Puheen Aamu

”Mä olen jollain tavalla joukkoistanut kirjoittamiseni”

  • 31 min
  • tillsvidare

Kirjailija Miika Nousiainen tykkää puhua kirjoistaan ennen kuin on kirjoittanut riviäkään. Mies kertoo Puheen Aamun Juuso Pekkisen haastattelussa kuinka hän kertoo vastaantulijoille ja naapureille tulevista kirjoistaan etukäteen. Samalla Nousiainen itse pääsee kuulijoiden reaktioista päättelemään mikä tarinassa toimii ja mikä ei. Tämä metodi on myös mahdollistanut sen, että Nousiaisen uutuusromaani Juurihoito nähdään miltei heti julkaisunsa jälkeen myös teatterin lavalla.

Sändningar

  • fr 2.9.2016 12.05 • Yle Arenan

Avsnitt

  • Alunperin englannissa 2000-luvun alussa nähty dokumentin kaltainen komedia The Office on ehditty tehdä jo omina versioina Yhdysvalloissa, Ranskassa, Israelissa, Ruotsissa ja nyt myös Suomessa. Sarjan ohjauksesta vastaa Janne Reinikainen.

    Sami Hedbergin tähdittämä Konttori Elisa Viihteessä 3.3. alkaen ja Nelosella syksyllä.

    Janne Reinikainen piipahti Puheen Aamussa Matti Ylösen ja Miia Krausen vieraana kertomassa, miten Suomen Konttori syntyi, kuinka brittiläisen modernin komedian kulmakivi kääntyi härmäläiseen tomistoympäristöön.

  • Petra Gargano tuli tunnetuksi supersuositun Tiktak-yhtyeen laulajana. Nyt bändin hajoamisesta on kulunut jo 10 vuotta ja Petra on luonut uraa soololaulajana.

    Vieläkö Tiktakin perintö seuraa häntä? Ja miten Petra katsoo soolouraansa nyt kun häneltä tulee ensimmäinen uraa kokoava kokoelmalevy? Petra on mukana myös uudella tulevalla Vain elämää -kaudella joka starttaa keväällä 2017 Nelosella.

    Petra Gargano oli Puheen Aamussa Miia Krausen ja Matti Ylösen vieraana.

  • TV2:n koomikkokilpailu Naurun Tasapaino on koetellut suomalaisten nauruhermoja jo kolmen kauden ajan, ja jokaisen päätteeksi yleisö on äänestänyt koomikoiden joukosta voittajan.

    Hallitseva Naurun Tasapaino –mestari Matti Patronen lähtee nyt kahden muun tittelinhallitsijan, Iikka Kiven ja Robert Petterssonin kanssa tien päälle Voittajat on the road –kiertueen puitteissa.

    Kasaako lupaus kolmesta voitokkaasta stand up –koomikosta paineita kruununhaltijan olkapäille? Tätä pohdittiin kun Matti Patronen istahti Puheen aamun vieraaksi.

  • "Siinä kävi niin, kun Jussia lukuunottamatta meillä jäi tuo armeija väliin, niin me perustimme oman intin", kertoo YUP-yhtyeen laulaja-kitaristi Jarkko Martikainen bändin aktiiviaikoijen treenimetodeista.. Martikainen vieraili Puheen Aamussa yhdessä 8 vuotta jo telakalla olleen orkesterinsa basistin Valtteri Tynkkysen kanssa. Miesten mukana oli juuri ilmestyneen Helppoa muisteltavaa -YUP-historiikin kirjoittaja, toimittaja Hippo Taatila. Matti Ylönen haastattelee.

  • Rovaniemellä Arktikumin tiedekeskus paneutuu pohjoisella napa-alueella leiskuvaan rakkauteen ja lihallisiin leikkeihin kesällä avattavassa näyttelyssä. Toisin sanoen siellä kerätään siis yleisöltä seksitarinoita kesäkuussa aukeavaa Kuumaa kyytiä -näyttelyä varten.

    Tarinoita kerätään sekä ihmisten että eläinten parittelusta. Kummat ovat kiihkeämpiä? Sen kertoo näyttelyn käsikirjoittaja Marjo Laukkanen.

  • Milloin viimeksi olet saanut huonoa palvelua ja asiasta purnannut sosiaalisessa mediassa? Oletko reklamoinut suoraan palvelun tarjoajalle, mutta jäänyt vailla mitään järkevää vastausta?

    Tähän rakoon haetaan nyt ratkaisua, kun tamperelainen startup-yritys Nonono.io tarjoaa vertaistukea valittamiseen ja lupaa vielä toimittaa reklamaatiosi perille. Tämän lisäksi luvataan hankkia reklamaatioosi vastaus. Miten koko homma toimii? Asiaa selventää yrityksen toimitusjohtaja Jaakko Timonen.

  • Kuvittele, että vakavan onnettomuuden jälkeen pääset kolmen vuoden jälkeen takaisin rakkaan urheiluharrastuksesi pariin. Saat kipinän tavoitteelliseen kilpailemiseen saman lajin parissa, ja viisi vuotta myöhemmin olet lajissasi maailman paras.

    Saattaa äkkiseltään kuulostaa keksityltä, mutta sitä se ei ole. Sen todistaa puheen aamun vieras, maailman paras paracrosslumilautailija Matti Suur-Hamari.

  • Rap-artisti Joni "Stepa" Stenberg kertoo näkevänsä suurimmista idoleistaan unia miltei viikottain. Mutta mitä sodänkyläläislähtöinen Stepa tekee valveilla ollessaan? Muun muassa siitä, ja miehen uudesta Henget -albumista Stepa oli kertomassa Puheen Aamun Matti Ylösen ja Miia Krausen vieraana.

  • Tiedon aarreaitta ja kaikkien käsillä oleva avoin ensyklopedia, suomenkielinen wikipedia täyttää 15-vuotta. Vuonna 2003 sivun alkusanat kuuluivat “​... Suomen Wikipediassa tähyämme korkealle, haluammehan myös oman kulttuurimme ja kielemme pysyvän vahvana. Haluaisimmekin saada yli 10 000 artikkelia, joten ryhdytäänpä töihin!”.

    Nyt kasassa on yli 400 000 artikkelia, joten ainakin alkuaikojen tavoite on täytetty. Mihin seuraavaksi tähdätään? Puheen aamun vieraana Wikimedia ry:n puheenjohtaja Heikki Kastemaa.

  • Vuoden paras kotiolut valitaan tulevana lauantaina 18.2. Himabisse-kotipanokilpailun päätuomarina toimii Fat Lizard pienpanimon toimitusjohtaja ja pääpanija Heikki Ylinen.

    - On ollut hienoa huomata, että kotioluissa ei mennä enää pelkillä perusresepteillä vaan osataan myös käyttää rohkeasti mausteita, toteaa Ylinen.

    Hän piipahti maistattamassa tämän vuoden kilpailijaoluita myös Puheen Aamun Matti Ylöselle ja Jere Pehkoselle.

  • Oliver on yhtye, joka on hankkinut asemansa ankarallla työnteolla. Mutta millaiset jäljet yli 400 tehtyä keikkaa ovat virtolaisbändiin jättäneet?

    Oliver-yhtyeen nokkamies Jari Väyliö oli Puheen Aamussa Matti Ylösen ja Jere Pehkosen vieraana.

Inga kommande avsnitt

Klipp

  • Asiakaslähtöisyys ja kuluttajakeskeisyys ovat tämän hetken avainsanoja, mutta ei joka paikassa.
    Niin paljon kuin päiväkodeista puhutaankin, niin yllättävän vähän siitä kysytään asiakkailta itseltään - eli lapsilta.

    Mitä lapset ajattelevat päiväkodeista?
    Sitä selvitti perjantaina 16.1.2015 Tampereen yliopistolla tarkastettavassa kavatustieteen alan väitöstutkimuksessaan tutkija, kasvatustieteiden maisteri, lastentarhanopettaja Piia Roos.

    Roosin mukaan lasten puheissa keskiöön nousivat leikki ja kaverit. Aikuiset he näkivät järjestyksen ylläpitäjinä ja ohjaajina. Kuitenkin arkinen yhdessäolo aikuisten kanssa puuttui lasten puheista kokonaan.

    Mutta miten lapset viihtyvät päiväkodissa? Entäpä miten on kiistellyn tuokiokeskeisyyden laita, mitä mieltä lapset ovat ohjatusta ohjelmasta?

    Linda Vettanen soitti Piia Roosille ja selvitti asiaa.

  • Nuori Suomi ry:n mukaan pääosan lasten liikunnasta tulisi tapahtua kotona, pihalla ja lähialueella. Tavoitteena on, että lähialueelta tulisi löytyä kaikkien perusliikuntamuotojen suorituspaikat. Yksi lähiliikuntaa omalla alueellaan tarjoavista urheiluseuroista on Pakkalan Palloseura. Seura tarjoaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden harrastaa jalkapalloa Keski-Vantaalla. Lasten lähiliikunnasta ja urheiluharrastuksesta yleensäkin kertoo PPS:n valmennuspäällikkö Jussi Korpinen. Jarmo Laitaneva haastattelee.

  • Työterveyspsykologi Jouni Luukkalan kirjassa "Jaksaa, jaksaa, jaksaa..." esitellään ohjelma, jonka avulla voi vahvistaa työhyvinvointitaitojaan. Esittelemästään viidestä polusta Jouni Luukkala nostaa esiin tunnetaidot. Luukkala tietää, että jokainen ihminen kokee työssään tölväisyjä, mutta kaikkea ei pidä luulla työpaikkakiusaamiseksi. Juuri tunnetaidot auttavat ihmistä ottamaan asiat asiana eikä henkilökohtaisesti. Työterveyspsykologi Jouni Luukkalalle soitti Jarmo Laitaneva.

  • Jännitystä elämäänsä kaipaavalle luksusta on seikkailuloma Huippuvuorilla meloen. Nuorelle bilehileelle Bulgarian Sunny Beach voi olla unelmien matkakohde. Hiljainen Lappi puolestaan houkuttelee matkaajia maailman metropoleista. Mikä on luksusta Matkaopas -lehden päätoimittaja Pirkko Puoskarille? Toimittajana Heini Laitinen.

  • Jooganopettaja-kouluttaja ja lääkäri Kerttu Kelomaa-Sulonen tietää joogan terveysvaikutukset sekä ammattinsa että harrastuksensa kautta. Omakohtaiset kokemukset yhdistettynä lääketieteellisiin tutkimustuloksiin ovat vakuuttaneet Kelomaa-Sulosen siitä, että jooga on hyväksi ihmiselle olipa sitten sairas tai terve. Kerttu Kelomaa-Sulosen tapasi Jarmo Laitaneva.

  • Pienen ihmisen syntymä on niin suuri ihme ja ilo , että se antaa voimia kätilön raskaassa ja vastuullisessa työssä, näin ainakin vakuuttaa kätilö Riitta Hakokorpi. Hyvä työyhteisö, positiivinen elämänasenne ja liikuntaharrastukset pitävät mielen virkeänä. Helsingin Kätilöopistolla mandariinikiinan tai somaliankielen taitokin olisi joskus tarpeen. Anu Packalén pääsi seuraamaan Helena Holman ja Arto Nurmen vauvan kotiinlähtötarkastusta.

  • "Kotini on linnani" sanonta tarkoittaa asumisen ja asunnon kalleuden lisäksi myös sitä, että koti on pyhä paikka. Niin pyhä ja kallis, että sinne ei hevin edes sisustussuunnittelijoitakaan lasketa sisään. Mitäpä jos kerrankin käyttäisi ammattilaisen apua? Mitä vanhan talon keittiöremontissa tulisi ottaa huomioon? Onko valaistuksella väliä? Anu Packalén ja sisustusuunnittelija Krista Dorn-Lamminen tarttuvat toimeen.

  • Etelä-Aasian tutkimusta opiskeleva Maria Kornienko on juuri palannut Intian New Delhistä, missä hän oli työharjoittelussa puoli vuotta. YLE Puheessa kuullaan Marian päivästä aamun työmatkasta riksalla yön pikkutunneille asti. Miltä Intia näyttää Marian silmin? Toimittajana Heini Laitinen.

  • Rugbyn juuret ovat samassa paikassa kuin monen muun lajin eli Euroopassa harrastetuissa erilaisissa peleissä, joissa periaatteena on, että pallo pistetään vastustajan maaliin. Perusperiaate on yksinkertainen: koskettamalla pallolla maata vastustajan maalialueelle tehdään maali. Soikean pallon liikeratoja selventää Helsinki Warriorsin ja Suomen miesten rugbymaajoukkueen kapteeni Thomas Finell. Toimittajana on Jarmo Laitaneva.

Lyssna också