Radio Suomi Kuopio

Karhujahdissa pitää kaataa ensimmäisellä pamauksella

  • 10 min
  • tillsvidare

Toimittaja Juha Vauhkonen kävi seuraamassa, kun Olli von Koch ja Akka koira harjoittelivat hyökkäävän karhun kaatamista Riikinnevan ampumaradalla Leppävirralla. Karhujahtiin valmistautuu myös Markku Nyyssönen.

Sändningar

  • fr 19.8.2016 13.50 • Yle Arenan

Avsnitt

  • Asiakaspalvelu on Jaanalle sydämen asia. Hän sanoo, että jokaista asiakasta on arvostettava ja palveltava sellaisena kuin hän ravintolaan tulee. Jaana on ollut alalla vuodesta 1985 lähtien. Ravintolakulttuuri on muuttunut kovasti vuosien aikana. Ravintola-alan Oscareiksi kutsuttu PRO on tunnustuspalkinto horeca-alan ammattilaisille. Toimittajana on Varpu Mäntymäki.

  • Päivittäinen erinomaisuus työssä ja arjessa syntyy hyvästä palautumisesta. Tutkimusten mukaan kuitenkin joka neljäs suomalainen kärsii univajeesta ja 20% työikäisistä nukkuu joka yö tunnin liian vähän. Palautumista voi opetella, sanoo dosentti, unilääkäri Henri Tuomilehto. Toimittajana Anu Pöntinen.

  • Varkautelainen 22-vuotias Jere Koistinen päätti jo yläkouluikäisenä oman tulevan uransa; hän alkaa tehdä elokuvia. Päättäväisyys palkitaan perjantaina 17.2.2017, kun oma ensimmäinen elokuva "Ensitreffit" saa ensi-iltansa. Jere Koistinen kertoo tarinansa Radio Suomen Kuopion iltapäivälähetyksessä. Toimittaja on Marianne Mattila.

  • Jenni Parikka kertoo yhdessä hyvinvointivalmentaja Asta Ojatalon kanssa tekemästään Lohtu kirjasta. Sen aihe narsismi on kipeä ja ajankohtainen. Lähtökohta kirjan kirjoittamiselle syntyi ajatuksesta, että yleensä aina puhutaan mitä narsistit tekevät tai miten uhri kärsii, mutta harvoin puhutaan siitä miten uhrin toipuminen alkaa ja mistä saa apua.

    Kirjassa on ajatelmia, pohdintoja ja myös neuvoja itsetutkiskeluun, miten positiivisella ajattelulla voi lähteä rakentamaan muserrettua itsetuntoa jälleen eheäksi. Kun päästää irti negatiivisesta ajattelusta, tapahtuu jotain ihmeellistä. Taikasana on kiitollisuus, kertoo Jenni Parikka.

    Toimittajana on Varpu Mäntymäki. Näytteet kirjasta lukee Mari Karjalainen.

  • Ystävänpäivän kunniaksi Radio Suomi Kuopio viettää kehumispäivää. Me suomalaiset voisimme petrata niin kehujen antamisesssa kuin myös niiden vastaanottamisessa. Tätä mieltä on kuopiolainen työpsykologi Minna Virtanen Tietotaito Groupilta. Hän ei pidä yhtään latistavista suomalaisista sananlaskuista, kuten "ken kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa". Kaisu Nevasalmi haastattelee Minna Virtasta siitä, millaisia kehujia olemme ja miksi kehuminen on tärkeää.

  • Elena Bondarin käsissä syntyy lampaanvillasta huovuttamalla taianomaisia huopatauluja, vaatteita, hattuja ja tossuja. Aiheet löytyvät luonnosta. Elena taikoo myös lemmikkieläinten kuvista elävännäköisiä miniatyyrihahmoja. Uralilta kotoisin olevan Elenan taustaan kuuluu ura hiihtosuunnistajana Venäjän maajoukkueessa. Vuosien ajan käsitöiden tekeminen on kuitenkin kulkenut perheen perintönä mukana elämässä. Tahkolle hän tuli töihin venäjänkielen tulkiksi ja miten sitten kävikään.
    Toimittajana on varpu Mäntymäki.

  • Onko sinun facebookiin tullut kaveripyyntöjä ulkomaalaisilta, hyvännäköisiltä ja rikkailta miehiltä tai ihanilta ja uhkea povisilta kaunottarilta.

    Pyyntöön ei kannata suostua, profiilin takaa löytyy todennäköisesti rikollinen, joka kerää tällä tavalla rahaa huume- ja seksikauppaan.

    Suonenjokinen Tiina Laukkanen tapasi facebookissa Denniksen, kuinka sitten kävikään. Myös toimittaja Varpu Mäntymäen seinälle ilmestyi epämääräinen kaveripyyntö.

  • Soundin vuoden tulokaslistan sijalla neljä komeilee kuopiolainen Jonas and I -yhtye. Listasijoitus yllätti täysin bändin jäsenet uuden levyn tekemisen keskellä, kertoo laulaja Roope Hakkarainen aamupoppoolle:

  • Suomen salibandyn maailmanmestarijoukkueen päävalmentaja Petri Kettunen kertoi kuopiolaisseura Welhojen valmentajille maajoukkueen tiestä MM-kultaan. Salibandyn Savo-Karjalan derbyssä Welhot-LeBa (Kontiolahdelta) oli yleisön ihailtavana myös Suomen MM-pokaali. Kettusen mukaan mestaruus vaati paljon töitä ja sitoutumista. Toimittajana Jukka Eskanen.

  • Nilsiän reitillä Pohjois-Savossa on ollut aikoinaan runsaasti arvokaloja. Reitillä lisääntyi jopa erittäin harvinainen järvilohi. Nyt arvokalat halutaan palauttaa takaisin vesistöön. Asialla on viime syksynä perustettu Nilsiän reitin suojeluyhdistys, johon kuuluu alueen asukkaita ja kesämökkiläisiä laajalta alueelta. Yksi puuhamiehistä on Helsingin yliopiston tutkija Raimo Timonen. Toimittaja on Seppo Tikkanen.

  • Kuopiolainen Ville Suominen on koulutukseltaan sähköautomaatioasentaja. Ville valmistui vuonna 2012 Savon ammatti- ja aikuisopistosta. Valmistumisen jälkeen töitä on ollut vaihtelevasti ja välillä mies on ollut työttömänä. Viime joulukuusta lähtien Ville Suominen on työskennellyt määräaikaisella sopimuksella iisalmelaisessa SähköRami-yrityksessä. Villen työmaa on Siilinjärvellä Siilinlahden koulun uusi rakennus. Toimittaja on Jukka Eskanen.

  • Kokemusasiantuntija on koulutuksen käynyt henkilö, jolla on omakohtaista kokemusta sairaudesta tai useammista sairauksista. Yleensä hän työskentelee julkisessa terveydenhuollossa tai erikoisairaanhoidossa. Marianne Mattilan haastattelussa ovat kokemusasiantuntija, kokemuskouluttaja ja kokemustutkija Maaret Kokkonen Jyväskylästä ja koulutettu kokemusasiantuntija, Pohjois-Savon aluevastaava Teppo Uotinen Kuopiosta.

Inga kommande avsnitt

Klipp

  • Kuopion pakkaspäivien yksi vetonauloista on musiikkikeskuksessa esitettävä (23.-24.1.) Pakkassirkus Usva. Siinä esiintyvät taitavat nuoret sirkuksen harrastajat Kuopion Sirkuksesta yhdessä kaupungin sinfoniaorkesterin kanssa. Toimittajana Varpu Mäntymäki.

  • Kansanedustaja Markku Rossi (kesk.) antaa huonon arvosanan hallitukselle kuluneesta syyskaudesta. Hallituspuolueen Markku Eestilä (kok.) vastaa kritiikkiin ja pyytää katsomaan asioita kauemmas. Yle Savon kansanedustajatentissä puhutaan eduskunnan hyväksymästä rakenneuudistuksesta ja kuntien valtionosuuksista sekä arvioidaan sote-uudistusta ja eduskunnan syyskautta. Toimittaja on Jukka Eskanen.

  • Toiset ovat erämiehiä ja toiset ovat enemmän kaupunkilaisia. Miten erämieheksi kasvetaan? Pohjois-Savon vuoden 2013 erämies Matti Herd kertoo tarinansa, jossa luonnosta ammennetaan monipuolisesti. Toimittajana on Jouni Pilto.

  • Ihmisen paras ystävä voi olla paitsi omistajansa silminä, myös korvina. Kuulovammaisten avuksi koulutettuja kuulokoiria ei ole vielä Suomessa kuin parikymmentä. Toimittajana on Heidi Törnroos.

  • Timo Mustakallio -laulukilpailun voittanut Miina-Liisa Värelä esiintyy perjantaina oopperagaalassa Kuopiossa. Värelä vieraili torstaina Radio Savon lähetyksessä, jossa hänelle esitettiin yllättävä toive. Toimittajana Juhani Forsman.

  • Kuopion jäämaraton alkoi keskiviikkona perinteisillä koululaisluisteluilla. Kallaveden jäällä viilettää kahden päivän aikana noin 6 000 koululaista. Luistinradalla kävi liukastelemassa toimittaja Petri Julkunen.

  • Lavarunouden Suomenmestaruus on taas pian jaossa. Runopuulaakin finaali käydään viikon päästä lauantaina Kuopiossa. Lavarunouden hallitseva Suomenmestari, kuopiolainen Jukka Kervinen kävi Radio Savon vieraana. Toimittajana Anu Myllärinen.

  • Jos joku ruoka on tämän kauden ruoka, niin se on hirvi. Mutta mistäs sitä hirveä saa, jos pyssy ei pysy kädessä ja mehtuuhommat ovat vieraita? No hirvenlihahuutokaupasta tietenkin. Pöytä on katettu -sarjamme tässä osassa laitoimme ensikertalaisen Kuopion Lamperilan kylälle lihaa etsimään. Asialla Petri Julkunen:

  • Kuopiossa meneillään oleva ANTI-festivaali näyttäytyi keskiviikkona hieman erilaisemmassa ympäristössä. Kuopion yliopistollisessa sairaalassa nähtiin kuoroesitys, joka ei tällä kertaa sisältänyt laulua sen perinteisimmässä merkityksessä. (Uudelleen) virittäytyvä kuoro johtajansa sanoin ilmaantui sairaalan käytäville. Vajaan tunnin kestäneen kierroksen aikana ryhmä liikkui niin neurologian kuin päivystyspoliklinikan käytävillä ja herätti ihmetystä ja ilmeistä päätellen myös ihastusta. Toimittajana on Antti Karhunen.

  • Savo tulee tutuksi Ahtisaaren presidentintekijä, lobbari, toimittaja ja kirjailija Jussi Lähteen uusimmasta romaanista nimeltä "Napit vastakkain", jossa savolainen untuvikkokansanedustaja Känsä joutuu valintansa jälkeen melkoiseen pyöritykseen Arkadianmäellä ja muuallakin. Totta vai tarua, sen selvittää kirjailijan kanssa Petri Julkunen. Ja taitaapa tarinatuokion lopussa selvitä Suomen tuleva presidenttikin.

  • Mitä kuuluu Euroopan parlamenttiin ja parlamentaarikko Riikka Mannerille Brysseliin? Varkautelainen Manner toimi aiemmin Paavo Väyrysen lehdistöavustajana. Mitä Manner ajattelee Väyrysen presidenttiehdokkuudesta? Muun muassa siitä otti selvää Kati Myöhänen.

Lyssna också