Urheiluilta

Kokonaisvaltainen harjoittelu ulottuu hallilta kotioloihin

  • 1 t 56 min
  • tillsvidare

Urheiluillassa puhuttiin kokonaisvaltaisesta harjoittelusta. Huipulle ei pääse treenaamalla vain lajitaitoja, vaan koko paketin pitää olla kunnossa. Urheilija on aina ihminen ensin, näin terävöitti urheilupsykologi Tuomas Grönman.

- Valmennus keskittyy liian paljon lajitaitoihin. Pitää osata myös valmentaa itse urheilijaa hänen motivaatioissa, päämäärässä sekä elämänhallinnassa. Jos nämä asiat eivät ole kunnossa on vaikea sisäistää myöskään rystylyöntiä tai oikeaoppista luistelua, toteaa Grönman.

Ravitsemusasiantuntija Laura Manner on samaa mieltä Grönmanin kanssa.

- Yritän sanoa auttamilleni urheilijoille, että harjoittelu on sitä, mitä teet joka päivä koko ajan. Kokonaisvaltainen harjoittelu ulottuu hallilta myös siihen, mihin kellon aikaan menet illalla nukkumaan, mitä aterioita valitset sekä mitä teet harjoitusten välillä, kertoo Manner.

Unilääkäri Henri Tuomilehto kiteyttää Grönmanin ja Mantereen ajatukset toteamalla, että urheilija on ihminen, jolla on samanlaisia ongelmia ja murheita kuin muillakin ihmisillä.

- Urheilija mielletään terveyden perikuvaksi, mutta ihminen se on yli-ihminenkin. Urheilija pitää ottaa huomioon ensisijaisesti ihmisenä, toteaa Tuomilehto.

Tuomas Grönman, Henri Tuomilehto sekä Laura Manner pureutuivat kokonaisvaltaiseen harjoitteluun Joni Piiraisen johdolla.

Omat ajatuksensa ohjelmaan tuovat myös jalkapallon Veikkausliigajoukkue HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti sekä 24 vuotta Suomen Kansallisbaletin konsultoivana fysioterapeuttina työskennellyt, tietokirjailija, kouluttaja ja Pilates-opettaja Jarmo Ahonen.

Sändningar

  • lö 4.4.2015 19.00 • Yle Puhe

Avsnitt

  • Maanantaina muurataan Mikkelin uuden monitoimiareenan peruskivi, Mäkelänrinteen urheilukeskukseen suunnitellaan mittavaa laajennusta, Olympiastadionin peruskorjaus on hyvässä vauhdissa, Tampereen areena valmistunee parin vuoden kuluttua, Helsinkiin suunnitellaan maailman monipuolisinta tapahtuma-areenaa ja Jyväskylän Hippokselle on suunnitteilla merkittävä urheilu- ja liikuntakeskittymä.

    Suomessa on vireillä lukuisia upeita liikuntapaikkahankkeita mutta samaan aikaan erityisesti 1970- ja 1980-luvuilla rakennetut uima- ja jäähallit sekä lukuisat muut liikuntatilat tulisi peruskorjata. Puuhaa siis riittää, entä rahaa?

    Yle Puheen urheiluillassa keskustellaan tällä kertaa liikuntapaikkarakentamisesta ja mietteitään kertovat ainakin Helsinki Garden -hankkeen vetäjä Timo Everi, projektipäällikkö Kari Halinen Jyväskylästä, Stadionin toimitusjohtaja Maija Innanen, Starsquad oy:n toimitusjohtaja Mika Sulin, Mäkelänrinteen lukion apulaisrehtori Simo Tarvonen, Mikkelin hanketta vetävä Timo Wellsby sekä ylitarkastaja Mauri Peltovuori opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

    Iltaa isännöivät Jere Pehkonen ja Jouko Vuolle.

  • Lahden MM-hiihdot alkavat 23. helmikuuta 2017 – siis tasan kolmen kuukauden kuluttua. Millainen on kisaorganisaation lupaus katsojille ja urheilijoille, millaisessa vaiheessa järjestelyt ovat ja mitä mielenkiintoista on löydettävissä Lahden MM-kisojen historiasta?

    Yle Puheen Urheiluillassa tulevien kisojen tarjontaa valottavat kisojen viestintäpäällikkö Laura Lehtonen, kisojen pääsihteeri Janne Leskinen, Sport Business Schoolin tutkija Osmo Laitila, kisojen historiaan perehtynyt erikoistutkija Kalle Rantala sekä Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala.

    Iltaa isännöivät Jere Pehkonen ja Jouko Vuolle.

  • Millainen on se urheilijanpolku, joka parhaiten vie huipulle, vai onko niin että mahdollisia reittejä onkin lukuisia? Onko huipulle pyrkiminen aina edes tarpeellista ja kuinka monenlaisin motiivein harjoituksiin oikeastaan lähdetäänkään?

    Yle Puheen Urheiluillassa aiheeseen paneudutaan Outi Aarresolan tuoreen väitöstutkimuksen pohjalta.

    Hänen lisäkseen keskusteluun osallistuvat dosentti Mikko Salasuo, rytmisen voimistelun maajoukkueen päävalmentaja Laura Ahonen, Pohjois-Haagan urheilulukion rehtori Tuomas Raja sekä moninkertainen aitajuoksun arvokisamitalisti Arto Bryggare.

    Lähetystä isännöivät Jere Pehkonen ja Jouko Vuolle.

  • LP Viestin Kari Raatikainen uupui viime talvena sairauslomalle: "Ahdistus ja uniongelmat". Jyväskylän Kirin Petri Kaijansinkko luopui itse viuhkastaan keväällä: "kun on tunne, että omat kyvyt eivät riitä tämän laivan ohjaamiseen, on parempi tunnustaa se ja nostaa käsi pystyyn". Toimittajat MIkko Hannula ja Jere Pehkonen.

  • ”Huipulle pyrkivän urheilijan on tunnettava toimintaympäristönsä, jos haluaa menestyä myös ammatinharjoittajana tai urheiluyrittäjänä.”

    Urheilijan elanto ei saisi olla kiinni vain siitä miten hän menestyy kerran neljässä vuodessa olympiakisoissa, eikä huipulle ole asiaa jos taustat eivät uran alkuvaiheessa ole kunnossa.

    Ammattimainen urheileminen vaatii kunnon resurssit mutta ikävä kyllä turhan moni nuori urheilija joutuu tekemään harjoittelussaan kompromisseja koska taustalla puuhastellaan ilman liiketalouden ja viestinnän osaamista.

    Mitä urheilijan tulisi ottaa huomioon matkalla huipulle, millainen on nykyinen mediamaailma, millä ehdoin yritykset ovat valmiita avittamaan matkaa ja mitä erityisesti ei pitäisi tehdä?

    Voiko urheilu olla Suomessa ammatti ja urheilija yrittäjä?

    Yle Puheen Urheiluillassa on aiheesta keskustelemassa tilintarkastus- ja konsulttiyhtiö KPMG:n urheilujuridiikan ja -verotuksen asiantuntija, entinen liigakiekkoilija Jyrki Louhi.

    Puhelimitse keskusteluun osallistuvat mm. liikunnan pitkän linjan mediatoimija, Suomen Mielenterveysseuran viestintäjohtaja Eila Ruuskanen-Himma, Haaga-Helian Sport Business Schoolin yliopettaja Kari Puronaho, Ajo Motorsport -tallin tallipäällikkö Aki Ajo sekä kiekonheittäjä, kauppatieteiden maisteri Sanna Kämäräinen.

    Yle Puheen Urheiluiltaa isännöivät Jere Pehkonen ja Jouko Vuolle.

  • Yle Puheen Urheiluillassa ovat perjantaina 4. marraskuuta valokeilassa olympiamitalistit ja erityisesti olympiavoittajat sekä heidän tarinansa. Millä paikkakunnalla on syntynyt eniten olympiamitalisteja, entä missä maakunnassa ja millaisia tarinoita mitalien sekä 146 olympiavoiton taakse oikein kätkeytyy?

    Yle Puheen studiossa ovat keskustelemassa juuri Suomalaisten olympiavoittojen tarinat – 146 huippuhetkeä vuodesta 1908 alkaen -kirjan julkaissut Lasse Erola sekä Yle Radiourheilun entinen päällikkö, tietokirjailija Arto Teronen.

    Iltaa isännöivät Jere Pehkonen ja Jouko Vuolle.

  • Studiovieraana ovat jääkiekon estetiikasta Roskamaali-teoksen kirjoittanut Suomen Estetiikan Seuran puheenjohtaja, Aalto-yliopiston visuaalisen kulttuurin lehtori Max Ryynänen ja Tyttörullalautailijat ry:n puheenjohtaja Kea Soza.

    Illan aikana kuullaan myös Petteri Sihvosen kritiikki Ryynäsen kirjasta, muotisuunnittelua opiskellutta jalkapalloilija Pekka Lagerblomia, urheilukuvaaja Tomi Hännistä, kirjailija Mika Wickströmiä ja kilpatanssija Piia Korpea.

    Onko kiekko kitschiä ja saako kuka tahansa pitää skeittarien suosimia vaatemerkkejä? Miten urheilun sankareista kerrotaan ja kuka saa urheilla kilpaparketilla?

  • Syksyn aikana suomalaiset eri puolilta maata ovat vastanneet kysymykseen "mistä huippu-urheiluun liittyvästä asiasta julkisuudessa pitäisi puhua nykyistä enemmän?".
    Studiossa kansalaisten näkemyksiä kommentoivat Katja Huotari ja Tommi Evilä. Toimittajat Mikko Hannula ja Jere Pehkonen.

  • Helsingissä pelataan torstaista alkaen jääkiekon Euro Hockey Tourin turnaus, joten sen alla on oivallinen aika puhua valmennuksesta - myös jääkiekon valmennuksesta.

    ”Valmentajan tehtävä on auttaa urheilijaa tuntemaan itsensä, tunnistamaan omat voimavaransa ja käyttämään niitä niin urheilussa kuin elämässä yleensäkin”, sanoo Suomen ammattivalmentajien puheenjohtaja Erkka Westerlund.

    Mitä valmennus oikeastaan on? Millaista on valmentaa Suomen maajoukkuetta ja kuinka paljon kaikki on muuttunut viimeisten 25 vuoden aikana? Voiko maajoukkuevalmentaja vielä opettaa ammattipelaaja - onko se edes tarkoitus? Millaisella harjoittelulla jääkiekossa päästään huipulle ja mitä erityisesti ei pitäisi tehdä?

    Yle Puheen Urheiluillassa jääkiekkoa ja sen valmennusta pohtivat nykyinen Leijona-joukkueen päävalmentaja Lauri Marjamäki, jonka Riku Salminen tapasi Tampereella – siellä mistä kaikki hänen osaltaan alkoi sekä Erkka Westerlund, joka vuosien varrella on kehittänyt valmennusta monessa eri roolissa.

    Yle Puheen studiossa iltaa ovat juontamassa Jere Pehkonen ja Jouko Vuolle.

  • Urheilujohtamisen voi kaiketi kiteyttää toiminnaksi, jolla luodaan urheilijoille ja valmentajille sekä liikkujille onnistumisen edellytykset. Kovin usein eri organisaatioissa – seuroissa, liitoissa ja kattojärjestöissä – peräänkuulutetaan vahvaa johtamista mutta samaan aikaan pelätään, että joku alkaa johtaa – muuttaa toimintatapoja ja hakea strategiaa, johon kaikki voivat sitoutua.

    Syksy on monissa urheiluorganisaatioissa valintojen aikaa. seurat, liitot ja kattojärjestöt valitsevat johtoaan vuosikokouksissa – mutta millaista johtoa?

    Ohjaako intohimo liikaa urheilun päätöksentekoa, millainen on hyvä urheilujohtaja, miten kansalaistoiminnan johtaminen eroaa yrityksen johtamisesta, vai eroaako ja millaisin motiivein johtajiksi tullaan? Siinä osa kysymyksistä, joihin keskiviikkona etsitään vastauksia.

    Studiovieraina ovat ”Urheilujohdon eliittiin etenemisen kertomuksia” väitöskirjaansa kerännyt tohtori Nina Laakso sekä Valtiokonttorin pääjohtaja, golfliiton puheenjohtaja Timo Laitinen, joka on ehtinyt luotsata vuosien niin kattojärjestö SLU:n kuin sen seuraajan VALOnkin toimintaa.

    Puhelimitse aihetta ovat kommentoimassa kansalaistoimintaa laajasti tutkinut filosofian tohtori Aaro Harju, Lounais-Suomen Liikunnan puheenjohtaja, professori Pasi Koski ja jo kovin nuoresta alkaen urheilun johtotehtävissä toiminut kansanedustaja Saara-Sofia Sirén.

    Lähetystä isännöivät Jere Pehkonen ja Jouko Vuolle.

  • Jalkapallon Veikkausliiga on ratkennut ja kausi on melko lailla pelattu. Vielä syksyyn mahtuu joitain karsintaotteluja ennen kuin ensi kauden asetelmat ovat aivan selvät.

    Miten nyt päättyvään jalkapallokauteen pitäisi suhtautua; mitä se oikeastaan tarjosi, mitä siitä voisi oppia ja mitä ennen kaikkea voisi tehdä paremmin unohtamatta naisten jalkapalloa, josta mietteensä kertoo PK-35 jälleen kerran mestaruuksiin valmentanut Jari Väisänen.

    Yle Puheen Urheiluillassa jalkapalloa koko kenttää hyväksikäyttäen ovat ruotimassa mm. Yle Urheilun asiantuntija Erkka V. Lehtola, Matti Härkönen, Jere Pehkonen ja Jouko Vuolle.

  • Pöydän ympärillä tuttu tiimi: Yle Urheilun Sami Laine, Viasatin Antti Mäkinen ja Urheilusanomien Tuomas Nyholm. Puhetta johtaa Jere Pehkonen.
    #NHLilta. Kuva: AOP

Klipp

  • Helsingissä pelataan torstaista alkaen jääkiekon Euro Hockey Tourin turnaus, joten sen alla on oivallinen aika puhua valmennuksesta - myös jääkiekon valmennuksesta.

    ”Valmentajan tehtävä on auttaa urheilijaa tuntemaan itsensä, tunnistamaan omat voimavaransa ja käyttämään niitä niin urheilussa kuin elämässä yleensäkin”, sanoo Suomen ammattivalmentajien puheenjohtaja Erkka Westerlund.

    Mitä valmennus oikeastaan on? Millaista on valmentaa Suomen maajoukkuetta ja kuinka paljon kaikki on muuttunut viimeisten 25 vuoden aikana? Voiko maajoukkuevalmentaja vielä opettaa ammattipelaaja - onko se edes tarkoitus? Millaisella harjoittelulla jääkiekossa päästään huipulle ja mitä erityisesti ei pitäisi tehdä?

    Yle Puheen Urheiluillassa jääkiekkoa ja sen valmennusta pohtivat nykyinen Leijona-joukkueen päävalmentaja Lauri Marjamäki, jonka Riku Salminen tapasi Tampereella – siellä mistä kaikki hänen osaltaan alkoi sekä Erkka Westerlund, joka vuosien varrella on kehittänyt valmennusta monessa eri roolissa.

    Yle Puheen studiossa iltaa ovat juontamassa Jere Pehkonen ja Jouko Vuolle.

  • Yle Urheilun Sami Laine ja asiantuntija Kimmo Kuhta vetivät perjantaiaamuna yhteen jääkiekon World Cupin tapahtumat. Toimittajina Alina Kulo ja Juuso Pekkinen.

  • Yle Urheilun toimittajat Arimo Laakkonen ja Otto Rönkä perkaavat molempien EM-finalistien matkan loppuotteluun ja mahdollisuudet voittaa Euroopan mestaruus.

  • Yle Puheen finaalikiertue rantautui jälleen Tampereelle, missä vuorossa oli perinteikäs vierailu Jääkiekkomuseossa. Mukana oli myös Olli Palola, jonka kanssa käsiteltiin maalintekoa, Tapparallekin tuttua ongelmaa finaalisarjassa HIFK:ta vastaan. Palola ja Yle Urheilun asiantuntija Kimmo Kuhta ottivat myös pienimuotoisen kilpailun siitä, kummalta puolelta maalinteko olikaan helpompaa.

  • Buffalon tehopuolustaja Rasmus Ristolainen on kiitollinen Suomen rakentajille.

  • Miltä jääkiekko näyttää vedonlyöjän silmin? Mitä vedonlyönnissä tulee ottaa huomioon, kun pelataan jääkiekkoa? Vedonlyönnin ammattilainen Jorma Vuoksenmaa tarjosi Yle Puheen Jääkiekkokierroksen vieraana oman ABC:nsä jääkiekkovedonlyöntiin

Lyssna också