Radio 1 vastaa

Kaj Färm: Tiskatessa ehtii

  • 4 min
  • tillsvidare

"Näinköhän ajattelet Kaj Färm, että kahdessa viikossa ihmiset ehtivät unohtaa lupauksesi, että ensi viikolla on haukkujen vuoro? Olen lähettänyt asiallista kritiikkiä viime ja toissaviikolla, nyt se ilmeisesti ohitetaan tyystin? Sääli."

On niin mukava palata viikon lomalta töihin, kun on posti täynnä viestejä. Sanoin pari viikkoa sitten, että ensi kerralla - en ensi viikolla. Mutta saivartelu sikseen. Koska äskeisen palautteen antaja ei käyttänyt viestissään nimimerkkiä saati nimeä, en osaa sanoa, mitä asiallista kritiikkiä juuri hän on lähettänyt, mutta löysin kuitenkin ainakin yhden haukun:
"Keskiajan heinäkuu on eskapismia, paluuta muinaisuuteen. Yle 1:n ei pitäisi vierottaa kuuntelijoitaan vallitsevasta todellisuudesta, vaan pysyä ajan hermolla. Siksi ensi kesän heinäkuun täytyy olla Ilmastonmuutoksen heinäkuu! Mitäs sanotte? Voisiko olla enää tärkeämpää ja ajankohtaisempaa aihetta?"

Ilmastonmuutoksen heinäkuu. No, kaikkea voi pohtia. Ystäväni geologi, joka ajattelee maapalloa minimissään kymmenientuhansien vuosien jaksoissa, on sitä mieltä, että etenemme kohti uutta jääkautta teimmepä mitä tahansa. Teemaheinäkuiden idea on siinä, että kaikki radio yhden ohjelmaalueet musiikista draamaan voivat olla siinä mukana. Mutta kiitos ajatuksesta. Keskiajan heinäkuu on muuten saanut pelkästään kiitosta, kuten:

"Uskomatonta! Vielä on jotain hyvää sanottavana Ylestä. Se on tämä Keskiajan heinäkuu. Enpä olisi uskonut, että Ylelle vielä saadaan kunnon ohjelmaa. Nyt saatiin Keskiajan heinäkuu. Tähän mennessä todella paljon kunnollisia ohjelmia. Koko juttu hyvin suunniteltu. Kiitos hyvistä ohjelmista!"
Kiitoksia Annikille palautteesta. Sitten asiaa tiskaamisesta:

"Hei, tiskatessani kuuntelin samalla taas kerran hyvää keskusteluohjelmaa. Ei haitannut, vaikka kyseessä oli uusinta, sillä hyvin toimitettua ohjelmaa kuunteli hartaudella toistamiseen. Ralf Långbacka selvitti toimittajalle näkemyksiään musiikista ja ohjauksesta. Tasapainoinen, rauhallinen, asiassa pysyvä keskustelu, ei voi muuta toivoa, kiitos. Ohjelma oli nimeltään kai Musiikin voima. Sai siitä voimia tähän päivään, ja tiskivuorikin tuli selätettyä samalla! Monista muistakin ohjelmista voisin kiittää erikseen, mutta tämä tällä kertaa. Terveisin Sirpa Tampereelta."
Ja jatkoa riittää:

"Kuuntelin juuri päättynyttä Timo Asikaisen keskustelua Ralf Långbackan kanssa. Kyllä Yle Radio 1 on ykkönen! Koko sarja Musiikin voima on ollut loistava ja tämä nyt kuultu todellinen timantti. Onnittelut Asikaiselle ja koko toimitukselle! Te teette koko Ylen! Varmistatte Ylen olemassaolon oikeutuksen!"
Kiitoksia. Siihen me pyrimme joka ikinen päivä.

"Lämpimät kiitokseni radio Yle 1:n tasokkaista kesäohjelmista. Etenkin toivoisin, että kiitolliset terveiseni lähetettäisiin Minna Lindgrenille korkeatasoisesta ohjelmastaan "Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä". Toimittaja on laajasti sivistynyt ihminen, jonka jokaisesta ohjelmasta tämänkin kesän aikana olen oppinut paljon uutta. Kaikkea hyvää jatkossakin!"

Minna Lindgren on saanut paljon kiitosta ohjelmasarjastaan ja mielestäni aivan aiheesta. Toki reipasotteisena toimittajana hän on myös ärsyttänyt joitakin. Niin pitääkin.

Lisää haukkuja ja kiitoksia otetaan vastaan ja nyt lupaan olla enää lomailematta. Kaikkea voi lähettää joko nettisivujemme kautta tai sitten sähköpostitse osoitteeseen yle.radio1@yle.fi.
Myös suoraan minulle voi lähettää postia sähköpostitse osoitteeseen kaj.farm@yle.fi tai sitten perinteisen postin kautta osoitteeseen: Kaj Färm PL 8, 00024 Yleisradio.

Rauhallista viikonloppua.

Kaj Färm

Yle Radio 1 vastaa 27.8.2016

Sändningar

  • lö 27.8.2016 12.50 • Yle Radio 1

Avsnitt

  • "Nyt on viimeinen hetki tehdä kurinpalautus siellä Yleisradiossa."
    Jestas sentään. Nyt ollaan vakavan äärellä, joten parasta jatkaa lukemista välittömästi ja viipyilemättä:
    "Suomen kielessä paino on ensimmäisellä tavulla!
    Olen jo menettänyt toivoni kaupallisten kanavien urheiluselostajien kanssa. He eivät enää pääse irti jäähyPENkeistään eivätkä pistePÖRSseistään. Mutta Yleen tämä kauhea tapa ei saa levitä.
    Perjantaiaamuna Ykkösaamussa lehtiä lukenut toimittaja painotti näin: kannattaVUUTta, rahoitusLAISsa, lähtöKOHta ja monia muitakin sanoja ihan hullusti. Toivon että koko toimitus kuuntelee tuon lehtikatsauksen (kestää n. 4 minuuttia) ellei muuten tule ymmärretyksi tämä korvaa vihlova muoti.
    Olen kirjoittanut tästä useasti mutta mitään ei tapahdu. Yle yhden:n kuuluttajat eivät mielestäni tähän syyllisty. Opettakoot he kärsivällisesti nämä nuoret painovammaiset toimittajat takaisin puhutun kielen kaidalle mutta kauniille tielle."
    Terveisiä lähetti Helena, omien sanojensa mukaan "Niuho tietenkin".

    No huh huh. Onneksi meidän kuuluttajamme sentään saivat synninpäästön.
    Sitten hieman armollisempaa palautetta torstailta:

    "Ihana, kaunis, lohdullinen aamuhartaus tänään, Marianne Heikkilä." Näin kiitteli Liisa ja tuo torstainenkin aamuhartaus on kuultavissa yhä Areenassa, missäpä muualla.

    Areenasta kannattaa kuunnella myös klassista maailmankirjallisuutta. Aloitimme pari viikkoa sitten jättiurakan eli luettavana on koko Marcel Proustin jättiteos Kadonnutta aikaa etsimässä. Erja Manton luenta on jo nyt saanut paljon kiitosta eikä suotta. Nina kiteyttää monen tunnot näin. "Minua on opiskeluajoista lähtien harmittanut, että en saanut ajoissa aikaiseksi lukea näitä kirjoja. Nyt kolmen pienen lapsen työssäkäyvänä äitinä, minulla ei ole aikaa edes päivän lehtien luentaan, mutta onneksi Erja Manto lukee Proustia minun puolestani ja minulle. Kuuntelen sitä joskus suoraan radiosta, mutta ennen kaikkea Areenasta työmatkoillani tai vaikka pyykkiä ripustellessani. Kiitokset teille kaikille. Tämä on suuri kulttuuriteko!"

    Näin siis Nina ja olen hänen kanssaan samaa mieltä. Minultakin jäi aikoinaan lukeminen kesken - muistaakseni toisen kirjan eli Swanin rakkauden puolessavälin. Tuli muita kiireitä, mutta nyt kuuntelen sarjaa oikein mielelläni. Luentaa kuullaan arki-iltaisin kello 18.20 ja sarja löytyy alusta alkaen Areenassa ja päivittäin sinnekin tipahtaa aina tuorein osa. Suosittelen.

    Monet musiikkiohjelmat Muistojen bulevardista Eva Tigerstedtin Klassikoparatiisiin ovat myös saaneet paljon kiitosta, kuten myös uusi kuunnelmasarjamme komisario Sakari Koskisen tutkimuksista kertova "Viha on paha vieras".

    Lähettäkää lisää palautetta tai ideoita aivan mistä aiheesta tahansa. Sen voi tehdä joko nettisivujemme kautta tai sitten sähköpostitse osoitteeseen yle.radio1@yle.fi. Myös suoraan minulle voi lähettää postia sähköpostitse osoitteeseen kaj.farm@yle.fi tai sitten perinteisen postin kautta osoitteeseen: Kaj Färm PL 8, 00024 Yleisradio.

    Rauhallista viikonloppua.

    Kaj Färm

    Yle Radio 1 vastaa 21.1.2017

  • On jo neljästoista päivä tammikuuta ja vasta nyt minulla on tilaisuus tähän: Oikein hyvää alkanutta vuotta 2017 kaikille Yle Radio yhden kuuntelijoille!

    Joulunvietto on taas vuoden verran tauolla, mutta palataan siihen kuitenkin hieman:
    "Lämpimät kiitokset Yle Radio 1:n kuuluttajille joulun ja vuodenvaihteen työvuoroista! Oli ihanaa viettää pyhiä rauhallisessa seurassanne. Suurkiitos teille, että olitte tuolloin töissä." Näihin Paulan ystävällisiin terveisiin on helppo yhtyä.

    Samasta aiheesta vielä toinenkin kirje:
    "Haluan kiittää Joulun ja sitä edeltävän ajan ohjelmatarjonnasta. Jouluinen musiikki viritti mukavasti ja perinteisellä tavalla jouluun. Muunlaista musiikkia on sitä haluaville muilla kanavilla riittävästi. Toivottavasti ensi vuonna on vastaavanlaista ohjelmistoa. Kiitos."Kyllä meidän jouluohjelmistomme on omansa laatuinen myös ensi jouluna, lupaan sen.

    Sitten palautteeseen, josta saimme uutta ja kiinnostavaa tietoa:
    "Loppiaisohjelmassa oli hieno musiikkiohjelma, jossa kuultiin mm. Palestrinan musiikkia ja mm. Stabat Mater ja mainittiin, että säveltäjä sai elinaikanaan 1500-luvulla tunnustusta. Hän kuitenkin unohtui ja löydettiin uudelleen Ranskassa 1810. Kuitenkin Turussa jo 1700-luvulla musiikkielämä oli varsin vilkasta. V.1795 esitettiin Stabat Mater "tavanomaisessa pitkänperjantain hyväntekeväisyyskonsertissa. Vokaaliosat lauloi 8 turkulaista säätyläisnaista". Konsertti sai runsaasti kiitosta.
    Tämä selviää H.G.Porthanin kirjeestä M. Caloniukselle 9.4.1795 ja lisäksi N. M. Tolpon päiväkirjamerkinnästä 3.4.1795. Olen käsitellyt aihetta väitöskirjassani v:lta 1972."

    Turkulaiset löysivät siis Palestrinan ennen pariisilaisia. Olisihan se pitänyt arvata! Tämän meille kertoi Eva Christina, mistä suuri kiitos.

    Sitten kirjallisuuden pariin:
    "Olen taas vahtinut jo jonkin aikaa, milloin tulisi tieto seuraavan lukupiirin kirjasta. On tosi vaikea saada aina kirjastosta ko. kirja ja vielä ehtiä lukea se ennen lukupiiriä, joten olisi tosi kiva, jos tuo tieto tulisi aina aikaisemmin kuin mitä yleensä on tullut.
    Lukupiiri on ollut jo vuosia radio-ohjelmien parhaimmistoa. kiitos siitä!"
    Tuijalle onkin jo vastattu suoraan, mutta kerrotaan tämä nyt muillekin:

    Lukupiirin toimituksesta vastattiin, että Lukupiirin lähetysajat ovat tänä keväänä 11.2., 11.3. ja 6.5.
    Kevään ensimmäisen Lukupiirin, lauantaina 11.2. kello 19.03, on aiheena Ernest Hemingwayn kertomuskokoelma Ensimmäiset 49 kertomusta vuodelta 1939. Teoksesta keskustelevat studiossa yliopistonlehtori Mari Laakso ja teatterintekijä Juha Hurme sekä toimittajana Jukka Kuosmanen.

    Paljon on tullut kiitoksia myös viikko sitten alkaneesta "Viha on paha vieras" rikoskuunnelmasarjasta. Siinä Suomen tunnetuin tamperelaispoliisi Sakari Koskinen tutkii tamperelaisrötöksiä kymmenen jakson ajan. Seppo Jokisen suosituista rikosromaaneista sarjan on dramatisoinut Jussi Niilekselä, ohjannut Juha Rosma ja komisario Koskisen roolissa on Tommi Korpela. Sarja kuullaan radiosta lauantaisin kello 15.00 ja uusintana tiistai-iltaisin kello 21.30, ja kaikki jaksot ovat Areenassa kolmenkymmenen vuorokauden ajan radiolähetyksen jälkeen.

    Onhan meillä paljon muutakin uutta ja kiinnostavaa käynnissä, mutta palataan niihin myöhemmin, kuten myös kaikkiin uusiin kysymyksiinne, kommentteihinne tai toiveisiinne. Tätä kaikkea voi ja tulee lähettää meille joko nettisivujemme kautta tai sitten sähköpostitse osoitteeseen yle.radio1@yle.fi.  Myös suoraan minulle voi lähettää postia sähköpostitse osoitteeseen kaj.farm@yle.fi tai sitten perinteisen postin kautta osoitteeseen: Kaj Färm PL 8, 00024 Yleisradio.

    Mitäpä tässä muuta voi kuin viettää talvea - sellaisena, kun se milloinkin ilmenee.

    Kaj Färm

    Yle Radio 1 vastaa 14.1.2017

  • Aloitetaan tämänkertainen sessio aivan mainiolla kirjeellä, jonka lähetti Tuija. Se on muiden ansioittensa lisäksi hauska:

    "Arvoisa toimittaja Roman Schatz,
    Kiitos Maamme-kirjastasi. Kuljin nelisen vuotta pitkää työmatkaa viikoittain autolla kelillä kuin kelillä. Matka oli suuntaansa viitisensataa kilometriä. Matka rytmittyi radio-ohjelmien mukaan. Maanantaiaamujeni ilo oli sinun ohjelmasi. Paitsi, että ohjelmasi on viihdyttävä, opin siitä myös paljon, voisin ehkä sanoa, että sivistyin hiukan. On paljon asioita, joita en ole tiennyt, ja joista en muutoin olisi tullut ottaneeksi selvää. Sinulla on ollut hyviä ja mielenkiintoisia haastateltavia ja asiantuntijoita vieraanasi ja rohkeutta tarttua arkoihinkin aiheisiin. Kiitos ohjelmastasi. Nyt minun ei tarvitse enää ajaa niin paljon, mutta kuuntelen ohjelmaasi edelleen. Jos se jostain syystä jää kuulematta on onneksi uusinnat ja Areena.

    Tänään, kuuntelin Areenasta Itsenäisyyspäivän aaton presidentti Halosen haastattelun. Se oli hyvin lämmin jutustelutuokio. Molemminpuolinen kunnioitus kuulsi keskustelusta läpi. Ehkä kuuntelen sen vielä uudelleenkin. Odotan jatkossakin ohjelmiasi."
    Ja nyt tulee se hauska osa:
    "Paitsi ohjelmasta kiittääkseni, minun on pitänyt kirjoittaa sinulle asiasta, joka on täysin off topic ohjelman sisällön kannalta. Älä nyt naura (tai naura vaan, niin minäkin), mutta minusta voisit pyytää joulupukilta uuden tuolin. Aluksi luulin, että nariseva, vinkuva ääni tulee autostani (koska siis kuuntelin ohjelmaasi autossa), mutta pikku hiljaa aloin epäillä, että ääni tuleekin tuolistasi. Ääntä ei nimittäin kuulu muissa radio-ohjelmissa, mutta se kuuluu melkein joka ohjelmassasi. Tänään kiinnitin siihen jälleen huomiota. Se kuului vasta ohjelman loppupuolella. Kuuntelepa itse tai pyydä äänitarkkailijaa tutkimaan asiaa. Ei se varsinaisesti haittaa ohjelman kuuntelua, mutta on alkanut huvittaa minua suuresti. Joskus jopa odotan ääntä ja mietin arvoitusta.
    Jos se on se tuoli, pyydä toki uusi. Kyllä Maamme-kirjan toimittajan tulee saada arvoisensa istuin.
    Kaikkea hyvää sinulle ja työn iloa myös ensi vuodelle!"

    Tämän tärkeän havainnon teki siis Tuija. Aivan oikeasti kiitoksia, minunkin oli aivan pakko kuunnella tuo Tarja Halos-ohjelma uudelleen Areenasta ja totta tosiaan: jokin siellä kitisee tai vinkuu - joko tuoli tai sitten Romanin leikkihiiri.

    Muutakin kiitettävää on. Seuraavan palautteen nimimerkki ei ole, mutta aivan hyvin voisi olla "yksi monien puolesta":
    "Suuret kiitokset Musiikkitalosta lähetetystä joululaulutilaisuudesta maanantaina. Kiitos Mestaritontulle juonnosta ja hänellä on tosi sopivan kaunis ja pehmeä lauluääni.
    Tämä ohjelma antoi minulle lämpimän jouluntunteen. Kiitos."

    Itsekin olin paikalla ja tilaisuus oli hieno. Erityiskiitos vielä Jousenkaaren koulun musiikkiluokkien kuorolle, joka oli mestaritonttu Juha Lappalaisen tukena ja turvana. Tämä kovin kiitelty joululauluohjelma on tietenkin kuultavissa Areenassa.
    Vielä yksi lyhyt kiitos:

    "Kiitokset hienovireisestä, Juha Mannerkorven "Kuikka käskee lähtemään" kuunnelmasta! Kannatti uusia! Sodasta voi kirjoittaa näinkin!"

    Tuonkin toiveuusintana vuodelta 1971 kuullun kuunnelman molemmat osat ovat kuunneltavissa siellä Areenassa."

    Nyt haluan kiittää kuuntelijoita paitsi palautteesta niin ennen kaikkea koko kuluneesta vuodesta. On ollut hienoa tehdä kanavaa näin valistuneelle ja sydämelliselle yleisölle. Luonteenne laadun päättelen niistä lukuisista kirjeistä, sähköposteista ja muista viesteistä, joita olen saanut teiltä vuoden mittaan. Haluan myös toivottaa jo nyt hyvää ja rauhallista joulua, sillä viikon kuluttua on jo jouluaatto ja tämänkin ohjelman tilalla tulee jouluista ohjelmaa, kuten pitääkin.
    Mutta ensi vuoden varalle toivon teiltä palautetta koskien esimerkiksi onnistumistamme jouluohjelmissa.

    Palautettahan voi lähettää joko nettisivujemme kautta tai sitten sähköpostitse osoitteeseen yle.radio1@yle.fi. Myös suoraan minulle voi lähettää postia sähköpostitse osoitteeseen kaj.farm@yle.fi tai sitten perinteisen postin kautta joulukorttien seassa osoitteeseen: Kaj Färm PL 8, 00024 Yleisradio.

    Mukavaa viikonloppua!

    Kaj Färm

    Yle Radio 1 vastaa 17.12.2016

  • Kerrankin on todellinen ilo päästä korjaamaan sanomisiaan. Pari viikkoa sitten vastasin tällä samaisella palstalla Kertulle, että tänä vuonna ei kanavallamme järjestettäisi varsinaista joulumusiikin toivekonserttia. No totta kai järjestetään! Ensi lauantaina joulukuun seitsemäntenätoista päivänä kello 19.03 alkaa Joulumusiikin Sävel on vapaa -konsertti. Sen suunnittelusta vastaa Timo Asikainen, ja ohjelman juontavat oopperalaulaja Anssi Hirvonen sekä musiikkitoimittaja Riikka Holopainen. Valiojoukkoa siis, viikon kuluttua lauantaina tällä kanavalla.

    Sitäkin ennen toki pääsee joulumusiikin makuun esimerkiksi ensi maanantaina. Silloin Helsingin Musiikkitalossa järjestetään peräti kaksi jouluista yhteislaulutilaisuutta kello 17 ja kello 19. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy ja kuulemani mukaan lippuja on vielä jäljellä. Niitä voi noutaa Musiikkitalon lippupisteestä. Tuo jälkimmäinen laulutilaisuus myös radioidaan suorana, eli lauluiltaan voi osallistua aivan missä päin Suomea tahansa vaikka omassa nojatuolissaan tai auton ratissa. Juokse porosein!

    Sitten tuoretta palautetta perjantaisesta Leikola ja Lähde ohjelmasta:
    "Kiitos Leikolalle ja Lähteelle äskeisestä ohjelmasta. Hannu Salama oli mainio valinta, hänen kaunista puhekieltään kuuntelisin vaikka koko päivän. Korvat lepäävät useimpien ”niinkuttajien", "tavallaan" ja "mä/sä"-puhujien jälkeen. Harvoin enää kuulee näin hyvää Suomen kieltä nimenomaan puhuttuna. Suurkiitos!"
    Näin kiitteli Päivi. Hyvä huomio.

    Sitten henkilökohtaisia moitteita minulle Tampereelta:
    "Hannu Taanila on jo 77 vuotias ja tiimalasi valuu. Olisi hienoa kuulla vielä hänen ohjelmiaan niin sanotusti livenä. Kaj Färm, koska kuitenkaan näin ei ole tapahtunut, niin mitä sinä Hannu Taanilassa vihaat?"
    Voi Raija hyvä, enhän minä Hannu Taanilaa vihaa vaan päinvastoin suuresti arvostan. Hän ja hänen ohjelmansa olivat todellinen ajankuva kyseisten vuosikymmenten Suomesta. Mutta kysymykseen sisältyy myös vastaus: Hannu Taanila jäi lopullisesti eläkkeelle Ylestä jo yli yksitoista vuotta sitten. Toki hän on senkin jälkeen ollut kutsuttuna vieraana silloin tällöin - esimerkiksi pari vuotta sitten Risto Nordellin kanssa joululahjavalvojaisissa - mutta kyllä hän pääasiassa on hyvin ansaitulla eläkkeellä ja siihen meidän kaikkien on tyytyminen. Kuten Raijakin totesi: Hannu ei ole enää ihan nuori mies ja siksikin on tärkeää kunnioittaa hänen omaa arviotansa siitä, mihin hän aikansa käyttää. Vaikka urkumusiikin kuuntelemiseen.

    Nyt on siis kehuttu jo kaksi Hannua: niin Salama kuin Taanilakin joten on aika kehua myös yksi Maija:
    "Maija Elonheimon toimittama Brysselin kone on aivan omaa luokkaansa EU-asioiden käsittelyssä, verrataan sitä mihin tahansa suomalaiseen mediaan. Tämän viikon ohjelma oli aivan poikkeuksellisen kiinnostava. Toimittaja osaa ja uskaltaa kysyä myös hyvin kriittisiä kysymyksiä sortumatta milloinkaan epäasiallisuuksiin tai halpoihin heittoihin. Tässä ohjelmassa on aina kovaa asiantuntemusta molemmilla puolin pöytää."

    Näin kirjoitti Harri ja olen hänen kanssaan aivan samaa mieltä. Tällä viikolla aiheena oli se, miten Suomen kantoja ajetaan Brysselissä. Haastateltavana oli suurlähettiläs Pilvi-Sisko Vierros, joka on Suomen pysyvä edustaja EU:ssa. Tämä, kuten muutkin Brysselin koneet ovat kuunneltavissa tietenkin Areenassa. Ohjelma kuullaan täällä Radio yhdessä aina keskiviikkoisin kello 10.05.

    Kiitoksia jälleen runsaasta palautteesta, jota odotan aina kuin joulupukkia konsanaan.
    Sitä voi lähettää joko nettisivujemme kautta tai sitten sähköpostitse osoitteeseen yle.radio1@yle.fi. Myös suoraan minulle voi lähettää postia sähköpostitse osoitteeseen kaj.farm@yle.fi tai sitten perinteisen postin kautta osoitteeseen: Kaj Färm PL 8, 00024 Yleisradio.

    Huomenna on sitten jo kolmas adventti sekä Danielin päivä.

    Kaj Färm

    Yle Radio 1 vastaa 10.12.2016

  • "Mikä teitä siellä Ylessä oikein vaivaa?" Näin ystävällisesti aloittaa kirjeensä Leila. Ennen kuin rupean luettelemaan kolotuksiani ja jomotuksiani on parasta lukea kirjettä eteenpäin:

    "Onko teillä siellä jokin Guggenheimin museon vastainen missio? Kaikki uutisointi aiheesta on siellä negatiivista, vaikka tuollaisen kulttuurihelmen saaminen Helsinkiin olisi koko maan etu jo pelkästään taidemielessä, mutta ennen kaikkea turistivirtojen kääntämiseksi Helsinkiin. Kuitenkin jopa kulttuuriohjelmissa, kuten Radio yhden Kultakuumeessa erilaiset itseään asiantuntijaksi tituleeraavat toimittajat esittävät mitä kummallisimpia salaliittoteorioita museohankkeesta. Tuntuu kuin Guggenheim olisi onnistunut yhdistämään perinteisen kulttuurivastaisuuden, Helsinki-kaunaisuuden, tiettyjen taidepiirien kateuden, vasemmiston äidinmaidossa saaman USA-kammon ja jopa antisemitismin. Nämä kaikki piirit vastustavat hanketta vahvasti ja ovat saaneet Yleisradiosta itselleen voimakkaan välineen vastalobbaukselleen. Mieheni arveli, että syy on siinä, että Perussuomalaisilla on vahva asema Ylen hallinnossa ja sieltä on tullut toimituksille tällainen ohjeistus. Onko siis näin? Pyrittekö heitä liehittelemällä takaamaan edes jonkinlaisen rahoituksen?"

    Näin epäili siis Leila. Mitä tulee tuohon poliittiseen painostukseen niin täytyy sanoa, että monenlaista tarinaahan on siitä, kuinka joskus takavuosina poliitikot pyrkivät kovastikin painostamaan toimituksia toimimaan haluamaansa suuntaan. Jos sellaista on joskus ollut, ovat ne ajat toivottavasti lopullisesti takana. Ohjelmapäällikkönä uskoisin, että minä olisin yksi henkilöistä, joita painostettaisiin, mutta ikinä ei yksikään poliitikko mistään puolueesta ole yrittänyt minua painostaa Guggenheim- tai missään muussakaan asiassa. Sinänsä kyllä jaan Leilan havainnon: myös minä olen ihmetellyt useiden toimittajien melko tunteenomaista ja negatiivista suhtautumista Guggenheim-museoon. Ennen kaikkea osa kulttuuriväestä toimii tällä tavalla, mikä sinänsä jo ihmetyttää. Ehkä syynä on tuo perinteinen USA-kammo, vaikka suurin osa Guggenheimin taidekokoelmasta ei suinkaan ole Amerikoista. En tiedä enkä oikein ymmärrä, mutta Ylen hallintoneuvostoa ja muita poliitikkoja tästä on turha syyttää.

    Sitten Kertun kysymykseen:
    "Ystäväni arvelee minun tietävän, milloin joululaulujen toivekonsertti on.
    Kun en tiedä vielä, kysyn nyt."
    Varsinaista toivekonserttia ei tänä vuonna ole ohjelmistossa, mutta paljon muuta joululauluohjelmaa on luvassa. Joulupäivänä esimerkiksi radioimme suorana lähetyksenä Turun Mikaelinkirkosta "Kauneimmat joululaulut"-lähetyksen kello 18 ja heti sen perään kuulemme Ylioppilaskunnan laulajien joulukonsertin. Tämä näin pienenä kurkistuksena jouluohjelmistoon, mistä tulette vielä kuulemaan.

    Sitten vielä yksi kiitos ja kysymys:
    "Yle ykkösen kuuluttajat ovat aivan mielettömän hyviä. Kuinka voisinkaan elää ilman omaa kanavaani! Ihan kohta Klassista kahteen.
    Mutta kysymykseen. Hartaasti toivon vastausta teiltä, koska en onnistunut sitä itse löytämään. Muistojen bulevardilla lauloi tänään 22.11. latvialainen laulajatar venäläisen Paistakoon aurinko aina. Kuulin nimen Larisa Monros, mutta en googlaamalla löytänyt sillä nimellä mitään. Mikä laulajan nimi on?"

    Tuon laulun esitti Larisa Mondrus. Toivottavasti tietoa löytyy. Muistojen bulevardi on muutenkin saanut jälleen paljon kiitosta eikä mikään ihme, että se on syksyn aikana noussut Yle Radio yhden kuunnelluimmaksi ohjelmaksi! Mikä mukavinta, sillä on kaiken ikäisiä kuuntelijoita: niin varttuneempaa väkeä, joka ilmeisesti nauttii musiikin luomasta nostalgisesta tunnelmasta kuin selvästi nuorempaa yleisöä, joka ilmeisesti vain arvostaa sellaista hyvää musiikkia, mitä ei juuri muualta kuule.

    Kiitoksia jälleen palautteesta. Sitä otamme riemumielin vastaan joko nettisivujemme kautta tai sitten sähköpostitse osoitteeseen yle.radio1@yle.fi. Myös suoraan minulle voi lähettää postia sähköpostitse osoitteeseen kaj.farm@yle.fi tai sitten perinteisen postin kautta osoitteeseen: Kaj Färm PL 8, 00024 Yleisradio.

    Huomenna on sitten ensimmäinen adventti. Nauttikaamme siitä.

    Kaj Färm

    Yle Radio 1 vastaa 26.11.2016

  • Kritiikkiä on meille yhä tullut siitä, kuinka amerikkalaiset äänestivät väärin tai oikein ja kuinka toimittajat olivat niin pielessä. Eiköhän anneta sen asian olla ja siirrytään olennaiseen:

    "Hyvät yleradioykkösläiset! Olen päivittäinen kuuntelijanne. Radio on päällä aamusta alkaen, ja yllättäen saan kuulla musiikkia tai asiaa, jota en edes tiennyt haluavani kuulla. Täsmäiskujakin on. Yksi tärkeimmistä on lauantai-illan kolmituntinen Lukupiiri. Jos käsiteltävä teos ei ole tuttu, luen sen ennen lähetystä. Viime kerran Mirdja-keskustelun loppu jäi kuulematta, samoin maininta seuraavan Lukupiirin teoksesta, jos se mainittiin
    Kuka kertoisi minulle, minkä kirjan luen seuraavaksi?
    Kiittäen Leila"

    Leilalle ja kaikille muillekin kirjallisuuden ystäville kerrottakoon, että seuraava Lukupiiri lähetetään kolmas joulukuuta ja aiheena on Hannu Salaman "Siinä näkijä missä tekijä".

    Siiten musiikkiin:
    "Kuuntelemme parhaillaan Faunin iltapäivää Isien päivänä. Upeaa on musiikki, mutta erityisesti Jari Aulan "kuulutukset" kappaleiden välissä. Kokonainen tarina syntyy. Tällaisia "teemajuttuja" saisi olla lisää. Kiitos siitäkin huolimatta, että hiukan liian tummaa tuli pannarista, kun unohduimme kaikki kuuntelemaan."
    Kiitoksia terveisistä vaikka olenkin pahoillani pannukakun takia.

    Sitten ystävämme Tapani Kuopiosta:
    "Yle Radio 1 tuottaa jatkuvaa mielihyvää, joka toimii kaamosaikana hyvänä ikäväntorjujana. Haluan kiittää aamun hartaista sävelistä, joilla uusi päivä lähtee aina kivasti käyntiin. Samalla on tullut tavaksi laittaa kädet ristiin kun on saanut herätä uuteen aamuun. Pidän Radion kamarikuoron sekä Psallamus-kuoron esityksistä erityisesti. Avaan radion töissä aina aamuisin klo 6 ja kanava toimii ystävänä kun työskentelen yksin. Olen oppinut nauttimaan klassisesta musiikista kanavanne ansiosta kun kuuntelen Klassista kahteen ja Faunin iltapäivää usein.
    Erityisen lämpimät kiitokset haluan tuoda esiin kahdesta elämyksestä ihan viime aikoina. Olin Turun Mikaelin kirkossa kun sieltä radioitiin lohdun ja kaihon lauluja suorana lähetyksenä. Turun konservatorion lapsikuorot esiintyivät ja kuuluttajana toimi aina miellyttävä Maaria Holma. Jaakko Salonoja oli kaverina ja oli haltioissaan kun houkuttelin hänet sinne mukaan.
    Toinen erityiskiitos Pyhäinpäivän Sävel on vapaa -ohjelman tekijöille kuuntelijat mukaan lukien, koska heidän toiveita saimme kuulla. Helena Hannikainen kokosi niistä hienon kokonaisuuden. Juontajat Sari Rautio Olarin seurakunnasta ja Miikka Maunula esiintyivät edukseen ja tuottivat suurta mielihyvää minulle. Sari Raution ansiosta innostuin mm. Claudio Monteverdin teoksista ja elämästä ja kävin jo kirjastossa lainaamassa aineistoa. Näin Yle Radio 1 saa minut liikkeelle kohti uusia elämyksiä ja tutustumaan uusiin mielenkiintoisiin tuttavuuksiin, joiden olemassaolosta en tietäisi muuten mitään."
    Kiitoksia Tapanille, terveiset välitetään.

    Lähettäkää taas lisää palautetta, kysymyksiä ja ideoita. Näin voitte tehdä joko nettisivujemme kautta tai sitten sähköpostitse osoitteeseen yle.radio1@yle.fi. Myös suoraan minulle voi lähettää postia sähköpostitse osoitteeseen kaj.farm@yle.fi tai sitten perinteisen postin kautta osoitteeseen: Kaj Färm PL 8, 00024 Yleisradio.

    Rauhallista viikonloppua

    Kaj Färm

    Yle Radio 1 vastaa 19.11.2016

  • Kuluneella viikolla on tullut palautetta esimerkiksi Markus Leikolan ja Jussi Lähteen maanantai-iltaisesta Politiikan luontoillasta, jossa käsiteltiin ensi viikolla ratkeavaa U.S.A:n presidentinvaaleja. Ohjelma on saanut paljon ansaitsemaansa kiitosta. Sen voi vieläkin kuunnella Areenasta.

    Seuraavassa kiinnitetään huomiota kolmeenkin ohjelmaan:
    "Taas on aihetta Kiitokseen, nimittäin Aristoteleen kantapää on jäänyt vaille ansaittua huomiota. Kerrassaan mainio ohjelma jossa käsitellään laajasti pieniä arjen sanontoja ja lisäksi aika ajoin selvitellään esimerkiksi Paperiarkin A4 koko ja sen historia ynnä muita vastaavia pikku juttuja. Tai sanonta "menee pasmat sekaisin" ja vastaavaa yleissivistykseen liittyvää triviaalitietoa. Mukana on myös aina asiantuntija tai tutkija ja kielenkäyttö on huolellista kirjakieltä joka korostuu mukavasti siinä ohessa.

    Toinen kiitoksen aihe on Kantapöytä jossa esitellään klassisen musiikin nuoria lupauksia, netistä on melko helppoa löytää ulkomaisia vastaavia, mutta näitä kotimaisia lahjakkuuksia on sieltä vaikeampi löytää.
    Kolmantena on tämä Elli Salon luenta Keskiajan Syksystä, olen kuunnellut sitä alusta asti useampaan kertaan ja täytyy todeta että taso on aivan ainutlaatuinen, sarjan jaksossa 13 tunnelma ja lukija samaistuvat toisiinsa täydellisesti, tämä ihan vaan esimerkkinä tasosta.
    Terveisin Markku"

    Kiitoksia Markulle. Sitten on vuorossa Marja-Leena:
    "Hei
    Arvostan, että musiikkitoimittaja Kare Eskola on ottanut selvää viulisti Heimo Haiton tuotannosta ja nosti perjantaina 4.11. ohjelmassaan "Uudet levyt" juuri tämän taiteilijan kiistattoman taituruuden esiin.
    Arvostan erityisesti ihmisessä kykyä mennä itseensä, kykyä pohdiskella asioita syvällisesti, ja näkemään, ettei tiedä kaikesta kaikkea.
    Hyvää jatkoa Kare Eskolalle musiikkitoimittajana.
    terveisin Marja-Leena."

    Sitten hieman toisenlaiseen musiikkiin liittyvä palaute. Ensin kuitenkin pyydän anteeksi, että luen tämän vasta nyt. Vaikka osoitetiedot kirjeessä olivat aivan oikein, on se joutunut seikkailemaan siellä täällä ennen kuin se päätyi pöydälleni. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan:
    "Hyvä Yle Radio 1.
    Minulla on jälleen syytä pyytää teitä välittämään kiitokseni Kalevi Pollarille hänen toimittamastaan lähetyksestä Muistojen Bulevardi. Mitä pitempään ohjelmaa kuuntelin, olin yhä varmempi, että se oli Kalevi Pollarin laatima. Ja niinhän se oli. Hänen työnsä eroaa niin paljon muista. Hän kokoaa täydellisen ohjelman, koko musiikilla on sama sielu.
    Toivon, että Kalevi Pollari voi vielä pitkään jatkaa tätä työtä ja näin tuoda ainakin minun aamuihini lempeää nostalgista tunnetta."

    Näinhän me toivomme kaikki. Tämän kauniin kirjeen oli lähettänyt - jos oikein allekirjoitusta tulkitsen, Sinikka ja kuinka ollakaan Tampereelta!

    Tässäkin huomaa kuinka Yle Radio yhden monimuotoisuus eli hienosti sanottuna diversiteetti toimii: Kare Eskolasta Kalevi Pollariin, A4:n historiasta Keskiajan syksyyn. Yhdistävä tekijä näissä kaikissa on tekemisen laatu ja siitä vastaavat tietenkin osaavat ja paneutuneet toimittajat. Kiitokset siis heille ja kiitoksia myös kaikesta palautteesta.

    Sitähän voi lähettää joko nettisivujemme kautta tai sitten sähköpostitse osoitteeseen yle.radio1@yle.fi. Myös suoraan minulle voi lähettää postia sähköpostitse osoitteeseen kaj.farm@yle.fi tai sitten perinteisen postin kautta osoitteeseen: Kaj Färm PL 8, 00024 Yleisradio.

    Rauhallista Pyhäinpäivää.

    Kaj Färm

    Yle Radio 1 vastaa 5.11.2016

  • "Toivottavasti toimittajanne ainakin lukevat läpi palautteeni. Niissä radio-ohjelmissa, joissa palautteita luetaan ääneen, käsitellään kai vain kehuvia palautteita."
    Ja höpsistä! Nytkin aloitin heti moitteilla. Näin ne kuuluvat:

    "Jonkin aikaa sitten Radio 1 kertoi keskittävänsä jazzohjelmat sunnuntai-iltaan. Siellä onkin sitten pitkä lähetys. Ja olkoon, silloin ei jazzin vihaajan tarvitse radioon päin katsoakaan. Mutta minkä ihmeen vuoksi sitä jazzia pitää puskea minun rauhalliseen perjantai-iltapäivääni? Yle radio 1 on rauhallinen taustani viikonlopun alkaessa mutta rauhallisuus häipyy välittömästi kun jazzia alkaa tulla. Ettekö oikeasti voisi pitää lupaustanne ja lähettää jazzinne vain sunnuntai-iltaisin? Jazz on minulle kuin punainen vaate härälle, se ärsyttää ja nostaa verenpaineen pilviin."

    Jazz-musiikki on todellakin keskitetty sunnuntai-illan jazz-klubiin. Toki jazzia kuullaan silloin tällöin myös Muistojen bulevardissa, mutta harvoin muissa ohjelmissa. Perjantai-iltapäiviin ei siis ole perustettu mitään jazz-paikkaa. Mutta jatketaan kirjettä:
    "Toinen perjantai-iltapäivääni häirinnyt juttu oli "Näistä levyistä en luovu"-ohjelma. Olen toki tottunut alatyyliseen kielenkäyttöön, valitettavasti, pakosta, mutta radio ykkösen musiikkiohjelmiin se ei mielestäni kuulu.
    Vastauksenne minulle varmaan kuuluu että kannattaisi a) laajentaa musiikkimakua jazzin suuntaan, b) löysätä pipoa, c) tulla nykyaikaan tai d) vaihtaa kanavaa mutta niihin mihinkään en vapaaehtoisesti suostu.
    Haluaisin edelleen, että minulle mukavin ja tutuin radiokanava säilyisi sellaisena että viitsisin sitä kuunnella. Toivon että vanhojen uskollisten kuuntelijoidenkin ääni olisi tärkeä kanavanne toimittajille.
    Lokakuun terveisin kuuntelija pohjoisesta."

    Kiitoksia sinne pohjoiseen. Ensinäkin tuohon monivalintatehtävään: missään nimessä en kannata ainakaan kohtaa d eli kanavan vaihtamista, hyvä että et suostu. Muista kohdista voidaan keskustella.
    Alatyylisestä kielenkäytöstä olen aivan samaa mieltä ja kyllä: uskollisten kuuntelijoidemme mielipide on meille tärkeä.

    Mahtuu tähän ohjelmaan kiitoskin:
    "Kiitos Elli Salon radioluennasta Yle Radio 1:ssä.
    Tämä Elli Salon lukema Huizingan "Keskiajan syksy" on
    ajatuksia herättävä onnistuminen ääneen luennan tasossa. Ylen
    puheohjelmissa aikoinaan Tuomas Anhavan luomasta ideaalista (Anhava
    luki muistaakseni Giuseppe Acerbin matkakirjan sekä Lönnrotin matkoja) Elli
    Salo poikkeaa, mikä osoittaa itsenäisyyttä. Nerokkuutta radiotuotannossa on luettavan teoksen luonne, aika Unheimlich menneiden vuosisatojen ajatuskummallisuuksien kirjauksena.
    Ja sen sitten Salo tarjoilee tyynesti: tällainen on ihminen!"

    Kiitoksia. Myös minä olen ihastunut tavasta, jolla Elli Salo lukee lempiteostani "Keskiajan syksy". Vielä pari sanaa musiikista yleensä ja Aamusoitosta erityisesti:

    "Kiitos taas Aamusoiton kokoajalle. Oli oikein riemullista kuunnella mieleistään musiikkia hyvin nukutun yön jälkeen. Aamusoitto parhaimmillaan lisää huimasti nostetta hyvinä aamuina.
    Erityisesti innosti Bachin sonaatti huilulle ja kanteleelle. Se oli kaunista ja ylevöitti mieltä. Kiitos. Myös Jorma Silvastia on aina ilo kuulla.
    Sydämelliset kiitokset kaikille Ylen ykkösen musiikkitoimittajille musiikillisista rajoista piittaamatta! Teette tavattoman arvokasta työtä. Varsinkin meille ns. haja-asutusalueiden kuuntelijoille te olette arkipäivien ilo, riemukkaasti soiva orkesterimme. Jatkakaa ja jaksakaa."

    Sen verran täydennän tyytyväisen kuuntelijan kirjettä, että tuossa Bachissa oli kyse Sonaatista huilulle ja continuolle numero 1, mikä oli nerokkaasti sovitettu huilulle ja kanteleelle. Huilistina oli Sami Junnonen ja kanteletta soitti Heidi Äijälä.

    Lähettäkää taas palautetta kaikkia mahdollisia reittejä pitkin esimerkiksi nettisivujemme kautta tai sitten sähköpostitse osoitteeseen yle.radio1@yle.fi.
    Myös suoraan minulle voi lähettää postia sähköpostitse osoitteeseen kaj.farm@yle.fi tai sitten perinteisen postin kautta osoitteeseen: Kaj Färm PL 8, 00024 Yleisradio.

    Rauhallista viikonloppua.

    Kaj Färm

    Yle Radio 1 vastaa 29.10.2016

  • "Hei taas Ykköset!"

    Onpa hieno alku kirjeelle! Mitäs me Ykköset! Mutta jatketaanpa itse viestiin:
    "Vaikka asiani on jo viikon vanha, se on silti tärkeä. Radioteatterin Kuunnelma Neljä oli niin sykähdyttävän hyvä ja uudenlainen, etten voi olla sitä kehumatta. Se oli niin raikas ja yllättävä että vieläkin on hyvä mieli. Jo aihe oli iättömän ajankohtainen ja toteutus kaikkineen nappisuoritus.
    Tunnelma Neljässä oli niin iholle käyvä että välillä melkein ihokarvat värisivät. Näyttelijätyö oli aitoa ja kiihkeää, parempaa harvoin kuulee. Ja vuorosanoissa ei ollut yhtään falskiutta. Se oli niin hirmuisen todentuntuista.

    Ennen kuunnelmaa esiteltiin myös äänittäjä (toivottavasti ammattinimike oli tuo) ja hän kertoi osuudestaan kuunnelman teossa. Tapahtuminen aidoissa ympäristöissä toimi herkullisen hyvin, aijai. Ja ne ihmiset rooleissaan; Heitäkin varmaan inspiroi työskennellä oikeassa paikoissa studion sijaan. Iso halaus koko tekijäryhmälle. Piristitte uskomattoman hienolla tavalla sunnuntai-iltapäivääni!

    Kieli rajuudessaan lisäsi tilanteiden aitoutta ja uskottavuutta. Uskon kuunnelman peilanneen hyvin totuudenmukaisesti monenkin suomalaisen parisuhteen kipukohtia tänä päivänä. Kiitos Radioteatterille ja Ylen ykköselle!"

    Näin innostuneesti kirjoitti Raili kuunnelmasta "Neljä". Oikea ammattinimike haastatellulle taitaa muuten olla "äänisuunnittelija", mutta eivätköhän kiitokset mene perille hieman puutteellisellakin tittelillä Johanna Puuperälle, joka äänisuunnittelusta vastasi. Kyseessä oli Turun kaupunginteatterin ja Radioteatterin yhteistyönä syntyneestä kuunnelmasta, joka - kuten viikko sitten kerroin - närkästytti osaa kuuntelijoista kielenkäytöllään ja jonkin verran myös aihevalinnaltaan - puhuttiinhan siinä avioliitoista, syrjähypyistä ja vääjäämättä siis myös seksistä. Mutta Raili siis arvosti, kuten itse asiassa moni muukin.  Kuunnelma on yhä kuunneltavissa Areenassa.

    Sitten tällainen kokonaisvaltaisempi kiitos:
    "Olin viime viikon lauantaina kotona yksin sairaana. Raahustin radioni luo painamaan sen auki Yle 1:n kohdalta. Ja sitten takaisin peiton alle kuumeessa. Juha Salomaan vakaa ääni tuntui lohduttavalta. Aika kului sairastaessa oikein mukavasti näin "Muistojen bulevardista" iltapäivään saakka. Tuolloin vaihtui kuulutusvuoro, ja Juhan tilalle tuli lähes aina iloisen oloinen Tuija Kurvinen! "Paul Temple ja Valentinen tapaus" vei iltapäivää nopeasti eteenpäin.
    Ilta sujuikin hyvin eli aamusta iltaan Tuijan ja Juhan seurassa. Tuntui, kuin he olisivat "myötäsairastaneet" kanssani. Kiitos lauantaista! Silloin lähetettiin vielä tavanomaistakin huomattavasti parempi " Klassista kahteen", kiitos myös siitä! Ja "Välilevyt" oli miellyttävä barokkisäveltäjineen.
    Voisiko Vanhan musiikin Sävel on vapaa -konsertin lähettää kahdesti vuodessa, syksyllä ja keväällä? Ja eikö Faunin iltapäivä voisi olla kerran viikossa - esimerkiksi keskiviikkoisin - vanhaa musiikkia? Kiitos, jos minun ja ystävieni toiveet toteutetaan!"
    Kiitoksia ideasta. Miksipä ei, täytyy pohtia toimituksen kanssa. Ainakin tuo "Sävel on vapaa"-osio tuntuu minusta aivan mahdolliselta.

    Moitteita on tällä viikolla tullut lähinnä teknisistä ongelmista Areenassa ja ne on toivoakseni taas korjattu.

    Moitteita, kiitoksia, ideoita ja kaikenlaisia ajatuksia otetaan riemumielin vastaan Joko nettisivujemme kautta tai sitten sähköpostitse osoitteeseen yle.radio1@yle.fi. 
    Myös suoraan minulle voi lähettää postia sähköpostitse osoitteeseen kaj.farm@yle.fi tai sitten perinteisen postin kautta osoitteeseen: Kaj Färm PL 8, 00024 Yleisradio.

    Lopetetaan tänään tuoreen Nobel-runoilija Bob Dylanin sanoihin, jotka sopivat myös syksyyn:
    Life is sad
    Life is a bust
    All ya can do is do what you must
    You do what you must do and ya do it well

    Rauhallista viikonloppua.

    Kaj Färm

    Yle Radio 1 vastaa 15.10.2016

  • "Teillä on siellä aivan loistava uusi ohjelma, jossa kokeneet fiksut naiset ja miehet pohtivat suuria ja tärkeitä asioita." Näin aloittaa viestinsä Päivi ja jatkaa:

    "Tarkoitan tässä maan mainiota Laajakulma-ohjelmaa, jota muuten Ylelle nihkeä Hesarikin kehaisi.
    Toinen hyvä ohjelma tänään torstaina oli "Mikä maksaa". Vaikka muuten kavahdan, kun jotain henkilöä tai asiaa tituleerataan etuliitteellä "nais" kuten naisministeri, naispresidentti tai jopa naispappi, niin yrittäjyydestä puhuttaessa sukupuolella on väliä ja siksi ohjelma "naisyrittäjyydestä" oli perusteltu. Sen verran erityisongelmia heillä tuntuu olevan."

    Tämä viesti tuli siis Päiviltä Tampereelta. Tämänviikkoisessa Juho-Pekka Rantalan toimittamassa "Mikä maksaa"-ohjelman jaksossa olivat vieraina vastavalittu vuoden yrittäjänainen Johanna Närvä sekä Yrittäjänaisten puheenjohtaja Seija Estlander ja toimitusjohtaja Marju Silander. "Mikä maksaa" kuullaan Radio yhdessä aina torstaisin kello 10.05.

    Satu Kivelän toimittama Laajakulma kuullaan myös torstaisin, mutta kello 12.10. Tällä viikolla aiheena oli kehitysapu ja studiossa siitä keskustelemassa olivat kokeneet journalistit Tapani Ruokanen, Reetta Meriläinen sekä Seppo Simola.
    Nämäkin ohjelmat ovat kuultavissa myös Areenassa.

    Sitten ruusuista puhetta:
    "Haluan antaa teille sylin täydeltä ruusuja. Löysin Yle 1 radiokanavan pari vuotta sitten ja olen siitä lähtien ollut kuuntelijanne. Olen 28-vuotias nuori aikuinen nainen. Olen tällä hetkellä keskellä kompleksista elämänvaihetta, joka haastaa rajallisen ihmisolennon välillä äärimmilleen. Yle Radio 1 on tähän olemisen todellisuuteen antanut valtavasti "popcornia aivoille ja sielulle" eli siis hyviä tunnelmia ja mieltä kutkuttavaa informaatiota. Yle Radio1 tuottaa laadukasta kulttuurista ja yhteiskunnallista materiaalia: klassista ja maailmanmusiikkia, ajankohtaista keskustelua ja politiikkaohjelmia sekä mielenkiintoista itselle uutta asiaa erilaisten teemojen ja ohjelmien kautta. Erityisesti haluan nostaa ohjelman "Kesäkeiton syvin olemus", jossa käytiin vihannesten kulttuurihistoriaa läpi. Aivan loistava! Porkkana ja kumppanit saivat aivan uuden merkityksen. Lisäksi nautin paljon keskiaikateemasta ja kuunnelmasta "Ruusun nimi", itse en kyennyt kirjaa lukemaan, mutta kuunnelmana se oli mainio. Lisäksi kesto-ohjelmista haluan mainita Roman Schatzin keskusteluohjelman, Aristoteleen kantapään ja Brysselin koneen. Ovat mainioita. Kanavan tunnelma on rauhallinen, informatiivinen, laadukas ja ajankohtainen. Toimittajanne ovat asiansa osaavia ja miellyttäviä kuunnella. Mukavaa vaihtelua show-henkiseen mediakulttuuriin. Joten täten kiitän ja toivon, että tässä leikkauksien Suomessa kanavanne pysyy ja pystyy tuottamaan jatkossakin yhtä laadukasta materiaalia."

    Kiitoksia kovasti kannustuksesta ja tuesta - sitä me tässä muutosten maailmassa epäilemättä tulemme tarvitsemaan.

    Aamu- ja iltahartaudetkin - etenkin Hilkka Olkinuoran ja Eva Väljaksen toimittamat, mutta kyllä myös muut - ovat saaneet paljon kiitosta.

    Entä moitteet?
    Moitteita on jonkin verran tullut uskaliaasta ja eroottisesta kielenkäytöstä Radioteatterin viimeviikkoiselle kuunnelmalle. Kyseessä oli Turun kaupunginteatterin ja Radioteatterin yhteistyönä tehty Satu Rasilan käsikirjoittama "Neljä".
    "Todella roisia puhetta" kommentoi esimerkiksi eräs Henrik, mutta on siitä toisaalta pidettykin. Kannattaa käydä kuuntelemassa, jos kiinnostus heräsi. Vaikka kuulokkeilla, niin ei häiritse ympäristöään.

    Kiitoksia jälleen kaikista yhteydenotoista: moitteista, kehuista ja yleisestä kannustuksesta.
    Niitä halajamme toki lisää vaikka nettisivujemme kautta tai sitten sähköpostitse osoitteeseen yle.radio1@yle.fi. Myös suoraan minulle voi lähettää postia sähköpostitse osoitteeseen kaj.farm@yle.fi tai sitten perinteisen postin kautta osoitteeseen: Kaj Färm PL 8, 00024 Yleisradio.

    Rentouttavaa ja rauhallista viikonloppua.

    Kaj Färm

    Yle Radio 1 vastaa 8.10.2016

  • Viime keskiviikkona Yleisradio julkisti suunnitelmansa siitä, kuinka yhtiö aikoo varautua tulevaan ja toisaalta myös viime kesänä annettuun parlamentaarisen työryhmän, niinsanotun Satosen työryhmän Ylelle antamiin uusiin velvoitteisiin.

    Yhtenä toimenpiteenä mainittiin kulttuuriohjelmien vähentäminen ja toisaalta radiokanavien tarkastelu. Tästä ripeimmät ihmiset sekä myös uutistoimitukset vetivät sen johtopäätöksen, että radion kulttuuriohjelmat - ja ehkä myös kulttuurikanavakin - on loppumassa tyystin. Tällähän tarkoitettaisiin Yle Radio yhtä.

    Mark Twainia mukaillakseni kerron, että huhut Yle Radio yhden kuolemasta ovat liioiteltuja ja vahvasti ennenaikaisia. Kuten toimitusjohtajamme Lauri Kivinen asiasta totesi: "Kulttuuritehtävä on Ylelle aivan keskeinen ja sitä vaalimme, mutta samalla haluamme huolehtia siitä, että tavoitamme kulttuurisisällöillä yleisömme myös 2020-luvulla, kun sekä tekniikka että median kulutustavatkin alati muuttuvat. Kulttuuriohjelmia on siis vahvalti tarjonnassamme vastaisuudessakin."

    Näin siis Lauri Kivinen ja olisin asiasta täsmälleen samaa mieltä, vaikka hän ei olisikaan pomoni.
    Me uskomme täällä vahvasti, että myös 2020-luvulla on suomalaisia, jotka arvostavat hyvin tehtyjä asia- ja kulttuuriohjelmia käsittäen niin musiikin, draaman kuin erilaiset puhesisällöt. On kuitenkin hyvä aika ajoin tarkastella tekemisiään ja varmistaa, että teemme ohjelmia todellakin tässä ajassa eläville ihmisille heitä kiinnostavalla tavalla. Tämä koskee niin sisältöjä kuin jakelutekniikkaakin. Ei kuitenkaan tarvitse pelätä, että suin päin olisimme siirtämässä kaiken tarjonnan nettiin - emme tietenkään. Suuri yleisö haluaa yhä kuunnella ohjelmansa fm-radion kautta, ja yleisöä vartenhan me täällä olemme. Toki netinkin mahdollisuudet kannattaa hyödyntää ja niinhän me olemme tehneet jo vuosikausia esimerkiksi Areenan tapaan. Tällaisesta kehitystyöstä on nyt kysymys.

    Sanon vielä, että vaikka useampikin kuuntelija onkin pelännyt, että radiokanavien profiilien tarkastelu - ei siis suinkaan mikään myllertäminen, kuten jossain uutisessa väitettiin - tarkoittaisi sitä, että Yle yhden juontajat rupeaisivat "lässyttämään banaliteetteja", tai kuten yksi kuuntelija luonnehti "rupeaisi sekin levittämään läppäsaastetta", niin ei. Tällä tarkastelulla on tarkoitus parantaa eikä latistaa tai huonontaa tarjontaamme.

    No nyt, kun tämä asia on käsitelty luetaan yksi ihan ohjelmistoon liittyvä palaute:
    "Kiitos paljon dokkari-illasta ja erityisesti yksinäisyystutkijoista studiossa. Oli ihana suoran lähetyksen tuntu, ja vielä kun oli lähetysikkunakin auki.
    Minua miellytti kovasti viimeisenä lähetetty dokumentti, Venäjä - Vodka - Venäjä. Siinä oli hienosti yhdistetty suomea ja kaunista venäjän kieltä. Ja Suuri ja mahtava Tavallisen Taavin laulamana oli hienoa. Ja kaikki ne venäjänkieliset rallatukset. Tulin kovin iloiseksi dokumentista ja tulivat mieleeni muistot Neuvostoliiton matkoista. Hyvä!"

    Kuuntelija muisteli tässä paitsi Neuvostoliittoa niin myös viime maanantaista Hannu Kariston toimittamaa dokkari-iltaa, jonka alaotsikko oli "Kymmenen teesiä yksinäisyydestä". Nuo dokumentit ja koko ohjelmakin on yhä kuunneltavissa Areenassa, missäpä muualla.

    Kiitoksia taas palautteesta ja erityisesti kannanotoista. On hienoa huomata kuinka tärkeänä monet pitävät tätä kanavaa.

    Kaikenlaista postia voi lähettää joko nettisivujemme kautta tai sitten sähköpostitse osoitteeseen yle.radio1@yle.fi.
    Myös suoraan minulle voi lähettää postia sähköpostitse osoitteeseen kaj.farm@yle.fi tai sitten perinteisen postin kautta osoitteeseen: Kaj Färm PL 8, 00024 Yleisradio.

    Nyt taitaa olla syksy koko Suomessa.

    Kaj Färm

    Yle Radio vastaa 1.10.2016

  • ”Vastaan aina ääneen, kun aamukuuluttaja toivottaa hyvää huomenta ja esittelee päivän. Kiitos siitä. Olen 87-vuotias yksinasuva isomummi. Voisitteko toivottaa joskus myös hyvää yötä!”

    Aivan ihana palaute. Kerroin tästä kuuluttajillemme ja he sanoivat, että ajatus siitä, että joku vastaa heille, kantaa kyllä pitkälle. Oma, jo edesmennyt isoisäni vastasi myös aina toivotuksiin, tulivat ne sitten radiosta tai televisiosta. Ehkä sen aiheuttaa hyvä vanhanajan kasvatus.

    Mitä tulee hyvän yön toivotuksiin, niin kyllä nekin toivotetaan juuri ennen Yöklassisen alkua eli yleensä hieman yhdentoista jälkeen illalla. Se on toki melko myöhäistä, jos on herännyt kuulemaan jo hyvän huomenen toivotuksia.

    Kiitoksia tästä kovin lämmittävästä viestistä.

    Pysytellään yön teemassa. Tämä kirje tulee Tuusulasta:

    ”Kiitokset ohjelmistanne, joita seuraan yötä päivää. Kun vanhan miehen fysiologia vaatii yöllä heräämisen, on suuri ilo kuunnella, mitä Jari Rantschukoff on täksi yöksi valinnut Yöklassiseen. Hän on huikea kulttuuripersoona. Ääni on lempeä baritoni, musiikin tietämys pohjaton. Eivät hänestä jää jälkeen muutkaan musiikin toimittajanne: maisteri Lindgren, Eva Tigerstedt, Kare Eskola, Risto Nordell etc. Suomella on huippuorkesterinjohtajien lisäksi huipputoimittajia musiikin kentällä. Niitä riittää myös televisioon.

    Minun lempiharrastukseni on yrittää määrittää kesken unen kuultu musiikkikappale. Aika usein siinä onnistun. Aktiivinen radion kuuntelu ja 46 vuotta RSO:n ja HKO:n kausikorttivieraana, eli lähes tuhat elävää konserttia, kantaa hedelmää.

    Myös puheohjelmat ovat huippuluokkaa. Niitä on turha asettaa paremmuusjärjestykseen. Yle Radio ykköstä kuuntelemalla pysyy ajan tasalla.

    Jotta en olisi kritiikitön fani, toivon Ylen kertovan nuorille toimittajilleen, joilla on aukko kielellisessä sivistyksessä, että saksan kielessä on äänne fau. Tuntuu pahalta, kun toimittaja kerran toisensa jälkeen haastattelee von Julinia tai puhuu Volkswagenista. Latinan sijalle on tullut englannin kieli, mutta Ylen arvon mukaista ei ole päästää ääneen tällä tavoin kielipuolta toimittajaa.

    Kiitokset teille, on vaikea kuvitella, että Yle ykköstä voisi paljoa parantaa.”

    Tämän hienon kirjeen lähetti varatuomari Erkki M. Tuusulasta. Kiitoksia – totta joka sana.

    Vielä yksi riemastuttava palaute:

    ”Oli hieman hämmentävää, mutta ehdottoman hienoa, että paras pitkään aikaan kuulemani ohjelma Punkista, tuli Radio Ykkösestä! Kiitokset Leikolalle ja Lähteelle!”

    Mika viittaa tässä toissaperjantaiseen Markus Leikolan ja Jussi Lähteen ohjelmaan ”Punkkarit politiikassa”. Tuokin ohjelma on yhä kuultavissa Areenassa.

    Kiitoksia kauniista sanoistanne. Tähän ohjelmaan ei nyt tainnut mahtua kovin paljoa moitteita, mutta kyllä sellaistakin palautetta otamme mieluusti vastaan. Opiksi ja ojennukseksi.

    Kuten kaikkea muutakin palautetta sekä ohjelmaideoita tai muita toiveita kannattaa lähettää joko nettisivujemme kautta tai sitten sähköpostitse osoitteeseen yle.radio1@yle.fi. Myös suoraan minulle voi lähettää postia sähköpostitse osoitteeseen kaj.farm@yle.fi tai sitten perinteisen postin kautta osoitteeseen: Kaj Färm PL 8, 00024 Yleisradio.

    Rauhallista viikonloppua.

    Kaj Färm

    (Radio 1 vastaa 24.9.2016)

Lyssna också