YleX Viikonloppu

Sunnuntain koko lähetys: Darramaidon rasvaprosentti ja remppamieslaji

  • 3 t 58 min
  • utgått

YleX Viikonlopussa tarjoiltiin tänään sunnuntaifiilistä, mutta myös uunituoreita ohjelmaosioita!

Ensimmäistä kertaa päivänvalon näki muun muassa Kaukana Kotoa -kilpailu, jossa Danan tiimissä pelannut Viljami kuljetti Danan matkalle kohti Oulua. Womma sen sijaan jäi kotipaikkakunnalleen Keravalle pyörimään edelleen. Miten käy ensi viikolla, kun kilpailijat yrittävät arvata Womman ja Danan selittämiä sanoja? Pääseekö Womma Keravalta etenemän vai jatkaako Dana vaan matkaa?

Sunnuntaisin eivät pelaa vain juontajat ja kuuntelijat, vaan myös soivat kappaleet! Nimittäin yksi kappaleista menee ohjelman aikana piiloon: Kuurubiisi on joku piiloitettu kappale, jota kuuntelijat saavat etsiä ja löytäessään nopein saa palkinnon.

Lisäksi Suohonlaulussa Womman ja Danan valitsemat biisit taistelevat toisiaan vastaan Twitterissä. Kumpi biiseistä lauletaan suohon ja kumpi soittoon? Tänään Danan uinunut, sisäinen Ellioteer heräsi henkiin ja niin myös hänen valitsemansa kappale soittoon!

Lisäksi tänään puhutti sotkuisa remppamiesten lajike, kapularaivo, Womman kuuma isä ja darranparannus.

Sändningar

  • sö 18.9.2016 12.59 • YleX

Avsnitt

  • Tervehenkistä kreiseilyä ja hallittua hömelöintiä! Samuel Nyman ja Womma Seppälä pitää sinulle seuraa lauantaina ja sunnuntaina klo 13-17. Viikonloppuisin otetaan yhteyttä keikkaileviin muusikoihin, pelataan Jonnet ei muista peliä, etsitään kuurubiisiä ja tehdään musiikillinen trippi maailman eri kolkkiin.

    Sunnuntaina pohdittiin Womman yösyöpöttelyä, sekä teorioita hakkerista joka on saastuttanut yli 200 000 tietokonetta. Myös asuntojen ominaishajut häiritsi Samuelia ja selvisi miksi merirosvot eivät ole enää niin cooleja.

  • Tervehenkistä kreiseilyä ja hallittua hömelöintiä! Samuel Nyman ja Womma Seppälä pitää sinulle seuraa lauantaina ja sunnuntaina klo 13-17. Viikonloppuisin otetaan yhteyttä keikkaileviin muusikoihin, pelataan Jonnet ei muista peliä, etsitään kuurubiisiä ja tehdään musiikillinen trippi maailman eri kolkkiin.

  • Tervehenkistä kreiseilyä ja hallittua hömelöintiä! Samuel Nyman ja Womma Seppälä pitää sinulle seuraa lauantaina ja sunnuntaina klo 13-17. Viikonloppuisin otetaan yhteyttä keikkaileviin muusikoihin, pelataan Jonnet ei muista peliä, etsitään kuurubiisiä ja tehdään musiikillinen trippi maailman eri kolkkiin.

  • Samuelille on vappuna tapahtunut pieni vahinko, minkä ansiosta koko päivä saadaan kuulla käsivitsejä. Mutta miten katkennut käsi on vaikuttanut Samuelin elämään, ja miten se vaikuttaa illan Herrasmiesiltaan?

    Wommalta uhkaa karata mopo käsistä kun studioon soittaa tuusulalainen. Koska kuten tiedämme, tuusulalaiset ovat keravalaisten ikuisia vihollisia. Mutta mitä tihutöitä Womma teki kaverinsa kotibileissä 18-vuotiaana?

    Studiossa testataan myös Samuelin suomenkielentaitoa, kuunnellan Etelä-Korealaista BTS-yhtyettä ja keskustellaan katoavista mökeistä.

  • YleX Viikonlopussa Samuel on käynyt hakemassa vapputunnelmaa kaverinsa 30-vuotis synttäreillä. Mutta miksi 30-vuotiaana juhlat on parempia kuin parikymppisenä?

    Womma taas on tutustunut eläintenmaailmaan. Miten sudenkorentojen parittelumenetelmiä voi soveltaa myös vappuna?

    Studiossa myös testataan YleX:n kuuntelijan intoa kuunnella Hesa-Äijää ja pidetään karmaiseva imitaatiokisa.

  • Tervehenkistä kreiseilyä ja hallittua hömelöintiä! Samuel Nyman ja Womma Seppälä pitää sinulle seuraa lauantaina ja sunnuntaina klo 13-17. Viikonloppuisin otetaan yhteyttä keikkaileviin muusikoihin, pelataan Jonnet ei muista peliä, etsitään kuurubiisiä ja tehdään musiikillinen trippi maailman eri kolkkiin.

  • YleX Viikonlopun Dana sai vieraakseen STIGIN sekä Teflon Brothersin Pyhimyksen. Samalla keskusteltiin heidän uusimmasta Original Gigolo -kappaleestaan.

  • Suomen vaatevallankumous-kampanjatiimin vetäjä Heidi Korva vieraili YleX Viikonlopussa Danan haastateltavana.

  • Uusi tv-sarja Lakon & Herban BOKSI starttaa pian. Tubettaja Herbalisti vieraili YleX Viikonlopussa Dana Hautasen vieraana.

  • Nost3 ja Protro vierailivat YleX Viikonlopussa Dana Hautasen haastateltavina. Samalla kuunneltiin heidän uusin kappaleensa Bailandoo.

Klipp

Lyssna också