminen Euroopan valuutta mekanismin ja eräs kuuluisa poliittinen sanonta ja lopuksi asiaa sunnuntaina alkavasta Luther merkki vuodesta tervetuloa myös keskustelemaan lähetysikkuna ja Twitterissä tunnisteella Ykkösaamu

aluksi juttuihin apuja listoihin joita st-pierre

erikoistutkija Erkka Railo Turun yliopistosta Hyvää huomenta Tuossa jo uutisissa totesitte että kyseessä on varsin arveluttava ja lain hengen vastainen toiminta Mutta kuinka ennenkuulumatonta tällainen toiminta on

nyt sanon vaan sen että en oo aikaisemmin kuullut tällaisesta että näin kukaan olisi menetellyt mutta mutta ennen nyt tiedän kokemuksesta että tämmösellä tapauksella Kyllä tällä hetkellä yksittäistapauksissa vievät unholaan että en mennyt lupaamaan että taivas päivää aikaisemmin tapahtunut mutta kyllä Kyllä tämä poikkeuksellista on niin millaisen viestin tämä nyt lähet

ympäri Suomea Joo kyllä tämä varmaan nyt saada selville et ehkä tarkemmin että ketkä Siellä ovat saaneet niitä puheenvuoroja ja ketkä eivät ole saaneet ja Minua kiinnostaa vielä se että onko puhemiehet Menettekö te mukaan ja tälleen tätä käytäntöä ottavat jotenkin

Kate Winsletin hyväksyt tämän käytännön käykö se olisi kiinnostava kuulla niinku kuulee siitä Ketä ketä tässä soitti Pitää ei Niin tietysti tämä antaa sulle viesti niille ihmisille jotka ovat äänestäneet tämmösiä ne henkilöt jotka eivät saa puheenvuoroja että hevosten jollain tavalla eläneensä ei ei edustanut taisi tulla kuuluvien ja se on tietysti niinku tämmösen Kansallinen näkökulmasta kyllä erittäin erittäin arveluttavaa viestin niin tuli mieleen että mitä täällä pelataan Mikä on syy että saa poliitikon toimimaan tällä tavalla

mietin mitä Antti Lindtman toimimaan tällä tavalla niin kyllä se on kyllä se on kummallista kummallista peliä Sitten niin sisällä pelataan jos jos kieltäytyy luetaan joku valikoimaan ihmisiä että ei tärkeetä niinkun suoli tärkeetä ei jätetä win10 oikein löytyy oikein ymmärrä että tällaisesta toiminnasta voisimmeko tehdä mitään mitään hyvää Kyllähän tämä täytyy syödä ryhmän yhtenäisyyttä pahan kerran aivan ja sillon kun meillä todellakin eduskuntaryhmässä ollut kovaa puhetta asiasta mitään tästä voisi seurata

No periaatteessa kai Kai tästä voi seurata se että Antti Lindtman menee tähän tuli pääruoat luottamukseni on pakko erota yritän puheenjohtajan tehtävästä se on todennäköisin vakavin seurauksin tätä että voi voi seurata et nyt jää nähtäväksi että kuinka vakava Näytä pidetään että että Kuinka pahasti se luottamus on on on kärsinyt Millaisia johtopäätöksiä sitten tästä eri osapuolet päättävät päättävät liittää mutta kyllä ihmettelin että kyllä jos nää väitteitä paikkaan niin kyllä tämä nytten hyvin löydän anteeksipyynnön vähintään vaatia Voi olla että että se ei edes riitä ja ehkä pysyvä jälki kirja ei voi olla että tulee välttämättömäksi ryhmäpuheenjohtaja vaihto mutta mutta siinä että että täytyy tee se itse tehdä johtopäätöksen Erkka Railo kiitokset näistä asioista

nyt keskustan Kansallinen kuukauden kuluttua elinkeinoministeri Mika Lintilä Tervetuloa Ykkösaamu ajatuksia ja Onnittelut valinnan johdosta Kiitoksia Kiitoksia valita ne tuli äänestyksen kautta jos tää on vastaehdokas Mauri Pekkarinen hävisi vain täpärästi käytännössä kahden ihmisen äänestä kiinni oli tämä äänestystä pidetään näpäytyksellä puheenjohtaja sipilälle Miten te näitte tilanteen No minä en nää sitä kyllä napautuksella keskustassa on aika tavallista äänestää henkilö kysymyksissä ja ja meillä Oikeastaan kulttuurisen olen hyvä että meillä Toimii hyvin tämä että äänestetään ja sen jälkeen pulinat pois Mutta kovin itsevarmasti häntä Sipilä Toni totesi aikaisemmin että nimi on päätetty niin hän oli päättänyt Mitä mukaan hänen esityksensä Tottakai pääministerille piti olla pohjaesitys jonka tuo ryhmälle ja En mä näytä kyllä tätä nyt Minä käännyin parameters aeneis

että

jos aukeaa 1 ministerin paikka mikä on hyvin luonnollista että siihen on halukkuutta enemmänkin kuin vain pääministerin esitys Entä sitten kun ajattelet itseänne etelän tuntimuistio semmosta talous- ja veroasioista eduskunnassa viidettä kautta ja omiakin sanojen mukaan olet odottanut ministeri testiä pitkään niin kuinka valmis olette nyt tää täyttämään nämä Olli Rehnin saappaat

joitten Kyllä oli varmaan viedä mut peleihin kanssa pois ja minä tuon omat pelit enkeli eikä tarkoitus ole ole totta niin täyttää täyttää Rehnin saappaita Tottakai kun näinkin pitkään eduskunnassa ollu niin on verrattain hyvä yleiskäsitys tästä tilanteesta ja oikeastaan koko eduskunta uraani olen ollut joka talousvaliokunnan tai valtiovarainvaliokunnan jäseniä jotka on keskeisesti sidoksissa kyseisen ministeriön niin on aika hyvä käsitys käsitys siitä missä ministeriössä mennään Mutta toki toki on paljon selvitettävää vielä sisäisiä asioita ja muita mutta tässähän on minun kannaltani hyvä asia se että niin vaihdossa vuodenvaihteessa jolla on kaksi kuukautta aikaa perehtyä tarkemmin sitten taloon ja puhutaan sitten ihan ihan salkoon sisällöstä Poutanen

Elsan pyritty vähentämään Energia riippuvuutta Venäjästä nyt ja sil

kaksi kaasuputki jonka myötä energiapolitiikasta olla tekemässä myös Näyttää siltä osa turvallisuuspolitiikka tämä putkihanke tulee ensi vuonna myös teidänkin temmin pöydälle kun hankkeelle täytyy saada lupa käyttää Suomen talous vesialuetta Millaisia vaaroja te näitte että energia-asiat tuodaan samojen ja turvallisuuspoliittista jännitteiden piiriin pysäköintipaikka voi ruveta ottaa mitään kantaa tähän asiaan heti niinku leimalla että se olisi jotenkin ministeriön ministeri josta tulee vaan kantaa tunnen hankinta sen osalta mitä se on julkisuudessa ollu meillä ei oo eduskunnassa tätä vielä vielä sinällänsä käyty läpi mutta näen oman ajattelun noin oman ajattelun ja nyt Tottakai tilanne on Voiko sano sitä alkuvaiheesta niin jonkin verran muuttunu et muuten Tätäkään et pidä mennä yli traumatisoiva on mutta toisaalta ymmärrän ensimmäistä keskustelu Ruotsissa Mitä käydä nyt Gotlannin osalta sitten päästään satamaan

johtamista kotona Tiina joka olisi siis venäläinen venäläinen satama Onko siis liian yksinkertaista suomalaista Suomen todeta että tämä vain kaupallinen hanke Kyllä se joudutaan arvioimaan ilman muuta

Mistä tulee edelleen Venäjältä jos riippuvuus tarkemmin jos vitutus tarkoittaa tai mitä riippuvuus tarkoittaa jos se Venäjän ja lännen suhteet kiristyivät tästä edelleen ilman muuta Meillä on siinä olemassa sellainen herkkä herkkä kohta joka voi Oi voi olla parantumassa mutta yleensäkin energiapolitiikkaa Euroopan Venäjän välillä niin se on niin tiivistä Ei meidän tarvii kun mennään tonne kaasu puolisokseen keski-eurooppaan jos on meneillään erittäin keskeinen rooli ja tee itse en usko että kovinkaan viennillä perusteella ruvettaisiin laittaa laittaa jonkinnäköisiä rajoitteita tälle puolelle niin on vedottu että vuosikymmenen

sähkön tuonnista mutta voidaanko me pojat voi muuttuakin Tottakai mutta en silti usko että pakotettiin piri Energia otetaan molemmilla puolilla myös seuraavalla oon tässä ja olen erittäin vahva my intressinsä ja pelkästään pelkästään jos et hukannut kaikkia semmoisia huoltovarmuus ei riitä siihen että mikäli tulta rajan ulos että niin juttuun Tässä joku pärjäämään meille tuli Suomessa muun muassa olemaan kyllä ongelma Kuinka suuren omavaraisuuteen Suomen pitäisi energiassa pilkkiä

sanotaan niin että huoltovarmuuden kannalta 7 normaalin toiminut pystytään suorittaa hiljaa siinä nyt tietysti Ministeri Rehn johdolla tulee energiaselvitys vielä tänään tämähän tänä vuonna ja nämä ratkaisut Mitä nyt on menossa Hanhikivi Pyhäjoki siis mukaanluettuna niin me pystymme pystymme meidän tarpeemme tiputtaminen tai sanotaan tunnetut energiamäärä tiputtamaan sit siihen määrin että voitaisiin jatkossa pärjätä reilusti alle puolet vai riippuvuutta Venäjästä pitäisi saada lima sitä nyt sitten tuon ydinvoiman

yksi keino onkin vähentää tuontienergiasta riippuvuutta rakentamalla lisäydinvoimaa nykyinen elinkeinoministeri Olli Rehn totesi äskettäin että ei usko pyhäjoelle suunnitteilla olevan Fennovoiman aikataulujen pitävän koska rakennuslupaa edellyttämät selvitykset ovat myöhässä Millainen käsitys teillä on tästä Fennovoiman tilanteesta

Kyllä tämä on pitkälti lisätietoja varassa mitään mitä Ministeri Rehn tässä haastattelussa juuri toi esille ja mielestäni Niko on ihan selkeä asia että mikään ei voi ohittaa turvallisuustekijät eli ei voida aikatauluja nopeuttaa sillä tavalla että Maahiset turvallisuustekijät vaarantua mutta voin hyvin hyvin kuvitella sen että pääsuunnittelija joka on siis venäläinen niin onko tässä kulttuurissa pikkasen erositte että jos meille sanotaan että deadline on tiettyyn aikaan niin se myös on sillon ku ehkä naapurissa voidaan ottaa sitä pikkasen yli yli mä aikaisemmin ja en tunne todellakaan enää tilannetta tällä hetkellä mutta tämä on olen olemassa mahdollisuus että aikataulut tulee vettä Toholampi

että siellä Eikö siellä paikallisetkin puhumatta mutta Me todellakin ennenkin

exiä ja vastuksista ja edelleen Odotan että puuttuu ja selvityksiä mutta mutta milloin hidastelu alkaa uhata koko hanketta Millainen käsitys teillä on niinku sanon niin en tietenkään tietenkään tunnemme heidän sisäistä tilannetta tämän osalta ja tietysti omistajapohja Ratkoja sitten se että heidän tulee rakennuslupa vielä saada sitten ja siinä tietysti arvioida arvioida sitten joku kaikki kaikki kunnossa Se on ihan olemassa Kyllä varmasti on mutta en tiedä mikä siihen

elinkeinoministeri tehtävät vasta vuodenvaihteessa epäiltiin että hän haluaa saada jonkinlaisen päätepisteeseen Talvivaaran kaivos asiaan tulevatko raskaana ratkaisut ennen kuin te otatte salkun how to know Talvivaara osoite muuttuu vuodenvaihteessa että siihen nyt siinä siinä mennessään ratkaisuja tuu taas tekemään mutta sitäkään Ei oo minnekään kivenä kiveen hakattu Mut tällä hetkellä on Katsotaan se mikä siellä hetero ferment tilanne on ja käsittääkseni siellä on myönteisempiä asioita ollu nytten Tai esimerkiksi tää ympäristöllinen ongelmaa olisi ratkaistu ja myös raaka-aineiden lievä hinnannousun en viittaa siihen että halu kaivoksesta voitaisiin talousteam kannattava Saada mut se ongelma tulee olemaan tää rahoitus 3.30 niin kuin julkisuudessa ollu niin haetaan haetaan rahoittaja omistaja ja haltija se ei ole

helppoa tämä hetki sitten maailman taloustilanteen aivan ja muuten aikaraja on annettu sinne vuoden

kuun puolessa välissä millaiset vaihtoehdot ja Talvivaaran osalta voivat olla harkinnassa kyllä ne jotka ollu aiemminkin tapetilla öljy toiminnan jatkaminen joka edellyttää sitä että löydetään joku ulkopuolinen joka joka lähtee siitä rahat tai toiseen onko se nyt Onko sen

prokaivos ajetaan alas No mä en tiedä mitä tohon tuli feministi ryhmässä Olen edelleen uskon että olet aika hyvin informoitu keskustelusta tämänkin asian ympärillä Niin paljon hyvää paljon koska meille vastaa valinta tähän tulevaan tehtävään tapahtuu T

kyl se varmaan Pitkänen kiinni siitä että onko näkyvissä oleva rahoittaja tahoa koska olen tällä hetkellä niitten kartoitus on menossa mutta kuinka kova päätös olisi sitten päättää että kaivoksen toiminta lakkaa kun näitä laitteita työpaikkoja Tottakai sun kuva Paljonko täytyy se on hallituksella Se on sellainen Se maksaa verrattain paljon erilaisia arvioita mutta puuttumaan 200 miljoonaa per vuosi sen kans sitä mahdollisena vaihtoehtona valtion perus toiminta oli kaivostoiminnan pyörittäminen

ja asioita tässä Myö tässä että tulevassa työssäni on puoliväli tarkastelu ja ja ja siitä Ovatko painopisteet kohdalla kun

tavoitteita Millaista tarkistusta uskotteko tarvitseman tässä asiassa No se tuli olin tietysti koko strategisen hallitusohjelman kannalta värittömän tärkeä puolivälin tarkastelu ja en hallituksen tavoitteet ole muuttunut mihinkään talouden tasapainottaminen on siellä työllisyysasteen nostaminen 78 prosentille ei oikein enää uskota no meillä on kuitenkin työllisyystilanne parantunu Tarvitaanko jotain uutta sysäystä kyllä meidän pitää hakee vielä uutta sysäystä eli eli se että en usko siihen että me voitas vain katsoa Miten yleinen maailmantalouden tilanne muuttuu ja mahdollisesti tuo sitte Puusti ja meidän meidän kanssa nyt kyllä me joudutaan itse itse olet tässä asiassa ja sit me tiedetään Meillä on rajalliset resurssit siihen et siis taloudelliset joten

varmasti käydään se keskustelu että mitkä on niitä keskeisiä sektoreita joihin tullaan panostamaan esimerkki omasta mielestä kyllä biotalous tulee ole varmasti ihan vielä enemmän Kyllä eikä se siellä oli ihan lopuksi Mika Lintilä

Petoksen piirissä ministeri Soini kuuluu verohallituksen ja omistaa kilpahevosia ministeri Rehula on äskettäin ostanut varsan ministeri kai mykkäsen vaimo on ravurien geenitutkija ja voisin vielä lisätä että puhemies Maria Lohela on harrastaa ja näin minulle on kerrottu näistä kaikista

Mitä oppia hevosmiehen taidoista voi politiikan teossa olla muttei Tää on niin paljon rauhallisuus ehkä ehkä se sieltä tulee tuota meinaa

Emmä tiedä siis raviolit raviurheilu ollut pitkään oma harrastukseni ja sitten ajautunut sitä kautta myös Hippoksen puheenjohtajaksi ja tottakai se yhdistää sillä lailla samanhenkisiä ihmisiä jutellaan Nyt kyllä yleensä jossain et mun kans jutella nyt puhutaan hevosista eikä ulkopolitiikasta

detox säilytyksessä vielä kohta aamulehdet sitten arvio Putinin esiintymisestä valdai klubissa eilen pohdintaa Espanjan Poliittisen kriisin tilanteesta ysäri katsaus jossa muun muassa palautetaan mieliin eräs kuuluisa poliittinen lausahdus ja lopuksi muistellaan Martti Lutherin merkitystä Suomelle Samppa Korhonen Mitä aamulehdestä edellä kuulunu Mika Lintilä valinta elinkeinoministeriö sekä sitä kautta Juha Sipilän asema on ykköspuheenaihe tänään sanomalehtien pääkirjoituksissa keskusta antoi sipilälle varoituksen atopia etelä-suomen Sanomat Lintilä valinnassa protestin käryä otsikoi Kouvolan Sanomat Juha Sipilän oikeisto linja sai vakavan huomautuksen kirjoittaa puolesta Keskisuomalainen ja jatkaa että Sipilän ministerit vannovat keskustan liberaali oikeistolaista laitaan piilevä kritiikkiä siitä toimintaa kohtaan on ollut jo aiemmin mutta nyt se tuli laminaatti esille ja yllättävän vahvana tai siis Keskisuomalainen

ja kyse on

siitä että elinkeinoministeri valinnasta jouduttiin äänestämään ja Mika Lintilä voitti Mauri Pekkarisen vain niukasti läänin 37 33 Pekkarisen mukaan Hänellä oli enemmistö eduskunta eduskuntaryhmässä mutta puoluehallitus Sony uskollisempi puheenjohtajalle 4 sipilälle etelä-suomen Sanomat kuten monet muutkin lehdet toteavat että äänestyksen yhtenä syynä olin Juha Sipilän on suoranainen rehvastelu pääministerin haastattelutunnilla sunnuntaina että hänellä on jo tiedossa tulemaan elinkeinoministerin nimi Sipilä ehdottelin tilaa mutta valinta on osallistunut keskustaväki halusin näyttää Sipilä siitä ettei puheenjohtaja yksin päätä valinnoista Kainuun Sanomat the analysoi puolestaan että viime eduskuntavaalien Voitto takasi sipilälle aluksia raudanlujat asemaan hänen ministeri valintansa menivät eduskuntaryhmässä ja puhelimessa sukkana läpi mutta nyt Sipilän ratkaisuja uskaltavat haastaa ja muutkin kuin Paavo Väyrynen

Kainuun Sanomien mukaan Mauri Pekkarisen laaja kannatus eduskuntaryhmässä kieliin levottomuuden kasvusta keskustassa vaikka seuraaminen eduskuntavaaleihin vielä kaksi ja puoli vuotta aikaa siinä välissä käydään kuitenkin kunnallisvaalit presidentinvaalit ja niiden yhteydessä vielä maakuntavaalit Kino ilta-sanomat iskä ja aiheeseen liittyen tänään värikkäämmän otsikolla sanomalla että Juha Sipilän vastainen oppositio keskustassa voi tuoda jopa uudet vaalit ilta-sanomat kirjoittaa että ensimmäisen virheensä Sipilä teki sunnuntaina kun hän antoi ymmärtää että valinta on tehty eikä muista niin mistä keskustella Toinen virhe tapahtui taas elintila valinnan jälkeisessä tiedotustilaisuudessa kun sipilältä kysyttiin Pekkarisen yllätys ehdokkuudesta ja suuresta kannatuksesta pääministerin naureskeli ja puhui demokratiasta joka Toteutui äänestyksessä lähinnä ihmetyttää Miksi asialle naureskeltiin ilta-sanomat kysyy demokratian toteutuminen Taina ja lähtö

kohta insinööri Sipilä leikkiin ilta-sanomien mielestäni tällaisen Bahaman opposition ilmestyminen keskustaan sisälle tietää sitä että hallitus ei saa uusia isoja hankkeita on enää läpi monissa rakenteellisista uudistuksista on otettu Aikalisä tai niistä on kokonaan luovuttu loppu vaalikausi menee poliittisten irtopisteiden keruussa ja eduskuntavaaleja odotellessa keskustan mahdollinen Tapio kuntavaaleissa huhtikuussa ja Sipilän horjumatta asema puolueessaan saattavat nostaa esiin jopa ennenaikaiset eduskuntavaalit Odota vielä

keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaa joka sekin toteaa tänään että tätä tiukka äänestystulosta voi pitää näpäytyksellä sipilälle mutta samalla se on maa toteaa että keskusta ministeri valinnoissa on äänestetty ennenkin Näytä Sipilän ne tulee tuskin harmia äänestyksestä tärkeimmäksi asiaksi Suomenmaan ostaa sen että tämä äänestystulos on kovin haaste Mika Lintilä jolla on nyt Näytönpaikka hänen on ansaittava koko eduskuntaryhmässä tuki loppuu eikä tätä työtä helpottaa se helpota se että hänen edeltäjänsä elinkeinoministerinä on Olli Rehn jonka taito ja arvostetaan yli puoluerajojen Mitäs MP Aamulehti

Hannu Himanen ulkotyöt 35 Thaimaasta kokoontuivat tällä viikolla sotsiin valdai Clubin tapahtuu

presidentti Vladimir Putinin esiintymiseen Hän puhui ennakko-odotusten mukaan syyriasta mutta myös muun muassa turvallisuuspoliittisesta tilanteesta Euroopassa Hannu Himanen Miten te arvioitte Putin valdai puhetta

se oli puheenvuoro joka noudatti presidentti Putinin näin viime vuosina voi sanoa näin viime aikoina noudattamaan Linjaa ne oli hyvin kriittinen lähtee yhdysvaltoja kohtaan sano että maailmanjärjestys pitäisi panna

Vans iso pää pyrkii rakentamaan tällasta uudentyyppistä koalitiota joka suuntautuu nimenomaan Yhdysvaltain toimittaja vastaa mielenkiintoista ehkä oli se että hän myös tuntuu toimivan aika kategorisesti tälläsen Läntisen käsityksen globalisaatiosta siis tämmöstä avoimiin markkinoihin Ja avoimeen vaihdantaan perus perus Uudesta maailmasta Putin osallistui hyvin se olisi tilaisuudessa johon osallistu

presidentit Itävallasta etelä-afrikasta ja ja myös presidentti Tarja Halonen Mikä näitä näitä yhdistää näitä vaeltaisin kutsuttiin presidenttiä ja oliko tässä nyt joku viesti myös Suomen nykyiselle poliittiselle johdolle

sinä et sinä mitä viesti oli Suomelle varmasti tilaisuuden arvovaltaa haluttiin korostaa silleen että paikalle oli kutsuttu entisiä valtionpäämiehiä I can't yhdistää sehän Nimenomaan se että he ovat entisiä eivätkä nykyisiä koska epätodennäköistä sinne oli Olisi ollut aika vaikea saada istui presidenttejä tällaisen tilaisuuteen Mutta muutoin sanoi että se oli koko Tämä asetelma voisi sanoa visuaalisesti rakennettu ikään kuin Putinin puhujakoroke

venäjäntoy 2 taistelualusta itämerelle Aiemmin se on kertonut iskandar ohjuksista kaliningradissa noutoaika puolestavälistä joukkoja Puolassa ja Baltiassa Millainen ja pahan kierre Itämeren alueelle on oikein kehittämässä

siitä että Naton toimittaja johtuvat liittokunnan kuuntelee sisäistä painetta Joko taas selittyy Ukrainan tapahtumilla siis sillä Mitä Venäjä on tehnyt Ukrainassa panostamalla creamedia ja osallistumalla itä-ukrainan konserttiin ja tästä johtuu siitä koettu turvallisuus vai Ei oota

Motonet yrittää omilla toimillaan paikassa Baltiassa Puolassa ja muualla Venäjä katso nyt sitten omaksi oikeudeksi reagoida näihin Naton toimiin ja ne eivät kuitenkaan käsittääkseni kovin olennaisesti ole muuttaneet sotilaallista

asetelma ja tasapainoa Itämeren alueella mutta totta kai ne ovat näyttelijän poliittisia symbolisia tekoja ja jotkut näkevät ja tässä Venäjän Voima

muutos Mikä teidän mielestänne on Venäjän suunnitelma tässä Itämeren alue

Venäjä varmaan tahtoo viestittää sitä että sillä on voimaa ja että mahdollisesti se haluaa se käyttää tässähän näiden kahden Itämeren alueelle tulevasta tulee laivan ohella hyvin näyttävästi uutisoitiin siitä miten Venäjän ainoa lentotukialus Amiraali Kuznetsov purjehtii Välimerelle suuren saattueen

esitys liittyy Syyrian tilanteeseen tämä kaksi itämerelle tulosta vaivaa tulivat Syyrian alueelta mustalta mereltä sitä kautta liittyy liittyy myös niin hiljaa niin lähi-idän alueen tilanteeseen että tässä tässä nyt venäjää Minun mielestäni haluaa

ikään kuin näyttää voimaa ja ja markkereita läsnäoloaan eri puolilla intiaa

tällaista sanoisin sulalla käytöstä tilanteessa jossa

Höyry katsoo itsellään olevan oikeuksia ja muihin maihin nähden Moskovan entinen suurlähettiläs johtava asiantuntija Hannu Himanen kiitokset arvioista

aika pitkä ja hankala poliittinen kriisi huomenna ratkaisee ja ajaton kuumaa jo kolmansiin parlamenttivaaleihin Espanja tuntia professori Pauliina raento Hyvää huomenta huomenta ja hyvää huomenta myös Espanjaan tietokirjailija Liisa Väisänen Espanjan Parlamentti äänestää huomenna siitä valitaanko virkaatekevä konservatiivi pääministeri Mariano rajoy maan uudeksi pääministeriksi kuukausia kestänyt pattitilanne laukaisi kun sosialistipuolue WSOY suostui lopulta siihen ettei se äänestä oikeiston vähemmistöhallituksen muodostamista vastaan Liisa Väisänen Miltä tilanne näyttää pitävätkö sosialistinen rivit äänestyksessä

kyllä nyt viimeinen Mikä oli että ehkä 12 menee

kaiken kaikkiaan tieto Cialis teillä on tosi huono tilanne senkin tähden että hän tavallaan koko ajan tulee tahtia niin että on joutunut ottaa eikä ku tähä

joka nyt puhuu sen puolesta ilta-sanomat Missä on niin hajalla Mutta tietysti 12 että vastaa niin ei se silti vielä riittäisi rahoiksi kuitenkin Tulisitteko minkälaisena Siellä pidetään sitä vaihtoehtoa että kolmannet vaalit olisivat sitten joulukuussa jos jos hallitus tai sarakaisa

vaihtoehtona on oikeestaan se että semmonen niinku yleinen pettymys politiikkaan Mitä näkyy koko Euroopassa se näkyy ehkä kaikkein eniten nuorilla ja semmonen nuoret ei todennäköisesti lähtis äänestämään enää ollenkaan mikä ei

puolueilla puoleen silloin äänestäminen on käytännössä täysin järjetöntä että

Mikä vois olla sittenkin mielenosoituksia että minä katselin kuvia niin siellä varmaan kahdeksasta ikävuodesta eteenpäin ollut lapsia koululaisia opiskelijoita ja Sekin kertoo jotakin

23.23 Lakko on ollu jo koulupuolella Ja sitten siinä mitään virallisesti Opetushallitus sanoa että sen eilisen mielenosoituksiin olis osallistunut 30 40 prosenttia kaikista koululaisia opiskelijoita 12 opettajista ja itse sanoit eikun 90 senttiä oppilaista ja 60 ja opettajista totuus lienee jossain sieltä linnut kertoo että

nuorten välillä niin keskusteluyhteyttä aivan ootetaan tätä studiosta professori

Mitä te näitte tämän pojan Poliittisen tilanteen näin päivää ennen tätä ratkaiseva äänestystä kipeänä mutta toisaalta odottavan at ollaan päästy nyt pikkuhiljaa Espanjassa yksimielisesti siitä että nyt tarttis jotain tehdä eli eli se huonoin vaihtoehto on todella taas se että mentäisiin vielä kerran uusiin vaaleihin uusi vaaleihin eli pelit kyl mä uskon et siellä jonkin verran on jonkin verran on ihan tosissaan yritetään että menet siitä tilanteilta vältyttäisiin mutta kielenkäyttöön aika kovaa että esimerkiks valtakunnan suurin päivälehti läpäisisi eilisessä netti pääjuttu saan nosti esiin pysytellyt vallankaappauksesta elikkä ollaan palattu sinne 80 luvun alkuun Espanjan hyvin nuori edustuksellinen demokratia ja siellä tota mätkitään oikeisto Vasemmisto matkivat toisiaan syyttävät toisiaan vallankaappauksesta mutta sitten tuli siihen on jo kiirehditty välin sanomaan että ei kyllä nyt kyse on sisäisestä palkkauksesta sosialistinen sisällä elikkä puhe on kovin kova sosialistiliitto sosiaalista teille todella todella vaikea tilanne niin kyllä se on vaikea tilanne myös kaikki

koska koska tota vähemmistöhallitus tulee olemaan hyvin vaikeassa asemassa ja ja tota me puhutaan oikeasti sitä jotain semmoista mutta kyllä se Espanjan poliittinen sisäpoliittinen tilanne on tullut hauskasti Kyllä aivan aivan totta paljon sekavampi on monimutkaisempi kummi täällä ajatellaan elikkä siel on hyvin vahva alueellisten poliittisten puolueiden perinnöt Kyllä tää uus oikeisto ciudadanos on syntyny kataloniassa vastapainoksi Katariinalle

Kuuntele sun sun kuka vaan valtion monarkisti silleen oikeesti vai sille sille niinku perinteiselle kun se oikeesti konservatiiveille elikkä ja pelkkä vois sanoo et on tämä niinku tasavaltalainen liberaali oikeisto joka on täyttänyt tyhjiön haluaa pitää jospa

vanhan valtion kovin kovin ajatuksiin ja ja tuottamisen lisäksi Milloin oikeisto Vasemmisto liberaalit ja konservatiivit nyt

siis monarkistit ja tasavaltalaiset

sikiöllä on pitkä kitkerä historiallinen perinneliitto Eli tota sitten ollaan vielä menetelmistä eri mieltä niin kuin olla nähty että miten toimitaan eli kyllä sitä aikamoinen soppa saadaan soppa saadaan ja ja tota kun katsoo niin kuin espanjan valtion historiaa niin ehkä tässä ei ole loppuen lopuksi sitten hirveästi uutta koska me tuupataan unohtaa että tää nytten Polo poliittinen järjestelmä on hyvin uusi Sehän on myös Euroopan viimeisin viimeisiä länsi-euroopan viimeisiä diktatuureja Franco kuoli 75 puhutaan jätetä kahtatoista miltä tuo tämä vain esittämäsi olevaan oksennuksen joka siis se tukee rahoin vähemmistöhallitus the Liisa Väisänen Mitä siellä puhutaan No jos tämä hallitus saadaan vähemmistöhallitus sarakaisa Mikä sen kestävyys tule olemaan

veikkaan että ei kovinkaan pitkään ja esimerkiksi juuri sen takia että nyt sosiaalisesti puolella niin se sanoo olen ihan suoraan näin että

pidättäydy politiikasta

aikoo tehdä Jeesuksen kärsimystie oli pelikiellon siel on todella todella kovat sanat ja sitten 10

avoin puolueen uskottavuutta Leijat Helsingin järkyttävät korruptiota ollu puolueensa sisällä Se on kyllä Valencia oli pahimmat melkein joka puolella maakunnissa on ollu

todella merkittävä Liikenne

Pablo Iglesias Eihän hän sanoi eilen näin että nyt on niin et kun tämä hallitus tulee niin tämän hallituksen sisällä

rikollisia kun koko Espanjassa sen hallituksen ulkopuoli

mä tarttisin tohon nyt mun mielestä pointti tästä ei äänestä mut teidät te pidätte politiikasta on erittäin tärkeä siinä niinkun Espanjan ympäri tämmöiseksi eli eli Siellähän on pitkään ollut

Pitkänen pitkään mutta te nykyisen demokratian aikana niin ollu hyvin vahva poliittinen on poliittisesti hyvä palvelu 40 porukka joka on ilmoittanut Hei äänestä koska tää ei koske heitä elikkä esimerkiksi jotkut alueelliset varsinki radikaalit nationalistit ovat olleet sitä mieltä että Espanja nauttii valtio ei ole Kitty mikä ei hyväksy sitä sitte tohon loppuun perustuslakia eivät ole koskaan äänestäneet sen puolesta ja toimivat aktiivisesti paikallisella kuntatasolla kunnallisvaaleissa ovat mukana koska he katsovat se on suoraa paikallisdemokratian mutta en kieltäytyvät osallistumasta alue parlamenttiin tai tai valtion vaaleihin ja eivät myöskään suostu maksamaan veroja koska katsovat että että tota eli korvasta viedä maksamaan ja järjestelmässä veronumeron kerran oli hyvin vaikeaa Olivia kuitenkin osallistuu sitten kansalais tasolla hyväntekeväisyyteen maksaa niinku suoraan veroa paikallisissa yhteyksissä erilaisten järjestöjen järjestötoiminnan kautta mutta eivät valtiolle Elikkä tää on hyvin monimutkainen soppa tämä

ja se että tuota matosia sivuttiin molemmat sivusta siitä että miksi Espanja on joutunut tällaiseen tilanteeseen jos katsotaan sinne vähän Vähän kauemmas Liisa Väisänen minkä tein ostaisitte siinä tärkeimmäksi ja sille

minä tulin itse näkisin niinku puhuttiin että jako sosiaalisten ja oikeisto Vasemmisto niin minä näkisin sen että täällä on aika sanotaan Nyt nämä nuoret struktuurit mail Euroopassa näyttelijä vanhanaikaiset Ruutu

Skype on hallita nimenomaan kaupunkeja ja näin ja nyt sitten yritetään pitää tämmöstä

Isojärvi selkeästi täydellisyyttä siihen rinnalle pimeään estää koska ne kattoo samalla

Haluan vaikuttaa enemmän niinku omalla tasollani ja sillä tavoin et ehkä saa apua

Onko espanjalaisten ehkä osaisimme ajatella ehkä on tosiaan sen ajokaista nyt ei oo enää puoluetta aika koska muutenkin voita

edustuksellinen demokratia Kik tietoyhteiskunnassa Kuinka tarpeellinen se on Minä Uskoisin että tässä voi olla viitteitä ihan valtavan isoihin muutoksiin mitä on tapahtunut tietyt ennenkin maailmanhistoriassa Ehkä minä en omena elinaikanani tänään mut kokisin että se niinku tulet nuorissa on nyt jotain täällä Espanjassa sellaista mikä voi olla todella avantgardisti ja edellä aikaansa professori Pauliina raento te laittaisitte historian No kyllä viittaisi historian että sieltä kannattaa yleensä jotain oppia vaikka me ollaan sitten siinä yleisesti aika huonoja mutta jos sitä historiaa tästä pitkä juoksu ja vähän Katson niin kyllä varsinkin jos passi Espanjassa niin tää niinku puolue rakenne on on hyvin nuori mut mä en silti silti tota ajattelisit niiden aika on ohi koska se et jos puolella ei ole merkitystä niin miksi niitä on kiire perustaa uusia Jos vanhat ei kelpaa eli eli esimerkiksi ciudadanos ja ja ja tota

Podemos molemmat vaikka ne on syntynyt liikkeellä ja ja ja ja tota manifestin pohjalta ja kansalaisliikkeiden pohjalta ja osallistuu vaaleihin erilaisilla rakenteilla kun perinteiset puolueet niin ne on silti silti tuottaa esimerkiksi Yle tämmösen ollu puoluerekisteri Sport 2006

mut tosiaan niin sit siellä vois ajatella Teppo poliittinen valta siellä Espanjassa on jopa poikkeuksellisen korostettu ei kenties myös niinku siinä mielessä arvostettua että etsi demokraattinen järjestelmä on niin kovin nuori ja se alkaa toimia vasta 8.00 jos silloinkaan elikkä 90-luku

tässä tilanteessa Espanja sisälle ja niin missä sitä jäi tämmönen yleinen kyllä sitten ei siis eurooppalaisen populismin asetelmassa on viemässä niinkun Espanja ihan uuteen suuntaan ja mä ehkä tulkitsisin vähän C

niinkun tohon sun aikaisempaan kysymykseen siitä siitä miten tähän on jouduttu niin niin ollaan yhteiskunnassa jossa on syntymästään asti todistelu västinen erittäin heikko keskus valtio ja vauraimmat ja aktiivisimmat globaali matala

vähemmistöjä paskat katalaanit etunenässä ja ja ja talouden ytimiä koko valtiossa ja vietetään sen lisäksi jolla on tosi pitkään jatkunut pitkään väkivaltainen ääriliike Titan perinteessä et se on hyvin politisoitunut politisoitunut yhteiskunta jossa ollaan ollaan tota monimutkaisten asioiden ääressä ja ja nyt rupee tuntuu vähän siltä että olisko mahdollista espanjalta aikuistua tässä uudessa demokratiana ja selkä niin hirveetä kasvukipuja kun ei voida enää käyttää väkivaltaa tai sitä tai tota vaan pitäis ruveta hoitaa vauhti Huominen näyttää meille miten tässä tässä hallituksen hallitus asiassa käyn kiitoksia tässä vaiheessa professori Pauliina raento täällä studiossa ja tietokirjailija Liisa Väisänen siellä Espanjassa kiitoksia

seuraavaksi uutisia 20 vuoden takaa silloin Suomen markka kytkettiin Euroopan valuutta mekanismin niin säiliö vaunut suistuivat raiteilta ja itäraja vuosi eräs edelleen käytetty sanonta ponnahti poliittiseen keskusteluun lokakuussa 1996 kyllä tapaamme nahkurin orsilla sanon tuntemattomasta sotilaasta mutta Muistatteko Missä yhteydessä pääministeri Paavo Lipponen sitä käytti Suomen markka oli 20 vuotta sitten juuri liitettyä valuuttajärjestelmä oikeuskansleri ryhtyi tutkimaan päätöspäivän tapahtumia keskusta epäili eduskunnassa että toinen valtiovarainministeri Arja Alho Olisin kertonut Suomen neuvottelu tavoitteena vastapuolelle etuajassa Kimmo Henriksson selvitti asiaa ministeri Jari ja Alhon toiminta markan jermu kytkennässä tuli esille ensiksi keskusta johtaja Esko Ahon ryhmäpuheenvuorossa jossa ihmeteltiin lehdistössä esiin tulleet Alhonen

exiä joiden mukaan opposition Pankki valtuutetut jarruttivat päätöksentekoa toissaviikonloppuna keskustan Pankki valtuutettu Mauri Pekkarinen esitti puolestaan pääministeri Paavo lipposelle yllättäen kysymyksen siitä kertoiko Alho liian aikaisin ei oo osapuolelle Suomen tavoittelemaan markan kurssi Lipposen reaktio epäilyihin oli lievästi sanoen värikäs esille ottaminen täällä Minusta on kyllä aikamoinen Veto keskustalta ja tämä kyllä tapaamme nahkurin orsilla Kerro mistä oli kysymys edes teerialho oli yhteydessä tehdyn suunnitelman mukaisesti EU neuvoston puhe

se on asianomaiseen virkamiehen vastuullisen komissaarin Desiree ja informoi siitä Mikä on Suomen tavoitteiden haarukka kirjoittajalinja Frontside brysselistä vahvistusta ministerien lausumalla Etukäteen että Euroopan komission pitää paikkansa brysselistä on varmistettu tänään että neuvotteluja on käyty ennen kuin ei kun raha komitea kokoontui kahdestoista kymmenettä 2 viikkoa sitten päättämään Suomen markan kytkemisestä yhteen muiden eurovaluutta ja kanssa Euroopan komission talousasioista vastaava komissaari yrttipuoti silkin tiedottajan mukaan komissio ei kuitenkaan tiennyt etukäteen Marikalle toivottua kurssia ministeri Jan Hultin kysyttiin lopulta valtioneuvoston työjärjestyksen mukaan Minä olen se ministeri joka esittelee rahaa lainmukaisen päätöksentekomenettely ja Tästä syystä näin tapahtui

Manu tässä ollut tavallaan Mikä juoksu tyttö joka niinkun Kävin kertomassa Mitä meillä on kerrottu vaan oon ollu ihan toimivaltainen viranomainen ja ja siihen on kuulunut juuri tämä että että jotta voidaan mahdollistaa se että että että rahapoliittinen komitea kutsutaan koolle ja ylipäätänsä tämmönen ratkaisun voidaan niinku Valtioneuvosto päätti että haluamme liittyä valuuttajärjestelmä ja tietyllä kurssilla Niin niin on välttämätöntä olla yhteydessä ja tää prosessi käynnistyy ja näin tapahtui Riihimäellä yli 50 säiliövaunu ja lähti omia aikojaan liikkeelle liikenteenohjaaja Antti Roivainen viereltäsi lastentapahtuma liikkeelle sillä seurauksella että ne pois kiskoilta ja kaatoivat sähkötolppia

ja näin ollen pääradan junaliikenne on tällä hetkellä poikki Hyvinkään ja Riihimäen välillä mitä tää

ihmiset nyt pääsevät matkaan jotka vesimies yöjunalla ovat aikeissa matkustaa vaikka sitä ei voida Riihimäen linja-autolla koska meillä ei taas olisi makuuhuone ja jatkamaan sitä Riihimäen Riihimäellä Niin nämä ajat on nyt sitten Turun kautta eli poikkeusreitti on kierretään tämä ongelmakohta läntisten naapuriemme poliisien mukaan Suomen itäraja vuosi Ilkka Ulkuniemi raportoi Norjaan on loppu kesän ja syksyn aikana salakuljetettu ainakin kaksi ja puolisataa tamilia rikostarkastaja Ingmar Pekka Rinne Ruotsin poliisista otaksua että heitä on vieläkin enemmän GPS ja toisen osapuolen Man TT jacket mies Ruotsin ja Norjan poliisin tutkimusten mukaan Hän mennyt on ensin lennätetty Ukrainan ahkio vaan ja kuljetettu sieltä Moskovan kautta Pietariin Pietarista pääsen matka on jatkunut Nuijamaan tai Vaalimaan kautta Helsinkiin jossa on ollut tilapäinen

majoitus piste Helsingistä salakuljetettu tamilit on viety junalla Ouluun ja sieltä edelleen Tornioon ja rajan yli Ruotsiin Ruotsista matka on jatkunut pohjois-norjaan

lisäksi vielä tuon äskeisen että Matisse tämän ysäri katsauksen oli koonnut Katariina Lahtonen

tämän kuun viimeisenä päivänä 499 vuotta sitten Martti Luther naulasi Saksassa wittenbergin kirkon oveen tiesin sä jolla hän vastusti anekauppaa ja arvosteli muutoinkin katolista kirkkoa noista kokouksista alkoi uskonpuhdistus eli reformaatio jonka seurauksena syntyy myös luterilainen kirkko uskonpuhdistus heijastui monin tavoin myös Suomeen uskolliseksi kieleen kirkko tilaan ja hallintoon tämä merkkivuosi avata on ylihuomenna sunnuntaina Turussa seminaarilla joka esittelee uuden uskon tuomia yhteiskunnallisia muutoksia apulaisprofessori Kirsi Salonen Turun yliopistosta Hyvää huomenta

olet yksi seminaarin puhujista ja puhutte oikeuslaitoksen ja hallinnon reformaatio sitä Miten suomalaisten elämässä tuntuiset ei enää tarvinnut tai voinut kääntyä paavin puoleen

hirvensarvet savipuolen kääntyi mutta kirkollisesti Hans keskushallinnossa tuomiokapitulin puolelta niin nyt ei enää sit Roomassa

uudet biisit Ruotsissa tai ihan omatoimisesti

Kuinka selvä liittymä vallan jakaminen maalliseen ja hengelliseen

kuuma vesi ja hallinto ja heillä oli omaa sotaväkeä ja kaikkee muuta että tää oli iso pihanerot Ruotsissa reformaation jälkeen että pirkolta otettiin pois kaikki tämän

omaisuus oikeus pitää sotaväkeä ja kaikkee tämmöstä Miten kirkon omaisuuden kävi

ja Ruotsi tilanne vastavihitty

kun tarvitsee kipeästi rahaa ja Yksi tapa

lukion kautta otettiin kirkolta pois niin sanotusti ylimääräinen omaisuus eli käytännössä kaikki se maaomaisuus jota kirkko ei tarvinnu ihan semmosen perus arkipäivän toiminta aiheutti kaikki kruunulle entäs sitten veronkanto

seurakuntalaiset on

Mitä Kustaa Vaasa otti tämäkin kruunun haltuun

veronkantaja siinä samassa ja kirkon osuus jotenkin niinku liuku

Suomen kirkon toimintaedellytykset tarvittavat tarvittavat 1001 Elle ja katolisen kirkon liittynyt kanoninen oikeus lakkasi myös mitä oikeusasioita jäi vielä kirjo kirkolle

kirkollisten velvollisuuksien laiminlyönti jos nyt joku Ei tullu sunnuntaina jumalanpalvelukseen Taikka sitten

tehnyt työtä sunnuntaisin tai joinakin päivinä erilaiset taikuus asiat ja hyvin paljon sitten syvällisyys rikkomuksia ja sukulaisten välisiä tappeluita aivan ja vesistön ylihuomenna sunnuntaina tuon reformaation vuosi avataan ja monenlaista sitten tapahtuu pitkin vuotta apulaisprofessori Kirsi Salonen Turun yliopistosta ja kiitokset näistä tiedoista

Kenen Ykkösaamu on päättymässä tänään tuleva elinkeinoministeri Mika Lintilä ja keli ajatuksia tulevasta esitteli ajatuksia tulevasta ja kuultiin myös Espanjan poliittisesta tilanteesta ja Putinin valta ei puheesta terveyden puolella Huomenna ykkösaamussa on ulkoministeri perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini nyt kiitos seurasta

Tässä Yle Uutiset kello 9.00 ja Jan Fredrikson hyvää huomenta SDP eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kiistää halunneensa rajoittaa kansanedustajien sananvapautta salaisella puhuu ja listallaan ryhmä voitti eilen kovin sanoi Lindman ja siitä että ryhmänjohtaja on ohjannut televisioidulle kyselytunnille puheenvuoroja tietyille Demareiden teille listan aamulla Litmanen sanoo ettei kenenkään edustajan puhe oikeutta ole haluttu rajoittaa toivomuksia informoida siitä että että aina nämä edustajat jotka kukin ovat perustuneet valiokunta vastuisiin tai supistuneet jollakin muulla tavalla sinun täällä nytten on haluttu informoida puhemiehistön ennen kyselytuntia

Sändningar

  • fr 28.10.2016 8.10 • Yle Radio 1

Avsnitt

  • Minkälaisessa ilmapiirissä EU-johtajat kokoontuvat kuukauden kuluttua juhlimaan 50 vuoden ikäistä Rooman sopimusta. Studiossa Liisa Jaakonsaari SDP, Jussi Halla-aho PS ja Petri Sarvamaa
    Vieraana tutkijatohtori Jouni Tilli Helsingin yliopiston tutkijakollegiumista, aiheena hänen tänään julkaistava kirjansa "Miten puhumme kun puhumme politiikkaa?"
    Toteutetaanko pakkoavioliitot Saksassa, vai lähetetäänkö nuoret vanhempien kotimaihin? / Pertti Rönkkö Berliinistä.
    Toimittajana Päivi Neitiniemi

  • Pitäisikö oikeusministerin olla kokotoiminen? Onko Finavian johdannaiskaupoista vielä huomautettavaa? Kansanedustajat Anna-Maja Henriksson (rkp), Antti Häkkänen (kok) ja Ville Skinnari (sdp) keskustelevat ajankohtaisista aiheista. Tähtitieteilijä Aimo Sillanpää selvittää, mikä merkitys Nasan löydöllä on. Turvallisuuspolitiikasta on tullut koko kansan asia, sanoo Janne Riiheläinen. Erkka Mikkonen lukee venäläisiä lehtiä. Juontajana Sakari Kilpelä.

  • Pääministeri Juha Sipilä tapaa työmarkkinaosapuolet. Tilanne on kiristynyt, mutta rauhoittaako kolmannen osapuolen puuttuminen siihen? Asiaa ruotivat EK:n entinen työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen ja SAK-laisen Metalliliiton entinen puheenjohtaja Erkki Vuorenmaa. Mitä tapahtuu Ruotsissa, oliko Trumpin puhe ennustus? Kirjeenvaihtaja Hannele Muilu, professori Anu Koivunen ja Suomen Tukholman-instituutin johtaja Anders Eriksson keskustelevat. Heli Vaaranen muistelee kolumnissaan Andy Warholia. Olli Seuri juontaa.

  • Kuinka onnistuu työttömien aktivointi? Keskustelussa mukana Kimmo Ruth TEM:stä, Jukka Haapakoski Työttömien valtakunnallisesta yhteistoimintajärjestöstä sekä Pirjo Krokfors Uudenmaan TE-toimistosta. Suomalaiset sairaanhoitajat ovat matkalla avustustehtäviin Mosuliin, kertoo Andreas von Weissenberg SPR:stä. Yhdysvaltain suhde Israeliin ja Lähi-itään muuttuu, mutta kuinka? Arvioimassa Hannu Juusola Helsingin yliopistosta ja Olli Ruohomäki Ulkopoliittisesta instituutista. Marko Kilpi tietää, että poliisikin voi särkyä. Päivi Neitiniemi juontaa.

  • Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtaja Arno Ahosniemi ja Suomen Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho vertailevat näkemyksiään sananvapaudesta. Kannabiksen käyttö yleistyy, mitä tekee A-klinikkasäätiö? Vastaamassa johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki. Kyberturvallisuuden professori Jarno Limnell selvittää kyberturvallisuuden tilaa, tavoitteita ja keinoja. Jari Ehrnrooth pohtii kolumnissaan yhteisten arvojen mahdollisuutta. Sakari Kilpelä juontaa.

  • Presidentti Sauli Niinistö ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen osallistuvat Münchenin kansainväliseen turvallisuuskonferenssiin. Kreikasta ei uutisissa puhuta enää päivittäin, mutta sen talous ei ole kunnossa vieläkään, arvioi tutkija Antti Ronkainen. Me-säätiön toimitusjohtaja Ulla Nord sekä EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto ovat selvittäneet, minne kymmenettuhannet miehet ovat kadonneet työelämästä. Jyrki Palo kertoo, kuinka Espanjassa kohdellaan paperittomia. Jari Niemelä juontaa.

  • Tutkimusjohtaja Pauli Järvenpää ja tutkija Matti Pesu pohtivat millaisin ajatuksin Yhdysvaltain ulkopoliittinen johto tapaa eurooppalaisia kollegojaan Naton puolustusministerikokouksessa. Tapani Hannikainen tuo terveiset Meksikosta. Mitä ajattelevat sotkamolaiset ja kaivoshankkeen vastustajat Talvivaaran uusista näkymistä? Pasi Myöhänen katsastaa brittilehdet. Juontajana Päivi Neitiniemi.

  • Työllisyyden ja perhevapaiden yhteyttä setvivät kansanedustajat Ritva Elomaa (ps), Juhana Vartiainen (kok ja Aila Paloniemi (kesk). Yliopistoväki vastustaa lakimuutosta, joka lisäisi yhteistä opetusta yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa. Mitä uudistus tavoittelee? Keskustelijoina ylijohtaja Tapio Kosunen opetus- ja kulttuuriministeriöstä, sekä Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Petri Koikkalainen. Matias Möttölä panee kolumnissaan poliitikot tuottovertailuun. Jakke Holvas juontaa.

  • UK:n brexit ministeri vierailulla, miten britit aikovat hoitaa mahdollisimman kivuttomasta maan EU-eron? studiossa tutkija Ville Sinkkonen UPI, Pertti Salolainen Kok ja Erkki Tuomioja SDP, Anne Louhelainen PS. Ruotsin sisäinen turvallisuus ja pol.tilanne. haast Sydsvenskan-sanomalehden Heidi Avellan. Pohjois-Korean ohjusuhittelu, studiossa tutkija Ville Sinkkonen. Kolumni Erkki Virtanen.
    toimittajana Sakari Kilpelä

  • Miten Euroopan asema kv politiikassa on muuttumassa? Tilannetta arvioi UM Timo Soini. Miten vienti vetämään, keinoista keskustelemassa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun professori Pekka Mattila ja Kemianteollisuuden toimitusjohtaja Timo Leppä. Saksan politiikan tapahtumia arvioimassa tutkimuspäällikkö Antti Alaja ja yliopistonlehtori Kimmo Elo Turun yliopistosta. Kolumni Jani Kaaro.
    Juontajana Päivi Neitiniemi

  • Uudet keinot työllisyyden kohentamiseksi? Studiossa Arto Satonen (kok.), Lauri Ihalainen (sd.) ja Kaj Turunen (ps.). - Lihantuotannon ympäristövaikutukset, keskustelemassa kotieläinasiamies Jukka Rantala MTK.sta ja suojeluasiantuntija Stella Höynälänmaa WWF.stä. - Ysärikatsauksessa keskustelua Emusta 1990-luvulla. Ykkösaamun toimittaa Sakari Kilpelä.

  • Puolustusministeri Jussi Niinistö. Somalian vaalit, toimittaja Wali Hashi. Trumpin vallan rajat, vanhempi tutkija Anna Kronlund ja ohjelmajohtaja Mika Aaltola, UPI. Ulkomaanlehdet, Pertti Rönkkö, Berliini. Toimittajana Jakke Holvas.

Klipp

  • Tutkijatohtori Jouni Tillin kirjassa " Miten puhumme kun puhumme politiikkaa?" analysoidaan niiden henkilöiden puheita, jotka käyttävät Suomessa ylintä poliittista valtaa. Mukana on mm. tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe sekä esimerkit pääministeriltä, ulkoministeriltä ja opetus- ja kulttuuriministeriltä. Mitä poliitikot todella sanovat? Toimittaja on Päivi Neitiniemi.

  • Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin viime lauantain tölväisy "katsokaa, mitä viime yönä tapahtui Ruotsissa" viittasi Fox Newsin hyvin epätarkkaan raporttiin maahanmuutosta. Sitten maanantai-iltana Tukholman lähiössä Rinkebyssä mellakoitiin ja poliisi joutui turvautumaan aseeseen.

    Ykkösaamussa Tukholman yliopiston elokuvatutkimuksen professori, mediatutkija Anu Koivunen ja Suomen Tukholman-instituutin johtaja Anders Eriksson. Toimittajana Olli Seuri.

  • Miten ja miksi jotkut parhaassa työiässä olevat miehet katoavat kertakaikkiaan työelämästä ja vieläpä ilmeisen pysyvästi? Suomessa on 78 657 parhaassa työiässä olevaa miestä, joita voidaan kutsua kadonneiksi työmiehiksi. Evan eilen julkistetussa raportissa todetaan, että näiden 25- 54-vuotiaiden miesten toiminnasta ei tiedetä paljoakaan paitsi se, että he ovat kadonneet työelämästä ja ilmeisen pysyvästi. Ykkösaamussa vierailivat EVA Analyysin kirjoittaneesta ryhmästä Me-säätiön toimitusjohtaja Ulla Nord ja EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto. Toimittaja on Jari Niemelä.

  • Eurooppalaiset kuulevat tällä viikolla kahdellakin foorumilla, mitä Trumpin uusi hallinto ajattelee turvallisuuspolitiikasta ja Eurooppa-suhteesta. Ensimmäiset sanat kuultiin Yhdysvaltain puolustusministeriltä James Mattisilta eilen, kun hän saapui eilen Naton puolustusministerikokoukseen Brysseliin. Mattis puhui Natosta suhteiden peruskalliona, mutta uhkaili seurauksista, jos kustannuksia ei jaeta nykyistä tasapuolisemmin. Asiasta keskustelevat tutkija Matti Pesu Tampereen yliopistosta ja Viron puolustusministeriön kansainvälisessä tutkimuskeskuksessa tutkimusjohtajana toimiva, valtiotieteen tohtori Pauli Järvenpää. Toimittaja on Päivi Neitiniemi.
    Kuva: EPA/ Oliver Hoslet

  • Nyt puhutaan siitä, kuinka hallitus aikoo politiikassaan kohdella lapsiperheitä. Vieläkö puoliväliriihessä huhtikuussa myllerretään varhaiskasvatusta ja perhevapaita. Kuinka tosissaan maksuttoman päivähoidon suuntaan ollaan menossa? Asiasta keskustelevat kansanedustajat Aila Paloniemi keskustasta, Ritva "Kike" Elomaa perussuomalaisista ja Juhana Vartiainen kokoomuksesta. Toimittaja on Jakke Holvas.

  • Britannian hallituksen EU-erosta vastaava ministeri David Davis on eilen ollut Suomessa tapaamassa ulkoministeri Timo Soinia ja Eduskunnan suuren valiokunnan ja ulkoasiainvaliokunnan jäseniä. Tarkoitus on luonnollisesti hakea myötätuntoa Britannian eu-eron ehdoille, mutta samalla brittiministeri etsiskelee epäilemättä myös unionin heikointa lenkkiä, jonka katketessa unionin yhtenäisyys kärsii ja Britannia hyötyy.
    Mitä Davis siis viestitti ja toivoi? Asiasta keskustelevat ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen, ulkoasiainvaliokunnan jäsen Erkki Tuomioja ja suuren valiokunnan varapuheenjohtaja Anne Louhelainen. Toimittaja on Sakari Kilpelä.

  • Mitä ulkoministeri Timo Soini ajattelee Trumpista, Euroopan asemasta kansainvälisessä politiikassa, Halla-ahosta ja omasta jatkostaan puheenjohtajana? Haastattelijana Päivi Neitiniemi.

  • Pari sanaa Saksan uudesta ulkoministeristä Sigmar Gabrielista ja sitten vähän enemmän Martin Schulzista, jonka valinta kansleriehdokkaaksi puhalsi uutta nostetta koko demaripuolueeseen. Nyt Saksassa pohditaan, kuinka kovan vastuksen Schulz antaa liittokansleri Merkelille syyskuun vaaleissa. Maan polittiista tulevaisuutta pohtimassa Saksan politiikkaa seuraava Kalevi Sorsa -säätiön tutkimuspäällikkö Antti Alaja ja Turun studiosta asiaa kommentoiva yliopistonlehtori Kimmo Elo Turun yliopistosta. KUVA: EPA/FELIPE TRUEBA / STEPHANIE LECOCQ

  • Suomi nousee, jos vienti alkaa vetää. Tätä on hoettu melkein mantran tavoin. Millainen käänne viennissä on tapahtunut, kun pääministeri Juha Sipiläkin on ehtinyt siitä jo iloita. Suomen viennin tulevaisuutta Ykkösaamuna pohtivat Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun professori Pekka Mattila ja Kemianteollisuuden toimitusjohtaja Timo Leppä. Kuva: Lars Klemmer / EPA

  • Pääministeri Juha Sipilän mukaan hallitus hakee kehysriiheen mennessä uusia keinoja työllisyyden kohentamiseksi ja työllistämistavoitteiden saavuttamiseksi. Mitä ne voisivat olla ja miten pitäisi suhtautua professori Heikki Hiilamon työryhmän esitykseen pitkäaikaistyöttömille tarkoitetusta osallistumistulosta? Sakari Kilpelän kanssa keskustelemassa kansanedustajat kokoomuksen Arto Satonen, sdp:n Lauri Ihalainen ja perussuomalaisten Kaj Turunen.

  • -Joku tai jotkut syöttävät Ylelle virheellistä tietoa aikomuksella, että tieto leviää kansainväliseen levitykseen ja muuttaisi muotoa informaatiovaikuttajan tarkoitusperien toivomusten mukaisesti. Tämä on spekulaatiota, todisteita ei minulla ole
    Ylellä ei ole käsitystä siitä, miten puolustusvoimien kaltainen hierarkkinen järjestelmä toimii. Pidän Ylen journalismin tasoa huolestuttavana. Ylen uskottavuus on vaakalaudalla, sanoo puolustusministeri Jussi Niinistö.

    Suojelupoliisi varoittaa Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisia Venäjän suunnasta tulevan painostuksen uhasta. Ylen uutisoi jälleen eilen kaksoiskansalaisten kohtelusta puolustusvoimissa. Viime viikosta lähtien Yle on uutisoinut, että Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisten työllistämistä ja kouluttamista rajoitetaan puolustusvoimissa turvallisuussyistä. Mikä uutisoinnissa tarkkaan ottaen ei pidä paikkaansa?
    Puolustusministeri Jussi Niinistö Ykkösaamun Jakke Holvaksen vieraana.

  • Yhdysvaltain uusi presidentti Donald Trump on uhannut rajoittaa kiinalaistavaroiden tuontia Yhdysvaltoihin. Samoin tunnustettu yhden Kiinan politiikka on saanut Trumpin hallinnolta kritiikkiä. Samaan aikaan Kiinan on tulkittu kurottavan entistä aktiivisemmin maailmaan. Mitä Kiina tavoittelee kansainvälisessä politiikassa? Asiasta keskustelevat ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jyrki Kallio sekä valtio-opin tohtorikoulutettava, väitöskirjaa Kiinan maailmanpolitiikasta tekevä Matti Puranen. Toimittaja on Olli Seuri.
    Kuva: EPA

Lyssna också