Aristoteleen kantapää

on 8.6.2016

  • 25 min
  • tillsvidare

Pikkulintujen viestinnästä kertomassa Esa Lehikoinen. Ohjelma on uusinta vuodelta 2008.

Sändningar

  • on 8.6.2016 18.00 • Yle Arenan

Avsnitt

  • Pikakirjoitus luotiin, jotta puhetta voitaisiin kirjoittaa muistiin samassa tahdissa kun sitä syntyy. Mihin pikakirjoitus perustuu? Missä sitä käytetään? Miksi eri kielissä käytetään erilaista pikakirjoitusta?
    Haastateltavana on pikakirjoittaja ja eduskunnan erityisasiantuntija Niklas Varisto.
    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén

    Kuvassa näyte Nevanlinnan pikakirjoituksen oppikirjasta vuodelta 1883, katkelma Julius Krohnin puheesta J.V. Snellmanille Vilho Sedederholmin kirjaamana.

    --------------

    Moni tähtitieteilijä on sitä mieltä, että matka Marsiin on yksi meidän aikamme tärkeimpiä missioita. Meidän aikamme ei kuitenkaan ole Mars-planeetan kohdalla ensimmäinen, joka ajattelee näin. Jo vuonna 1875 Helsingissä ilmestyi Edvard Engelbert Neoviuksen kirjoittama kirja nimeltään Vår tids största uppgift eli Aikamme suurin tehtävä. Kirjassa esitetään suunnitelma, kuinka Mars-planeetan mahdollisiin asukkaisiin voitaisiin pitää yhteyttä valomerkkien avulla. Kirja herätti aikanaan runsaasti huomiota ja se käännettiin myös saksaksi, ranskaksi ja venäjäksi.

    Kirjan kirjoittaja ei ollut kuka tahansa yksityisajattelija. Reilu vuosikymmen aiemmin tämä Haminan kadettikoulun matematiikan, topografian ja tähtitieteen opettaja aiemmin oli kirjoittanut teoksen metrijärjestelmän käyttöönotosta Suomessa. Tämän vuoksi hänet nimitettiin komiteaan, joka valmisteli metrijärjestelmään siirtymisen lisäksi myös oman rahan lyömisestä.

    Samoihin aikoihin kun tämä isä Neovius suunnitteli yhteydenpitoa marsilaisten kanssa hänen toiseksi vanhin poikansa Lars Neovius – eli Nevanlinna – kehitteli matematiikan ja fysiikan opettajan toimensa ohessa pikakirjoitusmenetelmää suomenkielelle.

    Vuonna 1872 Suomen senaatti oli nimittäin luvannut palkinnon sille, joka tällaisen menetelmän kehittää. Syy palkinnolle oli se, että noihin aikoihin valtiopäivillä kirjoitettiin muistiin vain ruotsinkieliset puheenvuorot, koska pikakirjoitusjärjestelmä oli valmiina vain ruotsinkielelle. Niinpä talonpoikaissääty teki vihdoin aloitteen tilanteen korjaamiseksi.

    Lars Nevanlinnan neljän vuoden työskentelyn tuloksena viimein syntyi suomenkielinen pikakirjoitusjärjestelmä, joka voitti senaatin palkinnon. Vuonna 1877 eli 140 vuotta sitten valtiopäivillä alettiin kirjoittaa ylös myös suomenkielisiä puheita.

    Niinpä on aika juhlia huhtikuun lopulla syntynyttä Nevanlinnaa ja selvittää, miten pikakirjoitus toimii. Onko Nevanlinnan järjestelmä ainoa? Kirjoitetaanko eduskunnassa yhä pikakirjoitusta? Oppaanamme toimii pikakirjoittaja, joka oppi tämän vauhdikkaan kirjoitusmenetelmän jo nuorena. Niklas Varisto on paitsi eduskunnan erityisasiantuntija myös Egotrippi-yhtyeen kitaristi. Annetaan hänen kertoa.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

  • Kevään kuntavaalien retoriikkaa puntaroi Pasi Heikuran kanssa puhetaidon tutkija ja Puhujakoulun vastaava opettaja Severi Hämäri. Millä puheen keinoilla poliitikot vaaleissa voittivat ja hävisivät? Onko sanalla “tasa-arvo” eri merkitys, silloin kun siitä puhutaan oikeiston tai vasemmiston vaalipuheissa?
    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén

    ------------------

    Ennen kuntavaaleja monet epäilivät, jaksavatko puolueet ja äänestäjät innostua valitsemaan kuntiin uusia päättäjiä, kun maakunnat ovat tulossa viemään merkittävän osan kuntien tehtävistä, rahoista ja vallasta. Kaikesta päätellen into kuitenkin oli suurta sekä puolueiden että kansalaisten keskuudessa. Tuleva maakuntauudistus on vielä ehkä liian keskeneräinen tuntuakseen kouriintuntuvalta uhkalta lähidemokratialle.

    Eikä ihme, onhan sana kunta ikivanhaa perua. Kaisa Häkkisen etymologisen sanakirjan mukaan sana tunnetaan kaikissa sukukielissämme, mutta lähisukukielissämme ja saamessa kunta on tavallisesti yhdyssanan jälkiosana. Karjalassa on venehkunda, lyydissä ’suku’ on heimokund ja virossa ’pöytäkunta’ on laudkond. Onko kunta omaperäinen sana vai lainasana, sitä ei osata varmuudella sanoa.

    Hallinnollisessa merkityksessä kuntaa on käytetty jo vuoden 1570 maalain suomennoksessa kihlakunnan tapaisen alueen merkityksessä. 1700-luvun lopulla ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden perustaja Antti Lizelius käytti sanaa läänin merkityksessä. Nykymerkitykseen sana on vakiintunut vasta vuoden 1865 kunnallislain myötä.

    Tuolloin kunnat saivat vastuulleen niin sanotut maalliset asiat niitä siihen saakka hoitaneilta kirkkopitäjiltä. Suuressa mittakaavassa ideana oli siirtää valtion alati lisääntyviä tehtäviä alemmille tasoille: tsaarilta Suomen senaatilta ja senaatilta edelleen kunnalliselle tasolle. Ja sana pitäjähän taas on myös vanha sana: se on esikristilliseltä ajalta tunnettu veronkantoalueen nimitys.

    Miten kevään kuntavaaleja puntaroi puhetaidon tutkija? Puhujakoulun vastaava opettaja Severi Hämäri opastaa meidät seuraavassa siihen, millä keinoilla poliitikot vaaleissa voittivat ja hävisivät.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

    Kuva: Yle Petteri Sopanen

  • Martin Lutherin Saksassa käynnistämän uskonpuhdistuksen seurauksena Mikael Agricola käänsi Raamatun suomeksi. Kieleemme vakiintui sanoja ja sanontoja, joiden raamatullista alkuperää emme usein edes muista.

    Kuinka sanonnat ovat muuttuneet vuosisatojen aikana? Perustuvatko ne Raamatun alkuperäisteksteihin? Pasi Heikura kysyy Turun yliopiston saksan kielen dosentilta Tuomo Fonsénilta, joka on tutkinut asiaa.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén

    Tänä vuonna juhlitaan yhtä historian merkittävimmistä teksteistä, jonka Martin Luther –niminen saksalainen kirkkoherra kirjoitti ja lähetti piispalleen Albertille lokakuussa tasan viisisataa vuotta sitten vuonna 1517. Luther oli katolinen kirkkoherra, joten tämä teksti – nimeltään suomeksi Väittely aneiden voimasta ja tehokkuudesta – oli kirjoitettu latinaksi.

    Edellisenä vuonna Saksaan oli tullut Vatikaanista jälleen yksi lähettiläs myymään aneita, nyt Pietarinkirkon rakentamisen rahoittamiseksi. Tämä sai Martti Lutherin kirjoittamaan tekstinsä, joka tunnetaan myös Lutherin 95 teesinä.

    ”Miksei rikas paavi rakenna kirkkoa omilla rahoillaan vaan köyhien kustannuksella?”, ihmetteli Luther muun muassa. Piispa Albert ja Vatikaani kuitenkin pitivät Lutheria uhkana ja alkoivat toimenpiteisiin estääkseen häntä saarnaamasta kansalle.

    Tästä alkoi koko maailman mullistanut tapahtumasarja, jota on kutsuttu reformaation lisäksi uskonpuhdistukseksi. Se ei ollut pelkästään uskonnollinen mullistus, vaan sen seurauksena vaikkapa Suomessa alettiin noin kolmen vuosikymmenen kuluttua hahmotella kirjakieltä kansan puhuman kielen pohjalta. Reformaation idea johti siihen, että Mikael Agricola käänsi Raamatun suomeksi. Tämän seurauksena kieleemme vakiintui satoja sanoja ja sanontoja eri puolilta Pipliaa, niin ettemme aina edes tiedä siteeraavamme isoa kirjaa.

    Vai tunnettiinko Raamatun sanontoja Suomessa jo katolisella ajalla? Ovatko sanonnat muuttuneet vuosisatojen aikana? Perustuvatko ne Raamatun alkuperäisteksteihin vai Lutherin versioon? Turun yliopiston saksan kielen dosentti Tuomo Fonsén on tutkinut asiaa, kysytään häneltä.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

    Kuva: Creative Commons

  • Muumit, mäkihyppy, metallimusiikki ja Kalevala ovat esimerkkejä syistä alkaa opiskella suomen kieltä. Myös suomalaisten formulakuskien ja Aki Kaurismäen tapa ilmaista itseään innoittaa perehtymään kieleen. Missä kaikkialla voi opiskella suomea, ja paljonko opiskelijoita maailmalla on? Pasi Heikura haastattelee Opetushallituksen vastaava asiantuntija Krista Heikkilää.
    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    Näinä päivinä vietetään suomen kielen päivää, joten onneksi olkoon, suomen kieli! Äidinkielemme voi isänmaansa juhlavuonna huhuista huolimatta hyvin, maailman noin kuudesta tuhannesta kielestä suomea vähemmän puhuttuja kieliä on noin 98%. Verkkosanakirjan listauksen mukaan suomen puhujia on hiukan vähemmän kuin tanskan puhujia, mutta hiukan enemmän kuin hepreaa puhuvia ihmisiä.

    Säännöllisesti meilläkin nousevat uutiseksi erilaiset listaukset siitä, että suomi on päässyt mukaan maailman vaikeimpien kielten joukkoon. Yleensä listaukset ovat kuitenkin peräisin yhdysvaltalaisista tai englantilaisista lähteistä, joten ne on tietenkin tehty englannin kielen puhujan lähtökohdista.

    Mitään absoluuttista mittaria ei kuitenkaan ole, jolla voisi mitata, onko jokin kieli vaikea vai helppo. Esimerkiksi käy matkailusivusto Matador Networkin kuuden vuoden takainen listaus yhdeksästä vaikeimmasta kielestä englanninkieliselle ihmiselle. Suomi on listalla neljäntenä, mutta ensimmäisenä on arabia, kolmantena Kantonin kiina, kuudentena japani, kahdeksantena mandariinikiina ja viimeisenä korea. Näitä ”vaikeita” kieliä puhuu äidinkielenään maailmassa siis noin puolitoista miljardia ihmistä, kun taas englanninkielisiä on vain noin 400 miljoonaa. Aika paljon maailman vaikeimmille kielille!

    Moni ulkomaalainen on kuitenkin rohkea ja ryhtyy opiskelemaan suomen kieltä. Usein tähän on mahdollisuus lähempänäkin kuin Suomessa, suomea opetetaan maailmalla yliopistoissa siinä kuin meillä opetetaan ruotsia, saksaa ja muinaiskreikkaa. Skandinaavisista kielistä ruotsia opetetaan maailmalla laajimmalla, sitä on mahdollista oppia 225 yliopistossa. Toisena on norjan kieli 140 yliopistolla.

    Miten monessa yliopistossa ulkomailla opetetaan suomen kieltä? Miten monessa maassa? Paljonko suomen kielellä on maailmalla opiskelijoita? Opetushallituksen vastaava asiantuntija Krista Heikkilä tietää vastaukset.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

    Kuva: Yle Pertti Pekkala

  • Piilosana on sanaristikko, jossa vihjeet annetaan varsinaisesta ristikosta erillisinä, ja jossa jokainen vihje sisältää sekä suoran vihjeen että piilosanamaisen kätketyn vihjeen ratkaisusanasta.
    Piilosana on peräisin Englannista. Suomeen tehtävätyypin toi Risto Pitkänen. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén

    --------------

    Tappio vaatii maavoimien kärjen; loput pirstoina syteen (seitsemän kirjainta). Näin kuului piilosanaristikon ensimmäinen vihje vaakasuoraan vuonna 1975 Suomen Kuvalehden numerossa yhdeksän. Kyseessä oli ensimmäinen suomenkielinen piilosanaristikko koskaan, ja sen oli laatinut Risto Pitkänen.

    Piilosana vakiintui nopeasti kiinteäksi osaksi Suomen Kuvalehden tehtäväosastoa ja levisi sieltä myös joihinkin sanomalehtiin ja ristikkolehtiin. Tämä arvoituksellisiin ja jopa runollisiin vihjeisiin perustuva harrastus ei ole yltänyt aivan kuvaristikoiden laajuiseen suosioon, mutta sen harrastajat ovat sitäkin fanaattisempia.

    Kun pyysimme kuulijoilta viime syksynä toiveaiheita Aristoteleen kantapää -ohjelmaan, saimme Pentti Oskalalta seuraavan kirjeen: ”Ajelin tänään kotiin Tuusulasta piilosanan ratkonnan suomenmestaruuskilpailuista ja kuuntelin radiosta mieliohjelmaani Aristoteleen kantapäätä. Piilosanaristikko näyttää aivan klassiselta sanaristikolta, mutta vihjeet eivät. Kukin vihjelause on ensilukemalta aivan mieletön, mutta lähemmässä tarkastelussa se sisältää viitteen sekä ratkaisusanan sisältöön, että sen rakenteeseen jonkin sanaleikin muodossa. Koskaan ei tiedä, minkä tyyppinen sanaleikki on kysymyksessä. Ratkojan aivo raksuttaa.

    Piilosanan ratkaiseminen on aivan muuta kuin synonyymivaraston pengastamista. Se vaatii oivaltamista, kielitietoisuutta ja ajattelun notkeutta. Se tuottaa uskomattoman suurta tyydytystä sanaharrastajalle. Piilosana on aivan ehdottomasti korkeampi pyrintö kuin tavallinen ristisana. Aristoteleen kantapää tekisi todellisen kulttuuriteon tuomalla tätä lajia yleisempään tietoisuuteen.”

    Piilosanamies Pentti on aivan oikeassa. Seuraavaksi selvitämmekin, miten ihmeessä piilosanaristikko toimii. Oppaana piilosanaharrastaja, filosofi ja omien sanojensa mukaan ”kaiken maailman dosentti” Risto Pitkänen, joka toi piilosanat Suomeen. Ai niin: vastaus alun vihjeeseen on: menetys.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

    Kuva: C C Susanne Nilsson

  • Luonnonvarakeskuksen tutkija, biologi ja paikkatietoanalytiikan asiantuntija Kari Mikkola innostui Maanmittauslaitoksen nimitietokannasta. Hän alkoi laatia kartakkeita erilaisten paikannimien perusteella. Kuten esimerkiksi Suomen kartta, johon on punaisella täplällä merkitty paikannimet, joissa on sana äijä ja sinisellä täplällä paikannimet, joissa on sana ukko. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén

    ------------

    Sanapari big data – eli iso tieto, suuret tietomassat – on yleistynyt viime vuosina monenlaisissa teksteissä. Big dataa ovat muunmuassa ne paikkatietoaineistot, jotka Maanmittauslaitos avasi Vuonna 2011 vapaasti saataville. Sen nimitietokannassa on noin 800 tuhatta paikannimeä, joista luontonimiä noin 480 tuhatta.

    Luonnonvarakeskus Luken tutkija, biologi ja paikkatietoanalytiikkaan erikoistunut Kari Mikkola innostui aineistosta. Muutama vuosi sitten hän alkoi laatia kartakkeita erilaisten paikannimien perusteella. Esimerkiksi Suomen kartta, johon on punaisella täplällä merkitty paikannimet, joissa on sana äijä ja sinisellä täplällä paikannimet, joissa on sana ukko.

    Mikkola kirjoitti minulle tutkimusharrastuksestaan näin: ”Koko ajan paukahtelee mielenkiintoisia yllätyksiä eteen ja aukkopaikkojen täyttäminen vaati aikamoista salapoliisityötä. Esimerkiksi saukko -kantaisten nimien kohdalle jäi Itä-Suomeen iso aukko, kunnes hoksasin, että saarva tai sakarvahan se saukko siellä päin on!

    Olen suunnitellut pureutumista tuohon dataan käyttäen tilastollisia menetelmiä, joilla paikkatiedosta etsitään piileviä, monien nimikerrosten sisään verhoutuneita rajapintoja. Pitäisi vain värvätä joku kielentutkija tai historioitsija mukaan matkaan.”

    Kuulijamme Risto Jalkanen oli törmännyt Mikkolan tutkimuksiin ja hän toivoi aiheesta ohjelmaa. Nyt kiitämmekin Ristoa vinkistä ja lähdemme tutustumaan Kari Mikkolan paikannimikarttoihin.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

    Kuva: Metla

  • Vuonna 2008 menehtyneen säveltäjä, basisti Pekka Pohjolan progressiivista rockia ja fuusiojazzia edustava tuotanto on lajinsa huippua. Fantasiahenkisten soololevyjen kappaleiden erikoiset nimet herättävät uteliaisuutta. Haastateltavana Keesojen lehto -levyn kappaleiden nimet luonut Heikki "Hector" Harma. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    -----------------

    Tasan neljäkymmentä vuotta sitten punkrockin ensi soinnut alkoivat kaikua Suomessakin.

    Maaliskuussa 1977 ilmestynyt basisti Pekka Pohjolan kolmas soololevy Keesojen lehto oli kaikkea muuta kuin punkrockia. Pohjolan aiemmat läpisävelletyt levytykset – Pihkasilmä kaarnakorva vuodelta 1972 ja Harakka Bialoipokku vuodelta 1974 – olivat vakiinnuttaneet Pohjolalle maineen tinkimättömän taiteellisena niin sanotun progen eli progressiivisen, edistyksellisen, rockin säveltäjänä.

    Keesojen lehdon kappaleiden nimet noudattelivat progelle tuttuja mystisiä polkuja: Oivallettu matkalyhty, Kädet suoristavat veden, Matemaatikon lentonäytös ja Pääntaivuttelun seuraukset, joka koostui kahdesta osasta, nimeltään: Sulamaan jätetty kipu ja Nykivä keskustelu tuntemattoman kanssa.

    Kauas oli tultu klassisen musiikin mestareiden ajan kappaleiden nimistä: Sinfonia numero 1, e-molli, viulukonsertto d-mollissa. Eivätkä nuo muistuta enää vanhojen iskelmien tai pop-kappaleidenkaan nimilinjaa: Siks’ oon mä suruinen, Nuori rytmi.

    Jo klassisen musiikin säveltäjillä oli ollut silloin tällöin humoristisia kappaleiden nimiä, kuten Erik Satien Kahdeksan päärynänmuotoista sävellystä, mutta varsinaisesti hassuttelevien nimien alku tuntuu johtavan The Beatles -yhtyeeseen . Yellow Submarine (Keltainen sukellusvene), Lucy In The Sky With The Diamonds (Lucia taivaalla timanttien kanssa) edustivat aivan uutta tapaa ajatella popmusiikkia myös kappaleiden nimien suhteen.

    Oliko yltiötaiteellisen rockin korkealentoisten visioiden lähtökohta humoristinen vai runollinen? Tätä kysymme tänään mieheltä, joka laati Pekka Pohjolan Keesojen lehdon kappaleiden nimet. Heikki ”Hector” Harma oli juuri edellisenä vuonna kiertänyt 10-vuotistaiteilijajuhlansa tiimoilla H.E.C.-yhtyeen kanssa, mutta ehti myös antaa nimet tämän Pohjolan eniten myydyn levyn kappaleille. Mitä ovat keesot? Millainen paikka on keesojen lehto? Heikki ”Hector” Harma kertoo.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

    Kuva: Yle Ari Ojanperä

  • Mistä tietää, onko EKP laskemassa viitekorkoaan? Entä mistä tietää,aikooko EKP nostaa korkoa?
    Aristoteleen kantapää kysyy tänään,miten tulkita Euroopan Keskuspankin laatimaa kieltä ja kuukausikatsauksia.Katsaukset ovat monelle vaikeaselkoisuutensa vuoksi suorastaan salakieltä. Pasi Heikuran vieraana EKP:n kielen tulkintoihin johdattaa taloustoimittaja Aapo Parviainen."
    Toimittajina Pasi heikura ja Emilia Cronvall.

    -------------

    Muistatteko Neuvosto-ajat? Jokaisen valtiovierailun aikaan Suomi tärisi jännityksestä: miten valtiomiehet päätyvät muotoilemaan vierailun loppujulkilausuman? Jos siellä oli viittausta puolueettomuuteen, huokaisimme helpotuksesta. Jos siellä oli puhe neuvostoystävyydestä, koko kansa jatkoi varpaillaan oloa: tämäkö on itsenäisyytemme loppu!?

    Kremlologia eli Neuvostoliiton johdon todellisuuden tulkitseminen pienistä vihjeistä saattaa nykykansalaisesta tuntua liioittelulta, mutta jos nykyään elämme vainoharhaista aikaa noin ylipäänsä, silloin saman vainoharhamäärän aiheuttajalla oli osoite: Kreml. Venäjä-asiantuntija Ilmari Susiluoto juontaa vainoharhan synnyn Stalinin suorittamiin likvidointeihin 1930-luvulla, mutta arvelee venäläisen tsaristisen mystisen valtionjohtoperinteen periytyneen vallankumouksessa eteenpäin bolsevikeille.

    Kun kukaan ei uskaltanut kysyä keneltäkään suoraan, asioita pääteltiin puoluelehti Pravdan sanamuodoista ja siitä miten jutut oli järjestelty, hallintotilojen muotokuvien poistamisista, siitä, miten johtajisto asettui vastaanottamaan sotilasparaateja Punaiselle Torille ja mistä tahansa, mikä olisi kertonut valtataistelun tilanteesta. Suoraan ei voinut kysyä, koska jos olisi mennyt kysymään väärältä ihmiseltä, kohtalona olisi ollut vähintään maastakarkoitus. Saksassa tämän pohdinnan lajin nimenä oli Kreml-astrologie, jossa on siis mukana vihjaus siihen, että tulkinnat eivät aina pitäneet paikkaansa.

    Suomessa kremlologian tarve oli Susiluodon mukaan paitsi ulkopoliittinen, myös sisäpoliittinen: Neuvostoliiton asiamiehiä oli tavalla tai toisella soluttautunut kaikkiin puolueisiimme. Siksi naapurin mielenilmauksia seurattiin tarkasti. Ja Kremlillä tosiaan oli tavallaan oma sanastonsakin: valtion riippumattomuus ei ollut suinkaan mitään harmitonta maailmanmenon sivustaseuraamista, se oli kätkettyä imperialismia! Tätä taustaa vasten on helpompi ymmärtää niitä aplodeja, jotka seurasivat Mihail Gorbatshovin tervehdystä Finlandia-talolla 25. lokakuuta vuonna 1989, kun hän kutsui Suomea puolueettomaksi valtioksi. Suomi oli jo vuosien ajan tolkuttanut tuota puolueettomuutta, mutta vasta juuri Neuvosto-imperiumin hajoamisen aattona kommunistisen puolueen pääsihteeri päätyi samoille linjoille.

    Suljetun Neuvostoliiton vainoharhat ovat menneisyyttä, mutta yhä meillä on oma ammattikuntamme tulkitsemaan tärkeitä elämäämme vaikuttavia hämäriä ilmauksia. Niiden lähde on tietenkin Euroopan Keskuspankki EKP. Mistä tietää, onko EKP laskemassa viitekorkoaan? Mistä tietää, aikooko EKP nostaa korkoa? Taloustoimittaja Aapo Parviainen johdattaa meidät nyt EKP:n vivahteikkaan kielen tulkinnan syövereihin.
    – – –
    aristoteles@)yle.fi
    Pasi Heikura

  • Suomen itsenäistyminen oli Eino Leinolle unelmien täyttymys. Sitä seurannut kansalaissota oli puolestaan masentava painajainen, josta molempia osapuolia ymmärtävä Leino ei koskaan toipunut. Leinon viimeisistä vuosista kertoo Kainuun Eino Leino -seuran puheenjohtaja, kirjailija Esko Piippo. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    Satavuotista Suomea juhlitaan tänä vuonna sadoin eri tilaisuuksin kaikkialla maassa. Miten suuret juhlallisuudet olivat sata vuotta sitten, kun Suomesta tuli vuosien ponnistelujen jälkeen itsenäinen Suomi?

    Ulkoministeriön tietopalvelupäällikkö Jyrki Paloposki on kirjoittanut Suomen vuoden nolla juhlista seuraavasti: "Kansallisteatterissa järjestettiin 13.1.1918 suuri itsenäisyysjuhla, jolla kunnioitettiin Suomen itsenäistymiselle tunnustuksen antaneita maita. Näyttämöllä oli suuri Suomen vaakuna ja sen molemmin puolin Venäjän ja Ranskan värit. Sivuseiniä koristivat Ruotsin, Saksan, Norjan ja Tanskan liput.

    Saksalla ei ollut juhlassa edustajaa, mutta yleisön vaatimuksesta orkesteri soitti "Die Wacht am Rheinin", vieläpä kahdesti.

    Toinen juhlapuhuja, kirjailija Maila Talvio kohdisti sanansa suomalaisille ja vetosi kansan yhtenäisyyden puolesta. Kahden viikon kuluttua itsenäisyysjuhlasta Suomi oli kuitenkin jo sisällissodassa."

    Näin juhlittiin kansakunnan syntyä, josta suomalaismielinen runoilija Eino Leino oli uransa varrella kirjoittanut monia runoja ja lehtijuttuja. Kun sisällissota Suomessa alkoi, Eino Leino oli 39-vuotias runoilija. Kesällä hän juhlisi 40-vuotispäiviään ystävien kanssa ja syksyllä hän saisi valtion taiteilijaeläkkeen. Miesten elinajanodote oli tuolloin aikaan hiukan yli 40 vuotta, joten Leino ei ollut enään mikään nuorukainen.

    Miten Leino koki Suomen itsenäistymisen? Entä kohta alkaneen sisällissodan? Miten sisällissota vaikutti Leinoon? Kainuun Eino Leino -seuran puheenjohtaja kirjailija Esko Piippo kertoo.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

    Kuva: Yle, Pentti Palmu

  • Venäjä ei ehkä olisi meidän silmissämme niin outo ja arvaamaton, jos ymmärtäisimme paremmin sen kieltä ja kulttuuria. Mutta kieltä oppiakseen täytyy ensin osata lukea kyrillisiä kirjaimia. Sen jälkeen venäjä on vain yksi indoeurooppalainen kieli muiden joukossa. Miksi venäjän kieltä kirjoitetaan kyrillisillä kirjaimilla? Emeritusprofessori Arto Mustajoki Pasi Heikuran haastateltavana. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén

    -----------------

    Vuoden toinen kuulijoilta saamamme toiveaihe saa meidät suuntaamaan katseemme itään. Marja K. kirjoitti meille seuraavan tuumailun:

    ”Arvoisa Aristoteles ja muut kielifilosofit, ehdotan, että pohdinnan kohteeksi otettaisiin se, millaisilla erilaisilla kirjaimilla kieliä kirjoitetaan. Euroopassakin on ainakin latinalainen, kreikkalainen ja kyrillinen merkistö käytössä. Jos puhutut kielet eroavat toisistaan, eroavat myös ne symbolit, joilla sitä ääntelyä muistiin pannaan. Ihmeellistä on tämä ihmisen kanssakäyminen!”

    Kirjoitusmerkkien olemusta on Aristoteleen kantapäässä sivuttu aika ajoin. Vuonna 2011 keskustelimme Tapani Harviaisen kanssa siitä, miten käyttämiemme latinalaisten kirjainten juuret ovat foinikialaisten kehittämissä merkeissä, jotka muuten olivat jopa sopivasti aakkosjärjestyksessä ihan alusta alkaen. Kreikkalaiset omaksuivat nuo kirjaimet samalla niitä muokaten ja lopulta roomalaiset työstivät niistä meidän tuntemamme kirjaimiston perustan.

    Kreikkalainen aakkosto jäi elämään Kreikkaan. Hiukan samantapaista eksoottista kirjaimistoa löydämme niinkin läheltä kuin itänaapuristamme Venäjältä. Itärajan ylitys tuntuu todella eksoottiselta, kun kylttien kyrillisistä teksteistä ei saa enää mitään tolkkua.

    Tästä oudosta kirjoitustavasta on nyt otettava selkoa. Miten kyrilliset kirjaimet ovat syntyneet? Montako aakkosta kyrillisissä aakkosissa on? Tarkoittako kirjainten erilaisuus sitä, että kielet ovat erilaisia? Kysytään emeritusprofessori Arto Mustajoelta, jolla on takanaan monivuotinen ura Helsingin Yliopiston venäjän kielen professorina. Hän on myös laatinut materiaalin sellaisiin television takavuosien venäjän kielen kursseihin kuin Raz dva tri, Zakuska ja Kapusta.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

    Kuva: Yle / Markku Värtö

  • Ovatko erilaiset puhehäiriöt persoonallisia ominaisuuksia, vai vikoja, joista täytyy päästä eroon? Logopedian professori Sari Kunnari kertoo, mistä puhehäiriöt aiheutuvat ja kuinka niitä hoidetaan. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    -----------------

    Antiikin kreikkalaiset eivät enää kiinnosta ketään, mutta kun mietimme, mikä yhdistää toisaalta Lola Wallinkoskea, Michael Monroeta ja Tarja Halosta ja toisaalta muinaista ateenalaista valtiomiestä Demosthenestä, ollaan ihmisen ikiaikaisen sisun äärellä. Heillä kaikilla on ollut jonkinasteinen ärrävika.

    Yksi vanhan Hellaan kouriintuntuvimmista tarinoista kertookin siitä, miten ärrävikaisesta Demostheneestä tuli muinaisen kreikan arvostetuin puhuja. Aikalaiset kuvasivat Demostheneen alkuaikojen puheita niin, että niitä leimasivat epäselvät lausahdukset, hengenahdistuksen kaltainen tunne, liian pitkät lauseet ja tuskallisuuteen saakka muodolliset argumentit. Ja huono r-kirjain.

    Ei ihme, että nuori ateenalainen masentui. Onneksi hän törmäsi rohkaiseviin ihmisiin ja niinpä hän aloitti ankaran opiskelun paremmaksi puhujaksi. Tarinoiden mukaan hän harjoitteli selkeämpää artikulaatiota ja terävämpää ärrää karjumalla puheitaan pikkukiviä suussaan meren rannassa ja koetti saada äänensä kuuluviin aaltojen pauhun yli. Lopulta hänestä tuli merkittävä valtiomies, josta puhutaan yhä Suomen radiossa saakka!

    Omien lasteni myötä olen oppinut, että r-äännettä opetellaan mielellään päivittäisillä mutta lyhyillä harjoituksilla. R on lähellä d-äännettä, joten ensin korvataan r d:llä: dotta, podtti, mudina. Sitten lisätään r d:n perään: drontti, dreija, Hadrianus. Ja koko ajan kannattaa kaasutella autolla: drnn-drnn-drnn! Kunnes eräänä päivänä r-äänne vihdoin löytyy.

    Onko ärrävikaa sukua s-vialle? Onko kyseessä vika vai ominaisuus? Mikseivät ihmiset saa puhua niin kuin he luonnostaan puhuvat? Kysytään logopedian eli ihmisäänen toimintaa ja häiriöitä tutkivan tieteenalan professorilta Sari Kunnarilta.

    Pasi Heikura
    aristoteles@yle.fi

    Kuva: Yle/Antti Haanpää

  • Suomen kansalaisuuden saamiseksi pitää osata suomen kieltä. Miten sitä taitoa mitataan?
    Opetushallitus järjestää kielitutkintoja. Migri, eli maahanmuuttovirasto määrittelee tulokset ja tason, jotka kansalaisuuden saamiseen vaaditaan.

    Millaista kielitaitoa suomalaiseksi pyrkivältä vaaditaan? Ketkä näihin kokeisiin osallistuvat? Yleisten kielitutkintojen tutkimuskoordinaattori Sari Ahola kertoo. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

    Kuva: Yle/Juha Kivioja

Klipp

  • Kielentutkija elokuvissa. Aristoteleen kantapään taustatoimittaja Jani Tanskanen ja kielentutkija Lea Nieminen keskustelevat Tatu ja Patu -elokuvan sekä -kirjojen kielestä.

    Kuva kirjasta Tatun ja Patun avaruusseikkailu: © Aino Havukainen ja Sami Toivonen / Otava.

  • Usein eri alojen erikoistermistö liukuu yleiskieleen. Monesti tästä seuraa sellaisia kysymyksiä kuin seuraava kuulijamme Jyrkisakarin meille lähettämä ihmettely:

    ”Me muusikot puhumme temposta ja urheiluselostajat temmosta. Olemmeko me väärässä, vai urheiluselostajat, vai taipuuko sana tempo käyttötarkoituksesta riippuen kahdella eri tavalla?”

    Tempo on tosiaan alun perin muusikoiden kieltä. Italiasta saatu lainasana tarkoittaa yleisesti aikaa ja musiikissa se viittaa sävellyksen nopeuteen, siihen montako nuottia tietyssä ajassa soitetaan. Ei ihme, että käsite sopii hyvin aikojen ja matkojen kanssa painivan urheilunkin filosofiaan.

    Jokainen ihminen kokee ajan eri tavalla, mutta aikaa koskevissa sanoissa ei kuitenkaan voi sallia erilaisia käytäntöjä. Musiikin ja urheilun tempot taipuvat siis samalla tavalla. Niinpä Aristoteleen kantapään nopeusfraasien aikaihminen määrää jokaisen temmon käyttäjän hankkimaan metronomin ja harjoittelemaan sen kanssa sanan tempo taivuttamista tempomerkinällä apassionato, intohimoisesti: tempo, tempon, tempoa, tempoon, tempot, tempojen, tempoja, tempoihin!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Aristoteleen kantapään kuulokuvasarja käy läpi 70-vuotisjuhliaan viettävän Kielitoimiston puhelinneuvonnan vuosikymmeniä. Sarjassa koetaan pikakelauksella joukko vuosikymmenten aikana esiinnousseita oleellisia kielellisiä ihmetyksen aiheita.

    Yle on tehnyt sarjan yhteistyössä Kotimaisten kielten keskuksen kanssa, ja sitä lähetään Aristoteleen kantapää -ohjelmassa kerran kuukaudessa heinäkuuhun asti.

    Viimeinen jakso 'Vuosituhannen arvoitus!' sijoittuu 2000-luvulle.

  • Joskus eri lähtökohdista saattaa päätyä samanlaiseen lopputulokseen. Jos nyt ajatellaan vaikka pilkottamista eli sitä, että jostain näkyy vähäisen. Ja sitten pilkkomista, paloittelua, lohkomista. Kummastakin saa johdoksen pilke, joka voi tarkoittaa sitä jotain, joka pilkottaa tai vilahtaa, ja toisaalta pilkkomisen tulosta.

    Niinpä kuulijanimimerkin Puilla lämmittävä Kurikasta meille lähettämä otsikko maaliskuisesta Maaseudun Tulevaisuudesta saa aikaan huikaisevia näköaloja. Otsikko kuului näin:

    "Lemillä tehdään polttopuuta pilkettä silmäkulmassa."

    Ilmiantajamme Puilla lämmittävä Kurikasta tuumaa: ”Jos pilke on fyysistä, käynti silmälääkärillä auttaa. Henkistä pilkettä silmäkulmaan tarvinnevat kaikki!”

    Näinhän se on. Siinäpä polttoainetta ajatuksille!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Toiset muinaiset työkalut kestävät yhä käytössä, vaikka aina vaan kehittyneempiä aikoja uusine keksintöineen tulee ja menee. Puukko mainitaan jo Kalevalassa, mutta se on yhä jokapäiväisessä käytössä – niin kouriintuntuvassa kuin vertauskuvallisessa mielessä.

    Kuulijamme Pekka jäi maaliskuussa ihmettelemään seuraavaa MTV3:n formula-autoilusivujen otsikkoa:

    "Hamilton käänsi puukkoa Ferrarin selässä."

    Pekka pohtii: ”Onko Ferrari siis joutunut selkään puukotuksen uhriksi? Kuka oli se Brutus, joka petti kunniakkaan italialaistallin? Vai hakeeko otsikon kirjoittaja kenties sanontaa Hamilton käänsi puukkoa Ferrarin haavassa? Kyseinen kisahan ei mennyt Ferrari-tallilta lainkaan hyvin kun Räikkösen autokin syttyi tuleen.”

    Pekka on aivan oikeassa, vaikka Brutus onkin tulenarka esimerkki selkään puukottamisesta. Tässä Julius Caesarin tapauksessa kuvaannollista pettämisen ilmausta ei saa sekoittaa hänen salamurhansa toteuttamistapaan, jossa Brutus oli yksi kymmenistä, jotka haavoittivat hallitsijaa tikarilla edestäpäin. Ja vaikka puukko on supisuomalainen keksintö, ymmärrettävämpää on kääntää veistä haavassa silloin kun halutaan lyödä lyötyä tai hieroa suolaa haavoihin.

    Aristoteleen kantapään puukkofraasien ylijunkkari julistaakin MTV3:n formulakirjoittajan syylliseksi puukon väärinkäyttöön yleisellä paikalla ja tuomitsee hänet kesän ajaksi keskittymään selkään suukottamiseen!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Ihmiset seuraavat kielen ilmiöitä suurella mielenkiinnolla. Niin tekee myös kuulijamme Seppo, joka lähestyi meitä hiljattain seuraavalla viestillä: ”Kiitti, okei ja moi. Ei ole Suomen kieltä. Varsinkin moi, jota kuulee jopa yleisissä radio-ohjelmissa. Jos Aristoteleen kantapää olisi ystävällinen ja tutkisi mistä moinen tervehdys on pesiytynyt Suomen kieleen.”

    Kielitoimiston sanakirjasta tämä arkinen tervehdyssana löytyy, mutta vuonna 1961 ilmestyneessä Nykysuomen sanakirjassa sitä ei vielä ollut. Se on siis melko tuore tuttavuus. Se – ja muut vastaavat sanat kuten moikka – on ilmeisesti muovautuneet hiukan pidemmästä tervehdyssanasta morjens, ehkä jopa hiukan vanhaa yleismaailmallista hei-tervehdystä mukaillen. Morjens, moron ja muut vastaavat taas tulevat mitä ilmeisimmin ruotsin aamua merkitsevästä morgon-sanasta ja hyvää huomenta eli god morgon –tervehdyksestä.

    Vuonna 2002 Taru Kolehmainen kertoi tosin Kielikello-lehdessä, että hyvää ja kaunista merkitsevä sana moi on käytössä myös saksassa, hollannissa ja ruotsissa, joskus jopa tervehdyssanana.

    Onko naapurikielestä lainattu sana sitten suomea? Niin kuin vaikka reipas terve? Kaisa Häkkisen etymologisen sanakirjan mukaan sana terve on vanha iranilainen laina. Taitaa olla niin, että kielet lainaavat sanoja toisista kielistä ja mukauttavat niitä omaan suuhun sopiviksi. Ei terve ole irania, se on suomea, niin kuin sana moi.

    Joten Seppo: kyllä moi on suomea. Samoin tuhannet muut lainasanat. Joten moi ensi kertaan!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Sanonnat ja idiomit helpottavat kielenkäyttöä. Niiden avulla voimme lähettää lukijoille ja kuulijoille tutun merkityksen tutussa paketissa eikä asiaa tarvitse joka kerta kirjoittaa alusta saakka. Joskus innostumme näistä elämää helpottavista ilmaisukeinoista kuitenkin liikaa. Niin kävi kirjoittajalle Aamulehdessä maaliskuussa, kun tarkoituksena oli selvittää lukijoille rahapelimonopolin ja EU:n säädösten suhteita.

    Kuulijamme Kain lähettämässä jutussa alku oli vielä ihan helppoa:

    "Euroopan unionin komissiolla on oma lehmä ojassa, sillä…"

    Kohta lukija pääsi kuitenkin laskemaan lisää karjaa:

    "Kotimaisilla peliyhteisöillä on oman toiminnan säilyttämisen lehmä ojassa."

    Pian kirjoituksessa nautoja alkoikin vilistä oikein toden teolla:

    "Ulkomaiset peliyhtiöt liputtavat lisenssijärjestelmän puolesta. Heidän lehmänsä keskustelun ojassa ei oikeastaan ole lehmä, vaan lypsäjä."

    Nyt lukija on pudonnut jo kärryiltä kuin lehmän häntä. Aristoteleen kantapään karjafraasien ylipaimenpoika tuomitsee omien lehmien ryöstöviljelyn ojissa ja määrää kirjoittajan osallistumaan pikimmiten lähimmälle käsinlypsykurssille ja märehtimään siellä saamansa oppia kotona pötsi täynnä ainakin satakertaa!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Informaatiosota on yhä kiinteämpi osa nykyaikaista sodankäyntiä. Sitä voidaan käydä vaikka varsinaista sotaa ei käytäisikään ja sen tarkoituksena on paitsi levittää väärää tietoa, myös sekasorron aiheuttaminen.

    Ilmiantajamme Nimetön uskoo törmänneensä keskelle informaatiosotaa tammikuussa Aamulehteä lukiessaan. Lehdessä oli otsikko ’Kasarmeilla nyt kaikkien aikojen heikoimmat sotilaat’ ja sen alta löytyi seuraava lausunto:

    "Kaikkien aikojen huonoin testitulos 12 minuutin juoksutestissä valitettavasti edelleen vahvistaa nuorten miesten yhä heikentyvää kestävyyskuntoa."

    Nimetön on sekasorron vallassa: ”Miten huono testitulos vahvistaa varusmiesten kuntoa?” hän kysyy paniikin partaalla.

    Rauhoittukaa kansalaiset. Siinä esikunnan liikuntapäällikkö vain hämäsi vieraiden valtioiden tiedustelijoita, jotka vakoilevat puolustusvalmiuttamme lukemalla Aamulehteä. Jutun perusteella vakoojat välittivät päämajaansa ristiriitaista tietoa ja leimautuivat harrastelijoiksi, mikä on heille aivan oikein!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Joskus monia eri asioita merkitsevä sana alkaa merkitä vain yhtä asiaa, jos oikein keskittyy ajattelemaan vain sitä yhtä merkitystä. Tässä ei ole mitään ongelmaa niin kauan kuin sanaa ei käytä vaikkapa lehtijutussa.

    Kuulijanimimerkki Pikku Pete ja Iso Pat lähetti meille esimerkin siitä, miten yllättävän moni on alkanut ajatella tutusta sanasta vain sitä yhtä merkitystä. Tämä Pikku Pete ja Iso Patin lähettämä pätkä ilmestyi viime lokakuussa Helsingin Sanomissa, mutta viimeksi ilmausta käytettiin kesäkuun puolivälissä mm. Ylen uutissivuilla. Helsingin Sanomien ote menee näin:

    "Poliisi etsi käsiasetta Kehä I:n varresta – paljastui lasten leikkipyssyksi."

    Närkästynyt Pikku Pete ja Iso Pat puhkuu sanan käsiase käytöstä näin: ”Toimittajat ovat yhä laajemmin infektoituneet karttamaan selkeää sanaa pistooli. Tässäkin uutisessa on yksinkertaisesti kysymys pistoolista. Ei muun tyyppisestä käsiaseesta.”

    Pikku Pete ja Iso Pat on oikeassa, käsiaseitahan ovat myös puukot, tikarit, miekat, keihäät ja pertuskat. Näiden kylmien käsiaseiden lisäksi on lyhyitä ja pitkiä käsiaseita. Lyhyitä ovat pistoolit, pitkiä kiväärit.

    Joskus oikeiden sanojen karttaminen menee niin pitkälle, että kirjoitetaan revolverityyppisestä käsiaseesta eikä yksinkertaisesti revolverista. Ja täällä lienee sekaannuksen alkukohtakin: halutaan välttää sekoittamasta revolveria ja pistoolia toisiinsa, ikään kuin ne olisivat eri asia. Revolveri on yksi pistooleiden alalaji ja pistooli on yksi käsiaseiden alalaji – näin singahtaa totuus kuin pyssyn suusta!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Aristoteleen kantapään kuulokuvasarja käy läpi 70-vuotisjuhliaan viettävän Kielitoimiston puhelinneuvonnan vuosikymmeniä. Sarjassa koetaan pikakelauksella joukko vuosikymmenten aikana esiinnousseita oleellisia kielellisiä ihmetyksen aiheita.

    Yle on tehnyt sarjan yhteistyössä Kotimaisten kielten keskuksen kanssa, ja sitä lähetään Aristoteleen kantapää -ohjelmassa kerran kuukaudessa heinäkuuhun asti.

    Kuudes jakso 'Maanosa sekasorron vallassa!' sijoittuu 1990-luvulle.

  • Valta turmelee ja täydellinen valta turmelee täydellisesti, sanotaan. Se jätetään kuitenkin liian usein sanomatta, että valta turmelee myös kielen. Ja joskus tähän riittää vain se, että katsoo vallanpitäjistä tehtyä elokuvaa.

    Ystävämme Kapteeni Nemoji löysi tällaisesta varoittavan esimerkin Helsingin Sanomien elokuva-arvostelusta huhtikuussa. Arviossa puhuttiin italialaisesta elokuvasta, jossa senaattorin hiukan vajaaälyinen kaksoisveli nousee korkealle vallan tikapuilla. Arvostelija luonnehti valtaannousun helppoutta näin:

    "Giovanni solahtaa politiikan huipulle kuin kusi sukkaan."

    Kapteeni Nemoji ällistelee ilmausta näin: ”Kiehtova osmoosi–ilmiö”! Aristoteleen kantapään sukkafraasien ylihuopatossu ei innostu diffuusio-tulkinnasta vaan jyrähtää, että ilmaukselle kuin kusi sukassa on varattu aivan tietynlainen merkitys koillis-eurooppalaisen Suomemme kieli-ilmastossa. Se on: aivan hiljaa.

    Arvostelijan käyttämä muoto solahtaa kuin kusi sukkaan on tässä mielessä tolkuton, joten julistamme skribentin syylliseksi sukkien tuottamukselliseen likaamiseen ja määräämme hänet hoitamaan sukkapyykkivuoron koko kesän ajan.

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Kaisa Kumpula.

  • Hyvin harvalla työssäkävijällä on kokemusta eläkkeelle jäämisestä. Yleensä eläköityvät ihmiset alkavat viettää eläkepäiviään eivätkä palaa työelämään, kuten vaikkapa kertomaan toimittajille, miten eläkkeelle jäämiseen liittyvät ilmaukset menisivät oikein.

    Niinpä Helsingin Sanomien urheilutoimittaja päätyikin tammikuussa kirjoittamaan seuraavanlaisen luonnehdinnan uransa päättäneen jääkiekkoilija Kimmo Timosen leppoisasta arjesta:

    "Ikuisesti mies ei aio kuitenkaan tolpillaan pysyä."

    Niin kuin ilmiantajamme Timo muusta jutusta ymmärsi, toimittajan tarkoituksena oli ”kuitenkin sanoa, että mies ei aio jämähtää eläkepäivillään oleilemaan, vaan jotakin on tarkoitus tehdä”. Ilmiantajamme Laura taas ehätti toivomaan, että ”jatkuipa Timosen ura kuinka tahansa, toivottavasti mies sentään tolpillaan pysyy!”

    Aristoteleen kantapään laakereillalepäämis-fraasien ylitolppa-apina yhtyy toiveisiin ja julistaa skribentin syylliseksi vihjailevan fraasin käyttöön väärässä tilanteessa. Tolpillaan eli jaloillaan pysymisestä puhuminen merkitsee suomessa nimittäin pysyjän kunnon kyseenalaistamista joko sairauden vai humalatilan vuoksi, ja näistä kummastakaan ei jutussa ole kyse. Paremmin tilanteeseen olisi sopinut puhua aloillaan pysymisestä tai laakereillaan lepäämisestä.

    Rangaistukseksi määräämmekin kirjoittajan pysymään tolpillaan koko kesälomansa ajan, niin oppii kantapään kautta, miltä tolpillaan oleminen tuntuu!

    Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Jani Tanskanen.

Lyssna också