Katariina Souri

Tuomas Enbuske; Paljon helpompi mun on olla radio- tv-ohjelmassa kun oikeassa maailmassa

  • 56 min
  • utgått

Vieraansa persoonan pinnan alle pyrkivä Katariina Souri on valmis pudottamaan myös omat kulissinsa kurkistusmatkalla ihmismielen piilotajuntaan. Kuka uskaltaa sukeltaa? Vieraana tänään mediapersoona Tuomas Enbuske

Sändningar

  • må 23.11.2015 16.03 • Yle Puhe

Avsnitt

  • Vieraansa persoonan pinnan alle pyrkivä Katariina Souri on valmis pudottamaan myös omat kulissinsa kurkistusmatkalla ihmismielen piilotajuntaan. Kuka uskaltaa sukeltaa? Onko suorassa radiolähetyksessä mahdollista oivaltaa itsestään jotakin uutta? Tänään vieraana Hjallis Harkimo.

  • Katariina Souri pyrkii vieraansa persoonan pinnan alle, ja on valmis pudottamaan myös omat kulissinsa kurkistusmatkalla ihmismielen piilotajuntaan. Tällä kertaa sukellukseen uskaltautui A. W. Yrjänä. Mies, joka itse määrittelee itsensä täyspäiväiseksi mytologian ja hörhöilyn tutijaksi, joka myös tekee musiikkia.

    - En ole koskaan pitänyt tätä näkyvää maailmaa niin järkähtämättömän selitettynä toteaa A.W. Yrjänä.

    Ohjelmassa avataan Yrjänän unipäiväkirjat ja lapsuudessa pelkkoa aiheuttaneiden varjoihmisten tarina. Ja ilman Carl Gustav Jungia ei tämänkään lähetys suju.

  • Vieraansa persoonan pinnan alle pyrkivä Katariina Souri on valmis pudottamaan myös omat kulissinsa kurkistusmatkalla ihmismielen piilotajuntaan. Kuka uskaltaa sukeltaa? Vieraana tänään ex-missi, ex-kansanedustaja, ex-ministeri, nyk-koirakouluttaja Tanja Karpela.

  • Vieraana on taiteen monitoimimies; näytelmäkirjailija, käsikirjoittaja, dramaturgi ja ohjaaja Jussi Parviainen.
    Tässä  vain murto-osa ohjelmassa kuulluista ajatuksista:
    - Aitoa iloa voi kokea vain asioista, joita saa armosta, ei tavoittelemalla. Armolle  pitää jättää tilaa.
    - Ihminen, joka ei ole särkynyt, ei voi syntyä uudelleen
    - Sellainen työ, joka ei uusi ihmisen elinvoimaa, kuluttaa ihmistä ja lopulta tappaa.
    Loput kuuntelemalla ohjelmaa.

  • Vieraansa persoonan pinnan alle pyrkivä Katariina Souri on valmis pudottamaan myös omat kulissinsa kurkistusmatkalla ihmismielen piilotajuntaan. Kuka uskaltaa sukeltaa? Onko suorassa radiolähetyksessä mahdollista oivaltaa itsestään jotakin uutta?

    Tänään kohtaavat kaksi naiskirjailijaa kun vieraaksi saapuu Katja Kettu

  • Jos ei pysty määrittelemään hyvää ja pahaa niin voi liukua huomaamatta toiselle puolelle, sanoo elokuvaohjaaja, kirjailija ja joogaopettaja Taavi Kassila ja avaa lähetyksessä myös muuten vahvaa suhdettaan meditaatioon, intialaiseen filosofiaa ja joogaan. Myös uudelleenyntyminen otetaan esille. Kassila itse sanoo nähneensä kahdeksan edellistä elämäänsä muttei tiedä montako niitä on ollut. 
    Taavi Kassila on kirjoittanut useita kirjoja ja seuraava dokumentaarinen teos käsittelee Jeesuksen vähemmän tunnettuja elinvuosia, ikävuosia 12-30. Tämä kirja julkaistaan vielä tämän vuoden aikana ja Kassila suostui paljastamaan, että hänen moniin uskollisiin teoksiin pohjautuva tutkimus eroaa Raamatun käsityksestä aika lailla.
    Intiassa Äiti Amman kanssa töitä tekevä Kassila on joogannut yli neljäkymmentä vuotta ja tavoitteena on pyrkimys voittaa kielteisyys itsestään ja se on se taistelu, josta kaikki uskonnot puhuvat, ja jota kaikki ihmiset käyvät. Ohjelmassa Kassilaa haastaa myös Kataa ja hänen tulkintojaan C.G.Jungin filosofioista.

  • Vieraansa persoonan pinnan alle pyrkivä Katariina Souri on valmis pudottamaan myös omat kulissinsa kurkistusmatkalla ihmismielen piilotajuntaan. Kuka uskaltaa sukeltaa? Onko suorassa radiolähetyksessä mahdollista oivaltaa itsestään jotakin uutta? Tänään vieraana Hjallis Harkimo.

  • Vieraansa persoonan pinnan alle pyrkivä Katariina Souri on valmis pudottamaan myös omat kulissinsa kurkistusmatkalla ihmismielen piilotajuntaan. Kuka uskaltaa sukeltaa? Onko suorassa radiolähetyksessä mahdollista oivaltaa itsestään jotakin uutta. Tänään vieraana Herra Ylppö.

    Kuvitelkaa laiturille istumaan myöhäiseen kesäillan hämärään pieni poika, joka selailee vinyylilevyjä. Järven yli kantautuu vastapäisen rannan tanssilavalta musiikkia. Onko se samaa musiikkia kuin pojan kädessä olevissa levyissä? Ylpön tarinat salpaavat hengityksen ja totuus on aina ihmeellistä.

    Maj Karma ja Musta Paraati yhtyeiden keulahahmo sekä sooloartisti, kuvataiteilija, videontekijä ja ihminen Herra Ylppö on kuin sipuli, jota kuorimalla tulee esiin aina uusi tunteikas kerros.

  • Vieraansa persoonan pinnan alle pyrkivä Katariina Souri on valmis pudottamaan myös omat kulissinsa kurkistusmatkalla ihmismielen piilotajuntaan. Kuka uskaltaa sukeltaa? Onko radiolähetyksessä mahdollista oivaltaa itsestään jotakin uutta? Vieraana tänään kokki Hans Välimäki.

    - Pyrin olemaan kaikille tasapuolinen ja reilu, mutta tv-formaatit ovat vähän toinen juttu. Kun tehtiin Top Chefiä, niin siinä minusta tehtiin täysi kusipää.

    Ohjelmassa Hans kertoo uransa pahimman mokansa, parhaan syömänsä aterian, lapsuuden traumansa ja onnellisuutensa lähteet.

    Mutta saako Kata Hansin lupautumaan Suomen ensimmäiseksi vegaanikokiksi?

  • Vieraansa persoonan pinnan alle pyrkivä Katariina Souri on valmis pudottamaan myös omat kulissinsa kurkistusmatkalla ihmismielen piilotajuntaan. Kuka uskaltaa sukeltaa? Onko suorassa radiolähetyksessä mahdollista oivaltaa itsestään jotakin uutta? Tänään vieraana pastori, esiintyjä Teemu Laajasalo

    Kysymykseen miten Teemu on eniten rikkonut rajoja kirkkoherra vastasi, että tässä ajassa on ehkä aika rohkeaa olla juuri pappi.  Kasvatus perustuu aina rohkeuteen. Kasvattaja ei pelkästään kuvaile millainen maailma on vaan hänen tulisi kuvailla millainen maailman pitäisi olla ja se kysyy rohkeutta kuvaili Laajasalo muuta rohkeutta arjessa.

    Keskustelu aaltoili unien maailmasta, saarnojen ja Raamatun kautta eläimiin. Katan vaatimukseen ryhtyä vegaaniksi Teemu totesi tarvitsevansa armoa ja lihaa.

  • Vieraansa persoonan pinnan alle pyrkivä Katariina Souri on valmis pudottamaan myös omat kulissinsa kurkistusmatkalla ihmismielen piilotajuntaan. Kuka uskaltaa sukeltaa? Onko suorassa radiolähetyksessä mahdollista oivaltaa itsestään jotakin uutta? Vieraana toimittaja Anu Harkki. 
    Anu tunnustautui kummituksiin uskojaksi ja kertoi usein niitä nähneensäkin. Omaksi voimaeläimekseen Anu määritteli ketun ja on antanut tatuoida käsivarsiinsa oman ja lastensa voimaeläimet.

  • Vieraansa persoonan pinnan alle pyrkivä Katariina Souri on valmis pudottamaan myös omat kulissinsa kurkistusmatkalla ihmismielen piilotajuntaan. Kuka uskaltaa sukeltaa? Onko suorassa radiolähetyksessä mahdollista oivaltaa itsestään jotakin uutta? Vieraana Mikko ovn Hertzen

Inga kommande avsnitt

Lyssna också