Luontoretki.

sö 9.10.2016

  • 12 min
  • tillsvidare

Juha Laaksosen johtamalla Luontoretkellä tutustutaan Raisiossa Mahittulan kaupunginosassa sijaitsevaan 1973 rakennettuun Haunisten altaaseen. Tekojärven rantaviiva on noin 3,5 kilometriä pitkä. Alue on suosittu retkeily- ja virkistyskohde lähialueen asukkaille.
Haunisten allas tarjoaa levähdyspaikan ja ravintoaitan monille kahlaaja- ja sorsalinnuille. Joutsenia ja hanhia tavataan alueella vuosittain. Altaan rantaviiva on suurimmaksi osaksi kalliota ja mäntymetsää, mutta paikalla kasvaa myös muun muassa ahdekaunokkia, punasänkiötä, keltamatararaa, keltakannusruohoa ja niittynätkelmiä. Näiden lisäksi altaalle on levinnyt keltakukkainen kasvi, lammikki, joka on viehättävännäköinen, mutta ympäristön kannalta hieman ongelmallinen. Mutta millä lailla ongelmallinen? Lammikin erikoisuudet paljastuvat kun Juha Laaksonen ja Turun Yliopiston konservaattori Ari Karhilahti tutkivat altaan ympäristöä. Kuva: Juha Laaksonen / Yle

Sändningar

  • sö 9.10.2016 8.10 • Yle Radio Suomi

Avsnitt

  • Ensi viikonloppuna järjestettävä Pihabongaus -tapahtuma järjestetään jo 12. kerran. Pihabongauksen päätarkoituksena on saada yleisö mukaan tarkkailemaan talvisia lintulaudan ja kotipihan lintuja sekä kiinnostumaan lähiluonnosta. Samalla kerätään tietoa maamme talvisesta linnustosta. Luontoretkellä Juha Laaksonen ja Linnut -lehden päätoimittaja Jan Södersved ottivat varaslähdön ja harjoittelivat Lohjan Moisiossa olevalla ruokintapaikalla ensi viikonlopun koitokseen. Kuva: Juha Laaksonen / Yle

  • Talvipäivä on usein hiljainen. Jos tinttiparvi, ei pörähdä kohdalle, käpytikka nakuta tai korppi ronksuttele, saattaa parikin tuntia joutua tekemään taivalta hiljaisuudessa. Vain itse tuottamat äänet kuuluvat hämärään pakkasaamuun. Miten askel narskuu lumella, millaisen kaaren luistimen terä vetää jäällä? Luontoretki vietettiin kylmissä olosuhteissa, kunnon pakkasessa Mäntyharjun Vannekivenniemessä. Juha Laaksonen lähti katselemaan lumijälkiä, mutta päätyikin ihan muiden ilmiöiden äärelle. Kuva: Juha Laaksonen / Yle

  • Mikä hyönteinen elää aikuisena vain yhden päivän, tai tarkemmin sanottuna vain yhden illan? Mitkä hyönteisten toukat rakentavat taidokkaita suojakoteloita itselleen? Hyönteisiä kuhisee lähes kaikkialla, mutta silti monet niistä tunnetaan huonosti. Syy voi olla hieman asenteellinen. Osa hyönteisistä häiritsee kesäiltojen viettoa ja siksi niistä ei pidetä, mutta on niin toinenkin piirre: monet niistä ovat uskomattoman upeita ja mielenkiintoisia. Luontoretkellä luontokuvaaja ja tietokirjailija Sami Karjalainen paljasti tulevan kirjansa kuvia ja aiheita. Rantojen hyönteiset teos tutustuttaa meidät sudenkorentoihin, päivänkorentoihin, vesimittareihin, hopeaseppiin, vesiskorpioneihin, malluaisiin ja sukeltajiin. Juha Laaksonen pääsi tutustumaan etukäteen Karjalaisen tulevan kirjan kuvatarjontaan. Kuva: Sami Karjalainen

  • Loppiaisen luontoretkellä Juha Laaksonen asettaa jyväskyläläiselle luontovalokuvaajalle Markku Könkkölälle hankalan tehtävän. Hämärissä, kymmenen minuutin suunnittelulla, olisi otettava Helsingin Kaivopuistossa sellainen luontovalokuva, jota kelpaa esitellä muillekin kuin lähipiirille. Miten tämä onnistuu? Mitä kuvattavaa kaupunkipuistosta löytyy? Kuva: Markku Könkkölä

  • Uuden vuoden luontoretkellä ollaan merellä kalassa Espoon edustalla. Verkkoja nostaessa ja saalista jännittäessä on aikaa myös muistella vuoden 2016 huipputapahtumia. Millaisia muistoja Riku Lumiarolle ja Juha Laaksoselle jäi menneestä vuodesta. Satoiko liikaa, oliko lämmintä, mitkä olivat parhaat luontohavainnot? Ja onko uuden vuoden suunnitelmia? Siinäpä riittää pohdittavaa ja onhan se tietenkin tärkeää tuleeko kalaa, ja jos tulee, niin mitä kalaa tulee. Kuva: Juha Laaksonen / Yle

  • Tapaninpäivän luontoretkellä oltiin varpuspöllön perässä. Herra Tomi Putaansuu on tunnetusti melkoinen pöllöfani, mutta varpuspöllöä hän ei ole elämässään valitettavasti koskaan nähnyt. Nyt Juha Laaksonen on joutunut hieman hankalaan tilanteeseen. MR. Lordi haluaa nähdä varpuspöllön, mutta sitä ei ihan niin vain löydykään. Miksi pöllöt ovat niin kiehtovia, ovatko ne Putaansuun mielestä Joulun ajan lintuja? Kuva: Juha Laaksonen / Yle

  • Joulupäivän luontoretki vietettiin Inkoossa. Juha Laaksonen ja kirjailija Leena Lehtolainen olivat joulukävelyllä ja ihailevat komeita merenlahtimaisemia ja tarkkailevat lintuja. Samalla pohdittiin miten tarkasti ympäröivä maisema pitää kuvata jännityskirjallisuudessa. Voiko sen tehdä oikein tai väärin? Onko Leena Lehtolaisella lempimaisemia? Kuva: Juha Laaksonen / Yle

  • Taajamissa ja kaupungeissa liikkuu monia mielenkiintoisia nisäkkäitä. Osa on liikkeellä vain öisin ja niiden vierailuista ei jää liiemmälti jälkiä. Toiset ovat uskaliaampia ja saattavat jolkotella puistoissa myös päivisin. Enää ei ole mitenkään harvinaista nähdä vaikkapa kettua pääkaupunkiseudulla. Havaintoja taajamaketuista on tehty monissa Suomen kaupungeissa ja kesyimmät yksilöt tulevat hyvinkin lähelle ihmistä. Miksi osa ketuista on kesyjä ja millaista niiden elämä kaupungeissa on? Luontoretkellä Juha Laaksonen ja tutkija Paavo Hellstedt olivat kettujen jäljillä Helsingin Keskuspuistossa. Kuva: Juha Laaksonen / Yle

  • Luontoretki vietettiin Vaasassa. Juha Laaksonen vieraili antikvariaatti Lafkanissa tapaamassa liikkeen pitäjää Kaj Jerniä. Luontoretkellä oltiin siis antikvariaatissa, millaisia tarinoita oikein oli tarjolla? Kuva: Juha Laaksonen / Yle

  • Itsenäisyyspäivän Luontoretki vietettiin Espoossa Puolarmetsän ja Olarin välisellä ulkoilualueella. Juha Laaksonen oli Paula Koivuniemen apuna puhdistamassa laulajattaren asettamia linnunpönttöjä. Millaiseen paikkaan Koivuniemi oli pöntöt asettanut ja oliko pöntöissä tänä vuonna ollut elämää. Ja tietysti kiinnostaa myös tehokaksikon työnjako, kumpi pöntöt puhdisti, Paula vai Juha? Kuva: Markku Sipi / Yle

  • Luontoretkellä tutustuttiin Tahvoon, kesyyn karhuun, joka eleli muutama vuosi sitten Lieksan Keljänpurolla. Karhu liikkui aikansa Keljänpuron eräkämpän ympäristössä, tutki pihapiirin rakennuksia, nautti lintulaudan antimia ja hauskuutti ja ihmetytti asukkaita ja turisteja. Tahvon elämästä kertoi Eero Kortelainen. Vieraana Lieksassa oli Juha Laaksonen. Kuva: Juha Laaksonen / Yle

  • Luontoretkellä puhuttiin kaloista, tai itse asiassa lähinnä kalaruoista. Mikä suomalaisista kaloista on parhaan makuinen ja mitkä lajit ovat monikäyttöisempiä. Voittaako silakka siian, entä hauki ahvenen? Kuka arvostaa hapansilakkaa, kuka savulahnaa? No makuasioista tietenkin puhutaan, mutta ehkä näissäkin jutuissa on ripaus todellisuutta. Vaasan eteläpuolella Maalahden Bergiössä kala-asiantuntijoina olivat luontovalokuvaaja Pertti Hissa ja Juha Laaksonen. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle

Lyssna också