YleX Etusivu

må 11.7.2016

  • 17 min
  • tillsvidare

Infosodasta NATOn huippukokouksessa Varsovassa keskustellut Jessika Aro vieraili YleX Etusivussa.

Sändningar

  • må 11.7.2016 17.17 • Yle Arenan

Avsnitt

  • Huippua perjantaita ja lähestyvää viikonloppua! Kauppakeskukset turhautuvat hengaileviin teineihin. Etusivu pohtii, ovatko nuoret häiriköitä vai tärkeitä asiakkaita. Testissä myös ihmisen hyvyys. Veisitkö sinä maassa lojuvan kirjekuoren postilaatikkoon? Lisäksi Etusivussa otetaan varaslähtö Oscareihin. Vieraana YleX:n Tommi Manninen, joka on mukana selostamassa Ylen Oscar-lähetystä. Studiossa Jussi ja Hanna.

  • Nasa löysi avaruudesta Maan kaltaisia planeettoja - mitä merkitystä löydöksellä on? Maan päällä tapahtuu myös, nimittäin Lahdessa hiihdetään! Toiset lujempaa kuin toiset, eniten huomiota tähän mennessä on saanut Venezuelan oma hiihtosankari. Lisäksi paljastamme vinkin, jonka avulla Kelan puhelinpalvelussa saa nopeimmin vastauksen! Käsittelyssä myös lukupiirin kirja Lena Dunhamin Sellainen tyttö. Kirjan käänteitä ruotimassa myös UMA:n Anne Lainto. Studiossa Jussi ja Hanna.

  • Kivaa keskiviikkoa kaverit! Kuntapäättäjien palkkiot kasvaa vaikka valta vähenee. Tarvitaanko koko kunnanvaltuustoja? Muutama suomalaistoimari boikotoi Trumpin Yhdysvaltoja - onko protestilla mitään merkitystä? Henkan haastiksessa Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila. Entä jos saisit kieltää yhden asian Suomesta, minkä kieltäisit? Islannin pressa kieltää ananaksen pitsasta, what?! Voiko tää uutinen pitää paikkaansa? Studiossa Jussi ja Hanna.

  • Pitäiskö lääkäreiden arvioida ihmisten ajokykykyä tiukemmin kuin nykyään? Tai ainakin painottaa muita asioita kuin näkökykyä ykkösasiana? Näin ainakin toivoo liikennelääketieteen proffa. Sukupuolitautien testaaminen onnistuu nykyään netin ja postin avulla, ja homma näyttää pelittävän erinomaisesti! Tällaista kaikille tarjolle? Entä voitaisko me kansalaiset päättää kansanäänestyksellä että millaiset hävittäjät puolustusvoimien kantsis hankkia? Studiossa Jussi ja Hanna.

  • Mainiota maanantaita! Puhuttavana Etusivussa ainakin Trumpin horinat: miten meni toi #lastnightinsweden -viittaus noin niinku omasta mielestä? Henkka selvittää lähetyksessä, miksi joukkoliikenteessä tapahtuvan syrjinnän estämiseksi tarvitaan oma kamppis. Entä miksi Aki Kaurismäelle sallitaan julkiset kännit? Studiossa tänään Jussi ja Hanna.

  • Parasta perjantaita just sulle! Taas on se aika vuodesta, kun Kela muistaa opiskelijoita opintotuen takaisinperintäkirjeellä. Ketä kirjeestä pitäisi syyttää? Lähetyksessä vieraana Keisari Aarnio -kirjan kirjoittaja Susanna Reinboth. Miksi Jari Aarnio sai huseerata vuosikaudet Helsingin poliisissa ilman valvontaa? Voiko poliisin enää luottaa? Lisäksi puhetta maagien suursodasta (kyllä!). Studiossa Jussi ja Hanna.

  • Torstaitere! Peniksenmuotoiset karkit järkyttävät Turussa - pitäiskö niitä paheksua? Tampereella sen sijaan puhutaan opiskelijoiden valmistumisajoista, TTY:stä tavoiteajasta valmistuu nimittäin vain 10% opiskelijoista. Kai tämä nyt sentään on ongelma, vai onko? Lisäksi Hannaa ja Jussia puhuttaa Johanna Tukiaisen kohtelu julkisuudessa.

  • Kivvaa keskiviikkoa! Noroviruspaniikki on vallannut Suomen - mutta missä se itse epidemia viipyy? Jussi järjestää lähetyksessä oman joukkoälyprojektinsa. Klo 12 jälkeen lukupiiri kokoontuu, käsittelyssä UMA:n Anne Lainnon kanssa Lena Dunhamin Sellainen tyttö -kirja. Studiossa Hanna ja Jussi.

  • Ihanaa ystävänpäivää jengi! <3 Tänään Etusivussa spessulähetys ystistunnelmissa, ja kuullaan myös julkkisten kertovan omista parhaista kavereistaan. Äänessä Olavi Uusivirta, Shirly Karvinen sekä YleX Aamun Viki ja Köpi. Lisäksi puhetta mm. termistä friendzone sekä parisuhteiden onnellisuudesta. Entä miksi Lappeenrannan teknillinen yliopisto nimitti omaksi kunniatohtorikseen Myytinmurtajat tv-sarjan Jamie Hynemanin? Selvitimme! Studiossa Hanna, Jussi ja Henkka.

  • Mahtavaa maanantaita! Opiskelijat voivat fyysisesti paremmin kuin henkisesti, ja mielenterveysongelmat ovat vaan kasvaneet. Miksi? Sitä selvitetään klo 12 jälkeen. Pekka Haavisto lähtee pressakisaan messiin - mutta onko hänellä mahiksia edes kakkoskierrokselle? Entä mites muiden puolueiden ehdokkaat? David Bowie voittaa Grammyja kuolleenakin, ja se ei ole oikein, sanoo Henkka. Studiossa Jussi ja Hanna.

  • TGIF tuumataan tänään myös Etusivussa! Luvassa puhetta Yhtäccii-biisin sanoituksista. Onko biisien sanoilla väliä vai onko Profeettojen biisi perusräppikulttuuria? Aiheesta jutellaan yhdessä YleX:n musapäällikön Tapio Hakasen kanssa. Luvassa myös Girls-sarjan uusien jaksojen ennakointia sekä Finland Second -viestin levittämistä. Jaamme myös first world problemsin maailmanennätyspalkinnon! Studiossa Jussi ja Hanna.

  • Kun astut sisään kauppakeskukseen, kone tunnistaa kasvosi ja kohdentaa mainokset kaupassa sen perusteella sopivaksi just sulle! Kuulostaa tulevaisuudelta - mutta ei ole! Suomalainen firma kehittää tällaista tekniikkaa, haastiksessa Affecton liiketoimintajohtaja Mikko Eerola. Brittitutkimuksen mukaan ihmisen persoonallisuus muuttuu täysin elämän aikana - mitä tästä pitäisi ajatella? Lisäksi suuri juustogate saa päätöksensä! VIHDOIN! Studiossa Jussi ja Hanna.

Klipp

  • YleX Etusivun Jussi ja Hanna saivat vieraakseen Helsingin Sanomien oikeustoimittajan Susanna Reinbothin, joka paljasti yhdessä Minna Passin kanssa Helsingin huumepoliisin päällikön Jari Aarnion rikokset. He kirjoittivat yhdessä Keisari Aarnio -kirjan joka myytiin loppuun yhden päivän aikana.

  • Lappeenrannan teknillinen yliopisto nimeää 14 uutta tekniikan ja kauppatieteiden kunniatohtoria, niiden joukossa televisiotähti, suositun Myytinmurtajat-sarjan Jamie Hyneman. Yliopiston rehtori Juha-Matti Saksa avasi YleX Etusivulle lisää nimeämisen taustoja.

  • YleX Etusivun Hanna ja Jussi keskustelevat YleX:n musiikkipäällikön Tapio Hakasen kanssa Profeettojen Yhtäccii-kappaleen lyriikoista ja sanomasta.

  • Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön julkaiseman tutkimuksen mukaan korkeakouluopiskelijoista 16 prosenttia kärsi päivittäin uniongelmista, keskittymisvaikeuksista, jännittyneisyydestä, masentuneisuudesta, ahdistuneisuudesta tai muista psyykkisistä oireista. YleX Etusivu tarttui härkää sarvista ja yritti löytää ratkaisua tähän ikävään tosiasiaan.

  • Tupakkajätti Philip Morris International teki alkuvuodesta jotain yllättävää. Maailmanlaajuinen savukevalmistaja julkaisi tiedotteen, jossa se kertoo tavoittelevansa “savutonta maailmaa”. Onko taustalla kuitenkin vain markkinointitemppu? Haastattelussa Philip Morris Internationalin Suomen viestintäjohtaja Päivi Mononen-Mikkilä ja tupakkayhtiöiden mainontaa tutkinut professori Heikki Hiilamo.

  • Elina Hirvonen yrittää dokumentin kautta poistaa ennakkoluuloja ja turhia pelkoja. Dokumentaristi toivoo Kiehumispisteen siivittävän rakentavaan keskusteluun. Hirvonen kävi YleX Etusivun vieraana ja kertoi oman näkemyksensä tulehtuneen keskustelukulttuurin parantamiseksi. kuva: https://www.facebook.com/boilingpoint.fi/

  • The Nordic Theory of Everything – kirjassa Anu Partanen vertailee amerikkalaisen ja pohjoismaisen yhteiskunnan eroja. Rapakon takana hyvän suosion saanut, alun perin englanniksi kirjoitettu kirja on nyt käännetty suomeksi. Partanen on löytänyt paljon kohtia, joissa amerikkalaiset voisivat ottaa mallia suomalaisista. Anu Partanen YleX Etusivun haastattelussa.

  • Etusivun Henkka piipahti kierroksella Hämeenlinnan naisvankilassa. Vankilakierroksella oppaana toimi johtaja Tuomo Kärjenmäki. Henkka tapasi myös huumausainerikoksista vankilaan tuomitun vangin. Kaupunkiin suunnitellaan uutta ja modernia vankilaa, mitä muutoksia uusi vankila toisi vankien arkeen?

  • YleX Etusivun Hanna ja Jussi saivat vieraakseen Vaakakapinan Saara Sarvaksen.

  • YleX Etusivun Hanna ja Jussi saivat vieraakseen Yle Uutisten Aasian kirjeenvaihtajan Mika Mäkeläisen, joka pääsi vierailemaan Pohjois-Koreassa.

  • Koulut ovat alkaneet tehdä yhteistyötä yrittäjien kanssa, kun uusien opetussuunnitelmien myötä osa yrityksistä pääsee markkinoimaan itseään kouluille. Tulisiko yhteistyöt sallia vai pitäisikö koulujen pysyä mahdollisimman mainosvapaana alueena? Tästä juteltiin YleX Etusivussa.

  • Luontokuvaajat Konsta Punkka ja Mikko Lagerstedt vierailivat YleX Etusivussa kertomassa heidän uudesta Exploring Earth -luontodokumenttisarjastaan joka on parhaillaan nähtävissä Yle Areenassa.

Lyssna också