Radio Suomesta poimittuja

Sananen – Eläimistä ja ihmisistä

  • 4 min
  • tillsvidare

Kun delfiinit uivat, ajatuksetkin lipuvat syvään päähän. Sieltä on äyskäröitävä helmet, kuinka suhtautua eläimiin ja niiden oikeuksiin.

Maahanmuuttajia on alettu vihdoin kohdella niin kuin pitää. Sillä lailla, että joku huolehtii kaikesta ja varmistaa, kulkee mukana uuteen maahan, putkikassissaan muuttajien tutut lelut. Onnellisin maahanmuuttotarina vuosikausiin koettiin juuri Suomesta Kreikkaan, Tampereelta Ateenaan. Veera, Leevi, Eevertti ja Delfi muuttivat. Nyt niiden hyvinvointia ja kotoutumista seurataan sekä suomalaisten että kreikkalaisten huippuammattilaisten toimesta. Saako ihminen olla kateellinen?

Tarvittiin tamperelaiset delfiinit. Se mikä lähtee Tampereelta pysyvästi, herättää aina tunteita. Tarvittiin eläimistä älykkäimmät, vaikka kyllä ne muutkin saattavat olla viisaampia kuin me.

Eläinten oikeudet olivat jotenkin unohtuneet. Se, että niin tärkeä aihe unohtuu ja jää ajattelematta, johtuu todennäköisesti ähkystä. Syömme niin paljon ja olemme koko ajan kylläisiä, kaukana normaalista näläntunteesta, että ei siinä ajatus lennä. Verenkierto on siellä minne olemme sen halunneet.

Suomalainen syö 80 kiloa luullista lihaa vuodessa. Määrä on nelinkertaistunut lyhyessä ajassa. Se on pastapuhetta, että lihasta olisi tulossa meille joku pittoreski ylellisyystuote ja eksoottinen maistelunöppönen. Lihanhimomme on valtava. Itse voisin syödä heti aamusta frisbeenkokoisen verisen pihvin, jos rehellisiä himojani oikein kuulostelen. Vielä muutama vuosi sitten tämmöistä poltetta ei ollut.

Kiitän mainontaa, kauppaketjuja, lapsellisen halpaa lihaa - ja olen ähkyssä. Etsin turhaan ajatusta.

Tamperelaiset delfiinit, puolenkymmentä, pyydystettiin lastemme iloksi Meksikonlahdelta 80-luvun puolivälissä. Silloin ei puhuttu paljoakaan eläinten oikeuksista, saati kärsimyksistä. Ihminenhän oli aina hyväksikäyttänyt löytämiään eläimiä omiin tarkoitusperiinsä. Jos maatilalla joku eläin näytti kärsivän, se lopetettiin ääntä nopeammin.

Ennen tosin lihaa syötiin ihmistä kohden paljon vähemmän kuin nykyään. Oikein todella hankalaan ähkyyn saattoi päästä lihalla vain Jouluna. Silloin oli lupa maata ja olla ajattelematta mitään. Nyt moni on koko ajan joulukunnossa.

Ihminen on viisaimmillaan lapsena. Sitten se alkaa tyhmentyä. Vauhti kiihtyy keski-iässä äärimmilleen.

Siksi ehkä lapset ajattelevat niin viisaasti. Heille eläinten oikeudet ovat itsestäänselvyys. Jokainen eläin, elollinen ihmeellinen olento, on ansainnut parhaan mahdollisen kohtelun, hoivan ja välittämisen. Lapset eivät ajattele ensimmäisenä rahaa, eivätkä toisenakaan. Heillä on korkeammat motiivit, korkeammat ajatukset. Voisi melkein sanoa, että synnynnäinen taito ajatella vaistomaisesti koko maapalloa ja sen hyvää. Mikä voisi olla tärkeämpää?

Aika usein tunnen itseni tyhmäksi. Tyhmemmäksi kuin ennen. Olen väsyneempi, aloitekyvyttömämpi ja nälkäisempi kuin koskaan. Mitä enemmän syön, lihaa(sitä menee paljon!) ja lisukkeita, sitä vähemmän jaksan ajatella. Paino on jo noussut. Mitä tänään kattelin kävelykadulle, niin monilla muillakin oli!

Jos ihminen tyhmenee tätä vauhtia, me olemme ihan kohta nisäkkäistä tyhmimpiä. Silloin viimeistään eläinten oikeuksista pitää tempaista joku popup-seminaari, johon tulevat tosimielellä muutkin kuin 19-vuotiaat yliopistotytöt.

Esimerkiksi delfiini pystyy ratkomaan pulmia, käyttämään työkaluja ja ymmärtämään käsitteitä. Itseltä mikään näistä ei luonnistu enää kovin hyvin.

Onko maamme hallitus hyvä ratkomaan pulmia? Meillä on taloyhtiössä rima-aita rakentamatta, kun kukaan ei osaa käyttää vasaraa ja nauloja. Käsitteet aiheuttavat kyllästetylle nykyihmiselle, konttorialtistetulle, jo sanana ihottuman kaltaista hermostoperäistä kutkaa.

Kehitys on kuitenkin vääjäämätön.

Tulee se päivä, että meidän on hetkeksi lakattava miettimästä omaa riittämätöntä elintasoamme. Sitten otetaan kuuriluontoisesti porkkanat.

Sitten voisi ajatella niitä eläimiä - eläviä eläimiä.

Maallikkosaarnaaja Maasola

Sändningar

  • ti 30.8.2016 18.04 • Yle Radio Suomi

Avsnitt

  • Jotkut onnistuvat valokuvassa niin, että tuntuu kuin kaikki valo olisi jäänyt jonnekin syvälle sisälle kohteen kammioihin. Ulos on päässyt vain säikähtänyt jänis ja lupsahtanut suupieli.
    Maallikkosaarnaaja Maasola purkaa traumaa viikkosaarnassaan Sananen.

  • Kuluneen sanonnan mukaan Lahti on Suomen Chicago. Lempinimellä viitataan yleensä kaupungin sangen värikkääseen ja lainvastaiseen menneisyyteen - etenkin 60- ja 70 -luvuilla kaupungissa sattui ja tapahtui enemmän kuin muualla. Vaikka ajat ovat muuttuneet, istuu maine tiukassa ja osin siksi, että lahtelaiset itse pitävät siitä yllä ja jotkut ovat siitä jopa ylpeitä. Ja miksi eivät olisi, historiaa se on rikollinenkin historia. Me pääseme nyt mukaan kiertoajelulle Lahden synkeille ja syntisille kaduille. Oppaina ovat Mato Valtonen ja Riku Routo. Toimittajana Sanna Pirkkalainen.

    Kuvassa Chicago-tourin käytössä oleva alkuperäiseen asuunsa entisöity linja-auto. Se on ainoana lajissaan säilynyt 35-paikkainen Büssing TU 4500 Emmelmann. Se on valmistettu Saksassa 1960 ja tuotu Suomeen 1963. Se palveli tilausajossa ja reittiliikenteessä. Vieressä bussin ainoa kuljettaja, Yrjö Iskala.

  • Jos tulevaisuuden mopoautosta löytyy rajoitin, niin tuttu se on kapistuksena keski-ikäiselle miehellekin.
    Rajoitin varmistaa, ettei vaan satu mitään. Rajoitin estää myös ostamasta värikkään paidan.
    Maallikkosaarnaaja Maasola ja sapekas arkisaarna, Sananen.

  • Näyttelijä Anna-Maija Tuokko esittää päähenkilö Annia kesän radiomusikaalissa Mä halusin olla suffragetti. Sen on käsikirjoittanut ja säveltänyt Maija Vilkkumaa.

    Tuokko osallistui keväällä Tanssii tähtien kanssa -tv-ohjelmaan yhtaikaa radionauhoitusten kanssa. Musikaalikomedian Anni on 24-vuotias lavarunoilija ja Suffragetti-ryhmän perustajajäsen.

    Olga Ketonen tapasi Tuokon kahvilassa.

  • Hikeä, verta ja kyyneleitä? Vai litroittain kahvia, pari kuumailmapuhallinta ja paljon naurua?
    Radio Suomen kesää ilahduttaa Maija Vilkkumaan kirjoittama ja säveltämä radiomusikaali "Mä halusin olla suffragetti".
    Musikaalin ohjaa Mika Kurvinen, pääosan esittäjä on näyttelijä Anna-Maija Tuokko. Ennen kuin homma on niin sanotusti paketissa vaatii se paljon ihan raadollista työtä.

    Helmikuun alussa musikaalilla ei ollut vielä edes nimeä, kun näyttelijät, ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja ja äänisuunnittelija kokoontuivat lukuharjoituksiin Pasilaan. Viileää kuunnelmastudiota lämmitettiin kuumailmapuhaltimilla ja puolet väestä köhi talviflunssan jälkitiloissa. Paula Jokimies sujahti lukuharjoituksiin seuraamaan, miten tekstiä puhalletaan eläväksi.

    "Mä halusin olla suffragetti" -radiomusikaalin ensimmäinen jakso Radio Suomessa maanantaina 3.7.2017 klo 17.35.
    20-osainen musikaali kuullaan joka arkipäivä samaan aikaan neljän viikon ajan.

  • Kirjailija Paula Noronen sekoaa laskuissa miettiessään, montako Supermarsu -kirjaa on kirjoittanut. Kymmenen kappaletta niitä on ja parhaillaan kuvataan ensimmäistä elokuvaa. Se tulee ensi-iltaan tammikuun lopussa. Supermarsu -elokuva kertoo alakouluikäisestä Emiliasta, joka huomaa omaavansa lemmikkimarsunsa pureman jälkeen salaisia supervoimia.

    Marko Miettinen pakkasi mankan ja pari lasta autoonsa ja lähti seuraamaan elokuvan kuvauksia vesipuisto Serenaan Pohjois-Espooseen.
    Taisipa juttutuokiossa käsikirjoittaja Paula Norosen kanssa olla sisäänkirjoitettuna Markon salainen toive avustajan pestistäkin.

  • Suomen ainoalla sonniasemalla Hollollassa seurataan tällä kertaa vasikansiementen matkaa laboratoriosta maailmalle.

    Ennen vanhaan homma hoitui niin, että sonni astui lehmät ja tuloksena oli vasikka. Nykyään lähes kaikki karja siemennetään eikä ihan millä tahansa litkulla. Laboratoriopäällikkö Anne Olonen kertoo, että sonnin sperma käy läpi todella tarkan syynin sen jälkeen, kun se on otettu talteen. Sanna Pirkkalaisen tapaa vierailulla myös Hollolan sonniaseman tuotantojohtajan Harri Mäkivuokon.

    Kuvateksti: Sonnin siemenneste laimennetaan ja pakataan "olkiin". Yhdessä oljessa on yksi siemenannos eli noin 15 miljoonaa siittiötä. Kuva: Viking Genetics

  • Kaukana ovat ne ajat, kun kylään hankittiin yksi komia sonni, jonka luo kaikki lähiseutujen lehmät kulkivat miehelään. Perinteistä "sonni ja lehmä ne yhteen soppii" -menetelmää ei maataloudessa enää juurikaan käytetä, etenkin lypsykarja lisääntyy maassamme lähes yksinomaan keinosiemennyksen avulla. Ja sama pätee pitkälti myös hevosiin, luonnollinen astutus on hevostalleillakin harvinainen tapahtuma.

    Jos olet koskaan päässyt näkemään, kun sonni ja lehmä, tai ori ja tamma, kohtaavat lapsenteko mielessä, ymmärrät myös syyn siihen, miksi tähän on tultu. Harva tilallinen kun haluaa menettää hyvää lypsylehmää tai kelpo ravuria vain siksi, että jalka katkeaa lemmentöissä. Siinä nimittäin aitaa kaatuu ja tanner tömisee, kun sonni oikein lemmekkääksi ryhtyy...

    Sanna Pirkkalainen pääsi harvinaiselle vierailulle maamme ainoalle sonniasemalle Hollolaan. Oppaina ovat eläintenhoitajien esimies Tuula Nyström ja eläinlääkäri Henri Simonen.

  • Liftarit televisio-sarjaa varten ohjaaja Pia Asikainen ja kuvaaja Joona Pettersson tekivät kesällä 2016 neljä eri liftireissua. He reissasivat ympäri Suomea ja tutustuivat ennakkoluulottomasti matkalla tapaamiinsa ihmisiin.

    Maija Salmisen haastattelussa Pia Asikainen antaa vinkkejä liftausreissuun varustautumisessa.
    - Tärkein varuste on iloinen mieli. Aikarajoja ei matkalle kannataa liikaa suunnitella. Ota mukaan myös kynä ja pari pahvia määränpään kirjoittamiseen. Hyvä liftauspaikka kannattaa tsekata kaupungin laitamilta. Värikkäät vaatteet lisäävät havaittavuutta ja älä unohda sadevarustusta. Perinteinen paperikartta on liftarin kenties paras kaveri. Kartasta saa hätätapauksessa vaikka sateensuojaa, kun sen taittaa harjanteeksi pään ylle. Ilman pientä evästä ei reissuun kannata lähteä.

    Autoilijan ja liftarin ensikatse on tärkein hetki, korostaa Asikainen.
    -Sen pienen hetken ajan katseet kohtaavat ja silloin autoilija tekee valinnan, ottaako kyytiin vai ei. Liftarin ei kannata pitää aurinkolaseja silmillä, jotta saa paremman katsekontaktin.

    Liftarit -kesäsarja TV1:llä tiistaisin alkaen 13.6. klo 20.00.

  • Näyttelijä, käsikirjoittaja Sanna Stellan on kantajäsen televisio-sarjassa Siskonpeti. Parhaillaan kuvataan kolmatta tuotantokautta ja se nähdään televisiossa ensi syksynä. Kuvaustauon lomaan järjestyi yhteinen juttutuokio toimittaja Maija Salmisen kanssa.

    Stellan kuvailee Siskonpetin kuvausrupeamaa leirikouluksi.
    - Meillä on tosi hauskaa kuvauksissa ja teemme työtämme suurella kunnianhimolla. Mitenkään varman päälle tekemisen tuntua ei ole, vaan yritämme kehitellä myös uusia jutttuja. Työryhmämme on ihmeellinen ja hirveän taitava.

    Lokerointi naisviihteen tekemisestä ärsyttää Stellania, mutta toisaalta hän pitää hyvänä sitä, että asiasta keskustellaan.
    - En usko, että miehiltä koskaan kysytään, teettekö miesviihdettä tai mikä teidän agendanne on.
    Kun naisille esitetään nämä kysymykset, taustalla on usein se, että saako nainen olla hauska vai ei, ja miksi naisia on vähemmän hauskan tekijöinä.

    "Kaikki äitini, kaikki tyttäreni" teatteriesityksen tekstin Sanna Stellan työsti yhdessä Pirjo Heikkilän ja Miitta Sorvalin kanssa Kodin Kuvalehden lukijatekstien pohjalta. Keväällä meni esityksessä 60 000 katsojan raja rikki, mikä on iso määrä näinä päivinä, kun yhtenäiskulttuurin aika on mennyt.

  • Meditaatio on itsetutkiskelun ja rentoutumisen keino, jolla voi jopa avata ovia uusien tietoisuuksien tiloihin.
    Tyypillisesti suomalainen voi löytää sielunrauhaa vain lähtemällä kaupungin melusta kesämökille saunomaan.
    Ville Syrjälä kävi sen sijaan etsimässä oikoreittiä syvään rentoutumiseen kelluntatankissa Tuusulan Rusutjärvellä.

  • Täysi nolla, yhenlainen, kaksimielinen. Siinä esimerkkejä numeroilla arvioinnista. Vaan kumpi on lopulta pahempi - numeroarvostelu vai sanallinen arviointi? Maallikkosaarnaaja Maasola purkaa traumaa Sanasessa, sappinestesaarnassaan.

Inga kommande avsnitt

Lyssna också